Suvikristiinan kirjoituksista ihanasti paistaa se, että hän rakastaa Jeesusta Kristusta. Minäkin haluaisin samalla tavalla rakastaa Jeesusta Kristusta, mutta se on liikkeessämme joskus vähän vaikeampaa, koska kaikki
yhteys varsinaiseen Välimieheen, Jeesukseen Kristukseen tapahtuu toisen välimiehen kautta. En voi toteuttaa yksin henkilökohtaista suhdettani Jeesukseen, vaan olen suhteessani Jeesukseen riippuvainen taustayhteisöstäni. En voi hengellisessä mielessä rakentua yksin esim. Raamattua lukemalla ja Hänen tahtoaan seuraamalla, sillä Jeesus ja Pyhä Henki asuvat vain seurakunnassa ja toimivat vain seurakunnan kautta. Ei auta, vaikka pyytäisin ystäviäni (seurakuntaa ) ympärilleni esim. raamattupiiriin, sillä sellaisestakin on meillä Espoossa huonoja kokemuksia. Mutta voinhan kuitenkin salaa ja hiljaa pitää Jeesusta idolinani ja opiskella Raamatusta, että oppisin Häntä paremmin tuntemaan ja Häntä paremmin ja ehkä itsenäisemmin seuraamaan.
Saako Jeesusta rakastaa?
21
63
Vastaukset
- yks uskovainen
Kumma juttu?? Miksi "et voi"hengellisesti rakentua yksin Raamattua lukemalla? Jeesus ja Pyhä Henki eivät asu missään seurakunnassa eivätkä toimi seurakunnan kautta, sellainen opetus on vastoin Raamattua.
Pyhä Henki asuu yksilöissä, yksittäisissä ihmisissä, eikä Hän suinkaan ole minkään seurakunnan omaisuutta yksinoikeudella.
Raamatun mukaan on vain yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus (Timoteuskirje). Et tarvitse seurakuntaa välimieheksi, ekä ketään yksittäistä kirtittyäkään.
Ja todella voit julkisesti pitää Jeesusta "idolinasi" ja opiskella Hänen tuntemistaan Raamatusta:) - Abumi Nusfo
Sehä ois kuolleista tykkäämistä. nekrofiliaa
- Etelän tyttö
"Meillä Espoossa" oli kauan sitten. Käy Hesassa raamattuluennoilla. Ei tarvitse täällä itkeä. Sitä paitsi, jos kuuntelisit Helsingin seuroja paikalla tai netistä saisit kokonaan toisen käsityksen. Raamattupiiristä puhumienkin kuulotaa eri seuralta kuin vanhoillislestadiolainen todellisuus on.
- Jeesus elää
Iankaikkinen Jeesus ei ole kuollut.
MiItä sinä pirun pentu alpino kysta käyt täällä valehtelemassa, painu sinne minne olet jo tuomittu! - saa varmasti turvallisesti
Sen sijaan oman sivukokonaisuuden luominen kruunaamattoman sivupersoonan rakastamiseen on jo arveluttavampaa :(
- etsivä-xx
Nyt puhut omituisia. "koska kaikki yhteys varsinaiseen Välimieheen, Jeesukseen Kristukseen tapahtuu toisen välimiehen kautta."
Mitä ihmettä sinä tällä oikein takoitat? En ole kokenut kenenkää erottavan minua Jeesuksesta, en seuroissa enkä kotona. Uskovaisella on koko ajan synnit anteeksi annattuina ja Kristuksen laina vanhurskaus. Uskovaiselle vakuutus on vakuutus siitä, että edelleenkin voi näin uskoa olevan. Kristus on uskossa ja seurakunnassa. Mutta jokainen saa kokea myöskin sen luterilaisen uskon että evankeliumin teksteissä kuulemme esim. seurapuheessa tai messussa (kuten itse olen kokenut) läsnäolevan Kristuksen äänen. Sana puhuu jo itsessäänkin, kuultuna, kun ei itse valitse oman mielensä mukaista tekstikohtaa vaan kuulee sen luettuna, se tulee enemmän kohti ikäänkuin puhutaan juuri sinun sydämeesi. Kun kuuntelee toisen puhetta, se tulee ulkoa. Kun itse etsii tekstejä Raamatusta, etsii sitä mitä itse ajattelee eli oman mielensä tuntoja ja kiertää usein kehää sitä omaa ongelmaa. Niin tulee Jumalan sana vastaan sekä uskovaista lohtua ja rohkaisua kaipaavaa tai kiitollista mieltä tuntevaa. Jos oman paikkakunnan seurapuheet eivät aukaise "sielun maisemia" kuuntele vaikka Helsingin seurapuheita netistä.
Ei Jeesus puhu niissä ihmisten oman kokemuksen kuvauksissa, joita kuulee etenkin vapaiden suuntien tilaisuuksissa, kertomuksina uskoontulosta. Ei ihmien tee ratkasua toisten vakuutusten perusteella. Jumalan sana on Raamatussa, ennen kirjoitettua sanaa. Ei tarvitse jokun kertoa mille se on hänestä tuntunut, se tuntuu siellä omassa sielussa, käytetään ilmausta tulee kohti. Näin ovat sanoneet vl pappien puheista monet sellaisekin, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. Väkisin sana ei sieluusi tule. Jos keskität mielesi vain miettimään, että tässä nyt on välimies estämässä sinua, niin varmasti sanan koskettaminen estyykin. Jos ajattelee ja rukoilee, että se oikea sana tulisi kohdalle, Jumala on luvannut että se tulee, mutta Jumalan omalla ajalla. Kun se tulee, se on ihan eri kohdasta Raamattua kuin mistä itse sitä etsisit. Kun vain Jumala voi tietää, että tämä kohta on juuri sinulle, sinulle on varattu ihan oma kohta. Raamattupiirien tai raamattuluentojen anti on kirjoitusen ajallisen taustan tunteminen tai teologisen pohjan selventäminen. Itse sana tulee kohti ilman niitä, vain pienenä palasena kokonaisuudesta.- r,rautatie
Ootkos yli kuuden kymme nen iältäsi ?
- etsivä-xx
r,rautatie kirjoitti:
Ootkos yli kuuden kymme nen iältäsi ?
En muuten ole vielä eläkeikäinen, jos sitä tarkoitat. Ja olen nainen. Ja en ole syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin. Tulen tavallisesta ev. lut kirkon seurakunnasta.
Enkä ole ns. kymppilesta. Olen jossakin synyperäisten lestadiolaisten ja tavanomaisen ev lut seurakunnan käsitysten välillä jossakin. - janoinen.
etsivä-xx kirjoitti:
En muuten ole vielä eläkeikäinen, jos sitä tarkoitat. Ja olen nainen. Ja en ole syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin. Tulen tavallisesta ev. lut kirkon seurakunnasta.
Enkä ole ns. kymppilesta. Olen jossakin synyperäisten lestadiolaisten ja tavanomaisen ev lut seurakunnan käsitysten välillä jossakin.Onko elämässäsi rakkautta?
- Eksyneelle
janoinen. kirjoitti:
Onko elämässäsi rakkautta?
Jos olet janoinen niin kaipaat Jumalan sanna, Suviseuroihin on kutsu, bussit lähtee monelta paikkakunnalta, Riihimäen asemalta säännöllinen liikenne, prkkipaikoita myös. Turhaan olet janoinen.
- hyh aut Her Jeesu
Etsivä-xx
Ei laina- vanhurskaus, ... vaan LAHJA- vanhurskaus.
"Kristus on uskossa ja seurakunnassa"? Eipä ole aivan näin!
- Vaan Kristus asuu korkeudessa ja pyhyydessä, sekä niiden tykönä joilla on nöyrä ja särjetty henki.
- Ja usko on puolestaan käsivarsi jolla JUmalan pelastushyvyydet otetaan vastaan.
- Uskovalle koko pyhä Raamattu on vakuutus Jumalan pelastusteosta Jeesuksessa Kristuksessa.
- Mikä tahansa teksti Raamatusta jonka Pyhä Henki lukijalle avaa, on JUMALN sanaa, ei ihmisten sanaa.
- Oppi jonka mukaan Jumala puhuisi van vanhoillislestadiolaisten kautta, on täyttä humpuukia. Jumala puhuu sanansa kautta, joka löytyy kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa.
On täysin oikein rukoilla sellaista sanaa joka tulee rukoilevalle ruoaksi ja juomaksi, evääksi iankaikkiseen elämään. Tämä on se USKON sana, jota me jeesuksenuskoiset julistamme, riippumatta taustayhteisöstämme.
Suvikristiina on hyvä esimerkki jeesuksenuskoisesta, hän ei julista vanhoillislestadiolaisuutta kuten etsivä-xx, vaan Jeesusta Kristusta.- ex.uskonnoton.
Ihan turhaa ajan ja energiankulutusta sullakin.
Mitä hyödyt jos saat itsesi vakuuttuneeksi suvikristisnina tai päinvastoin.
Hedelmistä puu tunnetaan, ei itsensä vakuutteluista. - uskon katse
Kallistun samalle kannalle että tärkeintä on kohottaa uskon katse Kristukseen, taustayhteisöllä ei ole väliä...
- etsivä-xx
Lajavanhurskaus, mutta vierasta Kristuksen vanhurskautta.
uskossa
Room. 8:10
Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.
Gal. 2:20
Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. [2. Kor. 5:15 ]
Tämä luvataan monessa kohdassa
Joh. 14:20
Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.
Seurakunnassa
Ef. 1:23
Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. [Room. 12:5; 1. Kor. 12:27 | Ef. 4:10]
Muusta en jaksa kanssasi kinata. Jos et ymmärrä mikä ero on sillä mitä kirjoitan krsityn vapaudesta ja miten se eroaa siitä mitä iidastiina väittää estetyksi.
"Ei auta, vaikka pyytäisin ystäviäni (seurakuntaa ) ympärilleni esim. raamattupiiriin, sillä sellaisestakin on meillä Espoossa huonoja kokemuksia. Mutta voinhan kuitenkin salaa ja hiljaa pitää Jeesusta idolinani ja opiskella Raamatusta, että oppisin Häntä paremmin tuntemaan ja Häntä paremmin ja ehkä itsenäisemmin seuraamaan. "
Ei meitä estä Jeesusta tuntemasta. Ihan käsittämättömiä väitteitä siinä suhteessa. - Jeesus on Herra

Ei meitä estä Jeesusta tuntemasta. Ihan käsittämättömiä väitteitä siinä suhteessa.Kyllä ympäristöllä on merkitys Jumala-suhteeseen.
Mitä arempi ja estyneempi ihminen on, sen suurempi vaikutus on sillä mitä tutut ympärillä sanovat.
Lestadiolaisuudessa ihminen ei saa olla oma itsensä, vaan hän on ulkoisten "merkkien" avulla jatkuvassa toisten kontrollissa. Kun ihminen elää toisten elämää, hän ei ole kotona itsessään. Hän ei tunnista omia tärkeitä tarpeitaan, eikä hän myöskään tunnista omia tunteitaan.
Lestadiolaisuudessa "yhteinen ymmärrys", tai "armoneuvot" kuten (Jumalan asemaan kohonnutta seurakunnan johtoryhmää) vanhoillislestadiolaisuudessa kutsutaan, muodostaa ihmisen identiteetin.
Ihmisen persoona, (jonka pitäisi elää vapaassa rakkaussuhteessa JUmalan Sanan kautta Jeesukseen Kristukseen ja hänen kauttaan Jumalaan), rikotaan ja hävitetään syyllistämällä, turhentamalla ja alistamalla häntä joka sunnuntai seuroissa.
Armoneuvoista tulee ihmisen JUmala ja persoonallisuus, joka on kaikilla vl-henkilöillä samanlainen, eli johtoryhmän persoonallisuuden jatke. Rakastava Jeesus Kristus ja JUmalan lasten vapaus jää tuntemattomaksi. IHminen elää omassa vanhurskaudessa liikkeen johtoryhmän orjana.
Tästä lähtökohdasta käsin jokainen ymmärtää mitä tapahtuu kun joku seurakuntalainen sanoo, kiitos minulle riitti orjuus haluan olla Jeesuksen Kristuksen oma ja elää hänen rakkaudessaan. SE on johtoryhmälle pommi, se uhkaa koko liikkeen yhtenäisyyttä, ja johtajien kaikkivaltiutta, koska Jeesus "tauti" voi tarttua toisiinkin.
- älkäi valehdelko!
Iloitsen suvikristiina kirkkaastaKristuskeskeisestä julistuksesta, varsinkin kun tiedän hänen olevan vanhoillislestadiolaisia. On kiitos Jeesuksen että me eri lestadiolaista ryhmistä kotoisin olevat löydämme yhteisen sävelen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Hauska nähdä kuinka per'kele orjineen suuttuu heti, kun kristityt rakastavat toisiaan. Enkä yhtään ihmettele, Jeesuksen omia kannattaakin kadehtia. ON se niin ihanaa Keesuksen omana elää. - perämela
Eikös Sanassa lue mm, että " he tutkivat joka päivä kirjoituksista oliko niin, kuin heille on puhuttu.." näin siis berean juutalaisista sanottiin, ja vielä, että he olivat jalompia... siksi, koska he ottivat MYÖS itse selvää puhuiko puhuja oikein vai lisäsikö siihen omiaan jne.
ja edelleen luemme sanasta kuinka opetuslapset kehoittivat mm, " me olmme Kristuksen puolesta lähettiläinä... ja kehoitettiin uskomaan heidän sanansa.."
luuleeko joku lestadiolainen, että he olivat lestadiolaisia, taikka että uskovat vapaitten suuntien edustajat eivät edusta samalla tavalla kristusta kuin hänen oppilaansa ajallaan !?
herätkää hyvät ihmiset tuosta unestanne. - 9+9
Muistatteko kertomusta:
Vanhoillislestadiolainen lapsi oli löytänyt jossain vapaitten suuntien kokouksessa Jeesuksen Kristuksen omaksi Herrakseen ja lähtenyt seuraamaan Häntä ja kotiin palattuaan iloiten kertoi tästä isälleen, jolloin tämä suuttui ja sanoi: " Vai olet lapsikulta jättämässä Jumalan valtakunnan ja lähtenyt seuraamaan jotain Jeesusta Kristusta!"- Jee3sus on tie18
Jeesuksesta:
Joh. 10:1-16
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ...
___
*) ... ja ! HÄN ! kutsuu ! OMAT ! lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
___
Ja laskettuaan kaikki omansa ulos ...
... hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä,
- sillä ne tuntevat hänen äänensä.
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.
Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
**) Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
**) kirj huom! Me pakanakansat. - Jeesus on Herra
Jee3sus on tie18 kirjoitti:

**) kirj huom! Me pakanakansat.Lampaat ovat siis Jeesuksen omia, eivät jonkun paisuneen narsisti- seurakunnan tai sen jumaliksi tekeytyneen johtoryhmän omia.
Lestadiolaisuus (pietistis-herrnhutilainen liike) on mennyt tietyissä kristinopin keskeisissä kohdissa pahasti metsään, - sanon tämän lestadiolaisena, Jeesuksen omana!
MUTTA, myös tietyissä kohdin lestadiolaisuus on erittäin onnistunut.
Ihmisen pitää herätä lain kautta synnintuntoon, joka saa aikaan katumisen ja parannuksen. Jeesuksen sovintoveri on virrannut vuolaana liikkeessä, pesten pois synnit ja viat. Yhteisöllisyys on esimerkillistä, (mikäli on johtoryhmälle kritiikitön).
Ihmisten erilaisuuden kohtaaminen ei onnistu lestadiolaisuudessa, ihmisopit pelko syyllisyys ja häpeä ovat käyttövoimana liian hallitsevia, syntikeskeisyyden vuoksi.
Kristus-keskeisyys (kaikki katsovat lävistämäänsä Kristukseen)
tuo ilon kiitoksen ja rauhan sydämeen. Tämä Kristus-yhteys puuttuu siksi jatkuvat hajaannukset ja valtataistelut repivät liikettä edelleen.
Kaikki huutavat kurkut suorina kilpaa, kuka on se herra liikkeessä joka sanoo viimeisen sanan.
Kun Jeesus on Herra seurakunnassaan, silloin kaikki seurakunnan jäsenet palvovat yksin häntä ja elävät alamaisina toinen toisilleen Kristuksen pelossa, - niin kuin Raamattu sanoo!!!
- 9+9
"""Kun Jeesus on Herra seurakunnassaan, silloin kaikki seurakunnan jäsenet palvovat yksin häntä ja elävät alamaisina toinen toisilleen Kristuksen pelossa, - niin kuin Raamattu sanoo!!! """
Näin sen pitäisi olla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672