Raitistuneet - Auttaisitteko?

Maria N - 74

Olen ollut juomatta nyt reilun kuukauden.

Ennen tätä juomattomuutta tissuttelin viikolla viiniä ja lähes jokainen viikonloppu join itseni kunnolla humalaan. Päivällä tai aamulla en ole koskaan juonut, mutta iltaisin sitäkin enemmän.

Tätä kamalaa kaksoiselämää oli kestänyt lähes kolme vuotta, kunnes sitten reilu kuukausi sitten join koko viikon runsaasti joka ilta (loma). Kunnes yhtenä aamuna oli aivan epätodellinen ja kamala olo. Pelästyin tätä olotilaa todella, vaikka olin tiennytkin, että "mopo oli karannut jo käsistä".

Ensimmäinen viikko juomatta oli aika kamala, koska pelkäsin, että tuleeko sama kamala tunne vielä uudelleen. Oli epätodellinen olo.
Toinen viikko meni jo hyvin ja mielikin oli parempi. Reilun kolmen viikon juomattomuuden jälkeen koin vielä muutamana päivänä jotenkin kummallista ahdistusta. Ja samoin nyt muutama päivä sitten myös. Nyt olen ollut juomatta tarkalleen kuukauden ja yhdeksän päivää. Enkä aio enää koskaan juoda, koska pelästyin todella näitä tuntemuksia.

Kysymys kuuluukin, että onko tämä aivan normaalia? Onko muille käynyt näin? Tuleeko näitä tuntemuksia vielä kauankin? En osaa oikein tarkasti kertoa, että miltä minusta tuntuu, mutta on jotenkin levoton ja ahdistunut olo.

Olisin todella kiitollinen, jos joku voisi asiallisesti vastata näihin kysymyksiin.

10

1978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pysyväävaiei?

      Täydet sympatiat! Kyllä se alkoholi on sellainen kemikaali että se saa häiriötiloja aivoihin ja hermoratoihin joista voi tulla vaikka minkälaisia olotiloja. Tuo kemikaali voi muuttaa ihmisen pysyvästi vähän niinkuin ois saanut jonkun aivohalvauksen tms, eli pysyvä muutos ja selvä elämänlaadun heikkeneminen! Itse keikun myös jollain raja alueilla: olen 44 vee työssä käyvä perheen isä ja jos en lopeta viikonloppukännejä joutuu luopumaan jostain kohtaa elämänlaadustaan. Verenpaine kiipee herkästi yli hyvien arvojen, maxaarvot pikkasen koholla, outoja rytmihäiriöitä jotka kesken työpäivän tullen rupee pelottaa. Jonkinlaista pysyvämpää ahdistuneisuutta ja lievää masennusta havaittavissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat jotenkin sumentuneet, mikään ei huvita, ainoo "onnen hetki" on kun perjantaina illalla "saa" avata viinupullon taas. Suunnuntai on enemmän tai vähemmän väsynyt krapula päivä ja alkuviikko menee töissä naama turvoksissa punaisena rasvaa tihkuen...
      Mikäköhän on seuraava vaihe jos ei vähennä juomista viikonloppuisin??

    • Lorda

      Maria hyvä, meillä juopoilla on monenlaisia tuntemuksia, olo- ja mielentiloja. Minulla on omanlaiseni, sinulla omasi. Ne johtuvat siitä, että alkoholi vaikuttaa hermostoon ja aivoihin. Joillekin alkoholi vaikuttaa pieninäkin määrinä nopeahkosti, toiset tarvitsevat isomman määrän ja pidemmän ajan saadakseen pysyviä vammoja itselleen aikaiseksi. Kaikille niitä vammoja tulee varmuudella, koska alkoholi vaikuttaa meihin kaikkiin. Eikä ihminen ole raittiinakaan täydellinen.

      Minulla alkoholin aiheuttama masennus lähti noin kuuden viikon kuluttua juomisen lopettamisesta. Se ei tarkoita sitä, ettenkö vieläkin olisi toisinaan vähän masentunut ja alakuloinen. Ei raittiiksi heittäytyminen kaikkia ihmisen omgelmia ratkaise, mutta väittäisin, että kaikkia se helpottaa ja jotkut jopa kokonaan ratkaisee.

      Kun olin ollut 10 viikkoa raittiina, oloni oli muuttunut jo aika paljon. Uneni oli syvempi ja rauhallisemoi. Ei ollut krapulaa eikä sen mukanaan tuomaa väsymystä ja ärtymystä. Aika ajoin uneni on yhä rauhatonta enkä saa oikein hyvin unta. Ei vinan poisjättäminen sitäkään kokonaan parantanut, mutta paransi se aivan uskomattoman paljon.

      Mielialalääkkeet jätin pois oltuani 12 vikkoa raitis. Oloni parani siitäkin. Olen nykyään terveesti iloinen ja terveesti toisinaan alakuloinen. En kuitenkaan masentunut.

      Ahdistukseni ja maailman pelkoni puran nykyään savakävelyyn ja punttisalille. Ahdistuksen tunteet ovat hävinneet täysin. Muistan kyllä hyvin miltä ahdistus tuntuu. Masennus ja ahdistus ovat helpottaneet ehkä myöskin uudestaan löytyneen itsevarmuuden tunteen takia: Minä en olekkaan juoppo luuseri! Minä pystyn hallitsemaan omia tekemisiäni. Samalla monet entiset suuret pelon ja ahdistuksen aiheet ovat muuttuneet aika mitättömiksi. Minullahan on nyt elämä!

      Toivotan paljon onnea päätöksellesi, tuntuu sinusta miltä vain. Raittiina voit hallita elämääsi ja tunteitasi. Raittiina oleminen ei tarkoita automaattisesti täydellistä rauhaa. Levottomuuden ja ahdistuneisuuden taustalla voi olla ihan puhtaasti fyysisen tekemisen puute. Ei toki välttämättä.

      Onnea matkaan!

    • NokkaJokke
    • PASKAJAAKKO
      • JormaValtemari

        Ajankohtainen ralli monelle näin juhannuksen jälkeen. Ei mulle:). Kyllä se vahingon ilo on iloista aidoin. :)


    • PASKAJAAKKO

      PARAS ILO :P

    • Kronsta

      Alkoholissa on se hyvä puoli että se ei todellakaan ole välttämätöntä ihmiselle.
      Kun alkaa tulla tuntemuksia että alkoholi aiheuttaa jotain ongelmia niin ei muuta kuin korkki kiinni.
      Minäkin laitoin korkin kiinni toista vuotta sitten, joskus on tullut positiivisia mielikuvia juomisesta mutta niiden yli pääsee ajan kanssa.
      Muistelee vain niitä synkkiä aikoja kun oli krapulassa ja kaikki toiminta pyöri viinan ympärillä, sitä ei halua vaan enään takaisin.
      Selvinpäin on kaikin puolin helpompaa, välillä tietysti v''tuttaa rankasti mutta juominen ei kyllä asiaa helpottaisi.
      Elämä on paljon hauskempaa kohdata selvinpäin eikä paeta alkoholiin, niin pirun yksinkertaista mutta totta.

    • Viina vie

      Oma, lähes päivittäinen alkoholinkäyttöni alkoi jo seitsemisen vuotta sitten ollessani kolmekymppinen ja nykyään määrät ovat kasvaneet n. 5 annokseen päivässä. Lisäksi miedot ovat vaihtuneet ainakin osittain väkeviin.

      Tietotasolla tilanne on täysin selvä eli tiedän käyttöni olevan haitallista. Riippuvuus on kuitenkin kasvanut sellaiseksi, että käytön keskellä yhdenkin raittiin illan onnistuminen on kova suoritus. Tipattomia kuukausia pystyn pitämään melko helpostikin, mutta niiden jälkeen juominen palautuu välittömästi vanhoihin uomiin.

      Koen, että en sinänsä tarvitse alkoholia mihinkään. Kaikkein vaikeimmalta tuntuu sosiaalinen puoli eli lähes kaikkien ystävieni kanssa alkoholi kuuluu yhteisiin juttuihin. Osa näistä on hieman kartalla siitä, että käyttöni ei ole kontrollissa, mutta osa ei ikinä uskoisi minun juovan liikaa. Päinvastoin, he pitävät minua sinä tyyppinä joka osaa lopettaa ajoissa.

      Alkoholi ei tee minusta aggressiivista, mutta riittävän paljon juotuani kontrolli häviää naisten kanssa. Jostain ihmeen syystä onnistun olemaan varsin fiksu ja huomioiva, joka johtaa toisinaan sellaiseen, jota en ylpeänä voi kotona kertoa. Jollekin tämä olisi toiveuni, mutta oma elämänkatsomukseni ei hyväksy pettämistä edes lievissä muodoissa.

      Teenhenkisesti erittäin vaativaa ja kuluttavaa työtä, sitäkin tosin edelleen menestyksekkäästi. Aamuisin tai päivisin ei tule mieleenkään juoda, joten itse työtä juominen ei häiritse. Aamuisin olen toisinaan hieman pihalla, mutta muutamalla kupilla kahvia tatsi paranee. Ainakin tuntuu siltä.

      Kaikki tämä tekee tilanteen vaikeaksi. Voi aina selitellä itselleen ettei tässä mitään vakavaa ongelmaa ole. Toisaalta taas tajuaa ettei tilanne voi jatkua. Ensimmäisen kerran tajusin asian jo viitisen vuotta sitten eli aivan uudesta asiasta ei ole kyse. On tässä sitten hieman ylipainoakin kertynyt, mutta muuten varsin terveellinen elämäntapa on pitänyt vielä ulkonäön ja yleiskunnon siedettävänä.

      Uskon, että samassa tilanteessa eläviä on muitakin. Ja monta. Mitenköhän tätä tilannetta voisi lähteä purkamaan menestyksekkäästi?

      • Saarnaskesä

        Olet alkoholiongelmainen ja luultavasti myös alkoholisti ja rehellisesti ainoa keino joka auttaa on lopettaa juominen.
        Sanoit voivasi pitää tipattomia aikoja mutta heti sen jälkeen juominen palautuu samaksi kuin ennen ja lisääntyykin ja se on mselkeä merkki alkoholismista.

        "Aamuisin olen toisinaan hieman pihalla, mutta muutamalla kupilla kahvia tatsi paranee. Ainakin tuntuu siltä."

        Tämä oli itsellekin tyypillinen luulo ettei muut huomaa, kyllä vanhan viinan haistaa ja nuhruisen naaman huomaa. Itsekin söin pastilleja aamulla ja välttelin muita luullen ettei kukaan tiedä alkoholinkäytöstäni.

        Minä olen käynyt Minnesota-hoidon läpi ja pysynyt raittiina kaksi vuotta.
        Se maksoi aika paljon mutta todellakin kannatti.

        Ole rehellinen itsellesi ja kanna vastuusi, kaikki on ihan vain itsestäsi kiinni mutta apuakin saa.


    • raitis sisko 84

      Hyvä Maria N - 74

      Mene AA-palaveriin ettei tiesi vie pidemmälle. Juominen on ovela kaveri. olet hetken juomatta ja alat uskoa voivasi juoda, olet turvassa, ei asiani ole huonosti, enkä ole "niin alkoholisti kuin ajattelin" jne. sitten joku kaunis päivä juot.
      saatat voida juoda aluksi ilman ongelmaa - tämä luo kuvan että voit juoda ja juot turvallisemmin mielin. pian huomaat olevasi vielä syvemmällä kuin edellisellä kerralla olit.
      Voi myös käydä niin että jos juot - lähtee juominen käsista heti ja juot kuten ennen ja siitä eteenpäin syvemmälle ja pidemmälle.

      Sinulla on vaihtoehto - kipuilla yksin ja päätyä ehkä uusiin ongelmiin ennemin tai myöhemin. toinen on AA josta saat paljon. Siellä on miehiä ja naisia paljon.
      Älä jää yksin ahdistuksen ja levottomuutesi kanssa. Meitä on niin paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe