Onko hyviä vinkkejä? Tuntuu että itseltä loppuu kesken. Meillä on tosiaan 7kk vanha tanskandoggipentu, joka yksin ollessaan rehellisesti tuhoaa kaiken. Sohvan, sängyn, matot, kukat ymsyms. Aina on kämppä kamalassa kunnossa kotiin tultaessa. Koira on totutettu pikkuhiljaa yksinoloon. Olen kokeillut rajata sitä vain osaan asunnosta, olen piilotellut sille nameja ja ostanut ydinluita ja tehtävää päiväksi. Olen jättänyt pahvilaatikoita / putkia pureskeltavaksi. Olen kokeillut feromonihaihdutinta ja järsimisenestonesteitä. Radio on ollut päivän aikaan päällä. Joka kerta kun tullaan kotiin, se menee samantien itse johonkin nurkkaan häpeämään. Tiedän että käytös mitä luultavimmin loppuu aikanaan, mutta haluaisin jo nyt jotain ratkaisua. Mielessä on käynyt myös kuonokoppa joka ei haittaa juomista. Hyviä vinkkejä haluttais!
käytösongelmaa
13
278
Vastaukset
- kookkki
Väsytyslenkki ennen yksin oloa voisi toimia.. Koira tuhoaa todennäköisesti kämppää siksi että sillä on tylsää.. Kunnon väsytys ennen kuin lähdet kotoa ja vielä kun jätät kaikenlaista touhua (sellaista mitä tuossa mainitsitkin) niin luulisi tuhoamisen vähentyvän..
- Hemuli
Välillä vaan huono, kun saattaa tulla äkkilähtö esim. töihin. Niin siinä ei joka kerta välttämättä ehdi viemään monen kilometrin lenkkiä.
- Vaikea tilanne
Ja kun kyseessä iso rotu, niin tuon ikäisenä ei mitään pitkiä lenkkejä saa tehdäkään.. Ongelmallista!
Onko teillä jotain koirakaveria? Sen kanssa voisi ennen yksinoloa kuluttaa energiat? Ja jos joku ystävä pääsisi päivän aikana piipahtamaan pennun luona ja käyttämään pihalla?
Tuo huoneiston rajaaminen ja pahvilaatikoitten jättäminen kuulostaa kyllä hyvältä.. Onko pentu syönyt ne luut ja laatikot, vai pelkästään sisustusta? Laita sinne pahvilaatikkoon sälää ja piilota herkkuja?
Kokeile eri juttuja eri päivinä ja silleen, ettei se tajua kohta jäävänsä yksin/ jäävänsä yksin koko päiväksi. Esim radio olisi päällä jo sinun kotona ollessa jne.. - kalterikalle
Osta iso häkki ja laita päiväksi kaltereiden taakse. Niin viisaat tekevät. Ei koira saa asuntoa tuhota.
- Rotikkarinsessa
Toisaalta, entäpä jos ongelma onkin nimen omaan siinä, että koira saa tekemistä ja näin ollen pysyy liian aktiivisena, kun normioloissa se luultavasti ottaisi rauhallisesti?
Itselläni on nyt 10 kk:n ikäinen cane corso -uros, jonka kanssa oli yhteen aikaan hirveät ongelmat yksin olossa. Jätin sille namipiiloja, jätin pureskeltavaa, aamupalan/iltaruoan kongissa pakkasesta yms. yms. Ja joka kerta oli joko asuntoa tuhottu tai vähintään yhdet, yleensä tosin useammat, pissat lattialla.
Kun otin ylimääräiset tavarat pois ja jätin sille vain ne normaalit jutut sinne asuntoon, tuhoaminen loppui (pissailu tosin ei, mutta sen syyt olivatkin ihan eri asioissa, jotka eivät tähän liity).
Lisäksi lähtörutiineja muutettiin hieman, normaalisti koira sai olla missä halusi kun lähdin, mutta sitten alettiin tehdä niin, että kun olen lähdössä, käsken koiran istumaan (yleensä se istuu tuulikaapin oven eteen, kun se olisi lähdössä mielellään mukaan - eli en käske sille kuitenkaan spesifiä paikkaa vaan pistän sen siihen, mihin se itse tulee, paitsi siinä vaiheessa kun laitan ovea kiinni) ja palkkaan sen siinä, jonka jälkeen sanon heipat ja lähden.
Eli koira on rauhallinen jo lähtiessäni, vaikka jääkin siihen tuulikaapin oven eteen istumaan ja katsomaan lähtöäni. Tuon rauhoittumisen käyttöönoton jälkeen koira on yleensä tullut nukkumasta olohuoneesta tai keittiöstä vastaan ovelle, kun tulen takaisin, kun ennen se yleensä oli jo valmiina ennen kotiintuloani vahtaamassa tuulikaapin oven edessä silmä kovana tai vähintään makoili siinä.
Tässä vaiheessa suosittelisin kyllä taas vähän pakittamista ja yksinoloharjoittelun aloittamista ns. alusta, muutamista minuuteista (roskien vienti, postin haku yms.) pidempiin hetkiin vähitellen, ilman mitään kiirettä. Jos vain mahdollista. Kuonokoppa tai häkitys ei ole hyvä ratkaisu (häkitys ehkä, mutta tanskandogille täytyy häkin olla niin iso, että siinä vaiheessa se on jo oikeastaan helpompi tehdä sille aitaus tai rajata tilaa muulla tavoin), mutta jonkinmoista tilanrajausta kannattaa ehkä kokeilla - oman koirani isällä yksinolemisessa auttoi kyllä tuo tilan rajaaminen, kun se tahtoi myös tuhota paikkoja ahdistuessaan siitä tilan määrästä, jota sen "tarvitsi" vahtia: alussa mahdollisimman pieni alue jossa koiralla on kuitenkin tarpeeksi tilaa olla ja siitä pikkuhiljaa sitten laajentamaan aluetta. - apuvavaan
Aloittakaa yksinolon harjoittelu alusta, kuten edellinen neuvoi, ihan pienistä poissaolo hetkistä. Kaikki liiallinen numero ja aktivointi pois, koira tajuaa että kohta lähdette ja hermostuu/kiihtyy siitä jo ennen kuin olette ovesta ulos. Jättäkää koiralle niitä sallittuja pureskeltavia juttuja lattioille myös silloin kun olette kotona, ettei koira yhdistä niitä lähtemiseen. Leikkikää kotona ollessanne niillä antamillanne leluilla yms pahviasioilla koiran kanssa, jotta se kiinnostuisi niistä enemmän myös yksin ollessaan. Koiraporteilla ja ovien sulkemisella tilanrajausta, ja kaikki ylimääränen pois ulottuvilta, matot suosiolla pois lattioilta kunnes täysin sisäsiisti, kaikki kirjat sun muut vaatteet, kengät, tulitikut, lehtiroskat, astiat, KAIKKI piiloon pysyvästi. Hommatkaa lapsilukkoja niihin oviin joita koiralla yksinollessaan mahdollista avata, etikkaa ja valkopippuria listoihin ja ovenkarmeihin.
Kun olette lähdössä kotoa (myös harjoitellessanne), pakatkaa kaikki tarvitsemanne valmiiksi ja lukitkaa koirapotit ja ovet jne tavarat pois ulottuvilta, viekää koira pissatukselle ja tulkaa takaisin tyyliin: Ovi auki, koiralta remmi pois, kassi käteen, ja samalla ovenavauksella ulos. EI SANAAKAAN KOIRALLE, ei mitään lässytys hyvästejä tmv. Ovi vaan kiinni ja jos jää haukkumaan tmv, ehdottomasti ette saa mennä koiraa rauhoittelemaan.
