Nyt vihdoinkin ja viimein kaupungin virkamiehet on tajuneet, että Suntin suun venevajat ovat säilyttämisen arvoiset ja alue on arvokas venevajoineen ja matkailuvaltteja täällä kokkolassa.
Kokkolan lehdessä on asiasta uutinen.
Ja joku älypää täällä on ehdottanut, että purkaa ne pitäsi, ei todellakaan.
Päättäjät voivat olla hyvinkin seuranneet Kokkola palsta keskusteluja, kun täällähän on vaadittu esim. Suntin vedenlaadun parantamista ja venevajojen kunnostamista.
Toivottavasti Venevajojen alueelle saadaan sellainen puuvenekeskus.
Nykyään veneitä tehdään lasikuidusta, alumiinsita ja muovista, joten ei ole mikään ihme, että ihmiset kaipaavat kunnon puuvenettä.
Vanhoja perinne asioita pitää alkaa enemmän arvostamaan, muuten ne painuu unholaan.
Mikä onkaan juhlallisempi tuoksu, kuin aito puuterva.
Ajelin tässä pyörällä ja yhdessä pihasa oli puulato, joka oli vasta tervattu.
Voi, että tuoksuikin hyvä tervan tuoksu.
Toinen ehdottoman hieno tuoksu on tervas kannossa ja männyssä, jossa on tervasroso.
Sellainen puun kun kirveellä halkaisee, niin tulee todella hyvänhajuinen pihkan tuoksu.
Minimanin liikenne ympyrässä ollaan menty oikeaan suuntaan, Siinähän on tehty sellainen tervahauta patsas, vai miksi sitä voidaan kutsua.
Tervan tuoksua vaan pitäis saada, koska ennenvanhaan täällä terva tosiaan tuoksui, eikä terva ole mitään myrkyllistä, eu nyt vaan haluaa kieltää kaikki hyvänhajuiset ja perinteiset asiat.
Toivotaan, että puuvenekeskus hanke saadaan nopeasti käyntiin ja alueella alettaisiin valmistamaan käsityöperusteisesti puuveneitä.
Lisäksi alueelle olisi mahdollista saada muutakin käsityövaltaista toimintaa.
Kokkolassa on kyllä käsityöläisiä, joilla on paljon arvokasta taitoa, tietoa ja annettavaa Kokkolan alueelle ja matkailulle.
Heitä ei vaan olla arvostettu, kuten ei käsityöläisyyttä yleensäkään.
Samalla puuvene keskus käsityöläis keskus toisi myös työpaikkoja.
Puuvenekeskus suntinsuuhun !
12
300
Vastaukset
- Perinne elää jossain
Nämä puukeskuksesta vouhottajat voivat ostaa ihan oman vajan suntin rannalta, eikä vinkua siihen kaupungilta rahoitusta.
- Muinainen lamppu
Se on kaupunki rahoittanut paljon järjettömämpiäkin kohteita, kuten tämä lämmitettävä jalkapallokenttä.
Ne rahat olisi voitu laittaa tähän puuvenekeskukseen ja olisi mennyt 100 kertaa parempaan tarkoitukseen.
Puuvenekeskuksen rahoittaminen tuo rahaa kaupungille matkailun kautta, kun turistit saapuvat ja rahaa jää monille yrittäjille ja sitä myötä kaupungille.
Kaupunki sössi jo tuon Pirate parkin, toivottavasti ei sössi tätä hanketta.
Ajatelkaa nyt, Piratepark ja Puuvenekeskus olis täydentäneet toisinaan.
Siitä silta suntin yli, niin olis päässy kumpaankin paikkaan.
Merirosvolaivathan on tehty juuri puusta.
- ................
Kivaa saada Kokkolaan puuvenekeskus. Aluksi vastustin ideaa, koska pelkäsin alueen ulkoilumahdollisuuksien loppuvan, mutta ilmeisesti sinne jää tilaa ulkoiluunkin vielä? Puuveneet ovat ilo silmälle. Puu on luonnollinen materiaali. Olisi kivaa, jos sieltä voisi myös vaikka vuokrata soutuveneen päiväksi tai muutamaksi tunniksi, niin pääsisi vesille sellainenkin, jolla ei ole omaa venettä. Kokkola on todellinen merikaupunki. Se vain vieläkin harmittaa, että torilta piti viedä laiva pois. Se oli monen paikallisen ja turistinkin mieleen ja kertoi Kokkolan historiasta merikaupunkina. Nyt ei ole laivaa, mutta tilalla on persoonattomia muovikojuja. Mutta sitähän kaupungin päättäjät halusivat ja saivat.
- möljältä
Pirates laivan kunnostus voi alkaa.Siitä saa oivat toimistotilat.
- Aamun hortoilia.
Vai Puuvenekeskus, kunhan edes pienvenekeskus. Olinpa tässä eräänä kevätaamuna sauvakävelemässä venevajatiellä ja näin erään venevajan ovien avautuvan . Sydämeni hypähti, näkisinkö nyt, lakeuksilta tulleena ensimmäistä kertaa kuinka vene vesille lasketaan. Voi, pettymykseni oli suuri kun saavuin vajan kohdalle. Vajasta ajettiin ulos ihanan lumivalkoinen ASUNTOVAUNU. Se siitä illuusiosta. En halua enään tietää mitä toisten vajojen sisällä on!
- TOSIrealisti Kokkola
Totta kirjoittelet. Kotitarvevajoja ne ovat. Eräästä alkupään vajasta isäntä kuormasi peräkärryyn polttopuita. Ja lato oli niitä täynnä mitä nyt muutama bensakanisteri ja muuta pienroinaa nurkissa...
Että sellaisia "muka venevajoja", hah!
Estänkin, että Kokkola-viikolla Suntinsuun latoslummissa pidetään (kaupungin yllättäen järjestämä) avoimien ovien päivä. Olis muuten turisteilla ihmettelemistä, puhumattakaan paikallisista asukkaista. Ja sen jälkeen kiertokäynti Nirristadtin talojen takapihoilla... - S P N
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Totta kirjoittelet. Kotitarvevajoja ne ovat. Eräästä alkupään vajasta isäntä kuormasi peräkärryyn polttopuita. Ja lato oli niitä täynnä mitä nyt muutama bensakanisteri ja muuta pienroinaa nurkissa...
Että sellaisia "muka venevajoja", hah!
Estänkin, että Kokkola-viikolla Suntinsuun latoslummissa pidetään (kaupungin yllättäen järjestämä) avoimien ovien päivä. Olis muuten turisteilla ihmettelemistä, puhumattakaan paikallisista asukkaista. Ja sen jälkeen kiertokäynti Nirristadtin talojen takapihoilla...Juu, tulis kyl pidettyä venettä vajassa, mut kun se mahdu sinne ja laajentamiseen ei lupaa irtoa, saati uuden rakentamiseen.
Venevajat on mitoitettu veneille, jotka olivat käytössä noin satavuotta sitten. Veden-; maankorkeus on liian suuri veneen nostamiseen / laskemiseen.
Vuokranantajalla, Kokkolan Kaupungilla, on velvollisuus saattaa venevajojen / suntin käyttö siihen vuokrattuun tarkoitukseen. - TOSIrealisti Kokkola
S P N kirjoitti:
Juu, tulis kyl pidettyä venettä vajassa, mut kun se mahdu sinne ja laajentamiseen ei lupaa irtoa, saati uuden rakentamiseen.
Venevajat on mitoitettu veneille, jotka olivat käytössä noin satavuotta sitten. Veden-; maankorkeus on liian suuri veneen nostamiseen / laskemiseen.
Vuokranantajalla, Kokkolan Kaupungilla, on velvollisuus saattaa venevajojen / suntin käyttö siihen vuokrattuun tarkoitukseen.Harvinaisen viisas mies S P N (tai nainen).
Venevajat ovat todellakin 1700-1800 -luvuilta, jolloin niillä oli toki merkitystä.
Mutta tänään. Voi s...... Ei tuollaisia maisemanpilaajia todellakaan tarvita keskellä Kokkolan kasvavaa ja kauneinta keskustaa.
- Muinainen lamppu
Tästä lähtee Kokkolan talous nousukiitoon...
Puuvenekeskus ja vettä lisää Sunttiin.
Ajatelkaapas, kuinka hienoa olisi, jos sieltä Suntinsuulta päästäisiin pienillä veneillä Kokkolan torille ja siitä vielä eteenpäin, aina sinne Heinolan alueelle saakka.
Ajatelkaa, mikä erikoisuus, jos Kokkolaan saataisiin muutama kondoli, kuten Venetsiassa on ja saataisiin samanlainen hieno tunnelma.
Varsinkin syksyllä, kun illat tummenevat, mutta on vielä lämmintä, niin Suntiin saataisiin hieno valaistus, vaikka sellaisia 1800 luvun nostalgisia kaasuvaloja, jotka luovat kauniin ja kuultavan tunnelman Suntin varrelle. - Muinainen lamppu
Sellaiset puuveneet on todella hienoja ja kauniita, joissa on aito höyrymoottori.
Sellaisia pitäisi kyllä saada tännekin, vaikka paremminhan ne sopivat järvimaisemaan, jossa on tyyntä, kuin tuonne merelle, jossa tuulee ja aallokko loiskuu.
Mutta Suntissa höyryvene kulkisi hienosti, kun vesi ei paljon liiku.
Kyllä tuo Suntin vesiongelma pitäs ekas saada kuntoon, ennenkuin puuveneitä aletaan Suntissa uittamaan.
Ikävää tuollainen ruskea vesi, pilaa vaan hyvät puuveneet ajan myötä, kasvaa limaa ja muuta liejua puuveneen kylkeen.
Minulla on muuten höyryvene, sellainen hieno radio-ohjattava.
Siinä on sellainen savuturbiini, josta saa savua pihalle.
Kaikkien pitäs alkaa harrastamaan tällaisia mielenkiintoisia juttuja. - Venenikkari
Suntinsuuhun pitää ilman muuta saada Puuvenekeskus
- Sukellus vene
Uusi liike idea: Sukellusvene matkailua suntissa.
Sukellusveneessä olisi vesisuihkut, joilla saisi puhallettua vettä paineella suntin pohjalle ja halukkaat pääsisivät katselemaan sukellusveneen ikkunoista mitä suntin pohjan pölykerroksen alta paljastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663