Tajuaakohan Lothar juttujen kirjoittajat että vaikka he yrittävät epätoivoisesti saada ihmisiä vihaamaan Lotharia niin he tekevät samalla Lotharia entistä tunnetummaksi, sillä uteliaat ihmiset kyllä googlettavat kenestä on kyse ja käyvät jopa katselemassa Lotharin tekemiä videoita. Sekin on käytännössä ihan sama kirjoittaako ihmiset tänne negatiivisia vai positiivisia viestejä Lotharista, mikäli haluaisitte olla ilkeitä Lotharia kohtaan niin ette kirjoittaisi hänestä tänne yhtään mitään ettekä vastaisi yhteenkään Lotharia käsittelevään aiheeseen yhtään mitään.
Lothar jutut
Pikku vinkki
20112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Asiaa
Taas palstaspämmärin yksinkeskustelua:
Aloitus 26.6.2012 23:53
Vastaus itselleen 27.6.2012 00:02
Seuraava vastaus itselleen 27.6.2012 00:05
niinkö
Eli pitäisikö kirjoittamastasi ymmärtää, että sinä et haluaisi että Mr. Lotharista käytäisiin yhtään minkäänlaista keskustelua? Mies on kuitenkin julkkis ja esillä kaikissa mahdollisissa medioissa aika-ajoin ja tätä ei voi kiistää.
Itsekin olen lukenut vähän näitä postauksia täällä ja hiljaiseksi vetää. Ei ketään morkata samaan tyyliin kuin Mr. Lotharia joka jos sanamuoto sallitaan "ei ole edes hassumman oloinen ja näköinen häiskä"
Heitin tuon, koska kohta tulee tulenkatkuista palautetta että palstaspämmäri se taas on puolustamassa tulotonta pumpparia. Jotenkin tuntuu että täällä pyörii aika skitsahtanutta sakkia monessakin mielessä.
Pikaisella googlauksella Mr. Lotharista kyllä kirjoitellaan aika monella palstalla ja keneltä se on pois.
Kotiporno luuseri ei ole julkkis ka hänestä keskustellaan koska aloittaa ketjuja itsestään..
Pikaisella googlauksella näkee, että elämäntehtäväsi on näköjään laittomasti mainostaa tuota pelleä.
Valmistaudu lukemaan tiilenpäitä.
Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos :-) Tuo on niin ihan roskaa! Kovinkaan monia kotiporno luusereita ei kutsuta A-Studion juhlalähetyksiin tai Suomen Pelkokertoimeen.
heh heh ja hyvin pärjäsi luuseri pelkokertoimessa.D lotharia ei pahemmin näy pääkanavilla..Jopa Tuksua näkee useammin..
Lothar ei ole saavuttanut mitään..Jokainen pystyy samaan..pelkkä wannabe julkkis..
Mr.Lothar on tehnyt yli sata elokuvaa ja saavuttanut kunniallisella elämällä perinnön ne on meriittejä kylläkin
"saavuttanut kunniallisella elämällä perinnön"???
:D :D :D
Siis mitä helv...? Ei kukaan voi olla niin vihannes, että sanoo noin!!! :D :D :D
Häirikkö ( = sinä) nimenomaan haluaa, että viestejä ei lueta, jotta hän saisi harjoittaa laitonta toimintaansa ilman esteitä.
Ei tuo nykyaikana ole mikään temppu jäljittää häirikkö ja lätkäistä sille asiaankuuluva sakko, joka ei 10 vuoden häirikköhistorialla ole ihan pikkuinen, varsinkin kun otetaan huomioon tyypin surkeat tulot.
Ainoastaan se ihmetyttää, miten kauan tätä paskaa sallitaan täällä. Ihan kuin sillä olisi jokin sopimus ylläpidon kanssa...
Miten kauan te jaksattekaan työntää tuota samaa puppua Lotharin mustamaalaamiseksi?
Jos palsta halutaan siistiä, se/ne Lotharille katkera/t törkyviestien roskapostittaja/t pitää saada kuriin.
Tein tyypistä mietityn profiloinninkin, joka osui ilmeisesti niin arkaan paikkaan, että ketju poistettiin alta aikayksikön. Vaikka ei ainakaan aloituksessa ollut mitään asiatonta. Ehkä joku kommentoija pilasi tunnelman - en tiedä.
Mutta jotain kuvailemani kaltaista häirikköä epäilen.
Ota pari tabua ja mene jo nukkumaan! Suomen avohoito ei parempaan pysty, valitettavasti.
Veikkaan että trolli asuu Mäntyharjulla ja on perinyt paljon rahaa ja tykkää huonosta pornosta..näen myös että kyseessä on helevetin ruma mies joka saattaa olla kalju..Antti...Anteri..Anssi tulee mieleen....Väänänen..Vänttinen..vesterinen..Viskari..kanssa..
Sinulle voisin suositella hyvän puppugeneraattorin käyttöä. Saisit edes hiukan vaihtelua noihin lepsuihin copypasteihisi.
Käännä edes levy. Olet 50v ajastamme jäljessä.
Hahhah!
Jätkä myönsi käyttävänsä puppugeneraattoria spämmeissään!
Voin kertoa ettei auta paskaakaan! Sinut tunnistaa kerta toisensa jälkeen! En edes viitsi kertoa mistä. Olet niin s*atanan tyhmä, ettet sitä itse edes tajua!
Et siis ottanut opiksesi, vaan toistat edelleen harhojasi. Luot satuja päässäsi, kuten että olisin myöntänyt jotain. Luetun ymmärrys? Ehkä tarvitsisit myös tulkin?
Tiedätkö edes mikä puppugeneraattori on, ja mikä on tulkki?
Lothar on fiksu kaveri, tykkään siitä.