Kenellä luetuttaa käsikirjoitus

Fantasticoss

Kauan puurtamani ja minulle hyvin rakkaaksi tulleen eeppisen fantasiakirjan käsikirjoitus saattaisi olla valmis muutamassa kuukaudessa. En ole näyttänyt luovuuteni kirkkainta tähtöstä vielä kenellekään, mutta selväähän on, että palautetta alkaisi jo kaivata.

Olen toki kuullut maksullisista palautepalveluista ja niitä aion hyödyntää aikanaan, mutta ennen niitä tahtoisin pyytää palautetta tavallisemmilta ihmisiltä. Ongelma on vain se, etten tiedä keneltä. Kaverini eivät joko lue mitään tai sitten lukevat täysin eri genren kirjallisuutta. Ne taas jotka tuttavapiirissäni ovat fantasiaan hurahtaneita, eivät ole niin läheisiä että haluaisin heille käsikirjoitukseni kiikuttaa.

Hirveä huoli muutenkin, että joku varastaisi omintakeiset ideani ja hahmoni. Joku vieras, itsekin kirjoittava ihminen voisi sen tehdä ihan tahattomastikin. Sellaista en halua, joten kenenkään tutun, puolitutun tai tuntemattoman pyytäminen lukijaksi ei innosta.

Taidanpa päätyä siihen kaikkein luotettavimpaan ja läheisimpään esilukijaan, omaan äitiin:) Hänhän se on edelliset raapustuksenikin arvioinnut aivan ensimmäisenä.

Enpä tässä oikeastaan neuvoa ollut kysymässä, mutta kertokaa toki, että kenellä olette luetuttaneet omat kässärinne.

37

1040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Skeptikko

      Heippa,
      ensimmäinen versio vanhemmilla.
      Toinen kavereilla.
      Kolmannessa olikin sitten jo kavereiden luotettuja.

      Fantasiaa tämäkin. Kyllä, pelkäsin myös ideoideni varastamista. Nyt olen ymmärtänyt, kuinka vaikeaa ao. kirjoja on saada Suomessa läpi. Nähtävästi niitä tippuu kustantajille joka tuutista. Nyt jo vähän hymyilyttää, jos joku varastaa ideani ja saa niiden avulla kässärinsä läpi niin on melkein ansainnut sen.

    • kirjako

      Ite luetutin tuttavallani ja sitä kautta mulle tuntematon henkilö oli lukenut.
      Kysyin tutultani jos saisi jonkun lukemaan mun juttuni, eli sellaisen joka ei tunne mua, silleen saa paremmin oikeaa palautetta.
      Kaikkein paras on todella luetuttaa ainakin yhdellä joka ei sua tunne.
      Itellä ei ollut siinä vaiheessa vielä koko juttu valmis, kun luetutin.
      Annoin tekstini tulostettuna.
      Ei sun tarvii pelätä, että kukaan varastaa sun juttusi. Siitä vaan eteenpäin ja onnea.

      • Nico D

        Samaa mieltä Kirjakon kanssa, yritä ehdottomati luetuttaa sellaisella, joka ei tunne sinua niin silloin lukijalla ei ole mitään miellyttämisen tarvetta ja palautteesta tulee mahdollisimman rehellinen. Omia vanhempia välttäisin käyttämästä lukijoina, siitä on todennäköisesti vain haittaa. Sama koskee ystäviä, elleivät sitten satu olemaan taatusti rehellisiä.

        Hyvä ellei jopa paras vaihtoehto on osallistua esim. paikallisen Työväenopiston kirjoittajakurssille (tms.) ja pyytää palautetta siellä - jos ei aivan koko tekstistä, niin ainakin osista. Sitä kautta voi löytyä myös ihminen, joka on valmis lukemaan käsikirjoituksen kokonaisuudessaan. Maksulliset arvostelupalvelut ovat asia erikseen: ongelma niissä on se, että ei tiedä mistä maksaa, arvostelija ei välttämättä ole mikään asiantuntija vaikka töissä arvostelupalvelussa olisikin.


    • chocol@te

      Hei!

      Kiinnostaisiko palautteen antaminen vastavuoroisesti? Olen myös fantasian kirjoittaja, ja mulla olisi tällä hetkellä novelleja, joista kaipaisin palautetta. Romaanikässärikin suunnitteilla, tai oikeastaan kaksikin.. :)

      Ideoiden varastamista on turha pelätä. Tarkoitan nyt yleisesti ottaen, en vain itseäni. Itse olen löytänyt "palautepareja" myös Suomen tieteiskirjoittajien nettifoorumin kautta, siellä on ihan oma ketju jossa voi näitä kysellä.

      Mutta joo, tämä tuli vain mieleen siitä, että mulla on aika lailla sama ongelma. Lähipiiristä ei kauheasti löydy lukevia ihmisiä. Yksi luotettava lukeva kaveri kyllä on, ja se on jo paljon.

      • alapo80

        Moi!

        Minua kiinnostaa fantasia ja scifi, sekä kirjoittaa että lukea. Olen itse laittanut kirjoittamiani novelleja osoitteeseen www.kirjoittaja.fi (minun ja kaverini ylläpitämä sivusto).
        Jos haluat ainakin yhden palautteen, niin laita sinne! Minä ainakin arvostelen! ...ja saat lukijoita ainakin, vaikka harvat käyttäjät antavatkin palautetta...

        Kiitos!


    • lkgapjg

      Ajattelen, että jos on kiva äiti, niin tottahan se kannattaa äidillä luettaa, kannustusta tarvitaan. Mutta jos kirja on tarkoitettu muidenkin luettavaksi, niin arvostelupalvelu on paras. Ystäviäkin voi hyödyntää, jos sattuu olemaan sopivia ystäviä, mutta itse en antaisi mitään ystävien luettavaksi, koska he eivät ole kirjoittajia itse eivätkä siis osaa sillä tavalla neuvoa kuin tarvittaisiin. Toisaalta en halua saattaa heitä ikävään tilanteeseen, onhan lukemisessa aika paljon työtäkin. Ja jos kirja on huono, niin tuskin hyvä ystävä sitä haukkumaan rupeaa eli en saa rehellistä mielipidettä. Siis ammattilainen on paras.

    • Skeptikko

      Osittain eri linjoilla kuin muutama kirjoittaja.

      Tutuiltakin ihmisiltä saa arvokasta palautetta, koska he kuitenkin näkevät tekstin ulkopuolisen silmin. Mm. vanhempani huomasivat monia puutteita, joita en itse ollut huomannut (koska itse tiesin paljon sellaista, mitä en ollut paperille huomannut laittaa, kyse on maailman luomisesta). Myös materiaalia järjestin uudestaan tuon perusteella, osa henkilöistä esitellään eri järjestyksessä.

      Nämä tekniset seikat ovat sellaista, joihin lähipiirin palautteessa voi luottaa. Eri asia sitten, kuinka objektiivisia he ovat itse lukukokemuksen suhteen.

      Vaikeinta on tuo koelukijoiden rekrytointi ja tunne siitä, että on vaivaksi muille. Kuitenkin uskon suurimman osan olleen oikeastaan innoissaan, minäkin olisin jos joku pyytäisi.

      Tässä tapauksessa on ollut mielenkiintoista nähdä, että vaikka koelukija piiri on etääntynyt minusta kierros kierrokselta niin kommentit niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä ovat olleet aika samanlaisia. Välissä olen korjannut kässäriä, aika paljonkin. Olen pyytänyt raakaa ja rehellistä palautetta ja uskon sitä saaneeni.

      Romaani on kuitenkin tarkoitettu tavallisille lukijoille. Heidän palautteensa kiinnostaa eniten. Mikäli he tykkäävät, niin uskon kässärin olevan niin hyvä, että kustantajakin siitä voi kiinnostua. Kustantaja kyllä muokkauttaa kässäriä haluaamansa suuntaan sitten. Joidenkin täällä olleiden kommenttien perusteella sen saattaa joutua kirjoittamaan käytännössä uusiksi eikä sopparista edes välttämättä vielä puhuta siinä vaiheessa.

      Yksi suomenkielen opettajakin päätyi tuohon tähänastiseen joukkoon, mistä oli paljon hyötyä, merkkasi paljon, paljon kielioppivirheitä.

      Tuollainen palautepari olisi kyllä ollut loistava. Ei tuntisi vaivaansa ketään ja voisi itsekin tuoda kontribuutiota toiselle.

    • Fantasticos

      Hyviä vastauksia kaikilta. Pitänee löytää varmaankin sitten muutakin kuin äiti ja kaverit. Tuo ajatus kirjoittajakurssille osallistumisesta ja palautteen hankkimisesta sitä kauttaa kuulostaa hyvältä. Myös Skeptikon ajatus suomen kielen opettajan pyytämisesta avuksi on hyvä ajatus. Pitänee kokeilla sitäkin.

      Mutta ensin pitää vielä jonkin aikaa viilailla tuota raakiletta. Onneksi töissä on kesällä täysin kuollutta ja voi ottaa kässärin mukaan tutkittavaksi.

      Ja onhan tässä muitakin kirjoitusjuttuja samaan aikaan työn alla. Juuri äsken väänsin yhden pikku novellin valmiiksi ja ihan tyytyväinen olin lopputulokseen. Kesä on hyvää aikaa kirjoittamiselle, kun valoa ja energiaa riittää. Tulisipa vielä oikein kunnon ukkoskuuro, sillä niistä saan jostain syystä aina kovasti inspiraatiota ja intoa tarttua taas kässäriin.

    • kirjoittaja

      Kannattaa paikalliselta kirjoittajayhdistykseltä kysellä apua. sieltä löytyy lukijoita jotka ovat tarpeeksi ulkopuolisia.Läheiset ja kaverit ovat huonoja kriitikoita yleensä.

    • vavintatavo

      Oikea kriitikko on paras valinta.

    • 27

      Itse kuulun netissä majailevaan kirjoittajasivustoon, jonne jäsenet voivat laittaa kirjoituksiaan arvioitaviksi. Nämä kirjoitukset eivät ole julkisesti nähtävillä, ymmärtääkseni julkaisu/tekijänoikeussyistä. Tällaisia sivustoja löytyy paljonkin, ainakin jos sattuu kirjoittamaan englanniksi (niinkuin minä teen, koska spefille on helpompi löytää enkuksi julkaisijoita), mutta luulisi vastaavia löytyvän myös suomeksi.

      Isommissa yhteisöissä ei tietenkään ole taetta palautteen laadusta. Oma saamani palaute keskittyy usein pieniin yksityiskohtiin tai kieliopillisiin seikkoihin, mutta tuokin on jo hyödyllistä tietoa ja paljon "OMG, paras tarina ikinä, kirjoita lisää!" -tyylistä palautetta parempaa.

    • Minä voisin

      Itse olen yhden romaanin oikolukenut. Jos haluat apua, niin laita postia: peksi67@gmail.com. Lukaisen mielelläni ja uskon, että osaan antaa joitakin vihjeitä ja korjausehdotuksia. En ota palkkiota, kunhan muistat mainita minut kun pidät kiitospuhetta vastaanottaessasi Finlandia-palkintoa :)

    • vbvfghgf

      Pyydä jotakin kuntasi äidinkielenopettajaa lukemaan tekstisi. Samalla saat kieliopillisia vinkkejä.

    • palautettaa...

      Täällä olisi yksi loistava kriitikko. Olen alan harrastaja, lukenut paljon ja opiskellut sanataiteita. Jos sinua kiinnostaa saada palautetta, mielelläni lukisin käsikirjoitustasi. En ota kohtuullisia summia. Ps. kokemusta kirjakustannusalalla on.

      lähetä s-postia neiti_ovela@suomi24.fi

    • Morton S H

      Varmaan yliopiston kirjallisuuden taideopiskelija voisi olla hyvä palautteen antaja tai yliopiston kirjallisuuden opettaja, mutta ehkä he eivät innostu tuntemattoman henkilön tukemisesta. Meillä oli opiskeluaikana omien kaunokirjallisten tekstien lukupiiri, joka antoi taideaineiden opiskelijoille palautetta kerran kuussa ryhmänä. Se oli ihan toimiva ratkaisu. Monet innostuivat pidempien tekstien tekemisessä ja se oli mukavaa ajan kulua. Osa väsyi, uusia tuli ja sitä samaa, mitä harrastustoiminnassa yleensäkin, mutta palautteen antaminen sujui vaivattomasti. Joukosta pari siirtyikin opetusalalle, pari kustannusalalle ja yksi sai vuosien päästä esikoisteoksensa läpi. Meille muille se oli mielekästä harrastamista.

