Hei!
Olen aloittamassa 4.9 opintoja korkeakoulussa ja mietin muuton ajankohtaa. Asuntoa en ole siis vielä saanut, mutta hakemuksen olen jo jättänyt. Elokuussa muuttaminen olisi järkevämpää sillä tavoin, että muuton saa hoidettua rauhassa ja asunnon saa kuntoon ennen opintojen alkua. Mutta vähävaraisena kirpaisisi maksaa elokuun vuokraa. Syyskuussa muuttaminen olisikin taloudellisesti edullisempaa, mutta tällöin voisin saada avaimet asuntoon vasta 3.9 ja koulu alkaisisi siis heti seuraavana päivänä.
Kumpi on siis kannattavampaa, ehtiikö muuttoa hoitaa päivässä ja vaikeuttaako ja aiheuttaako syyskuussa muuttaminen turhaa stressiä? Ensimmäiset koulupäivät todennäköisesti ovat täynnä monenlaista tekemistä ja bileitä, jtoen tuntuu, että muutto jäisi herkästi hyvin keskeneräiseksi. Onko lisäksi mahdollista saada sossulta tukea muuttoon? Maksaako sossu takuuvuokran tai avustaako se kenties muuten muuttoon liittyvissä kustannuksissa?
Muutto elokuussa vai syyskuussa?
Yliopisto-opiskelija
1
145
Vastaukset
- Dots.
Jättää suosiolla biletyksen alussa väliin, niin hyvin muutto onnistuu päivässä. Siis kamojen vienti. Järjestellä voi paikkoja sitten koulupäivän jälkeen.
Ja sossusta menet ihan ite kysymään auttavatko mitenkään just sinua.
Niin jos siis sen kämpän edes saat. Kun et ihan ainoa hakija taida olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1504029Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso163989Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133077Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai663038Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1492602- 752528
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282243- 301669
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1141554- 201425