Harjoitteluvaiheessa tehkää niin etä kun olette juuri laittaneet oven kiinni, kävelkää pois kuten ennenkin, ja palatkaa ihan muina miehinä ihan kuin olisitte jotain unohtaneet, ja takas ulos samalla ovenavauksella. Jälleen koko homman avain on että koiraa ei saa huomioida kun ovesta rampataan sisään tai ulos vaan pitää käyttäytyä kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. koiran innostumista tai pientä vikinää EI saa huomioida. Ja jos koira harjottelun aikana esim huutaa ja kuulette sen ulos asti, älkää menkö sisään ennen kuin koira on hiljaa ja vaikuttaa siltä että on rauhoittunut, tässä voi joskus mennä pihalla seisomiseen tuntikin, mutta kun koira viimein on hiljaa ollut hetken, menette takas sisälle ettekä huomioi koiraa/palkitse sitä hiljaisuudesta/kiellä haukkumisesta, vaan ihan vaan kengät pois ja takki naulaan ja jääkaapille/vessaan. Ja koiraa moikataan vasta esim 5min päästä kotiinpaluusta.
Jos asioiden pureskelu jatkuu edelleen pahasti ja koira keksii aina vaan uutta tuhottavaa vaikka tavarat pois ulottuvilta, koiralla on varmasti tylsää yksinään, joten kuonokoppa vois tulla kysymykseen, niin säilyis rojut ehjempänä.
Jos tuntuu että ei ala tapahtumaan edistystä kk sisällä kannattaa alkaa miettimään vaihtoehtoa josko koiralla ois eroahdistusta, sillä se on TODELLA stressaavaa koiralle ja psyykeelle huonoksi. - Rotikkarinsessa
Toisaalta sitten taas joskus myös lenkki saattaa aktivoida koiraa niin paljon, että sen jäljiltä jää se "villiys" päälle, jonka vuoksi hyvin moni asiantuntijakin suosittelee, että lenkin jälkeen pidettäisiin jonkinmoinen tauko ennen lähtöä, että koira ehtii rauhoittua eikä jää villitsemään itseään lenkin "jälkimaininkeihin".
Samoin myös tuo huomioimattomuus, joillakin koirilla se pahentaa asiaa ja ainakin itse olen huomannut, että hyvin monella tuntemallani koiralla se yksi heippa-huikkaus ennen oven sulkemista riittää tekemään lähdöstä mukavamman, koira tajuaa siitä, että nyt hän jää yksin kotiin ja menee nukkumaan tai mitä nyt tekeekään (jos siis käytössä ei ole tuo käskyn alle jääminen, jolloin koiralla menee jonkin aikaa, ennen kuin se paikaltaan irtautuu touhuamaan omiaan).
Samoin kotiintullessa huomioiminen. Tietenkään koiran liiallista innostumista/huomionkerjäämistä ei pidä palkita, mutta kyllä minä itse ainakin ihan kaikkien koirien kanssa olen tehnyt niin, että kun tulen kotiin ja koira on rauhallinen (tosin meillä tuulikaapin ovikin aukeaa vasta, kun koira on rauhassa ja jos se alkaa riekkua oven avaamisvaiheessa niin ovi menee takaisin kiinni enkä minä sinne sisälle mene ennen kuin koira on rauhassa), totta kai minä sen mielentilan palkitsen antamalla luvan tulla tervehtimään rauhassa.
