kaadoin keväällä pari isoa haapaa pihastani ja nyt tunkee juurivesoja nurmikosta vallan mahdottomasti.onko enää mitään muuta tehtävissä kuin nyppiä ne pois jokapäivä?
haapa
puupää
2682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikkihan tietävät, että haapa tekee aivan valtavasti juurivesoja sen jälkeen, kun ison haavan kaataa. Varsinkin valoisella paikalla. Vai eikö vielä aivan kaikki tienneet. :-)
Vesat saa aika tehokkaasti vältettyä kaulustamalla. Eli 4..5 vuotta ENNEN haavan kaatoa sen runko kuoritaan ympäri. Tämän 'kauluksen' pitää olla >40cm korkea. Yhtään kuorta tai nilaa ei saa jäädä kaulustetulle alueelle. Puu kuolee ja kuivuu siihen eikä yleensä tuota juurikaan juurivesoja. Rumahan sellainen pystyynkuollut puu toki on useimpien mielestä.
Sinullehan tästä tiedosta ei nyt ole enään hyötyä. Onko vesoista todellista haittaa? Jos ne tulevat nurmialueelle, niin senkun päästelet ruohonleikkurilla menemään; Kyllä ne muutamassa vuodessa loppuvat. Jos niitä tulee tolkuttomia määriä kukkapenkkeihin tai puskiin, niin sivele Roundup-nimistä kasvimyrkkyä niiden lehdille. Tee se nyt, kun ne ovat hyvässä kasvussa. Anna niiden ensin vähän kasvaa, että niissä olisi mahdollisimman paljon lehtipinta-alaa. Sitten kerralla levität sitä Rounduppia mahdollisimman monelle lehdelle purkin ohjeen mukaan tietysti. Sen pitäisi tappaa koko haapa, koska kaikki ne vesat tulevat samasta juurakosta.
Ole varovainen sen myrkyn kanssa, koska se tappaa kaikki kasvit joiden lehdille sitä tulee riittävästi; Kumpparille tullut tippa saattaa aiheuttaa monta ruskeaa laikkua nurmelle...
Paremman coctailin saa jos laittaa roudupin joukkoon MCPA-hormonestettä (itseasiassa halvenpaa kuin glyfosaatti). Parantaa huomattavasti tehoa puumaisilla rikoilla, erityisesti pajut ovat herkkiä tälle coctailille!
Glyfosaatti on 1900-luvun paras keksintö puutarhanhoidolle!