Ihmisoppien sisltämiä nimiä

Vaarat molemmil puol

Erästä viestiketjua lukiessani tuli esiin sana "armoneuvo". Viestissä vilisi ajatus jostakin salaisuudesta jonka voi tajuta vain tässä vl liikkeessä, kun kuuntelee ja uskoo ilman asiallista kritiikkiä siihen mitä puhujat kulloinkin puhuvat.

Ylin auktoriteetti on siis seurakunta ja sen puhujat, joiden puheita epäilemättä ohjaavat vielä liikkeen johtoryhmään kuuluvat henkilöt.

Paavali julistaa selkeästi, että mies on vaimon pää, kuten hän selittää opetustaan, - Kristus on seurakunnan pää. Hän ja muut ihanat Raamatun kirjoittajat ovat ylin auktoriteetti, he ovat saaneet ilmoituksensa suoraan Jumalalta.

Ja sen kyllä huomaa heidän kirjoituksiaan lukiessa. Vaikka tekstit ovat lähes 2000 vuotta vanhoja, ne ovat yhtä tuoreita sisällöltään kun tämän aamuinen sanomalehti, kun Pyhä Henki niitä avaa lukijalle.

Kaikki opetus mitä profeetat apostolit ja Jeesus itse ovat opettaneet, ovat tarkoin Jumalan ilmoitusta, ei ihmisten huulten hölinää. Hyvin selkeitä opetuksia KOKO MAAILMALLE ja kaikille kansoille yhteisesti.
Joka uskoo evankeliumin ja kastetaan Kristukseen, se pelastuu.

Raamatussa ei ole mitään salaisuuksia, joita vain jokin pienen poppoon muutama ukko osaa AINOALLE OIKEALLE jäsenistölleen tulkita oikein. Ja vain poppoon paisuneet papat päättävät kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei! :-)))))

Lestadiolaisuus on mennyt järkyttävään tilaan nimenomaan väärän seurakuntaoppinsa vuoksi. Lauma joka pitäisi kuulua Kristukselle on aidattu pieneen karsinaan jonka maaperä on kovaksi poljettua savea, ja vahtia pitävät poppoon papat vahtivat, ettei (vl) korvamerkeillä merkitty lauma päässisi vahingossakaan Jeesuksen tuoreille vainioille ruokailemaan vatsaansa täyteen.

Pakko sanoa, ei hyvää päivää! Poppoon papat ovat teljenneet Jeesuksen yhdityksen kassakaappiin, ja vilauttelevat häntä silloin tällöin nälkäkuoleman partaalla hoippuvalle janoiselle laumalle.

Tällainen opetus Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta on irvikuva Kristuksen opista.

Kristus ruokkii lampaansa niin, että kaikki lampaat saavat ruokaa ja juomaa yllin kyllin, kenenkään ei tarvitse hoippua nälässä ja janossa. Ei arempienkaan lampaiden, jotka pelokkaina yrittävät piiloutus toisten joukkoon, syyllisinä, peloissaan, ja häpeissään, eivätkä tahdo tohtia nostaa katsettaan ylös maasta.

Jeesus seuraa koko ajan katseellaan lampaita ja kuuntelee heidän heikoimpiakin "määkimisiään", ja rientää heti avuksi.

Niinpä Lestadius puhuukin karkeakarvaisista keitureista, jotka nousevat lammasten joukkoon päästyään kahdelle jalalle ja puskevat heikkoja Jeesuksen lampaita.

Tällaiset kahdella jalalla kulkevat kovasarviset keiturit tekevät pahaa jälkeä Jeesuksen lammaslaumassa. Vallakin silloin kun he pääsevät soluttautumaan jonkinlaiseen johtavaan asemaan seurakunnassa.

OMavanhurskaus tekee ihmisen kovaksi armottomaksi lähimmäistään kohtaan. Näitä esimerkkejä kovuudesta ja armottomuudesta on riittänyt tällä keskustelufoorumilla aamusta iltaan.

Siitä huolimatta nämä laihat ja janoiset lampaat määkivät aidan raosta Jeesuksen lampaille, tulkaa tekin tänne! Vain tämän aidan sisäpuolella on Kristus, tämä on ainoa oikea Kristuksen seurakunta.

En tiedä enää itkeäkö vai nauraa. Mutta itsekin omanvanhurskauden koulua käytyäni, vuosikymmenien ajan, minua ei naurata, se on hyvin raskasta seurata ihmisoppeja, lain orjuudessa, vailla TODELLISTA Jumalan lasten iloa kiitollisuutta ja vapautta, jonka ne saavat osakseen jotka Jeesuksen laumaan saavat kuulua USKON ja Kasteen kautta.

Siksi on erittäin vaarallista lähteä seuraamaan minkään nimistä laisuutta, joissa on aina enemmän taikka vähemmän vääriä tulkintoja Raamatusta joilla ihmisiä orjuutetaan, kiusataan ja rasitetaan Jumalan sanaa ja Jeesuksen nimeä väärin käyttämällä.

Ihmisissä on aina sen sortin vammaisia rikkinäisiä joukossa, joilla on taipumus ryhtyä ohjailemaan toisia ihmisiä omien himojensa mukaisesti.

Nämä rontit osaavat tekeytyä joustaviksi Kristuksen lampaiksi, alkamalla nuolemaan liikkeen vastuunkatajia ( siis vastuuta kantavien saappaita). Kun asema liikkeessä on triittävän urvatulla tasolla, silloin nousevat piilossa olleet kovat sarvet esiin, ja keituri alkaa raivaamaan tilaa ja valtaa itselleen.

Tiedämme vitsin Jeesuksesta, hyvästä paimenesta ja panee henkensä lammasten edestä, ja pahasta paimenesta, joka
menettelee aivan toisella tavalla. Nyt jo omia lapiaankin kuten vanhoillislestadiolaisuudessa, kun Jeesuksen lampaat eivät
ole enää riittäneet heille.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varokaa narsistia

      "Ihmisissä on aina sen sortin vammaisia rikkinäisiä joukossa, joilla on taipumus ryhtyä ohjailemaan toisia ihmisiä omien himojensa mukaisesti. "

      Lukekaa eilisestä lehdestä siellä oli haastateltu narsisti-miestä, hän oli hoksannut jo nuorrena että miten pystyy manipuloimaan toisia ihmisiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe