Mitä sinä pelkäät tai pelkäisit meidän kohtaamisessa. Kerro pliis.
Kerro mulle
kerro tuo
35534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mitä itse?
Periaatteessa en kait mitään, mutta eipä sitä tilaisuutta ole edes koskaan tullut että olisi voinut edes täristä toisen edessä hetkeä ennen kun.....
olisi jos silmistäni näkisi sen kaipuun... eikä vastakatseessa olisi siitä merkkiäkään.
Kirpaisisi sellainen tosi kovaa, mutta toisaalta helpottaisi ajan myötä helpommin. Ja sitten taas katse, niin ei sekään nyt niin yksiselitteinen aina ole. Riippuu ympäristöstä ja monesta.
Ei ole aina yksiselitteistä niin, se analysoinnin vaikeus... Joo ja ollaan ihan puolituttuja puolipuheväleissä. Näin parit pakit takana ei kuitenkaan haluaisi taas ihan leväyttää tunteitaan leviäksi.
No kuule vaikka ja mitä ;)
MItä on vaikka ja mitä?
Tää kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ja kun yks on niin ihana, kyllähän se pistää ujostuttamaan muutenkin ujoa ihmistä ;)
Sitä että katsoisit kuin halpaa makkaraa, olen ollut nolo ja sitä että saattaisi tulla aika kärkkäitäkin sanoja häneltä, sellainen välinpitämättömyys.
Jaa, Tuo on sitten selvä ettei kannata koskaan lähestyä. Ikäviä juttuja kun toinen tuollaisia tekee.
Niin. Sitä ei koskaan tiedä.
voi rakastaa! En pelkää mitään, odotan vain kuumeisesti elektristä kohtaamistamme. Silmät syö toisiaan, katsetta ei saa irti. Tulee pakkoliikkeitä, pakko olis päästä toisen luokse syliin halittavaksi. Jalat vatkaa ees taas....
ja jos toinen ei enää katso samalla tavalla kuin viimeksi, niin itku tulee. Nurkan taa meen. Katoan. Meen maan alle. Olen siellä vuoden, ja joku päivä nousen voittajana ulos aurinkoon, valoon. Ja kun seuraavan kerran toisen nään, luulen että kestän nähdä toisen..... mutta siinä sitä taas ollaan. On se hani vaan niin ihana! Tosi rakkaus kulkee lopun ikää sytämmessä, muut on vain korvikkeita. The one is the one. ...jokaiselle on aarre... Ja sen tuntee kun sen löytää, itsemme. -yllätys
Mun jokainen solu huutaa häntä, kosketusta, rakkautta, läheisyyttä ja lämpöä, helliä sanoja, pitkiä katseita.
Rakastan niin paljon ettei sanat riitä kertomaan.
Wau mikä kirjoitus.Just tälleen minäkin ajatukset sanoiksi laittaisin.Yksi vain on oikea mutta epävarmuus ja joku pelko jäytää.Pitäs uskoa sydämmen ääneen ja raivata pelko pois.Vuodet kuluu mutta tunne ei mihinkään.
Eiköhän se tullut selväksi
state of nonsense
Että hän pitäisi ihan tylsänä tai ihan täytenä kanana.
Hei vaan sinä jota ajattelin tänään. Pelkäisin sitä että meidän välille löytynyt uusi yhteys vaivaannuttaa sinua. Olet ehkä ainoa joka saattaisi ymmärtää mun tämänhetkistä elämäntilannetta. Jos kukaan. Tuo on se syy miksi minulla on ikävä, vaikka olen joskus sinua jollain erikoislaatuisella mielenkiinnolla katsellutkin. Mutta nyt taisi löytyä se henkinen yhteys, jonka olen erilaisuudestamme ja kommunikaatio-ongelmistamme huolimatta tuntenut.
Oikeastaan pelkään että jotenkin addiktoituisin tämän asian johdosta sinuun koska olet kuitenkin niin erilainen. En ymmärrä sinua. Et ole yhtään sellainen joihin olen tottunut ihastumaan. En pystyisi ennustamaan käyttäytymistäsi tai lukemaan ajatuksiasi ollenkaan. Useimpia ihmisiä luulen ymmärtäväni mutta sinua en ymmärrä. Olemme ajatuksinemme ihan eri aaltopituudella, hyvä kun edes pystymme keskustelemaan. Enkä tiedä koenko edes mitään normaalia sympatiaa tai lämpöä sinua kohtaan, kun en ymmärrä sinua tarpeeksi että voisin tuntea. Mutta voiko sitten olla että oikeasti ME juuri ollaankin ne jotka jollain syvemmällä tasolla ymmärtääkin toisiaan? Jokin sellainen vetovoima joka ylittää sen pinnallisen vihan, joka velloo välillämme.
Pelkään sitä kun en tiedä voinko puhua tästä asiasta sinulle kun ei me aiemminkaan olla pystytty mistään puhumaan. Mutta on varmaan pakko. Mutta on se vaan silti kreisiä että kaikista maailman ihmisistä...
Tämä edellinen kirjoitus kuvastaa samoja tuntoja kohdallani, paitsi että minä ehkä ymmärrän jotenkin häntä, mutta en ymmärrä tässä tilanteessa itseäni. Ajatukseni kulkevat ristiriitaisesti, joskus en pysty pitämään itseäni kurissa, höpisen pehmeitä jonka jälkeen koen, että on parempi olla jonkin aikaa täydellisesti hiljaa. Jokin vaan vetää takaisin (addiktiotako?) Edellinen kirjoittaa pinnallisesta vihasta, tämä pysäytti. Toivottavasti minun hän ei sentään tunne niin vahvasti, se olisi jo pelottavaa.
Kaikista maailman ihmisistä se olet sinä.
Saattaahan tässä niinkin olla käynyt. Entäs se pinnallinen viha?
en vihaa... voi olla että vedän kyllä päin näköä kun seuraavan kerran nään sut... suukotan. :)
Mä pelkään, et oon satuttanu häntä! V.itut mun kivusta. Ihan sama oikeesti miten mä voin, mut jos hänel on hätä sydämessä. En vaan tiedä kuinka kysyä...
Pelkäsin tunteiden heräämistä, sillä sellaisen ihmisen rakastaminen, joka on etäällä ja saavuttamaton, on tuskallista. Aavistelin sellaista tapahtuvaksi, enkä halunnut sitä tuskaa enää, sillä sitä oli ollut ihan riittävästi mun ihmiselon aikana.
Sellaisen pyynnön voisin esittää teille varattuina kaipaileville, että pitäkää se omana tietonanne, jos ette voi mitään muuta kuin eioota toiselle antaa. Se ainoastaan satuttaa, että kerrotte rakastavanne ja pysytte silti poissa toisen elämästä. Tavallaan sidotte sillä hänet itseenne ja tahdotte pitää narun päässä kuin koiraa. Se on julmaa tunnetasolla.
Tuttua; rakastetaan muka muttei mitään anneta. Puhdasta roikottamista tuollainen.
Juuri tuon tuskan takia en halua tulla.
En minä pelkää hänen kohtaamistaan.. Näin hänet vilaukselta (siellä tavanomaisessa paikassa siis eli opiskelupaikassa) noin tunti sit kun lähdin käymään teellä toisessa paikassa. En minä tiedä mitä ajatella.. Olen ollut vähän surullinen tämän aamun mut kyllä se tästä.. Näitä fiiliksiä tulee ja menee.. Sit kun alkaa taas syksyllä työt niin ei ehdi niin ajatella asioita. Minulle liika ajatteleminen ei tee hyvää.. Kun olen muutenkin sellainen pohdiskeluun taipuvainen..
Lisättäköön tähän se et en ole näiden sivujen perusteella mitään johtopäätöksiä tehnyt. Kyllä ne tuli ihan oikeasta elämästä eli täällä opiskelupaikalla nimenomaan. Muualla en ole häntä edes nähnyt.
Ei se elämä ole täällä anonyymeillä keskustelupalstoilla.
Unohdin..
Mutta oli miten oli.. Elämäni jatkuu joka tapauksessa, vaikkei hänellä mitään tunteita minua kohtaan olisikaan. On suunnitelmia jo tulevaisuuden varalle.. Ehkä muutto Etelä-Suomeen. :)
Varmaankin kysymys naiselta miehelle, mutta vastaanpa silti.
Itse pelkäisin, et rakastun taas. Tuo mies pyörii usein mielessä, vaikka eteenpäin olen koittanut mennä, mutta välimatka ja entiset virheet estää meitä koskaan kenties entiseen palaamaan, surullista, mutta elämä ei aina ole reilu :(
Pelkään etten pysty peittämään sitä tunnekuohua, jonka sinun näkemisesi pitkän ajan jälkeen, kaiken tapahtuneenkin jälkeen varmasti tulee aiheuttamaan.
Pelkään tuntevani häntä kohtaan yhtä voimakkaasti kuin mitä joskus tunsin. Ja tiedän, että silloin ne tunteet taas veisivät minua, vielä pitkään sen kohtaamisen jälkeenkin. Pelkään myös mitä ne tunteet aiheuttaisivat kohtaamisen aikana, saattaisin olla liiankin tunteikas. Ja lopuksi vielä pelkään etten näkisi hänen kasvoiltaan yhtään lämpöä. Näiden takia pyrin välttämään satunnaista kohtaamista.
Näin siis jos minä ja eräs J-nainen kohtaisimme.
varmaan todella julmasti.
Kyseessä ei ihastus vaan ex.
Sitä, että hänelle olisin täysin yhdentekevä. Yksi asiakas muiden joukossa. Tällaisen kuvan olen saanut jo aiemmissa "kohtaamisissa".