Tuomioja ojensi Clintonille halvan näköisen Marimekko-laukun salamavalojen räiskyessä. Clinton hymyili diplomaattisesti, mutta tokkopa tuota veskaa nähdään enää koskaan.
Kun Suomessa vierailee joku kuuluisa nainen, sille isketään käteen Marimekon tuote. Madonnakin vietiin viime kiertueellaan oitis Marimekon myymälään ja seuraavana päivänä hänet kuvattiin lentokentällä Unikko-laukun kanssa.
Madonna on tulossa taas kiertueellaan Suomeen. Viedäänkö hänet taas Marimekkoon? Vai saako hän tällä kertaa Iittalan kermakon? Tai kenties Ristomatti Ratian froteepyyhkeen.
Suomessa lienee mielenkiintoisempiakin juttuja kuin nämä turvalliset marimekot, iittalat ja ratiat. Mietin esimerkiksi yhtä nuorempaa suunnittelijaa, jonka nimeä en nyt muista, mutta hän tekee tavallista eksoottisempia kankaita satukirjamaisilla kuvioilla.
Joku Marimekko pärjää omilla ansioillaan, ilman ulkoministeriön tempauksiakin. Valtiovieraille voisi ojentaa vähemmän tunnettujen, rohkeampien ja nuorempien tekijöiden tuotteita. Sellaisten, joilla on potentiaalia, mutta ei välttämättä Marimekon markkinointibudjettia.
Clintonin vierailu: taas Marimekkoa
1
191
Vastaukset 1
- MMfani
Eiköhän Clintonin Marilaukussa ollut kyseessä ulkoministerivitsi. Tuomiojalla on kyseinen laukku aina mukanaan kaikissa kokouksissa. Jos kukaan kiinnitti huomiota, niin Clinton vieraili Marimekon Herttoniemen tehtaanmyymälässä, ei päämyymälässä Helsingin Esplanadilla. Kyseessä oli varmasti helpommat järjestelyt ja turvallisuusnäkökohdat.
Yleensä vieraat esittävät toivomuksia, minne haluavat ja isännät yrittävät täyttää toiveet. Nyt ei ollut kyse presidentin puolison vierailusta, jolloin yleensä järjestetään pidempiaikaisi vierailuja näyttelyihin tai museoihin.
Madonnan hotelli oli viime käynnillä vain joitakin kymmeniä metrejä Marimekon myymälästä, se oli varmasti hyvä ja helppo syy piipahtamiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656