Tekis mieli kirota

todella *ittuuntunut

Tuntuupa nyt todella mukavalta.. :(

Tuli vihdoin päätös toimeentulohakemuksesta.
Ajattelin, että kun tähän asti jotenkin pärjään, niin ok.
Mutta päätös sai vain itkun silmään, ja pahan olon vyörymään ylitseni.
Ei yhtään tukea.

Siis en jaksa kauaa. Ensimmäinen ajatus oli, että luovutan kaikki. Miksi yrittää, kun yhteiskunta tietyissä asioissa polkee syvemmälle maanrakoon.

Nollapäätös kesäkuulle johtuu huhti-toukokuulla tienatuista tuloista.
En silloin vielä tiennyt, että joudun sossuun yleensäkään "turvautumaan" (hah, mikä kuvaus!).

Vaihdoin työpaikkaa toukokuussa, työpaikkakiusaamisen vuoksi. Nyt olen saanut itselleni työn, jossa kukaan ei kiusaa, teen täysin itsenäistä työtä :)
Työ on osa-aikainen, eli soviteltua päivärahaa edelleen odotellessa. Puhuivat jostain lomakorvauksen jaksotuksesta, siksi ei ennen heinäkuuta rahaa ole tilillä.
Harmittaa todella, kun kukaan ei vahingossakaan sanonut, että minulle OLIKIN kertynyt lomaa enemmän kuin sanottiin. No, olihan kyse kuitenkin paikasta jossa työpaikkakiusaamista harrastettiin...

Tiliä on tästä uudesta työstä tullut yhteensä 800e. Ajalta toukokuu-tämä päivä.

Pelkkä vuokrani on sen verran. Puhumattakaan muista laskuista, lainoista yms.
Asumistukea saan 250e
Lapsilisä 122e
Elatustuki 150e

Miksi tulot on otettu huomioon menneestä ajasta, mutta menoja ei?
Ei voi olla laillista!!!

Tulenko sitten halvemmaks yhteiskunnalle, jos oikeesti en enää jaksa? Luovutan, enkä edes yritä enää.

6

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TosiMiesMaksaa

      Missäpäin asut ? Oletko viehättävä ja/tai puhdas nainen ?

      Tee niinkuin yh-mammat virossa. Pyydä joku kiva herrasmies tunniksi kylään ja neuvottelette mahdollisuudesta sponssata ?

      Ihan varmasti kahden aikuisen ihmisen välillä syntyy yhteisymmärrys.Meitä kivoja miehiä jotka tulemme torjutuksi,meitä riittää.

      Se on ratkaisu, ehkä moni sulle "lainaa" viiskymppisen kun tarpeeksi neuvottelette.

    • riippuu siitä

      Lapsilisä 122e ?

      - Peritäänkö sinulta jotain, kun on noin omituinen summa?


      Miksi tulot on otettu huomioon menneestä ajasta, mutta menoja ei?

      - Oletko ilmoittanut menosi noilta kuukausilta? Eihän sitä nyt pelkkiä tuloja vyörytetä.

      • ap.

        Jep, peritään kyllä. Kiitos Kelan töppäilyjen...

        Outoahan tässä on se, että en edes hakenut toimeentulotukea toukokuulle, vaan kesä/heinäkuulle.
        Olivat sitten itse päättäneet laskea touko- ja kesäkuun.
        Heinäkuu siis tekemättä, vaikka puhelimessa kehotettu hakemaan ja haettukin.

        Menot ilmoitin, kun kerran tulotkin piti edelliskuukausilta ilmoittaa. Eipä vaan hyväksytty.

        Mutta senpä siitä saa, kun täytyy kasvottomasti paperipinojen kanssa asiat hoitaa.
        Odottaen ja odottaen.
        Voipi jäädä moni oleellinen asia selvittämättä. Kaikki kun vaikuttaa yleensä kaikkeen. Tapauksessani esim. tuo työpaikkakiusaaminen.


      • riippuu siitä
        ap. kirjoitti:

        Jep, peritään kyllä. Kiitos Kelan töppäilyjen...

        Outoahan tässä on se, että en edes hakenut toimeentulotukea toukokuulle, vaan kesä/heinäkuulle.
        Olivat sitten itse päättäneet laskea touko- ja kesäkuun.
        Heinäkuu siis tekemättä, vaikka puhelimessa kehotettu hakemaan ja haettukin.

        Menot ilmoitin, kun kerran tulotkin piti edelliskuukausilta ilmoittaa. Eipä vaan hyväksytty.

        Mutta senpä siitä saa, kun täytyy kasvottomasti paperipinojen kanssa asiat hoitaa.
        Odottaen ja odottaen.
        Voipi jäädä moni oleellinen asia selvittämättä. Kaikki kun vaikuttaa yleensä kaikkeen. Tapauksessani esim. tuo työpaikkakiusaaminen.

        Sinulla on 2 vk aikaa tehdä oikaisuvaatimus.


    • Petu...
    • Näin se vaan menee

      Onkpo teidän kunnassa toimittu kuten tässä kunnassa: huhtikuun viimeisen päivän tilin loppusaldo (vaikkapa 800€) on laskettu toukokuulle tuloksi, sitten normaalit toukokuun menot ja lisäksi vielä toukokuussa tuleva palkka toukokuun tuloksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe