Pitäneekö paikkansa

Lehtitietojen mukaan Pyhäjärven kaupungin hallitus on yrittänyt päättää jopa paikallislehden toimitsijoiden irtisanomisista, on kyllä aikoihin eletty, mitähän tuollainen touhu tarkoittanee ? milloinhan se kaupungin hallitus menee kaivokselle ja sanoo ketkä siellä saa olla ja ketkä lähteä, on se niin mahtava tuo meidän kaupunginhallitus, että sehän voi tehdä sitä miltä siitä tuntuu on mahtavaa olla tälläisen pikku kunnan asukas
33344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Järkyttävää sananvapauden rajoittamista. Tällaista se on Pohjois-Koreassa ja Pyhäjärvellä

Äänestä

Pyhäjärven Sanomissa oli seuraava teksti:

"Täsmennys

Viitaten edellisessä lehdessä olleeseen Toimitukselta-palstan kirjoitukseen Pyhäjärven Sanomat Oy:n hallitus toteaa, että kaupunginhallituksella ei ole valtuuksia lehden toimittajien erottamiseen, ja että lehden omistajataho on todennut, että minkäänlaisia muutoksia Pyhäjärven Sanomat Oy:n hallitukseen ja toimitukseen ei ole tulossa.

Pyhäjärven Sanomat Oy:n hallitus,
päätoimittaja"

Lehti ilmoittaa siis virallisena täsmennyksenä, että tämä asia on tuotu nyt myös edellisessä lehdessä Toimitukselta-palstan jutun kirjoittajan tietoisuuteen. Kaikkien muiden tiedossahan tämä jo yleissivistykseen kuuluva asia on luonnollisesti jo ollutkin. Hieno ele lehdeltä ilmoittaa asiasta myös näin julkisesti.

Äänestä

Kävin lukemassa kaupunginhallituksen pöytäkirjat. Ei mistään tuommoisesta ole päätetty. Tästä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen. Joku on keksinyt koko jutun ja kertonut tarinansa lehdelle, joka otti sen tosissaan. Lähteiltä saatujen tietojen tarkistaminen on kirjoittavan toimittajan velvollisuus. Muutenhan kertoillaan ja satuillaan mitä joku keksiikään. Kyllä keksijöitä näyttää riittävän vaikka toisenkin lehden verran. Tulee eteen vain yksi kysymys, mikä arvo semmoisilla lehdillä uutisten välittäjänä sitten on vai onko mitään?

Äänestä

Tarkistus on jäänyt tekemättä myös päätoimittajalta ja hallitukselta. Kirjoituksesta päätellen.

Äänestä
  • Vaikea on tarkistella kaikki esitykset. Varsinkin ne joihin on tottunut luottamaanb.

    Äänestä

Näkyy kaupungihallituksessa olevan sen verran järkeä, että tekee tuommoiset sensurointihankkeet ilman kirjattuja päätöksiä. Epäilemättä vaatimuksia ja uhkauksia lehteä kohtaan on esitetty. Srellainen uho on nykyisellä kapunginhaltiuksella, joka uhmaa Suomen lakia ja sananvapautta.

Äänestä

Kyllä keskuteluissa on selvästi asia sanottu

Äänestä

Kaupungin nimissä ei voi esiintyä kuka tahansa. Viralliset päätökset on oltava. Muutenhan ollaan "villissä" lännessä. Piirteitä tämmöisestä on havaittavissa. Sitäkin tärkeämpää on lehden tarkistaa päätökset ennen kuin tekee juttuja virallisista asioista. Niin paljon kiertelee monenlaista "sontaa" ihmisten suissa. Luotettavuutta kaivataan!

Äänestä

Ketä muita oli niissä keskusteluissa mukana sinun lisäksesi Näin on nomimerkki.

Äänestä

Asia alkaa näyttää jo samoja piirteitä kuin aikoinaan Laukkasen paperin lenteleminen. Siis, kukaan ei sittenkään tiedä eikä ole tehnyt yhtikäs mitään. Kunhan häntä vain purpatellaan.

Äänestä
  • Purpatellaan !!!

    Äänestä

  • Nimenomaan näin, se Laukkasen tutkintapyntökin oli varmaan taivaasta tippunut. Ei sitä kukaan nykyisitä päättäjistä ollut tehnyt kaupungin nimiin? Herättää kovasti luottamusta näihin nykyisiin poliittisiin päättäjiin.

    Äänestä

Pitäneekö paikkaansa kyselijälle . Mikään ei pidä paikkaansa, jos se esi perustu faktatietoon. Siis päätöksiin. Käy tarkistamassa päätökset, ja tee omat johtopäätökssi. Nyt on ilmassa niin paljon lumetietoa, että kannattaa olla varuuillaan. Perin harva ihmisten suussa elävä tieto piitää paikkansa. Sinisilmäisiä kusetetaan.

Äänestä

Onko keskusteluissa Näin on nimimerkin lisäksi ollut muita kuin hän itse? Ei kovin laajapohjainen näkemys. Ei edes rakentava. Kuitenkin eksyi paikallislehden palstoille suurin otsikoin.. Mistä on kysymys?

Äänestä
  • Jos olet tosissasi, niin vastaa. Jos vaikenet, et itsekään usko omia väitteitäsi.

    Äänestä

Palstan aloittajn kysymys taitaa saada vastauksen, ettei pidä paikkaansa. Mitään vaktoja ei ole tuotu esiin. Puheita ja keskusteluja vain. Jos niitäkään edes on. Kumma että tämmöistä lehteen on laitettu.

Äänestä
  • Saapi näitä kummastella. Ei niille mitään voi. Jos ei lehden omistajatkaan,. kukas sitten.

    Äänestä

  • Jos lehdessä niin sanotaan, niin kaíken järjen mukaan se pitää paikkaansa. Ei kukaan moisia ihan tuosta vain väitä, kyllä sillä täytyy olla jonkinlainen totuuspohja.

    Äänestä

Miten lehti saa kirjoittaa muuta kuin mitä on päätetty. Kuka osaa vastata?

Äänestä
  • Siinähän oli selvästi sanottu.että juuri kyseiselle toimittajalle oli ns.ukaasi esitetty..eihän se mikään huhu ollut vaan oma kokemus,omin korvin.Ei kai hallituskaan niin poljä ole että tuollaisesta laittomuusta tekisi virallisen dokumentin.Kuten on huomattu kaiken voi kieltää..mutta on onneksi opittu ,että todisteet on hyvä varmistaa,niitähän tod.näk tarvitaan...

    Äänestä

Mikä on hienostisanottuna uutislähde? Sen Pjs. voi kertoa, jos se on muu kuin pöytäkitjat. Kunta-asioissa tuskin voi olla luotettavia lähteitä muualla kuin päätöspöytäkirjat. Salaseurat eivät ole virallisia eikä luotettavia.

Äänestä

konulla on kuulumma VARMAA TIETOA ja ..jaa
varmat päivät keskiviikoisin

Äänestä

Lähteitä nuokin. Kovin on epämääräistä. Mutta eikös se sovi kuvioihin kuin helmi porsaan nokkaan. Siellä se killuu.

Äänestä
  • Opetelkaa lukemaan ja ymmärtämään lukeminen..eihän mistään toisenkäden jutusta ollut kyse ja vaan toimittajalle esitetystä vaatimuksesta..kai siitä ei mustaa valkoisella löydy,kun itse luulevat että mitä vaan saa tehdä,kunhan kieltää myöhemmin tai selittää väärinkäsitykseksi!

    Äänestä

Lehdessä luki täsmälleen näin:

"Kaupunginhallitus uhkaa meitä toimittajia potkuilla, jos emme kirjoita hallitusta miellyttävällä tavalla."

Tekstissä nimen omaan lukee, että kaupunginhallitus on asialla. Kaupunginhallitus on kunnan virallinen toimielin. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisen henkilön "huulenheitosta". Koska näin on, toimittajalla on parasta löytyä virallinen kaupunginhallituksen päätös tästä uhkailusta. Muussa tapauksessa yllä oleva lainaus olisi pitänyt painaa lehteen korostetusti RUSKEALLA KIRJASIMELLA.

Äänestä

Vai semmoinen on jutun alkuperä. Eipä ole kummoinen selitys. Olkoon ihan omassa arvossaan. Yksi saa uskoayhtä, toinen toista ja kolmas ei sitäkään.

Äänestä
  • Nyt on joku seonnut omiin töppösiinsä, kun ei erota kaupunginhallitusta yksityisistä henkilöistä. Olisiko aihetta vaihtaa pienemmät töppöset? Se saattaisi helpottaa.

    Äänestä

ää ii tii... tarkasti kannattaa lukea ja opetella senkin jälkeen. Kannattaa myös valita, mitä lukee. Eikä uskoa kaikkea. Banaanit on hyviä.

Äänestä

Ihminen kuulee, mitä haluaa ja ymmärtää lukemastaan mitä haluaa, näkee mitä tahtoo. Halu menee kaiken edelle.

Äänestä

Kyllä kaupungihalltiuksen jäsenillä on omista sekoiluistaan peiliin katsomisen ja häpeämisen paikka. Hallitus vaihtoon onneksi viimeistään vaalien jälkeen.

Äänestä

Pistäkkeepä nimiä kehiin, niin päästään asiaan.

Äänestä

Voi tuota meidän hallitusta.
Kaikki suhteet lähiympäristöön on sotkettu.
Uuden kuntalain myötä joudumme nöyrästi fuusioituimaan sinne missä meidät joku huolii. Voi olla niin, että valtioneuvosto joutuu pakottamaan jonkun porukan meidät ottamaan. Sinne mennään housut kintuissa.

Äänestä
  • Akat sotki taas kaiken

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottaa vastaus kirjoitti:

Lehtitietojen mukaan Pyhäjärven kaupungin hallitus on yrittänyt päättää jopa paikallislehden toimitsijoiden irtisanomisista, on kyllä aikoihin eletty, mitähän tuollainen touhu tarkoittanee ? milloinhan se kaupungin hallitus menee kaivokselle ja sanoo ketkä siellä saa olla ja ketkä lähteä, on se niin mahtava tuo meidän kaupunginhallitus, että sehän voi tehdä sitä miltä siitä tuntuu on mahtavaa olla tälläisen pikku kunnan asukas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu