Politiikat, pötytiikat?
Miten suhtaudut sukuusi? Itselläni, ja miehelläni se on pikkiriikkinen.
Jouluin lähetämme joulukortit, muuten suhde on lähes olematon.
Kumpikin olemme ainoita lapsia, lapsettomia.
Voiko siis olla meitä juurettomiampia?
Miten on meidän tulevaisuutemme?
Onko sitä?
Miten suhtaudut sukuusi? Itselläni, ja miehelläni se on pikkiriikkinen.
Jouluin lähetämme joulukortit, muuten suhde on lähes olematon.
Kumpikin olemme ainoita lapsia, lapsettomia.
Voiko siis olla meitä juurettomiampia?
Miten on meidän tulevaisuutemme?
Onko sitä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ta.
Mitäs sanot,
meillä suuri suku, satoja jos ei peräti tuhat sukulaista, mutta yhteyttä emme pidä juurikaan,
vanha sanonta " suku on pahin " taitaa usein pitää paikkansa !
Lapseton, sekö on onneton?
Suuri suku on, mutta äitini kuoltua ei kukaan enää pidä yhteyttä.
Yksin pitää yrittää, halu olisi ottaa yhteyttä, mutta kun ei uskalla.
Äidin kuolemaan katkesi mullakin yhteys sukulaisiin. Yrittänyt olen yhteyttä mutta pettynyt. Parempi unohtaa kuin surra.
Unohdus, on toki parempi, kuin ikuinen suru.
Äitini syöpäsairaan kanssa sain olla viimeisen viikon.
Kanssasi oli helppo olla, hän sanoi, helppo, minulle, itkin.
Niin, mitä pidempi aika on kulunut, vaati se enemmän rohkeutta lähestyä.
Mutta voisiko kukaan niistä sukulaisista joista olet pitänyt, olla niin välinpitämätön, etteikö kuuntelisi hetken ottessasi yhteyttä, jos kerrot hieman miten koet?
Oliko äitisi ainoa suvustasi jonka kanssa pidit yhteyttä, vai oliko vuorovaikutusta muiden kanssa? Yleensä ikää myöten on sukujuhlat, rippi, häät ja hautajaiset ainoat jolloin näkee koko suvun.
Lähesty pelostasi huolimatta tervehtimällä puhelulla, kivahan on kuulla kuulumiset sieltäkin päin!
Ethän voi tietää vaikka hekin ajattelevat samalla tavalla kuin itse, ei uskalla tai kehtaa,...soita pois vaan :D, ja onnea yritykselle, että huomaisivat sinutkin!
Mulle ainakin unohdus on paras tie, koska valheet ja vääristelyt vellovat suvussa,
joista on paras pysyä pois. Kahdet sukujuhlat vietetty suvun parissa viimeisen
40 vuoden aikana, vanhempieni hautajaiset.
Kiitos, moni ymmärsi yskäni!
ta.
Juuri tuossa mietin ,,, ole suhteelisen hyvä kuntonen, vaikka sairastan sepelvltimo tautia, käsilläsi osaan jakasn tehdä yhtäsun toista käsityötä,
haluaisin löytää piene yhteisön jossa olisi saman henkisä kilttejä mummeleita, miksi ei myös papparaisia,
yksin ei ole hyvä olla vaikka joskus tarviiki yksinäisyyttä ,
mistä löytäisi yhteisön joka raksataisi muaki, jota minä voisin rakastaa,
omaiset ei pidä yhteyttä jos pitävätki se on pelkää äyskintää ja kiukuttelua, siihen väsyy,
tänäänki purskahdin itkuun kun puhelun lopetin,
voi meitä vanhoja
kuka meistä pitää nyt huolen ku puoliso on jo pois, ja meidät on unohdettu yksinäisyyteen,
vaikka on olemassa suuri suku, jokin häiritsee ettei niitä halua kovin usein tavata,
meille yksineläville vanhoille neuvoksi, mistä löytyy yhteisö.... ??
Mietin sitäki,
ottaakohan psykiatrit meitä enään potilaakseen, olisimmeko vielä niin kehityskelpoisia että psykiatriasta olisi meille apua,, ??
MITÄ mieltä olette,, onko täällä yhtään vanhaa psykiatria palstoilla joka osaisi vastata ?
Kipeästi olen avun tarpeessa !
Kipeästi olin puolisoni avussa.
Rakkaani oli mainioni, rakasti ja rakastaa, edelleen.
Sai minut irti Kuntoutussairaalasta, joka halusi minut suolin ja ruodoin.
Niinkauan on sulla kaikki hyvin kun sinulla puoliso joka jaksaa sua hoitaa, mutta jos hänki sairastuu mitä sitte teet !! ??
Niinpä, kauanko hankit muille pahaa oloa?
Elämä on elettäväksi, ei kettuillevaksi.