Olen n. vuoden kärsinyt työstä johtuvasta stressistä.Aiemmin sitä jaksoi porskuttaa töissä ja kun työaika loppui, jäivät kaikki työhön liittyvät ajatukset työmaalle. Eipä ole enää näin. Kotona mietitään työasioita ja välillä nään untakin töistä...
En tiedä johtuuko stressin hallitsemattomuus alkaneista pms-oireista vai onko pitkittynyt stressi aiheuttanut minulle pms-oireet. Haluaisin unohtaa työasiat, kun pääsen kotiin ja nauttia ihanan aviomiehen seurasta. Tuntuu, että stressi pilaa jo parisuhteenkin. Lääkäriltä sain mielialalääkereseptin, mutta haluaisin kokeilla luontaistuotteita. Mieluiten kuulisin kokemuksia naisilta, kun stressi ja pms minulla näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Hyväksi todettuja luontaistuotteita stressiin, naiselle?
pms-stressi
0
195
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2422214Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1611458Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt531300- 741065
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31029- 78950
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni211933Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45845Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39669Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15660