Tosin tämä tervehtiminen jo tuulikaapissa on käytössä vain, jos minä olen yksin tulossa. Jos minulla on muita ihmisiä mukana, käsken koiran istumaan vähän matkan päähän tuulikaapista, jotta vieraat saavat rauhassa riisua kenkänsä ja takkinsa ja tulla sisälle, jonka jälkeen koira saa luvalla tervehtiä nätisti ja jos se menee riekkumiseksi niin sitten tulee lähtökäsky pois tilanteesta tai ns. väkisin rauhoittaminen jos ei normikäskyä uskota (käytännössä siis joko karjasu tai koiran fyysinen ohjaaminen tilanteesta pois). - kuonokoppaa vaan
Varmaankin normaalia pentuaikaista tuhoamista. Se loppuu yleensä noin vuoden iässä, uroksilla joskus vähän myöhemmin. Isokokoinen koira saa usein enemmän tuhoa aikaiseksi kuin pienikokoinen. Voisiko koiran tilaa rajata pienemmäksi kotona eli jättää se vain yhteen huoneeseen? Kuonokoppaa kannattaa kokeilla, mutta katso, että sen kanssa pystyy juomaan ja tarvittaessa oksentamaan. Opeta kuitenkin kuonokoppaan silloin, kun olet kotona.
Väsytä koira antamalla sille jotain älyllistä haastetta eli opeta sille temppuja. Älä tee pitkää lenkkiä ennen kuin jätät sen yksin sillä lenkin jäälkeen koira jää aktiiviseen tilaan ainakin tunniksi ehkä pariksi. Tee pitkät lenkit vasta palattuasi kotiin. - kuonokoppaa vaan
Lisäys vielä. Aloittajan tapauksessa käsitin, että kyseessä on normaali pentuaikainen tuhoaminen eikä eroahdistus.
- Joobax
En nyt kaikkea jaksanut lukea... Meillä oli myös samantapainen ongelma, ei tosin kaikkea tuhonnut, mutta joitain pikkuesineitä tapasi näperrellä. Meillä ratkaisu oli:
1. Vain lyhyt pissalenkki aamulla ennen töihin lähtöä.
2. Reilusti rauhallista aktivointia säännöllisesti joka päivä. Ostin läjän erilaisia pulmapelejä, joilla pelattiin puoli tuntia päivässä kaiken muun lenkkeilyn, harjoittelun ja nuuskuttelun lisäksi.
3. Istumisharjoitukset. Istutin koiraa eri mittaisia aikoja. Alussa seisoin koiran edessä ja istutin 2s ja palkka. Lopussa koira istui minuutteja ja sain heitellä palloja ympäriinsä ja tanssia jenkkaa pitkin huoneistoa, ja koira istui. Eli tällaista kärsivällisyysharjoitusta. Harjoituksia 10-20 settiä per päivä. 5 toistoa per setti (esim 2s, 10s, 5s, 30s ja 2s). Melko nopeeta siis.
4. Paljon liikuntaa. Remmissä ja vapaana.
5. Ei riehuntaleikkejä kuukauteen. Vetoleikit, pallonheitto, koirapuistot...kaikki pois missä koira kiihtyy hurjasti. - kanifani:)
pitkä lenkki ennen töihin lähtöä ja virikkeitä esim leluja joisssa on piilotettu nameja niin koira keskittyy siihen!:)
- hauhau
Pitkä lenkki ja loput energiat pois juoksutusliinassa, vedonestoriimu päähän, liinaan kiinni ja mars vauhtia niin kovaa kuin kintuista lähtee, hiljennys, ja raipan kanssa kannustat koiran vauhtiin niin johan väsyy.
toinen vaihtoehto on; vetovaljaat päälle, paino perään, urheilukentälle ja ravia, vaadi enemmän kuin koira aluksi antaa. ravin jälkeen koira paineen alle, vaadi siltä koko ajan enemmän vauhtia, paukuta raipalla painoon ja tarvittaessa näpäys koiraankin. talvella n. labbiksen kokoiselle koiralle n. 20-35kg lapsi tms pulkaan, jäälle tai lumelle ja käynnistä ravia, tasaista ja reipasta kunnes koira toimii, sitten laukkaa, eteen eteen eteen, noin 10min putkeen, sitten raviin, kunnes koira väsyy.- Joobax
Kuules "laukkaalaukkaa"...nää sopii aikuiselle koiralle ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672