Mistähän voi johtua, että parvekkeella ruukussa oleva sääkukkani kasvattaa vain vihreitä lehtiä eikä uusia kukkia? Se on kukkinut alkukesän hyvin niukasti, muutama kukka kerrallaan. Uusia nuppuja näkyy olevan nyt 1kpl, mutta on kasvattanut valtavasti vihreätä. Siis pelkkää lehteä kasvaa se yksi nuppu. Pitääkö sitä lannoittaa enemmän vai vähemmän? Nestemäisellä olen lannoittanut aina välillä. Se on aurinkoisessa/puolivarjoisassa paikassa omassa muoviruukussaan, vaatiikohan isomman saviruukun? Onneksi nuo lehdetkin on ihan kauniita, vihreitä ja kiiltäviä, mutta kyllä ajattelin kukkivaa kukkaa pöydälleni, ennemmin, kuin vihreää puskaa!
Vastaukset 4
- Pienpuutarhuri
Kuihtuvat kukat pitää heti nyppiä pois, jotta uusia pääsee kehittymään. Jos ei poista, niin kukat alkaa kasvattamaan siemeniä ja kukkiminen loppuu.
- alkuperäinen233
Olenkin nyppinyt heti kun alkaa lakastumaan jokaisen kukan pois :(
- puuta heinää
Reilu typpilannoitus kasvattaa useinmiten runsaasti lehtiä kukkien kustannuksella. Kelitkään ei ehkä ole olleet ihan parhaat mahdolliset kukinnan kannalta, aurinkoa ja lämpöä kaivataan. Pieni kuivahtaminen sai ainakin minun samettikukat tekemään nuppuja ja kukkia, ehkä se toimisi myös sääkukan kohdalla. Siis laita kukka laihdutuskuurille, ei ruokaa vähään aikaan ja juomaakin niukasti. :)
- alkuperäinen6774
Kiitos vinkistä. Annan sääkukan olla nyt ilman lannoitteita ja vähemmällä vedellä! Samettikukat vielä kukkivat, mutta saavat nekin kuivahtaa laatikossaan ehkä vähän..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran75756Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143743- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 42580
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20493Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27486- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420- 30406
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384
- 35378
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii34372