Olen 17-vuotias tyttö.
Suunnilleen 13-vuotiaasta lähtien minulla on ollut sellaisia hetkellisiä masennusaikoja, jolloin en jaksaisi mitään ja olen kaiken kaikkiaan erittäin masentunut. Eristäydyn ihmisistä ja haluan olla vain yksin, ja ahdistaa niin paljon että tuntuu että rinta posahtaa. 14-vuotiaana viiltelin ensimmäisen kerran ja sain sen lopetettua, mutta aloitin taas keväällä. Syitä masennukseen löytyisi luultavasti, lapsuuteni oli melko rankka. Paniikkikohtauksia olen myös saanut aikaisemmin.
Mikä on estänyt minua hakemasta apua, on näiden masennuskausien hetkellisyys, ja se, että niiden välissä on olotila nousee ihan semmoiselle ylipirteälle tasolle, jolloin kaikki on mahtavaa ja teen paljon suunnitelmia ja kykenen mihin vain ja toivoa löytyy hirveästi. Sitten yhtäkkiä taas romahdan alas takaisin sinne masennuksen syövereihin, eikä välttämättä edes tarvitse olla mitään erityistä syytä.
Ja nämä kaksi olotilaa (masennus ja.... ei-masennus) vaihtelevat joskus tosi useinkin. Yhtenä iltana viiltelen ja seuraavana aamuna kaikki on taas tosi hienosti. Olen lukenut, että kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on tyypillistä jopa kuukausia kestävät masennus/pirteysjaksot, joten sen takia vähän epäilyttää voisiko minulla edes sellaista olla.
Ja tosiaan tuo viiltelyni ei ole sellaista "jee vedän ranteet auki kuollakseni", vaan se on oikeasti viimeinen vaihtoehto, kun tuntuu että mikään ei enää auta. Suhtaudun siihen vakavasti, enkä todellakaan viiltele jos ei ole pakko. En myöskään halua kuolla.
Ja jos ei ole masennusta tai tällaista "pystyn mihin vain" fiilistä, niin sitten on sellainen lamaannuttava väsymys eikä oikein jaksaisi mitään, vaikka olisikin nukkunut tarpeeksi. Tämä väsymys on enemmän sellaisella "henkisellä tasolla".
Tiedän, että murrosikään ja teini-ikään kuuluu mielialojen vaihtelu, mutta en tiedä ketään ns. "normaalia" kaveriani, jolla se olisi ollut näin vahvaa. Ajattelinkin siis tulla tänne kyselemään teidän mielipiteitänne, ennen kun menen lääkärille juttelemaan. Jos tämä onkin normaalia ja olen vain kuvitellut kaiken. En tiedä. Mutta kertokaa mielipiteitänne! Arvostaisin niitä kovasti.
Suunnilleen 13-vuotiaasta lähtien minulla on ollut sellaisia hetkellisiä masennusaikoja, jolloin en jaksaisi mitään ja olen kaiken kaikkiaan erittäin masentunut. Eristäydyn ihmisistä ja haluan olla vain yksin, ja ahdistaa niin paljon että tuntuu että rinta posahtaa. 14-vuotiaana viiltelin ensimmäisen kerran ja sain sen lopetettua, mutta aloitin taas keväällä. Syitä masennukseen löytyisi luultavasti, lapsuuteni oli melko rankka. Paniikkikohtauksia olen myös saanut aikaisemmin.
Mikä on estänyt minua hakemasta apua, on näiden masennuskausien hetkellisyys, ja se, että niiden välissä on olotila nousee ihan semmoiselle ylipirteälle tasolle, jolloin kaikki on mahtavaa ja teen paljon suunnitelmia ja kykenen mihin vain ja toivoa löytyy hirveästi. Sitten yhtäkkiä taas romahdan alas takaisin sinne masennuksen syövereihin, eikä välttämättä edes tarvitse olla mitään erityistä syytä.
Ja nämä kaksi olotilaa (masennus ja.... ei-masennus) vaihtelevat joskus tosi useinkin. Yhtenä iltana viiltelen ja seuraavana aamuna kaikki on taas tosi hienosti. Olen lukenut, että kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on tyypillistä jopa kuukausia kestävät masennus/pirteysjaksot, joten sen takia vähän epäilyttää voisiko minulla edes sellaista olla.
Ja tosiaan tuo viiltelyni ei ole sellaista "jee vedän ranteet auki kuollakseni", vaan se on oikeasti viimeinen vaihtoehto, kun tuntuu että mikään ei enää auta. Suhtaudun siihen vakavasti, enkä todellakaan viiltele jos ei ole pakko. En myöskään halua kuolla.
Ja jos ei ole masennusta tai tällaista "pystyn mihin vain" fiilistä, niin sitten on sellainen lamaannuttava väsymys eikä oikein jaksaisi mitään, vaikka olisikin nukkunut tarpeeksi. Tämä väsymys on enemmän sellaisella "henkisellä tasolla".
Tiedän, että murrosikään ja teini-ikään kuuluu mielialojen vaihtelu, mutta en tiedä ketään ns. "normaalia" kaveriani, jolla se olisi ollut näin vahvaa. Ajattelinkin siis tulla tänne kyselemään teidän mielipiteitänne, ennen kun menen lääkärille juttelemaan. Jos tämä onkin normaalia ja olen vain kuvitellut kaiken. En tiedä. Mutta kertokaa mielipiteitänne! Arvostaisin niitä kovasti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on samoja oireita, mutta olen ilmeisesti VAAN epävakaa persoonallisuus. Persoonallisuushäiriöissä joissain voi tulla euforisia olotiloja. Masennuksen väleissä on ns. hyviä jaksoja, jolloin olen jaksavainen ja iloinen. Suunnittelen asioita jne. Mutta ne eivät kuulemma riitä kaksisuuntaisen diagnoosiin. Ehkä tuollaiset olotilat tuntuvat siksi niin hyville, kun on ollut masentuneena niin kauan. Epävakaassa myös mielialat saattavat vaihdella päivän sisällä monia kertoja.
Saatko minkäänlaista hoitoa tuohon epävakaaseen persoonallisuuteen? Kannattaako minun tämän olotilani takia mennä juttelemaan kenellekään?
Kannattaa ehdottomasti mennä juttelemaan, koska epävakaata hoidetaan terapialla. Ja puhuminen kaikista asioista auttaa useimpia ainakin. Ja kannattaa se muutenkin mennä että osaavat antaa oikean diagnoosin. Itse käyn terapiassa ja on auttanut paljon. Tietenkin myös ikä haalentaa epävakautta. Mielialaa tasaavaa lääkitystä syön. Se on poistanut pahimmat raivokohtaukset ja liian tunteellisuuden. Epävakaa tuntee kaikki tunteet niin kovin vahvasti. Tosin niin taitaa kaksisuuntaisetkin tuntea.
^ kiitoksia paljon vastauksistasi! taidan ehdottomasti mennä juttelemaan jollekulle, oli tämä sitten mitä tahansa.