Madeleine adoptoitiin pois

näin uskon

Uskon että Madeleine Mccann annettiin salaa laittomasti adoptoitavaksi. Liian moni merkki viittaa siihen, että sieppaus oli suunniteltu etukäteen. Liian monta hyväonnista "sattumaa", liian paljon yhteensattumia.
Madeleine oli vaikea lapsi, ja Kate oli loppuunpalanut kiukuttelun kanssa. Kaksoset olivat rauhallisia. Huostaanotto oli mahdoton pikkukaupungissa, koska se olisi tullut sairaalan tietoon, ja Mccannelila oli maine suojeltavanaan, työt, talo, urat, ystäväpiiri, yms. Myöskään sairaalaan joutuminen lepohoitoon(Katelle) uran takia mahdoton ajatus. Uskon että he pääty tähän ratkaisuun.
Sieppajan tuuri tuntuu nyt vähän liian hyvvältä ollakseen totta. Ovi oli auki, ja sieppaaja "sattui" kokeilemaan juuri sitä ovea. Tai ikkuna, mikäli tuli sieltä. Muka kaksi älykästä lääkäriä "vahingossa" jättää 3 lasta avoinna olevan ikkunan alle nukkumaan keskellä yötä. Ja kas, huoneessa oli juuri sen ikäinen lapsi jonka sieppaaja halusi. Olisi voinut olla aikuisia sisällä, koira, isompia lapsia, hotellin henkilökuntaa käytävillä, muita vieraita, jne. Mistä hän osasikin osua juuri oikeaan huoneistoon, oikealla ajalla, juuri kun Gerry oli käynyt katsomassa lapsia ja mennyt pois? Ja muut Tapas7:sta ei nähnyt.
Pidän aika mahdottomana yhteensattumana. Kukaan lapsista ei herännyt, heidät oli kai rauhoitettu lääkkeillä. M. ei herännyt vaikka häntä retuutetaan ikkunasta ulos, kukaan vastaantulija ei huomannut mitään...Uskokoon kuka tahtoo. Myös rikas nainen satamassa joka nähtiin kyselevän ihmisiltä: oletko sinä se jonka piti tuoda minulle minun uusi tyttäreni? Hän oli adoptoija. Madde annettiin salaa pois hyvään rikkaaseen perheeseen. Mccannit näyttelee näyttelynsä loppuun asti, kohu paisui isommaksi kuin he arvasi tosin.

3

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämäkin vielä

      Missä hotellin käytävillä.ei sellaisia edes ollut.Joku huuhaa innanen taas liikkeellä

    • Omituista tosissaan.

      Kumma tapaus kertakaikkiaan. Itse olen miettinyt kuinka joku jättää pienet lapset itsekseen hotellihuoneeseen?? Melkein (jopa toivon) käännyn aloittajan spekulaatioon. Siksi toivon että Madeleinilla olisi todellakin rakastava perhe, eikä pedarit ole vienyt.

    • ,hr,eä,ä,äjr,ä,kä

      Valitettavaa mutta hyvinkin todennäköistä on ettei Maddy ole enää elossa. Lapsisieppauksissa yli 90% tapauksista uhri surmataan 24h aikana sieppauksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe