Tukilaatikolla jokainen Suomalainen..

Valtio ja EU tukevat monin eri tavoin muutakin kuin maataloutta. Tuki voi olla suoraa tai piilotukea - esim. korkotukea ja lainojen takaamista. Viljelijät itsekin pitävät tukitouhua aika turhauttavana ja hankalana. Tuet maksetaan vasta loppuvuodesta tai seuraavana vuonna, joten talous täytyy ajatella pitkälle etukäteen. Eikä jatkuva nälviminen tunnu hyvältä. Se tuntuu kohtuuttomalta. Tukien julkistamiset eivät riitä. On julkaistava myös tukia saavan yrittäjän tuloslaskelma, tase ja tilinpäätös. Vasta viivan alle jäänyt tulos kertoo todellisen tilanteen.
Tämä on erittäin tärkeä muistettava!
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/06/1569629/yritystuet-menossa-remonttiin---200-miljoonaa-kankkulan-kaivoon
"Työ- ja elinkeinoministeriön oma selvitys yritystukien tehokkuudesta on karua luettavaa.

Suomalainen yritystukiviidakko on kallis ja osittain erittäin tehoton.

Vuonna 2011 erilaisia avustuksia, lainoja ja takauksia maksettiin yrityksille 1,2 miljardia euroa. Niistä peräti 15 prosenttia, lähes 200 miljoonaa euroa oli tehottomia. Ministeriön selvitys patistaakin hallitusta ripeisiin toimiin koko yritystukijärjestelmän uudistamiseksi."

Äänestä
  • tukivuoden huippu, yksin valtion takaukset on 30 miljardian pinnassa yrityksille, verotuet jättimäisiä esim sähkö verotuki on miljardi luokassa, samoin koulutus ja tutkimustuki, jossa miljardit ovat halpoja.

    Äänestä

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51573-tarkastus-paljasti-yliopistot-saivat-perusteetonta-etua
"Tarkastusviraston mukaan ministeriön on huolehdittava yliopistojen valtiolta saaman perusteettoman edun palautuksesta.

Valtio tukee rahallisesti yliopistoja, jotka ovat onnistuneet keräämään rahaa ulkopuolisilta lahjoittajilta. Tätä niin kutsuttua vastinrahaa on maksettu yliopistoille yhteensä yli 733 miljoonaa euroa. Kaikkiaan valtio pääomittaa yliopistoja 836 miljoonalla eurolla, joten vastinrahoitus on taloudellisesti olennainen erä."

Äänestä

-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talonjuhani.. kirjoitti:

Valtio ja EU tukevat monin eri tavoin muutakin kuin maataloutta. Tuki voi olla suoraa tai piilotukea - esim. korkotukea ja lainojen takaamista. Viljelijät itsekin pitävät tukitouhua aika turhauttavana ja hankalana. Tuet maksetaan vasta loppuvuodesta tai seuraavana vuonna, joten talous täytyy ajatella pitkälle etukäteen. Eikä jatkuva nälviminen tunnu hyvältä. Se tuntuu kohtuuttomalta. Tukien julkistamiset eivät riitä. On julkaistava myös tukia saavan yrittäjän tuloslaskelma, tase ja tilinpäätös. Vasta viivan alle jäänyt tulos kertoo todellisen tilanteen.
Tämä on erittäin tärkeä muistettava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu