Vuokralaisen oikeudet

Ahdingossa(ko)

Tulipahan mielenkiintoinen posti alkuviikosta vuokranantajalta. Vuokrasopimus irtisanotaan 30.6.2012, koska vuokra on toistuvasti maksettu myöhässä. Tuossa katselin vuokrakuitteja ja kyllä vuokraisäntä on oikeassa.

Kaksi kertaa vuokra on maksettu myöhässä, ensimmäisellä kerralla vuokra on maksettu kaksi pankkipäivää myöhässä (tästä soitinkin vuokranantajalle että maksan pari päivää myöhässä), ja toinen kerta oli nyt kesäkuussa kun 15. pv oli eräpäivä ja 18. pv (eli seuraavana pankkipäivänä) maksoin.

Soitin vuokraisännälle ja koetin neuvotella mutta tuloksetta. Palkka itselläkin tulee joskus päivän tai kaksi myöhässä.

Noh, eihän siinä mitään, sanoin että eihän me tässä varmaan oikein muuta voida kun alkaa etsimään uutta asuntoa.

Eilen vuokraisäntä koputteli ovelle varttia vaille kahdeksan ja kysyi että onko se mökki siivottu ja tyhjennetty lauantaiksi (30.6 mennessä). Vastasin että ei tietenkään ole kun meillä on kolmen kuukauden irtisanomisaika kun ollaan alle vuosi asuttu mökissä.

Vuokraisäntä riemastui ja rupesi huutamaan kuin hyeena että kun vuokrat maksetaan myöhässä niin ei teillä mitään irtisanomisaikoja ole! Meinasi jotta lukot vaihtuu lauantaina jokatapauksessa oli mökki tyhjä eli ei.

No soitin vuokralaisten keskusliittoon ja meinasivat että soita poliisit jos tulee tuommoista tekemään, mutta mitä teen sitten jos ei emännän kanssa olla kotona ja vuokraisäntä päästää koiran ja kissan ulos ja nakkelee tavarat menemään?

Vuokraisäntä on semmoinen 80-vuotias pappa joka ei oikein ymmärrä näistä lakiasioista. Ja enhän minä voi mennä siitä tarraamaan kiinni kun siinä voi käydä huonosti, ainakin mun aseluville jos ei muuta.

3

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --

      Palkkaa joku tuttu vahtimaan jos ette voi olla kotona lauantaina.

      Tai sitten ostat oveen semmosen hälyttimen joka lähettää tekstarin sulle jos ovi avataan. Ja soitat poliisille heti kun hälytys tulee.

    • AP

      No mutta eihän me nyt koko aikaa voida kotonakaan päivystää jatkossa seuraavaa kolmea kuukautta tai ketään kysellä tänne. Pitää etsiä joku riistakamera vaikka.

    • vuokraemäntä

      höps! jos vuokraisäntä menee vaihtamaan lukot ja te olette oikeassa,niin kyllä silloin laki on puolellanne.
      ei sitä tarvitse edes vahtia,koska huoneistonvuokralaissa määritetään,että kuka hallitsee kiinteistöä. sama koskee vuokranantajaa ,jos hänen täytyy käydä asunnossa omilla-avaimillaan siitäkin täytyy ilmoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe