En ole enää vuosiin ollut asiakas mutta herään edelleen painajaisiin lastensuojelusta. Voi sanoa, että uniongelmani alkoivat lastensuojelun myötä.
Näin taas painajaista kuinka poliisiautot ja helikopterit tulivat nappaamaan lastani. Tässä unessa eroa entisiin painajaisiin oli, että nyt toiset ihmiset auttoivat meitä. Lainasivat kulkuvälineitä, pidättelivät takaa- ajajia ja piilottelivat meitä.
Haluaisin tietää, onko muilla samanlaisia painajaisia ja kauanko ne vaivaavat? Lopun elämääkö?
Näin taas painajaista kuinka poliisiautot ja helikopterit tulivat nappaamaan lastani. Tässä unessa eroa entisiin painajaisiin oli, että nyt toiset ihmiset auttoivat meitä. Lainasivat kulkuvälineitä, pidättelivät takaa- ajajia ja piilottelivat meitä.
Haluaisin tietää, onko muilla samanlaisia painajaisia ja kauanko ne vaivaavat? Lopun elämääkö?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko kysymyksessä mahdollisesti raskaus-, tai synnytysmasennus?
Kasvun kumppanit sivustolla aiheena Miten voin auttaa masentunutta äitiä?
Tämän artikkelin lopussa lisää linkkejä muita aiheeseen liittyviin tietoihin.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/tyon/toimintatavat/masentuneen_aidin_hoitopolku
----------
Onko tämä vastaus mennyt väärään kohtaan?
Suomesta löytyy aivan varmasti pilvin pimein perheitä, joissa nähdään lastensuojelupainajaisia.
Lastensuojelijoiden arvomaailma?
Keskisuomalaisessa 14.6.2012 oli uutinen jossa professori Matti Rimpelä otti kantaa lastensuojeluun.
Lainaus.
Lapsi katoaa papereihin, nuorten syrjäytymistä ehkäisevät toimenpiteet ovat kosmetiikkaa.
Miksi ensin pitää hukata lapset ja nuoret ja laittaa sitten etsivät nuorisotyöt asialle.
Miksi kaikista ei pidetä suoraan huolta 20:een ikävuoteen saakka
Irralliset projektit ja hankkeet nuoria ei auta.
Onko psykologien aiemmin kauppaama vapaa kasvatus tuottanut toivottua tulosta?
Eläinkunnassa jo emotkin osaavat asettaa rajat suojelemaan jälkeläisiä.
Ihmisten aivot toimivat lapsuudessa kuin Internet, joka säitöö sinne syötetyn tiedon tiedottomasti, tai tietoisesti.
On psykodynamiset, kongnitiivis- behahavionaaliset, strategiset systeemiset verkkoterapiat, psykodynaaminen käyttäytymisterapeuttine hoitomallit, usei lisäksi tarvitaan lääkehoitoa.
Järkevintä olisi estää tulipalon syttyminen jo lapsuudessa.
Hallitus ja puoluejohtajat ovat kilvan puhuneet tarpeesta tarttua uhteiskunnan ulkopuolelle tippuviin nuoriin.
Erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö on luvannut tukea syrjäytymisen parantamiseksi. Niinistö lupasi tällä viikolla ruohonjuuritason asiantuntijoita.
Silmiini osui Nuorten ystävät järjestön sivusto, nimi anataa sellaisen kuvan, kuin että he olisisi järjestö, joka auttaa, tukee ja ennaltaehkäisee nuorten syrjäytymistä, tarjoamalla laadukkaita pelveluita.
Tässä tietoa Nuorten ystävien ideologiasta ja toiminnasta.
Toivottavasti linkki toimii, on kopio.
http://www.nuortenystavat.fi/palvelut/lastensuojelupalvelut/sijaishuoltopalvelut
-----------
Kestää aikansa, vaikea ennustaa etukäteen, miten nopeasti se on ohi.
Aikuinen kuitenkin toipuu nopeammin, koska hänellä on elämänkokemuksen mukanaan tuomia "välineitä" asioiden käsittelyyn.
Mutta tuossa tilanteessa oleva lapsi tarvitsee joka hetki turvallisen aikuisen lähelleen ympäri vuorokauden, sen tiedän kokemuksesta. Akuutti vaihe kestää lapsella silti useita kuukausia, joten se on tooooodella raskas vaihe myös äidille, joka on lasta tukemassa 24/7. Ammattiapua emme pahimmassa vaiheessa saaneet, mutta toisaalta ajattelen nyt, että ilmeisesti sellaista terapeuttia ei olisi ollut olemassakaan, johon sijaishuollossa traumatisoitu lapsi olisi kyennyt luottamaan.
Hänelle oli tosi syvälle alitajuntaan iskostettu ajatus, että "ulkopuolisille ei saa puhua, siitä seuraa rangaistus". Aivopesijänä toimi laitoksen omahoitaja ja kyse on alle 10-vuotiaasta lapsesta, mutta kuitenkin kouluikäisestä.
Meillä jo ennen painajaisten alkua, lapsen valtava ahdistus laittomasta huostaanotosta näkyi hänen piirustuksissaan.
Ennen niin kauniit, kirkkailla väreillä piirretyt kuvat muuttuivat harmaiksi ja mustiksi, niissä olevat lapset itkivät.
Tuo tapahtui jo ennen kuin lapsi alkoi pelätä laitosta ja siellä olevia hoitajia.
Lastensuojeluun tutustuminen henkilökohtaisella tasolla aiheutti kamalat traumat. En tiedä missä asiasta voisi puhua... Pitäisi olla terapiaryhmiä lastensuojelun uhreille. Niin lapsille kuin vanhemmille.
Eli.. Veljeni sijoitettiin 2008 500km päähän kodista.
Minut sijoitettiin syksyllä 2011.(Sijoitettuna vielä tänäkin päivänä)
Vastentahtoinen ja laiton huostaanotto , ilman syytä.
Ensimmäiset päivät ja päivät vieläkin menevät laitoksessa vaan itkiessä semmosta ''itkua kauhusta,pelosta,vihasta''
Minä nään aivan kamalia painajaisia laitoksesta jossa asun. Jos olen lomilla saatan herätä painajaiseen.
Mun painajaiset ovat mm.Puhutteluja ohjaajienkanssa (Jossa minua alistetaan,nujerretaan jnejne)
On myös painajaisia , Missä laitoksen ohjaajat jahtaavat minua,Saavat kiinni,Repivät (Olen ollut paljon hatkassa laitoksesta) Ja ne painajaiset ovat jotain aivan järkyttäviä :(
Ei semmoisia unia haluaisi nähdä , miten ne saa lopetettua :(
Voimia ja jaksamisia keskustelun aloittaja-äidille!
Se on oikeasti PYSYVÄ PELKO. En tiedä pääseekö niistä unista eroon koskaan.
Kai tuo on yksilöllistä, mutta oma lapseni kotiutui 4 vuotta sitten. Kaksi vuotta meni peloissa ja epävarmuudessa, koska taas haetaan ja viedään kotoa pois.
(Huostaanotolle ei löytynyt perusteita jatkaa.)
Nyt lapsi on kuitenkin ihan kuin muutkin nuoret, ei painajaisia ja pelkoja.
Ei kuitenkaan vapaaehtoisesti halua puhua huosta-ajasta, kertoo jos jotain kysytään.
Voimia teille:)
Suomen Kuvalehti Anu Kantola 28.11.2010.
Luopuisitko lapsesta milloin vain?
Lastensuojelusta voi huoletta sanoa, että se on hoidettu Suomessa huonosti. Lapset ovat usein laitoksissa tai ammatillisissa perhekodeissa - enemmän kuin monissa muissa maissa.
Sosiaalityöntekijät ovat ylikuormitettuja niin, että heidän toimenkuvaansa kuuluu yleensä pakollisten valvontatehtävien pyörittäminen ja hätätilanteisiin reagoiminen. Sijoitusajat venyvät niin, että pienikin lapsi voi joutua odottelemaan sijaisperhettä laitoksessa vuoden päivät väliaikaisessa laitoksessa.
Siksipä olin iloinen, kun kävi ilmi, että Suomessa on vihdoin ryhdytty miettimään avoimen adoption kehittämistä. Se tarkoittaisi adoptiota, jossa lapsia voitaisiin adoptoida niin, että heillä säilyisi kuitenkin yhteys biologisiin vanhempiin.
Idea on hyvä monestakin syystä. Jokaisen pienen lapsen oikeutena pitäisi olla mahdollisuus kasvaa perheessä, jossa hän saa omat sitoutuneet vanhemmat. Laitokset voivat olla erinomaisesti hoidettuja, mutta ne eivät korvaa perhettä varsinkaan pienelle lapselle.
Näitä sijaisperheitä vaan ei kasva puissa. Syykin on ihan selvä.
Käytännössä suuri osa sijoituksista on adoptiota vastaavia: lapset ovat sijaiskodissa aikuistumiseen asti. Mutta samaan aikaan sijaisvanhempien juridinen asema on erittäin heikko. Olen ollut sijaisvanhempana Helsingissä ja totutellut olemaan kaupungille ”palveluntuottaja”, jonka palvelusopimuksen irtisanomisaika on kahdeksan viikkoa ja jolla ei ole oikeutta esimerkiksi lastensa rokotusten hyväksymiseen. Vaatii hurttia huumoria ryhtyä puuhaan, jossa ottaa lapsen kotiinsa perheensä jäseneksi ja on silti valmis periaatteessa milloin tahansa luopumaan lapsesta.
Yhä harvempi on siihen valmis. Helsingissä sijaisvanhempien keski-ikä on jo yli 50 vuotta ja perheitä on vaikea löytää. Nuoremmat sukupolvet eivät enää ryhdy epävarmaan tilanteeseen.
Onkin outoa, että samalla kun sijaisvanhemmilta odotetaan sitoutumista vanhemmuuteen, niin heidän vanhemmuutensa ei sitouduta.
Avoin adoptio tarjoaisi lapsille perheitä laitosten sijaan, sillä se varmasti madaltaisi monen perheen kynnystä ryhtyä lasten vanhemmiksi. Lapsi saisi pysyvän kodin ja turvallisen kasvuympäristön.
Avoimessa adoptiossa on myös se mainio puoli, että lapsella säilyisi yhteys biologisiin vanhempiin. Vanha adoptioajatus, jossa biologisista vanhemmista usein vaiettiin, on älytön. Maailma on siinäkin suhteessa muuttunut. Adoptoidut ja sijoitetut lapset puhuvat avoimesti juuristaan ja biologisista vanhemmistaan. On hyvä, että yhteys heihin säilyy eikä siitä tule salaisuutta.
Avoin adoptio myös ehkä rauhoittaisi lastensuojelun ympärille kehkeytynyttä yritystoimintaa. On vähän hassua, että muuttotappiokunnat yrittävät löytää pääkaupunkiseudun lapsista itselleen tulolähdettä ja kehittävät strategioissaan lastensuojelulaitoksia ja perhekoteja siinä missä muitakin bisnesideoita. On ehkä myös vähän hassua, että alueelle yrittää kansainvälinen yritysketju, joka on tuotteistanut lastensuojelusta siitä toimivan ketjubisneksen.
Ainoa ongelma, joka tuli mieleen, kun luin projektista lisää, oli valmistelun aikataulu. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama avointa adoptiota valmisteleva projekti kestää neljä vuotta.
On selvä, että uudistus on harkittava tarkkaan. Avoimesta adoptiosta ei pidä tehdä keinoa, jolla köyhien lapset tuupataan hyvinvoiville perheille. Mutta että neljä vuotta? Kun maahan saatiin vakautussopimus aikaan kuudessa kuukaudessa. Tai kun vaalirahalaki pistettiin uusiksi yhdessä talvessa.
Mistähän syystä juuri sosiaalipolitiikan uudistukset ovat aina niin mahdottoman hankalia ja vaikeita? Voisivatko projekti ja poliittiset päättäjät pistää vauhtia myös poliittiseen prosessiin eikä vain tyytyä pyörittelemään eri vaihtoehtoja? Perhettä vailla olevia lapsia on Suomessa tuhansia, ja neljä vuotta on todella pitkä aika heidän elämässään.
------------