mulla on tullut pienehkö ongelma koirani kanssa, kun tämä jää yksin. Pentu on nyt 7kk ikäinen, ja on alkanut tekemään tuhoja yksin jäädessä.
TAUSTATIETOJA ALUSTA:
Kun sain pennun, pidin vain 1 päivän vapaata ja sitten siirryin takaisin arkeen, eli on 9 viikkoisesta asti oppinut olemaan yksin kotona. Jätin radion päälle, leluja ja puruluita seuraksi ja eristin niin, ettei pääse huonekaluja tuhoamaan. Ei huutanut perään.
TIETOJA NYKYISYYDESTÄ:
Poistuessani kotoa, alkaa jumalaton mekkala, murisee ja haukkuu. En ole muuttanut rutiineja mitenkään. Samallailla kulutan energian ennen kuin lähden, jätän radion päälle puruluiden ja lempilelunsa kanssa. Eristys huonekaluista ei ole enään mahdollista, koska tähän käytin pentuhäkkiä ja sitä minulla ei ole enään. Joten, nyt hyppii pöydälle tiputtaen pöydältä kaiken mahdollisen ja tuhoaa ne, on oppinut aukaisemaan ovia ja tullessani kotiin, on koira päässyt huoneestaan ja on ovella vastassa - ja yleensä koko asunto on kuin pommin jäliltä, kengät raahattu minne sun sattuu, pyykit revitty alas, WC-rulla revitty jne jne.
Joten, mistä tämä muutos johtuu, kun itse en rutiineja ole muuttanut? Energian kulutukset olen kasvattanut verrattavissa siihen, miten on koira kasvannu (kun oli pienen pieni, oli vain normaalia koulutusta vaihtelevasti mm istu, maahan, nouto, leikkiminen - nyt tottis treeniä, hakua suuremmalla alueella, nenän käyttöä, etsimistä
koiran yksinolo
4
115
Vastaukset
- ahajja
Vaikea neuvoa kun pitäisi nähdä koira ihan livenä mutta yksi asia tuli mieleeni mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kun lähdet kotoa hyvästeletkö koiran ja kun tulet kotiin tervehditkö sitä? Ne kannattaa jättää pois nimittäin ne kertovat koiralle että sinun poistumisesi on erityinen tapahtuma joka pitää huomioida.. Vaikea selittää mutta meillä ainakin toimi nuoren koiran kanssa se kun teimme poistumisestamme ja saapumisestamme ihan tylsän asian. Kun tulemme kotiin tervehdimme koiraa vasta sitten kun olemme "kotiutuneet" ja kun lähdemme emme kiinnitä koiraan mitään huomiota. Koira on todella rauhallinen kun tulemme kotiin ja todella harvoin edes tulee katsomaan kun lähdemme.
- hölmistynyt
Enpä mä omasta mielestäni ole ainakaan tehnyt mitään erikoista lähtiessäni. Lähtiessäni, jos koira koettaa poistua huoneesta, sanon sille vain että 'ei' ja pistän oven kiinni. Kun tulen, laittelen takin naulakkoon ja jos olen kaupassa käynyt, ruoat kaappiin, ja sitten aukaisen oven ja alan puuhailemaan omiani.
Pentu on kyllä muutenkin melko vilkas tapaus, innostuu pienemmästäkin asiasta varsinkin jos se on jotain uutta (uusi ihminen/koira, harvakseen tavattava tuttu...)
Kun aukaisen oven, pentu koettaa alkaa pomppimaan päälle, niin minä vain käännän selkäni sille ja koetan kuin se ei olisi. Jos minulla ei heti ole mitään omaa puuhaa, niin koetan alkaa mielessäni miettimään mitä sun sattuu, ettei varmasti kiinnity huomio koiraan. Sitten se rauhoittuukin ja kun se alkaa puuhailemaan omiaan, sitten vasta kutsun sen luokseni ja rapsuttelen.
- ahajja
Vaikuttaa todella energiseltä tapaukselta.. Oletko yrittänyt väsyttää sitä aivojumpalla mieluummin kuin lenkillä? Jotkin koirat tarvitsevat myös rauhoittumisajan lenkin jälkeen. Älä myöskään jätä liikaa leluja tai aktivointijuttuja vaan muutama sellainen kiva josta tiedät että koirasi tykkää ja joku herkullinen puruluu. Me annamme koirallemme aina puruluun vähän ennen kuin lähdemme joten kun koiramme huomaa että nyt pakkaamme tavaroita se menee jo valmiiksi odottamaan herkkua, meidän lähtömme on koiralle kiva juttu!
Jos sinusta tuntuu siltä että olet tehnyt kaiken voitavasi, voi olla hyvin mahdollista että sillä on vain "teinivaihe" päällä. Huvikseen vaan vouhottaa ja rikkoo paikkoja mutta rauhoittuu ajan kuluessa. Meidänkin koirallamme oli tällainen vaihe mutta se onneksi kesti vain pari viikkoa! Juurikin samalla tavalla kuin sinulla, se osasi jo olla nätisti kotona ilman mitään ongelmaa mutta yhtäkkiä vähän alle vuotisena se päätti alkaa tuhoamaan paikkoja yksinollessaan.. Jatkoimme samaan tapaan kuin ennenkin, pidimme vain huolta että koira ei pääse syömään mitään sellaista mikä on sille vaarallista tai meille todella tärkeää. Sitten vaihe meni ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin! Voi olla että jotkin koirat vaan käyvät tällaisen vaiheen läpi nuoruudessaan eikä sille muuta voi kuin yrittää kestää! :) - hauhauhuuh
onkohan omallakin koiralla just toi "teinivaihe" menossa kun samalla tavalla on osannut ihan hyvin pienempänä yksin olla kotona mutta nyt tässä touko. kesäkuun aikana koko homma on alkanu olla ihan mahdotonta...
Tosin toukokuussa saattoi johtua myös kiimasta, mutta en usko että syy on enään ainakaan sama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780