Muisteletteko te menneisyyttänne? Tuleeko haikea olo, kun muistelette kuinka ennen olitte todella suosittu ja teillä oli todella paljon ihmisiä ympärillä, jopa liikaa? Ja kuinka olitte aina huomion keskipisteenä?
Muisteletteko te näitä aikojanne?
Elämä on todella sairasta. Elämä on todella ahdistavaa. Elämä on todella sekavaa. Elämä on todella yllätyksellinen? Elämä on todella sairas. Piste.
Muisteletteko te näitä aikojanne?
Elämä on todella sairasta. Elämä on todella ahdistavaa. Elämä on todella sekavaa. Elämä on todella yllätyksellinen? Elämä on todella sairas. Piste.
Vastaukset 22
Vanhimmat
joo, muistelen kyllä. Olispa aikakone jolla pääsis 10 v taaksepäin
kuin myös...vaikka liitossa, silti täysin yksin...mies ei välitä...
Kieltämättä. Toisaalta tulee myös mieleen ne kaikki asiat, jotka oli täysin syvältä ja luultavasti niitä asioita oli enemmän kuin niitä hyviä.
Miehellä, joka ei voi hyväksyä menneisyyttään ei ole tulevaisuutta.
no nyt eletään tätä päivää... haaveilkaa vaan ja unelmoikaa. kuolkaa pois kusipäät :)
Sinähän se kusipää taidat olla..
yök en, olin koulussa siellä ällöjä tyyppejä, olin kotona sielä ahdistavia ihmisiä,
olet masentunut, jos olet pudonnut noin korkealta.
En halua mennä aikakoneella taakse. Muuten minä en olisi mitä minä olen. Minä olen selviytyjä. Voin pudota vaikka niskoilleni ja selviydyn siitä, koska olen selviytyjä ja voittaja.
Aika hataraa itsesuggestiota.
Sinä naurat itsellesi heikko ihminen. Minä pysyn tyynenä, sillä olen voittaja.
Niinhän sinä luulet olevasi .
Pieni ihminen olet, kun tulet tänne elvistelemään ja esittämään.
Onko elämäsi todella noin tyhjää, että käytät aikaasi tuollaiseen häiriköintiin?
Eikö sinua edes hävetä noin kusipäinen käytös?
Todistit juuri itsellesi ja kaikille muille että olet heikko ihminen - närkästymällä ja tekemällä tuon kommenttisi.
"Niinhän sinä luulet olevasi . "
Minä tiedän olevani. Sinä tiedät olevasi kateellinen.
"Pieni ihminen olet, kun tulet tänne elvistelemään ja esittämään."
Sinä näet pienuutta vain itsessäsi, ja koita heijastaa sitä muihin. En ole tullut elvistelemään ja esittämään enkä tulekkaan.
"Onko elämäsi todella noin tyhjää, että käytät aikaasi tuollaiseen häiriköintiin? "
Kyllä minun elämäni on tyhjää. Sinun elämäsi on vielä tyhjempää kun kiellät sen, ja käytät itse aikaa näiden kateellisten ja heikkojen kommenttiesi tekemiseen.
"Eikö sinua edes hävetä noin kusipäinen käytös? "
Sinun kannattaa mennä juttelemaan äidillesi huonosta olostasi. Minua ei hävetä tippaakaan se, että sinä olet kateellinen.
Saat anteeksi huonon olosi. Saat anteeksi kateellisuutesi. Saat anteeksi heikkoutesi.
Eipäs ole tuommoisia asioita menneisyydestä muisteltavana, syrjäytyminen
tapahtunut jo hyvin nuorena. Ei välittäs kovin paljoa tästä nykyisyydestä, mutta
ei taatusti haluttas lähteä takaisin menneeseenkään. Sitä jaksamista mitä
joskus nuorempana vielä oli, sitä kyllä kaipailen.
Täytin 60 vuotta aika äsken ja kumma kyllä huomasin palaavani ajassa taaksepäin, menneisyyteen. Olen muistellut mennyttä aikaa nyt pari-kolme viikkoa. Varsinkin, kun sain kuulla kahden menneisyydessä tärkeän ihmisen kuolleen.
Olen harmitellut sitä, että näinä kiireisinä elämisen vuosina nuo ihmiset jäivät unholaan. Ei tullut pidettyä minkäänlaista yhteyttä entiseen seurustelukumppaniin ja entiseen, nuoruuden aikaiseen työtoveriin. Omaatuntoa on meinannut soimata.
Toisaalta, koska olen uskovainen, olen uskonut Raamatun neuvoa, jossa kielletään katsomasta menneisyyteen, tai tulevaisuuteen ja käsketään elää tässä hetkessä. Se on ollut aina hyvä neuvo, mutta jotenkin se on nyt parin-kolmen viikon aikana ollut tuolla taustalla, enkä ole sitä kuullut. Nyt täytyy palata kuulemaan Raamatun viisaita ohjeita, muuten voi vaikka masentua.
Meinaa harmittaa se kun entinen, nuoruuden aikainen seurustelukumppani olisi halunnut pitää jonkinlaista yhteyttä. Hän soitti noin kymmenen vuotta sitten, mutta ilmoitin olevani naimisissa ja siksi haluton tapaamisiin. Teinkö mielestänne oikein, vai kenties väärin?
Tuon entisen ystävän on kuulemani mukaan kuollut, enkä voi asiaa täällä korjata.
Koska hän oli entinen seurustelukumppanisi, niin teit oikein. Hän varmasti ymmärsi, kun kerroit olevasi naimisissa, että et halunnut vaarantaa omaa suhdettasi pitämällä yhteyttä entiseen rakastettuun.
Olen itse monesta syystä jättänyt yhteydenpidon moniin ystäviini elämäni varrella, koska joskus se vaan on liian raskasta ja vaikeaa. Tärkeintä kuitenkin on, että olemme rehellisiä itsellemme ja toisillemme. Emme voi väkisin olla kenekään tukena tai ystävänä. Yhteydenpito pitää olla vapaaehtoista ja se pitää voida perustua luottamukseen, siihen että voi tarvittaessa olla pitämättä yhteyttä, jos oma elämäntilanne niin vaatii. Elämä ei aina kulje samanlaisena vaan elämäntilanteet muuttuvat. Koskaan ei tarvitse lopullisesti lopettaa yhteydenpitoa vaan tarvittaessa ja halutessaan olisi hvvä jättää ovi raolleen ja voida palta yhteyteen, jos siltä tuntuu.
Elämäntilanne on se joka hyvin pitkälle määrää vaikka ihminen kuinka itse haluaisi tehdä toisin. On kuunnelta muitakin ja ennenkaikkea omaa sydäntään.
Paljon kiitoksia lottamari. Avarsit ajatuksiani viisaudellasi. Yleensä olen kokenut pärjääväni aivan itsekseni ja uskoni, ystävieni ja perheeni avulla. Nyt olen ollut hyvin neuvotin, melkein masentunut. Eniten minua hämmästyttää se, että joudun tekemään surutyötä noin 40 vuotta sitten loppuneen seurustelusuhteen takia. Koen tekeväni surutyötä, vaikka en sitä haluaisi tehdä. Ehkäpä asiat jäivät aikanaan käsittelemättä. Kunhan tästä selviän, en halua enää koskaan katsoa taakse, menneeseen aikaan, enkä tulevaan, vielä käsillä olemattomaan aikaan. Parhaiten olen jaksanut eläessäni tässä ajassa ja tässä hetkessä. Olen erittäin kiitollinen Jumalalle hänen viisaista neuvoistaan. Olen myöskin kiitollinen lähimmäisille, jotka auttavat hädän tullen vaikka tuntematontakin. Voimmehan me tulla tutuksi, jos ei täällä, niin rajan takana. Ei elämä tähän lopu. Tämä vain on yksi vaihe elämässämme. Surullista, että tämä vaihe on monille raskas ja toivoton. Toivon, että jokainen löytää valon säteen, joka muuttuu valonlähteeksi ja karkoittaa raskasmielisyyden ja toivottomuusen. Itse sain nähdä tuon säteen jo hyvin nuorena ja se on kannatellut minua läpi elämän. Se on usko Jumalaan ja usko tulevaisuuteen.
Uskon, että saan nousta tästäkin surujaksosta ja seisoa jälleen lujalla pohjalle.
Miten se sananlaksu menikään. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, tai ainakin sinnepäin:)
Itse ajattelen, että elämään annetaan matkakumppaneita. Jotkut jäävät koko ajaksi ja jotkut vain käväisevät. Ei taida kannattaa ikävöidä mennyttä. Siitä ei ole ainakaan mitään hyötyä, sillä mennyt on mennyt. Tänäänkin elämässä on hyviä asioita ja hyviä ihmisiä, kunhan ne vain huomaisi.
kylä muistelen
Kyllä haluaisin palata ajassa taaksepäin. Joko 12 vuotta vuoteen 2000 jolloin kaikki tuntui olevan edessä ( täytin silloin 18v ) oli töitä, ystäviä, tyttöjä ja viikonloppuisin aina töiden jälkeen kivoja illanistujaisia mukavien ihmisten seurassa. Tai sitten 5 vuotta taaksepäin, jolloin asuin elämäni rakkauden kanssa kivassa yhteisessä asunnossa, oli hyvä työ, mukavat työkaverit ja ystäviä joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja raha-asiatkin olivat todella hyvin. Eron tultua 2008 vuoden alussa alkoi sitten itsellä menemään kaikki päin helvettiä. Työt loppuivat taantuman myötä, viina alkoi maistua ja siitä lähti sitten kämppäkin alta ja tässä on sitten oltu nyt 4 vuotta työttömänä. Tiedän, että osaltani olen aiheuttanut oman ahdingon, mutta eipä se ole elämä todellakaan silkkihansikkain kohdellut. Päinvastoin. Antaisin vaikka vaatteet pois päältä ja kaiken maallisen omaisuuden jos vain pääsisin 5 vuotta taaksepäin.
Näen monesti unia, joissa olen edelleen koulussa, tai sen ikäinen. En tiedä miksi palaan usein yöllä sinne, mutta herättyäni en voi olla ajattelematta asiaa. Sitä on taas niiden lapsuudenkavereiden kanssa, koko elämä edessä ja hyvät fiilikset. Ylös noustessa sitä hiffaakin, että on jo päälle kolmenkymmenen ja tuntuu oudolta, että on saanut taas kiksejä jostain, mistä minun ikäiset ovat jo kasvaneet pois. Tulee aina vähän ahdistava olo. Tulee vahva kaipuu sinne takaisin. Unessa eli aikaa, jossa oli vielä aikaa olla huoleton nuori ja tulevaisuuttakin oli. Herätessä sitä vain funtsii, kuinka ne vuodet vain hävisivät siitä välistä ja paluuta ei ole. Kaikki jäi oikeassa elämässäni pahasti kesken, mutta polte jäi päälle. Sitä tuntee olevansa jo toinen jalka haudassa, edessä yksinäinen vanhuus.
Tulee sitä, joo, muisteltua, vaikka haluaisin itse asiassa unohtaa kaiken, koska tämä hetki tuntuu raskaalta ilman vertailukohtiakin. Menneisyys piinaa.
Älä nyt, vielä pitkä matka