No niin, kerron teille tarinani, vaikka tuskin yhtään sympatiaa saan. Olen seurustellut kaikin puolin hyvän miehen kanssa 2 ja puoli vuotta, ja kaiken järjen mukaan mun pitäisi olla todella tyytyväinen. Rakastan kyllä häntä, mutta nyt on ruvennut tuntumaan että lähinnä niinkuin hyvää ystävää. Eli en ole koskaan tuntenut ns. intohimoa häntä kohtaan, ei ole ollut sellaista "ihastumisen" tunnetta. Kaikki vaan aikoinaan kävi niin luonnostaan kun ruvettiin seurustelemaan. Hän oli/on ainoa ihminen jonka seurassa voin olla täysin oma itseni. (mulla on aikas huono itsetunto ja oon kamalan ujo vieraitten ihmisten seuras)
Meillä on siis paljon yhteistä mutta tuo intohimo puuttuu mun puoleltani. Ja nyt on käynyt niin ohraisesti että oon menny ihastumaan mieheni hyvään kaveriin, joka on myös osoittanut kiinnostusta mua kohtaan, ihmettelen kyllä miksi. Mieheni sai mut kiinni suutelemisesta tän kaverinsa kans (kännis) jo viime vuoden puolella ja vannoin etten enää ikinä tee niin! Mutta nyt kaikki on taas riistäytyny käsistä; tää mun ihastus pyörii meidän kans aina viikonloppuisin ja aina kun mieheni silmä välttää, hän tulee lähelle ja flirttailee.. Pystyn kyllä selvinpäin sanomaan ei, mutta kännis en pysty hillitsemään itseäni, tää jätkä on kuin hypnotisoinu mut, niin tyhmältä ku se kuulostaaki.. Mä ajattelen häntä jatkuvasti ja odottelen viikonloppua että näkisin edes pienen vilauksen hänestä! Ja kyllä mä todella yritän hänet unohtaa ja keskittyä vain nykyiseeni, koska en kuitenkaa haluaisi häntä menettää.. Ja luoja tietää että jos mieheni saisi tietää ajatuksistani hän jättäisi mut heti, eikä ikinä oltaisi enää missää väleissä!
Eli saisinko teiltä rakentavia neuvoja tähän tilanteeseeni, jos jaksoitte lukea tän loppuun. Mä vielä korostan että en ole mitään pettäjä-tyyppiä ja inhoan itseäni tämän takia, mutta en voi tunteilleni mitää. Toivon vaan että joku ratkaisu tähän saatais ja unohtaisin tän mieheni kaverin. Onko muita samassa tilanteessa olleita? Kiitos jos ymmärrätte edes vähän...

Vastaukset 7
Vanhimmat
...olen ollut itse aivan samassa tilanteessa ja niinhän siinä kävi, että jätin mieheni joka oli asiasta loppuenlopuksi aivan samaa mieltä. meistä oli tullut enemmänkin parhaita ystäviä (mikä tietenkin on hyvä asia parisuhteessa)...mutta intohimo ym ym ym puuttui täysin. eikä suhde muutenkaan ollut ongelmaton. tekstisi kuulostaa niin tutulta, tosin omassa tilanteessani ei ollut kolmansia osapuolia mukana.
itse olisin kyllä aika varovainen tuon miehesi kaverin suhteen, ei ehkä kuitenkaan kannata sekaantua! eihän sitä tietenkään ikinä tiedä mitä siitä voisi poikia, mutta...niin...kannattaahan elämässä olla tietyllä tavalla, muttei liian, kyseessä kuitenkin miehesi kaveri!!! ja vaikka teilla menisi miehesi kanssa poikki, olisi se kohtuullisen törkeää alkaa sen kaverin kanssa...jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee, itse pysyisin tästä tyypistä erossa, mitä se kertoo miehesi kaverista (onpa hyvä kaveri) kun sua pokailee!!!!!! sen enempää osaa neuvoa asian suhteen.
Näinhän se on ja kyllä mä oon yrittäny takoa järkeä päähäni tän jätkäkaverini ystävän suhteen, mutta ku se ei oo helppoo ku sydän sanoo yhtä ja järki toista. Sitte mä oon alannu ajattelemaan viä niin hullusti että mitä jos tää poikaystävän kaveri oliski se oikee!! Hullua, mä tiän... Ku mä tutustuin nykyiseen mieheeni mun entisen jätkäkaverin välityksellä, jota ilman en siis olis ehkä tavannu nykyistäni.. Ja sitte taas ilman nykyistäni en ehkä koskaan olis tavannu sen kaveria... Crazy me, ku uskon jotenki kohtaloon, että kaikella on tarkoituksensa, mutta oikees oot, ei tästä voi ikinä tulla mitää!!
sanonpahan vaan että kiitos kaikesta ja kaverini saa turpaansa ja ei tule enää ikinä olemaan kaverini ja sinä saat painua sinne missä aurinko ei enää paista, toivon että joskus sinun ystäväsi vie miehesi.
Kiitos -J-, sait mut todella pelästymään! Nyt tää pelleily loppuu ja keskityn vain mieheeni!!!!!!
Sanotaan näin; älä luule liikoja. Se miehes kaveri menee kyllä varmasti petiin asti kanssasi mutta ei yhtään enempää jatkon suhteen. Olet tehnyt itsesi hänelle tykö eikä mies aina jaksa vastustaa edes kavereiden muijia kun kovin tyrkytetään. Sitte kun se ja sinä olette käyny petissä niin sulla ei ole miestäsi, ei miehesi kaveria eikä miehelläsi ole kaveria. Kannattiko.
Ja sitten et pysty enää mitään sille. Se tunne tulee ja vie sinut mukanaan. Haluat rakkautta tältä toiselta mieheltä ja tuska raastaa sisimpääsi kun ajattelet miestäsi.. Mutta et voi mitään. Lopulta, jos jatkat, miehesi saa tietää. Hän antaa anteeksi koska rakastaa, ja juuri kun luulet kaiken olevan taas normaalisti, hän jättääkin sinut ja sanoo ettei pysty. Se asia jää aina välillenne. Te eroatte ja kaikki jäävät yksin. Miehen kaverikaan ei kiinnosta sinua enää.
Näin mulle kävi. Ole järkevä äläkä toista virheitäni. Tuska on suunnaton kun tajuaa kuinka typerä on ollut ja kuinka on toista ihmistä satuttanut... ja minkä vuoksi? Ei minkään! Toinen mies tuntuu kaiken tämän jälkeen vastenmieliseltä ja tekojaan ei voi muuta kuin ihmetellä. Keskity mieheesi!
Sen verran kyllä itteeni puolustan, että MINÄ EN TODELLAKAA OO ITTEENI TÄLLE MIEHENI KAVERILLE TYRKYTTÄNY, KOSKAA!