Onko MOVE -NO SUGAR siiderissä aspartaamia, vai tulee makeus ananaksesta ? Ainakaan se ei ole niin ytelää, kuin esom. Päärynä lihgt. Aspartaami onkin hermomyrkkyä. Selvitin netistä. Kirjoitappa google - hakuun aspartaami, niin selviää. Hui, kamalaa. Olut se vasta myrkkyä onkin, pahempaa kuin pelkkä sokeri. Kirkasta ja vischyä vaan saunajuomaksi ja punaviiniä kenen pää kestää ja kelle maistuu. Valkkari on yök !
ASPARTAAMI
näinpä
71361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo aspartaamista vouhottaminen on vähän turhaa. Ei kaikki ole totta mitä netissä kerrotaan =)
Tutustu asiaan mieluummin suomalaisten, virallisten tahojen kautta:
Lisäaineista pelotellaan turhaan
Lisäaineiden vaarallisuudesta liikkuu julkisuudessa hurjia väittämiä ja uskomuksia. Joidenkin lisäaineiden väitetään olevan epäilyttäviä ja jopa vaarallisia sekä voivan pahimmillaan aiheuttaa syöpää tai hermostollisia oireita. Tietolähteinä mainitaan mm. Düsseldorfin yliopisto tai Pariisin syöpäinstituutti, jotka ovat kumonneet kyseiset tiedot.
Elintarvikevirasto muistuttaa, että lisäaineita lisätään elintarvikkeisiin tarkoituksella ja niillä on jokin haluttu teknologinen vaikutus. Lisäaineiden avulla pyritään esimerkiksi estämään bakteereiden ja muiden tauteja aiheuttavien mikrobien kasvu, parannetaan elintarvikkeen koostumusta, makua, ulkonäköä tai ravitsemuksellista laatua. Lisäksi lisäaineet ovat hyvin tutkittuja ja niiden turvallisuus on arvioitu monin erilaisin puolueettomin tutkimuksin ennen kuin ne hyväksytään markkinoille ja käytettäväksi elintarvikkeiden valmistukseen.
Vain hyväksyttyjä lisäaineita saa käyttää elintarvikkeiden valmistukseen
Lisäaineiden käytöstä elintarvikkeiden valmistuksessa on tarkat määräykset elintarvikelainsäädännössä. Aineiden turvallisuus arvioidaan kansainvälisissä riippumattomissa asiantuntijaryhmissä, joita ovat FAO/WHO:n alainen JECFA (Joint FAO/WHO Expert Committee on Food Additives) ja EU:n elintarvikealan tiedekomitea SCF (Scientific Committee on Food). Ennen hyväksyntää lisäaineet testataan erityyppisin kokein, joissa selvitetään aineiden myrkyllisiä vaikutuksia ja syöpävaarallisuutta. Turvallisuutta arvioidaan myös saantitutkimusten avulla.
Turvallisuus- ja saantitutkimusten perusteella komiteat asettavat joillekin lisäaineille ADI-arvon (Acceptable Daily Intake), joka tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä saantia, jolle ihminen voi altistua periaatteessa koko ikänsä ilman terveydellisiä haittavaikutuksia. ADI-arvo ilmoitetaan milligrammoina henkilön painokiloa kohden. Esimerkiksi virvoitusjuomissa makeutusaineena käytetyn aspartaamin (E 951) ADI-arvo on 40 milligrammaa/kg. ADI-arvon perusteella laskien ja olettaen, että juomaan on käytetty suurin sallittu määrä makeutusaineita, saa 60-kiloinen henkilö turvallisesti käyttää joka päivä aspartaamilla makeutettua tuotetta neljä litraa.
Euroopan unioni edellyttää, että kansalaisten lisäaineiden saantia seurataan. Siihen perustuvat määräykset ja niiden kehittämistyö. Elintarvikevirasto on kartoittanut suomalaisten lisäaineiden saantia ja tutkimusten perusteella lisäaineiden saanti ei ole suomalaisella aikuisväestöllä kansanterveydellinen ongelma. Myös 13 kk:n - 6 vuoden ikäisillä lapsilla lisäaineiden saanti on keskimäärin kohtuullisella ja turvallisella tasolla (Tutkimusjulkaisut: Salminen ja Penttilä. Elintarvikelisäaineiden saanti 1-6-vuotiailla. Elintarvikeviraston tutkimuksia 4/1999 ja Ovaskainen, Penttilä, Korpela ja Valsta. Elintarvikkeiden lisäaineiden saannin arviointi suomalaisella aikuisväestöllä. Elintarvikeviraston tutkimuksia 2/2000).
31.7.2003 © Elintarvikevirasto
Ja tuolla lisää: http://www.elintarvikevirasto.fi/kuluttajalle/index.html?page=895
Vastuutonta pelotella ylipainoisia välttämään aspartamiinia, joka auttaisi painon pudottamiseen.
Minä ja isäni olemme molemmat nykyisin yliherkkiä aspartaamille ja kaikille aspartaamia sisältäville light-juomille. Tulivat tutuiksi laihduttaessa, kun noista juomista ei tullut kaloreita.
Parin vuoden päästä aloin itse ihmettelemään päivittäistä pahaa oloani, jatkuvaa oksetusta sekä jokapäiväistä lievää kuumeilua (37.2-37.4)- tätä olotilaa oli jatkunut lähemmäs vuoden. Jätin pois kaikki aspartaamijuomat ja yllätys yllätys, enää ei ole mitään oireita paitsi jos sattumalta vahingossa juon lasin light-juomaa/syön jotain missä on aspartaamia - sama olotila palaa.
Isälläni alkoivat pahat mahaoireet tämän vuoden puolella, eikä hän millään uskonut että voisi mahdollisesti olla yliherkkä aspartaamille (jättäisi hetkeksi pois light-juomat), mutta nyt uskoo lukuisten kokeilujen jälkeen.
Aspartaamia on nykyisin melkein joka paikassa ja se on raivostuttavaa.
Mieluimmin otan sinun ja isäsi oireet kuin läskiä!.Ei häävit oireet. Älä suurentele niitä. Tuleehan niistä ilmavaivojakin, mutta mitä siitä. Tuleehan tuoreesta leivästäkin eikä silti tarvitse heittää pois.
Mutta et naura enää jos omalle kohdalle sattuu.
Omalla kohdalla runsas light mehujen limujen juominen aiheutti näppyläisen naaman, eli naaman iho ärsyyntyy pahasti :/ Olen laihiksella ja siksi välttäen sokerilitkuja join paljon makeutusaineella varustettuja juomia. En enään vaan otin tilalle erilaiset vedet =)
Aspartaamihan ei nimenomaan auta laihduttamaan.
"Kongressin pöytäkirjassa luki: " Se saa ihmiset himoitsemaan hiilihydraatteja ja näin se lihottaa." Diapetes-spesialisti ja aspartaamimyrkytysten asiantuntija tohtori J.H.Roberts kertoi, että saatuaan potilaistaan vieroitettua aspartaamista, näiden paino laski kymmenkunta kiloa. Formaldehydi varastoituu rasvasoluihin, erityisesti reisien ja lantion seudulle. Erityisen vaarallista aspartaami on diapetestä sairastavalle." lähde: Minä Olen 1/2002
Aspartaami on myrkky joka ei poistu elimistöstä. Mielenkiintoisinta on, että niin sanotut "viralliset tahot" antavat mm. seuraavan lausunnon: "Aspartaami (E951) on erittäin vähän energiaa sisältävä keinotekoinen makeutusaine, joka koostuu kahdesta elimistössä tavallisesti esiintyvästä aminohaposta, asparagiinihaposta ja fenyylialaniinista. Aminohapot ovat orgaanisia yhdisteitä, jotka ovat proteiinien rakennusaineita. Aspartaami on 100-200 kertaa makeampi kuin tavallinen sokeri. Ei kestä kuumentamista."
Ei siis kestä kuumentamista ja yksi hajoamismuoto on metanoli. Kuitenkin tätä makeutusainetta käytetään lääkeaineissa jotka sekoitetaan kiehuvaan veteen.
Aspartaamista löytyy paljon OIKEAA tietoa netistä, joka kannattaa lukea vakavasti. On lukuisia tapauksia todistettu aspartaamin erittäin haitallisista vaikutuksista, ja ennen kuin joku taas keksii kaivaa esille elintarvikeviraston raportin, lukekaa läpi vielä seuraavakin lainaus:
"Vuonna 1974 aspartaami oli markkinoilla puoli vuotta. Tutkimustulosten takia se poistettiin (rottien aivoissa syöpää ja /reikiä/). Vuonna 1981
aspartaamia valmistavan yrityksen (Monsanto) johtaja nimitettiin USA:n elintarvikeviraston (FDA) johtoon. Asia käsiteltiin uudestaan, aspartaamia ei hyväksytty, mutta hän yksin kumosi kieltävän päätöksen. *37 49:stä FDA:sta eronneesta johtajasta on siirtynyt töihin yrityksiin joita he
valvoivat."