    • diipa3

      Tosi vakuuttavia nämä neiti ovelat ja muut, joille pitäisi nimimerkin taakse lähettää ison uurastuksen tulos. Kerran olen kokeillut Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelua ja sieltä tuli 10 sivua punaviinipäissään kirjoitettua paskaa, ilman millinkään vaivannäköä. Ja arvostelun oli vielä kirjoittanut monta romaania julkaissut Kriittisen maikka!

      • Tmi 24

        Minkä verran kirjoittajat olisivat valmiita maksamaan tekstinsä oikoluvusta ja kommentonnista? Jotta työn voi tehdä edes kohtuullisesti, on teksti luettava läpi ajatuksella vähintään pari kertaa. Muutaman kymmenen sivun oikolukuun kuluu helposti jo tunti.

        Jos työn tekee reilusti yrityksen kautta, pitää palkkion päälle laskea vielä 24% alv, jonka verottaja ottaa palkkiosta pois automaattisesti.

        Noin 100-150 sivun kommentointiin ja oikolukuun menee helposti vähintäänkin yksi työpäivä jos työn tekee ajatuksella ja huolella.


    • ArloG

      Kokeilkaapa liittyä http://www.kertomus.fi.

      Sivustolle voi liittyä nimimerkillä, ja siellä on koko ajan kasvava vertaiskirjoittajien ryhmä. - olkaa siis valmis antamaan samalla mitalla kun saatte

      Kaikki mitä viime postauksissa yllä on sanottu on kyllä myös totta - Jos lataat täysimittaisen romaanin mihin tahansa, sen lukemista ei voi vaatia keneltäkään ilmaiseksi, eikä tekijänoikeuksiasi voi kukaan valvoa. Parasta on siksi lähettää otteita. (Tuolla Kertomuksessa on myös yksityisviesti-palvelu, jossa palautteista voi sopia suoraan sen jälkeen kun keskinäinen luottamus kirjoittajien välillä on syntynyt.)

      Rohkeasti mukaan. Kysyvä ei tieltä eksy. Olen itse K:ssa mukana, koska haaveeni on laittaa oma kustantamo pystyyn lähimmän parin vuoden aikana, ja minusta se on lupaavin löytämäni web-palvelu kertojien-kustantajien kohtaamista ajatellen.

      • ArloG

        27:lle vielä erikseen: Suljetut kirjoittajayhteisöt ovat okei juuri "valmiiden käsikirjoitusten" vaihtoon, ja sieltä pystyy varmasti ponnistamaan. Kustantajaa hakevia ajatellen suhdeluku 1/1000 (keski-suurille ja suurille kustantajille lähetettyjen/julkaistujen kaunokirjallisten teosten suhde) on kuitenkin karua luettavaa. Siihen joukkoon hukkuu myös valmiit romaanit.

        Kertomuksesta on tietojeni mukaan ajatus rakentaa web-palvelu, johon kustantajat tulisivat 2013 vuoden puolella mukaan. Heille sivusto olisi tällöin jonkinlainen esilukija, ja Kertojiksi ei pääse kuka tahansa.


      • lonely writer
        ArloG kirjoitti:

        27:lle vielä erikseen: Suljetut kirjoittajayhteisöt ovat okei juuri "valmiiden käsikirjoitusten" vaihtoon, ja sieltä pystyy varmasti ponnistamaan. Kustantajaa hakevia ajatellen suhdeluku 1/1000 (keski-suurille ja suurille kustantajille lähetettyjen/julkaistujen kaunokirjallisten teosten suhde) on kuitenkin karua luettavaa. Siihen joukkoon hukkuu myös valmiit romaanit.

        Kertomuksesta on tietojeni mukaan ajatus rakentaa web-palvelu, johon kustantajat tulisivat 2013 vuoden puolella mukaan. Heille sivusto olisi tällöin jonkinlainen esilukija, ja Kertojiksi ei pääse kuka tahansa.

        Minä voin lukea kässärisi. Luetko sinä minun? Itsellänikin on fantasiakertomus valmiina vailla kriitikkoa. Laita mailia xenical@luukku.com.


    • lonely writer

      Tuli mieleen, että minä olen saanut lukijoita kässärilleni erään facebook-ryhmän kautta, joka sopii kirjan genreen. Maksoin lukemisesta muutaman kympin. Jos on uskallusta, niin ehdotan tätä tapaa. Voin kertoa, että on kamalaa odottaa palautetta... Aivan vieras ihminen lukee sinun kässärisi. Siinäpä sitten odottelet paniikissa, että mitä kässäristäsi sanotaan ja toivot, ettei sitä haukuta lyttyyn. Muutaman kympin maksaminen antaa lukijalle motivaatiota lukemiseen. Olenhan rikas, rahaa on maksaa.

      Sinun käsikirjoituksesi luen ihan ilmaiseksi. Laitahan mailia ja muutkin voi laittaa, luen kyllä ja annan palautetta. Laittakaa mailiin otsikko KÄSSÄRI.

      • birgitta59

        Kaipaisin kanssa kirjalleni esilukijaa ja arvostelijaa. Vaikea löytää sellaista kunnollista, johon voisi luottaa. Mulla romaani, ei fantasiaa, muutama tuttu jo lukenut.
        Olisitko kiinnostunut? Ensimmäinen romaanini lähetin tuttujeni lukemisen jälkeen kustantajalle, ja tuli täyskustanne! Nyt tarvitsisin ihan ulkopuolisen arvostelun tälle uudelle. Kiinnostaako?


    • mitässit

      Nyt olisi minullakin tämä aihe ajankohtainen. Vanhempani ja ystäväni eivät ole lukijota, eivätkä halua tekstiäni lukea, vaikka haluaisin sen heille antaa. Muutamalle tutulle olen antanut, kun ovat kovasti pyydelleet, mutta puoleen vuoteen ei ole kuulunut mitään, vaikka luin heidän kässärinsä. Sanoin kyllä että ei kiirettä, enkä ole ahdistellut, mutta vaikuttaa siltä, ettei heitä enää kiinnosta? Harmi, etteivät voineet sanoa suoraan, tuli itselle jotenkin tyhmä olo, kun edes antoi kässärinsä :( Kenelle siis voisin antaa kässärini? Puolitutut ei enää houkuttele, kun tämä on jo kolmas huono kokemukseni. Arvostelupalveluihin tai ammattilaisiin ei ole tällä budjetilla varaa, koko kässärin luetuttaminen maksaa aika paljon.

    • r0b1ns0n

      Eipä tähän mitään hopealuotia ole. Palautteen saaminen ilmaiseksi riippuu aika lailla siitä kirjailijan lähipiiristä. Jos siinä ei lukevia ihmisiä ole eikä omat kirjoittajatututkaan palautetta anna, niin ainoa keino on lähteä etsimään uusia tuttuja. Tossa onkin jo mainittu eri kurssit ja oppilaitokset, mutta eivät nekään mitään palauteautomaatteja ole.
      Tässä kannattaisi kuitenkin tähdentää, että romaanimittaisen tekstin lukeminen, analysointi sekä siitä palautteen kirjoittaminen ovat valtava urakka, ja harvalla ihmisellä siihen on aikaa, ainakaan ilmaiseksi. Olen itse joskus antannut palautetta ihan novelleista ja kyllä siihenkin useamman tunnin saa helposti kulumaan. Ja se aika on taas poissa kaikesta muusta, kuten omien tekstien kirjoittamisesta.
      Onhan tuo vähän ikävää, tiedän ihan omastakin kokemuksesta, mutta realiteetit pitää ottaa kuitenkin huomioon.

      • ontuvaselitys

        Jossakin määrin ontuva selitys. Vaikka antaisit palautteen jonkun tekstistä rahaa vastaan, kyseinen aika on korvauksesta huolimatta pois kaikesta muusta, kuten omien tekstien kirjoittamisesta. Sama logiikkaa voisi soveltaa kirjojen lukemiseen. En lue muiden kirjoittamia kirjoja, koska lukemiseen käyttämäni aika on pois omien kirjojeni kirjoittamisesta. Ääritapauksessa tämä saattaa johtaa siihen, että tulee roudattua jääkaappi vessaan, ja kirjoitettua omaa kirjaa ainoastaan wc-pöntöllä istuen, jotta turhaa aikaa ei kulu kakalle menemiseen ja jääkaapilla käymiseen.

        PS. Pöntöllä pystyy myös nukkumaan jos köyttää itsensä ilmastointiteipillä vatsasta kiinni pöntön vesisäiliöön.


      • loveatar
        ontuvaselitys kirjoitti:

        Jossakin määrin ontuva selitys. Vaikka antaisit palautteen jonkun tekstistä rahaa vastaan, kyseinen aika on korvauksesta huolimatta pois kaikesta muusta, kuten omien tekstien kirjoittamisesta. Sama logiikkaa voisi soveltaa kirjojen lukemiseen. En lue muiden kirjoittamia kirjoja, koska lukemiseen käyttämäni aika on pois omien kirjojeni kirjoittamisesta. Ääritapauksessa tämä saattaa johtaa siihen, että tulee roudattua jääkaappi vessaan, ja kirjoitettua omaa kirjaa ainoastaan wc-pöntöllä istuen, jotta turhaa aikaa ei kulu kakalle menemiseen ja jääkaapilla käymiseen.

        PS. Pöntöllä pystyy myös nukkumaan jos köyttää itsensä ilmastointiteipillä vatsasta kiinni pöntön vesisäiliöön.

        Kässäriä kannattaa vaihtaa toisen kirjoittajan kanssa. Molemmat saavat haluamansa palvelun ja jos toiseen hiukan tutustuu ensin ovat riskitkin aika olemattomia. Fantasia/sci-fi kirjoittajia pyörii paljon mm. Risingshadown foorumilla. Sinne vain verkostoitumaan!

        Palautteenantaminenkin kehittää sinua kirjoittajana, koska toisen tekstistä tehdyt huomiot alkavat myöhemmin hyppiä silmille myös omassa tekstissä. Olen kokenut muiden kirjoittajien tekstien analyyttisen tarkastelun äärimmäisen hyödylliseksi omaa kirjoittamista ajatellen.

        Typerintä on vähätellä yhteistyötä ja piilottaa omat tekstit lukijoilta. Asenteessa on jotain vialla jos koelukijat pitäisi aina saada ilmaiseksi ja ilman mitään vaivannäköä. Onnea etsintään!


    • Outsider

      Jos maksaa kunnon palvelusta alle 100 e, niin ei se minusta paljon ole. Laatua ei saa ilmaiseksi.

    • Hanna Morre
    • Mashiach

      ^ Hienot nettisivut Morrella. Periaatteessa kiinnostaisi kokeilla kustannustoimittajan palveluita, mutta kokonaisen romaanin toimittaminen maksanee maltaita. Tuollaisen 500 000 merkin kässärille tulisi hintaa about tonni.

      Tuossa lausuntopalvelussa mietityttää eniten lausunnon pituus; 200 - 1000 sanaa. Kolmeensataan sanaan ei paljon mahdu, eikä kyllä tuhanteenkaan, jos pitää arvioida juonta, teemaa, rakennetta, kieltä, henkilöhahmoja, dialogia, kielioppia, jakaa risuja ja ruusuja ja antaa villejä kehitysehdotuksia.

      Tässä tekstissä on sanoja 65.

      • Hanna Morre

        Hei Mashiach!

        Lausunnon pituus korreloi tietysti tekstin pituuden kanssa. Lyhyestä novellista (1-3 sivua vaikkapa) saa annettua palautteen noin 200 sanassa.
        Pidemmästä romaanista tai muusta kokonaisuudesta tuleekin jo pidempi juttu.
        Kyse on myös ajasta. Kanssani voi aina neuvotella; jos haluaa pidemmän lausunnon, niin totta kai se onnistuu! Mutta se nostaa myös lausunnon hintaa.

        500 000 merkin kässärin hinnan laskit varsin oikein. Valmiina kirjana sellainen on suunnilleen 400 sivuinen romaani. Kyllä siinä hommaa piisaa koko rahan edestä – josta verottaja vie tietysti vielä omansa ;-)

        Terveisin

        Hanna "Morre" Matilainen


      • Mashiach
        Hanna Morre kirjoitti:

        Hei Mashiach!

        Lausunnon pituus korreloi tietysti tekstin pituuden kanssa. Lyhyestä novellista (1-3 sivua vaikkapa) saa annettua palautteen noin 200 sanassa.
        Pidemmästä romaanista tai muusta kokonaisuudesta tuleekin jo pidempi juttu.
        Kyse on myös ajasta. Kanssani voi aina neuvotella; jos haluaa pidemmän lausunnon, niin totta kai se onnistuu! Mutta se nostaa myös lausunnon hintaa.

        500 000 merkin kässärin hinnan laskit varsin oikein. Valmiina kirjana sellainen on suunnilleen 400 sivuinen romaani. Kyllä siinä hommaa piisaa koko rahan edestä – josta verottaja vie tietysti vielä omansa ;-)

        Terveisin

        Hanna "Morre" Matilainen

        Kiitos vastauksesta. Enkä halunnut vähätellä työn määrää tai kritisoida hintaa.
        Ehkä palaan asiaan muutaman kuukauden kuluttua, kun aihe on ajankohtainen.


      • Gabriella+
        Mashiach kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Enkä halunnut vähätellä työn määrää tai kritisoida hintaa.
        Ehkä palaan asiaan muutaman kuukauden kuluttua, kun aihe on ajankohtainen.

        Pidemmän lausunnon tilaaminen maksaa enemmän? Siis häh? Eikös tuossa hinnastossa hinta nouse suhteessa luettavan tekstin pituuteen? Kyllä ainakin minä, jos haluaisin lausunnon tekstistäni, pitäisin itsestään selvänä, että lausunnossa sanotaan tekstistä kaikki mahdollinen. Eikä siis niin, että tällä rahalla saat 1000 sanaa arviota, mutta lisää saat kun maksat toisen satasen.


    • 7+7++++++

      Toiminimenä on vaikeaa saada arvostelupalvelua kannattavaksi, jos esim vaikka NVL ja Kriittinen saavat valtionapua... (en tiedä tarkemmin avustuksen laatua tai määrää, joten puolet tästä voi olla pajunköyttä)
      Jos maksaa esim satasen kunnon romaanin arvostelusta (työtunteja ihan hitosti, koska tekstin lukeminen ei ole se isoin työ), niin viivan alle jää vain miinusta.

      Maailma on raaka. Jos teiltä löytyy nappulaa, niin tukekaa näitä pienyrityksiä.

      • 7+7+7

        Mäkin tarvitsen lukijaa, tietysti! Mut en anonyymiä. Jos joku haluaa lukea niin, että ollaan oikeita ihmisiä oikeilla nimillä, ja että jotain taustatietoakin saa vaihdetuksi, niin kyllä kiitos.

        Ystävät sekä tutut ovat lupailleet puolihuolimattomasti lukevansa, lupauksiksi jäivät. Kukaan ei tee ilmaiseksi mitään. Niin se vain on, vaikka kuinka oltaisiin ystäviä. Enkä itsekään ihan mitä tahansa lähtisi lukemaan antaakseni siitä palautetta.

        No, tällaisia kommentteja on tässä jo muutama ennestäänkin.


    • mietinpähänvaan

      Onko kellään tiedossa hyviä foorumeita, missä on näitä esilukija-hakuilmoituksia? Missä sitten luetaan toisen käsis oman käsiksen lukua vastaan. Leirinuotiolta jokunen löytyy, osa vaan aika vanhoja. Tiedättekö muita mistä voisi löytää luotettavia ihmisiä vaihtamaan käsiksiä?

    • Moto Boy

      Taideaineiden opiskelijoiden ainejärjestöjen kautta voi hyvinkin löytyä lupaavia lukijoita.

    • r0b1ns0n

      Aika kuolleita taitaa kaikki suomalaiset kirjoittajafoorumit olla, mutta näitä kannattaa nyt ainakin kokeilla: http://www.paperiarkki.net, http://netticolosseum.tieteiskirjoittajat.net/

      Nykyisin aika iso osa kirjoittajien välisestä kommunikaatiosta tuntuu tapahtuvan facebookissa ja muutamassa suljetussa yhteisössä erinäisten yhteisten projektien parissa. Verkostoituminen siis taitaa olla ainoa toimiva ratkaisu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe