Maakuntalehdissä...

...on sisälltöön tylsää tietenkin näin kesäisin, joten jutut hyppelevät laidasta laitaan. Savon Sanomissa ainakin eilen (?) oli mielenkiintoinen teksti näistä vauvojen hylkäyspisteistä "kehdoista". Eli vauvan voi hylätä turvalliseen paikkaan, jsota se saa heti apua,e ttei hyl'ätä kadulle kuolemaan.

Kuitenkin itseäni hiukan ihmetytti YK;n kanta vauvanpalautuslaatikoihin, eli maailman suurin ihmisoikeusjärjestö vastustaa niitä. Syyt ovat tietenkin ne, että jokaisella on oikeus tietää syntyperänsä ja vanhempansa ja koskaan ei ole takeita kuka vauvan laatikkoon vie ja onko äiti ollut myötämielinen vauvan viennistä. YK;n kanta on kuitenkin, että ei-toivottujen lasten ehkäisyksi pitäisi käyttää muita keinoja. Toki laatikot antavat kuvan, että on ihan sama teetkö lapsen ja millaisissa oloissa sen synnytät ja kuinka salaat raskautesi, sillä sen voi halutessaan hylätä.

Laatikoiden vastustajat vetoavat siis siihen, että ihmisoikeudet ovat kaikki yhtä merkityksellisiä; jos lapsella on oikeus elää, ei ole yhtään vähempiarvoista se, että hänellä on oikeus tietää myös syntyperänsä ja vanhempansa. Laatikoiden puolustajien mielestä taas ihmisoikeuksista yksi on ylitse muiden ja muilla ei ole merkitystä. Jotenkin tuli tämä palsta mieleen tässä vaiheessa...
1087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ois hyvä saada, että nähtäs mitä siellä noin niinkun oikeesti sanottiin, eikä vaan sun tulkintojas siitä....

Äänestä

No jokainen lukutaitoinen sen voi itsekin käydä lukemassa...

Äänestä
  • on laittaa ne tietolähteet esille ettei lukijoiden tarvi lähtee ite metsästään jostain mistä lie, harvempi kai yhtäkkiä jotain Savon Sanomia ja tiettyä numeroo käsiinsä saa...

    Äänestä

  • Sun tehtäväs kirjoitti:

    on laittaa ne tietolähteet esille ettei lukijoiden tarvi lähtee ite metsästään jostain mistä lie, harvempi kai yhtäkkiä jotain Savon Sanomia ja tiettyä numeroo käsiinsä saa...

    Ai, jaat tehtäviä toisille palstalaisuille?

    Äänestä

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite/AMLayout&cid=1194750137026&p=1194596114313&packedargs=packedargs=AMArticleCommentThreadDetails%3AcurrentPage=2&pagename=KALWrapper

Ainakaan tässä ei Yk:sta oo sanottu mitään tällästä
"YK;n kanta on kuitenkin, että ei-toivottujen lasten ehkäisyksi pitäisi käyttää muita keinoja."

Et kai vaan yritä taas esittää että Yk:n mielestä ois muka parempi tappaa lapset abortilla kuin jättää noihin säilöihin?

Äänestä
  • En lukenut juttua, mutta epäilen, että maakuntalehdet kyllä julkaisee ihan samoja juttuja ympäri suomen näin vilkkaaseen uutisaikaan...

    Mä en yrittänyt esittää mitään, ihmettelin vain YK:n kielteistä kantaa, koska nämähän (laatikot) ovat äkkiseltään ajateltuna aivan loistava asia...

    Ongelmasi keskustelujen suhteen on mahdollisesti, että arvailet liikaa toisten ajatuksia ja keskityt esiteyistä asioista keskustelun sijaan puimaan noita arvelujasi? Alat mahdollisesti minullekin pian inttämään tuosta asiasta, josta arvelit minun olleen jotain mieltä? Tiedätkö mitä? Silloinhan sinä keskustelet ihan itseksesi ja se on jotensakin epänormaalia, jota et sanojesi mukaan suinkaan ole...

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    En lukenut juttua, mutta epäilen, että maakuntalehdet kyllä julkaisee ihan samoja juttuja ympäri suomen näin vilkkaaseen uutisaikaan...

    Mä en yrittänyt esittää mitään, ihmettelin vain YK:n kielteistä kantaa, koska nämähän (laatikot) ovat äkkiseltään ajateltuna aivan loistava asia...

    Ongelmasi keskustelujen suhteen on mahdollisesti, että arvailet liikaa toisten ajatuksia ja keskityt esiteyistä asioista keskustelun sijaan puimaan noita arvelujasi? Alat mahdollisesti minullekin pian inttämään tuosta asiasta, josta arvelit minun olleen jotain mieltä? Tiedätkö mitä? Silloinhan sinä keskustelet ihan itseksesi ja se on jotensakin epänormaalia, jota et sanojesi mukaan suinkaan ole...

    teet näitä alotuksia jos mikään muu kun vastaajille riitaa haastava nälvintä ei näytä kiinnostavan? Vai palataanko jossain vaiheessa aiheeseenkin? Vai onko tää taas niitä alotuksia missä sulta ei saa kysyä mitään eikä kommentoida muuten kun sua ja muita suosijoita miellyttävällä tavalla? Jos näin on, niin jatkahan keskustelua yksinäs.

    Äänestä

  • Mitä sitten kirjoitti:

    No mitäpä mieltä olet sinä aloituksessa esitetyistä asioista? Aloitetaanko vaikka siitä? Eli ei arvailua siitä mitä minä aloituksessa yritin sanoa, vaan aloituksessa puhutusta asiasta, mitä mieltä olet?

    Oletko puolesta vai vastaan vauvanhylkäämislaatikoita ja minkä takia? Oletko koskaan miettinyt laatikon huonoja puolia vai onko sinusta tärkeintä vain,e ttä hylätyt vauvat saavat elää? Pitäisikö mielestäsi olla jotain muita ratkaisuja joilla ihmiset pääsevät eroon ei-toivotuista lapsista? Tulisiko sinusta niitä käyttää ensisijaisesti vai pitäisikö laatikoiden yhä yleistyä?

    Onpa ainakin minusta niin vaikea asia, että en osaa ainakaan ottaa mitään kantaa tuollaiseen. Tuntuu vaan että eikö hemmetissä voitaisi panostaa seksuaaliterveyden ja ehkäisyvalistuksen opettamiseen ja nimen omaan ehkäisyn saatavuuteen noissa maissa...on niin jeesuksen retuperällä juuri ne asiat joilla voidaan vaikuttaa näihin. tuo ilmiö eli lasten holtiton hylkääminen saa kyllä oksentamaan ihan vaan päättäjämulkeroiden tyhmyyden takia, mutta toisaalta jos toinen vaihtoehto on se että jättää vauvan ojaan kuolemaan on sekin oksettava ja sitten tuntee kiitollisuutta siitä että joku organisaatio panostaa tähän adoptioon, koska on se minusta parempi se adoptio kuin hylätä lapsi ojaan tai ihmiskauppaan. Mutta voiko tuollainen lapsitehtailun hyväksyminen aiheuttaa sen että niistä adoptioista ei olla niin tarkkoja eli lapsia menee kelvottomille vanhemmille ja ehkä menee ihmiskauppaan ja muuhun noita lapsia. Ajattelen vaan sitä että jos ei muussakaan perhepolitiikan hoidossa olla kovin korkealla tasolla niin tuskin sitten adoptiossakaan noudatetaan mitään sellaisia määräyksiä ja edellytyksiä mitä esimerkiks meillä on.

    Tekisin vaan itse abortin jos pitäisi valita sen ja luukkuun pudottamisen väliltä. Minun mielikuvissani ja tiedoissani ihmisen alkio alle 12rv ei ole ihminen joten ei tunnu siltä että siinä ihmiselle mitään tehtäisiin, on vain alkeellinen biomassa ja rinnastan alkion ihan täysin munasoluun, Näin minä vain ajattelen ja toimin myöskin sen mukaan.

    Äänestä

  • Emmää vaan tiijä kirjoitti:

    "Näin tapahtuu Saksassa ja Belgiassa, Tshekeissä, Unkarissa, Italiassa ja Puolassa. Itävallassa, Portugalissa, Slovakiassa, Latviassa ja Liettuassa."

    Tuosta annetusta linkistä (jossa oli suppeampi juttu aiheesta kuin SS:ssa, mutta myös kerrottiin YK:n eli Unicefin vastustava kanta), edellinen.

    Saksa , Belgia, Itävälta, Portugali ja Italia... Ei ole puhe mistään varsinaisista takapajuloista Suomeen verrattuna...

    Suomessakin hylätään kymminittäin vauvoja vuosittain. Meillä ei laatikoita ole, eli yleensä vauvat vain jätetään sairaalaan synnytyksen jälkeen. Ja ne on ne rohkeat jotka ovat uskaltaneet sairaalaan synnyttämään, voi vain arvella niiden määrää jotka ovat tehty salassa ja mikä niiden kohtalo on, mistä ne löytyy? Eli tarkoitukseni on sanoa, että kyllä tälläkin perhesuunnittelulla ja ehkäisytasolla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1977* kirjoitti:

...on sisälltöön tylsää tietenkin näin kesäisin, joten jutut hyppelevät laidasta laitaan. Savon Sanomissa ainakin eilen (?) oli mielenkiintoinen teksti näistä vauvojen hylkäyspisteistä "kehdoista". Eli vauvan voi hylätä turvalliseen paikkaan, jsota se saa heti apua,e ttei hyl'ätä kadulle kuolemaan.

Kuitenkin itseäni hiukan ihmetytti YK;n kanta vauvanpalautuslaatikoihin, eli maailman suurin ihmisoikeusjärjestö vastustaa niitä. Syyt ovat tietenkin ne, että jokaisella on oikeus tietää syntyperänsä ja vanhempansa ja koskaan ei ole takeita kuka vauvan laatikkoon vie ja onko äiti ollut myötämielinen vauvan viennistä. YK;n kanta on kuitenkin, että ei-toivottujen lasten ehkäisyksi pitäisi käyttää muita keinoja. Toki laatikot antavat kuvan, että on ihan sama teetkö lapsen ja millaisissa oloissa sen synnytät ja kuinka salaat raskautesi, sillä sen voi halutessaan hylätä.

Laatikoiden vastustajat vetoavat siis siihen, että ihmisoikeudet ovat kaikki yhtä merkityksellisiä; jos lapsella on oikeus elää, ei ole yhtään vähempiarvoista se, että hänellä on oikeus tietää myös syntyperänsä ja vanhempansa. Laatikoiden puolustajien mielestä taas ihmisoikeuksista yksi on ylitse muiden ja muilla ei ole merkitystä. Jotenkin tuli tämä palsta mieleen tässä vaiheessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu