Arina

Osuuskauppa Arinalla on tunnetusti monopoli päivittäistavarakaupassa Oulun seudulla. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailua ei ole sillä Arinalla on varmaankin yli 70% markkinaosuusosuus Oulun seudulla. Visiitti kaupungin keskustaan paljastaa että näin todellakin on: joka kulmassa on joku S-ryhmän liike juuri niillä kaupungin parhaimmilla paikoilla, eikä kilpailijoille ole juuri annettu jalansijaa.

Miksi näin on? Miksi S-ryhmä saa kaikki parhaat tontit ja kiinteistöt Oulussa? Syy lienee päättäjissä. Arinan mafioosot istuvat kaupunginhallituksessa ja voitelevat päättäjät jokaisessa kaavoitusta ja kaupunkirakentamista koskevissa asioissa. Ei siis ihmekkään että Ouluun ei rakenneta kerrostalojen lisäksi muuta kuin S-marketteja ja Prismoja. Kun on epätäydellinen kilpailu ja muille toimijoille ei anneta tilaa, ovat näkymätkin sen mukaiset.

Oulussa koko ikänsä asunut jamppa ei tätä varmaan huomaa ellei ole kylästään poistunut kuin kerran elämässään. Mutta muualta tullut näkee heti oululaiseen Prismaan astuttuaan että kaikki on huomattavasti kalliimpaa kuin etelämpänä Suomessa. Esimerkiksi tölkki Koffin kolmosta maksaa Limingantullin Prismassa 83 centtiä, Kokkolan Prismassa 88 centtiä. Tekemäni vertailun perusteella Kokkolan Prismassa kaikki oli selvästi halvempaa: hinnat tuotteiden kohdalla olivat Oulussa yleensä sen 5 centistä jopa euroa kalliimpia. Ainoastaan tupakka oli saman hintaista kummassakin liikkeessä.

Mutta mitä itse oululainen voi tälle asialle tehdä? Minulla on ehdotus: boikotoikaa Arinaa. Hakekaa ruokanne mieluummin Lidlistä tai Tokmannilta. Olen itse huomannut että näissä paikoissa ruoka ja muut hyödykkeet ovat huomattavasti halvempia kuin Arinan omistamissa lafkoissa. Mikäli teet näin tulee säästö olemaan huomattava, kun mietit vaikka vuoden ostoksia: voidaan puhua kymmenien ellei jopa satojen eurojen säästöistä. Tässä on myös se hyvä puoli että kun S-mafia huomaa asiakkaidensa kadonneen muihin liikkeisiin, joutuu myös se kilpailupaineen alla alentamaan liikkeidensä hintoja.
23777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei taida Lidlissä ja Tokmannilla olla ihan samanlaiset valikoimat...

Äänestä
  • No niinpä kun ei näköjään muuta vaihtoehtoa ole, kuin käydä Arinan ryöstöliikkeissä.

    Äänestä

Raksilan prismassa ei ainakaan ole tungosta, eikä kassajonot pitkiä. Jos haluaa nopeasti käydä hakemassa evästä ja aikoo heti tehdä, on sama maksaa enemmänkin kuin jonottaa esim. Citymarketin pitkissä jonoissa, jonottaa voi silloin jos haluaa tuoreempaa ruokaa tuleville päiville.

Äänestä

Arina on saanut asiakkaakseen osuuskauppa aatteelliset, sellaiset vanhoilliset (hieman tyhmiä) hyviä asiakkaiksi uskottelemalla heidät asiakasomistajaksi. Mitään hyötyä ei heille ole, ruoka on kalliimpaa vaikka saisivat bonuksensakin. Laajentaminen on Arinallakin tarkoitus, jos maata ei löydy enää sopivalta paikalta niin kaivetaan vaikka maanalle sitten vaikkapa parkkialuetta niin saadaan menemään tyhmiltä hankkimansa rahat kulutettua. Kauankohan menee ennen kuin ns. S-korttilaiset huomaa tulleensa huijatuksi?

Äänestä

Heti kun Kuisma Niemelä tuli sok johtoon kaikki tavara kallistunut niin paljon ettei käsitä. Sitä enne Arina oli halpa mennentullen Keskoon nähden. Nyt hinnat keskon eduksi nippa nappa. Olen ollut Lidlin asiakas tämän vuoden ja se reilusti halvin.
Käykää Lidlissä, yllätys oli puolta halvemmat einekset ja maitotuotteet

Äänestä

"Osuustoiminta on sitä, että omistetaan yhdessä ja jaetaan tuotot yhdessä."

Näinhän se alkuperäinen idea saattoi Arinaa perustettaessa aikoinaan olla, mutta nyt asia on aivan toinen, ne vihreän kortin omistajien rahat menevät mm. parhaillaan Venäjälle!
Sosialisointia on siinä maassa tapahtunut ennenkin, ja korruptiota sitäkin enemmän

Äänestä
  • vitsin heitit ;-))))))))). Siis mistä sun mielikuvitukseksi heitti tuon rahojen kulkeutumisen venäjälle? Tarkenna edes puoliuskottavasti.

    Mulle ainakin tulee boonuksia kuukaudessa 50 - 100 €, tankkaan ja teen kaikki mahdolliset ostokset S-ryhmittymän kaupoista. Eipä ole venättälle karannu mun rahani ainakaan.

    Äänestä

  • Sinähän se kirjoitti:

    vitsin heitit ;-))))))))). Siis mistä sun mielikuvitukseksi heitti tuon rahojen kulkeutumisen venäjälle? Tarkenna edes puoliuskottavasti.

    Mulle ainakin tulee boonuksia kuukaudessa 50 - 100 €, tankkaan ja teen kaikki mahdolliset ostokset S-ryhmittymän kaupoista. Eipä ole venättälle karannu mun rahani ainakaan.

    Ootko kepuli vai lesta? - veikkaan eka-vaihtoehtoa!

    Niin eli lainaat siis rahasi kyseiselle puljulle kuukaudeksi. No,kukin tyylillään...

    Äänestä

  • Tasasen tallaaja kirjoitti:

    Niin eli lainaat siis rahasi kyseiselle puljulle kuukaudeksi. No,kukin tyylillään...

    lainaan. Sulta tosin otan takuuvarman vakkuuden takaisinmaksusta vaikka 1 € lainaan. Olet erittäin epäluotettava, ja ilmeisesti ylivelkaantunut, joten laadi valmiiksi sopiva velkakirja. Tavataan, tai luetaan suoraan.

    Äänestä

  • Osaava kirjoittaja kirjoitti:

    Ootko kepuli vai lesta? - veikkaan eka-vaihtoehtoa!

    en kumpikaan, olen ihminen omalla minuudellani kulkeva, velaton kulkija. Siks mulla on varaa maksaa hiukan enemmän ostoksista, saanhan sen takaisin kuukauden kuluttua. Eihän sua vaan vi'tuta?

    Äänestä

  • No voihan per'se kirjoitti:

    en kumpikaan, olen ihminen omalla minuudellani kulkeva, velaton kulkija. Siks mulla on varaa maksaa hiukan enemmän ostoksista, saanhan sen takaisin kuukauden kuluttua. Eihän sua vaan vi'tuta?

    Ei vituta. Miksi minua sinun " rikkaus" vituttaisi?
    Olen itsekin Arinan kanta-asiakas.

    No mutta; mitä järkeä on maksaa liikaa ja sitten saada takaisin?
    Edullisuus jää tavoittamatta!

    Äänestä

  • Osaava kirjoittaja kirjoitti:

    Ei vituta. Miksi minua sinun " rikkaus" vituttaisi?
    Olen itsekin Arinan kanta-asiakas.

    No mutta; mitä järkeä on maksaa liikaa ja sitten saada takaisin?
    Edullisuus jää tavoittamatta!

    Mitenhän ajattelet asioita? Eikö se edullisuus tule jo takaisin maksetuissa bonuksissa?
    Sulla ei tuo taloustiede ole ainakaan päässy sekottamaan sun ajattelumaailmaa, se pyörii vaan rinkiä 1sentin halvemmalla hintasektorilaa kilohinnaltaan c-marketin tiskillä. Mieti nyt jos osaat!

    Äänestä

  • Sinähän se kirjoitti:

    vitsin heitit ;-))))))))). Siis mistä sun mielikuvitukseksi heitti tuon rahojen kulkeutumisen venäjälle? Tarkenna edes puoliuskottavasti.

    Mulle ainakin tulee boonuksia kuukaudessa 50 - 100 €, tankkaan ja teen kaikki mahdolliset ostokset S-ryhmittymän kaupoista. Eipä ole venättälle karannu mun rahani ainakaan.

    s-ryhmä on rakentanut kahdeksan perismaa ja hotelleja venäjälle, satoja miljoonia investoitu. Ne ovat vieläkin tappiollisia. Eli sinun rahojasi on sijoitettu. Miten olet osuuskunnan jäsenenä sopinut saavasui sijoitlselle tuottoa. Kyllä osuustoiminnan isännätön raha tuottaa huonoiten. Muutenhan s-ryhmä olisi aina halvin kauppa. Saatanan bonusrunkut!!!!

    Äänestä

  • Heko heko! kirjoitti:

    Mitenhän ajattelet asioita? Eikö se edullisuus tule jo takaisin maksetuissa bonuksissa?
    Sulla ei tuo taloustiede ole ainakaan päässy sekottamaan sun ajattelumaailmaa, se pyörii vaan rinkiä 1sentin halvemmalla hintasektorilaa kilohinnaltaan c-marketin tiskillä. Mieti nyt jos osaat!

    Sekaisin olet. Cm on edukkaampi laski miten laski!

    Äänestä

  • Oot pöljä! kirjoitti:

    Sekaisin olet. Cm on edukkaampi laski miten laski!

    Sää siis saat kerran vuodessa sen 5 € lapun k-ryhmittymän ostoistasi, vai jäätkö ilman sitäkin?
    Pitäskö sun harkita tuota matematiikan opiskelua ihan tosimielessä?

    Äänestä

  • P.uutio kirjoitti:

    s-ryhmä on rakentanut kahdeksan perismaa ja hotelleja venäjälle, satoja miljoonia investoitu. Ne ovat vieläkin tappiollisia. Eli sinun rahojasi on sijoitettu. Miten olet osuuskunnan jäsenenä sopinut saavasui sijoitlselle tuottoa. Kyllä osuustoiminnan isännätön raha tuottaa huonoiten. Muutenhan s-ryhmä olisi aina halvin kauppa. Saatanan bonusrunkut!!!!

    mimmosilla valoilla, vai onko hissi jääny kerrosten väliin?
    Mietippä tuolla aikasemmin olevia bonuksia kuukautta kohden, niin jos osaat meittiä lainkaan. Jos kuukaudessa saa vaikka 50 € bonuksia, niin kokeileppa laskea mitä se tekee vuodessa.
    Suako kismittää kun S-ryhmittymän päättäjät vie osan ryhmittymän voitoista venäjälle rakentamiseen ja sinne liiketoimintansa kehittämiseen? Kerroppa sinä talousnero, mistä Lidl on lähtöisin, ja minne ne Lidlistä ostettujan tuotteiden voitot menee. Rovaniemen polttajillehan ne menee, eiks sua se kismitä yhtään?

    Äänestä

Ihmeen peppukipeää porukkaa täälläkin ulisee..

Äänestä

Moro,

Täällä Porvoossakin on K-ryhmä ja S-ryhmä vallannut koko kaupungin kaupoilla ja ravintoloilla. Täälläkin on 2 Lildiä ja muitakin ruokakauppoja. Robin Hood on yhtä kallis kuin Cittari...okay, jotku tuotteet on halvempia kuin cittarissa. M-markettia "kierrän" kaukaa - aika kallis kauppa.

Mutta kuitenkin, mä tykkään S-ryhmän hotelleista!

ps. kohta nähdään Oulussa. ;))

Äänestä

Jokainenhan saa valita itse mihin kauppaan menee=)
Ilman aikusta kitinää taas..

Äänestä

S-ryhmä kyykyttää maamme vihannes-ja juuresviljelijöitä.Kauppa on irtisanoutunut yksipuolisesti sopimuksista välittää useampien tuottajien tuotteita ja nämä viljelijät ovat jääneet yksin .Kauppa keskittää vihannesostonsa muutamalle jättiviljelmälle.Mitä tästä seuraa? Maassamme ei ole kohta kuin muutama iso puutarha,muutama iso juuresviljelijä ja heillä vuokrafirmojen kautta tulleet thai-työntekijät.Tätäkö on kauppojen mainostama lähiruoka-aate? Tätä linjaako vedetään kaupassa,joka mainostaa itseään jäsenten omistamaksi ?

Äänestä

En osta kepulaisliikkeestä vaikka saisi puoleen hintaan. Arina-boikotti on jatkunut minun osaltani jo vuosia ja tulee jatkumaan.

Äänestä

Kepulaiset idiootit ostavat ylihintaan arinasta ja sitten saavat osan kiskurihinnasta palautuksena. Tyhmää on helppo kusettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

CriticalJournalist kirjoitti:

Osuuskauppa Arinalla on tunnetusti monopoli päivittäistavarakaupassa Oulun seudulla. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailua ei ole sillä Arinalla on varmaankin yli 70% markkinaosuusosuus Oulun seudulla. Visiitti kaupungin keskustaan paljastaa että näin todellakin on: joka kulmassa on joku S-ryhmän liike juuri niillä kaupungin parhaimmilla paikoilla, eikä kilpailijoille ole juuri annettu jalansijaa.

Miksi näin on? Miksi S-ryhmä saa kaikki parhaat tontit ja kiinteistöt Oulussa? Syy lienee päättäjissä. Arinan mafioosot istuvat kaupunginhallituksessa ja voitelevat päättäjät jokaisessa kaavoitusta ja kaupunkirakentamista koskevissa asioissa. Ei siis ihmekkään että Ouluun ei rakenneta kerrostalojen lisäksi muuta kuin S-marketteja ja Prismoja. Kun on epätäydellinen kilpailu ja muille toimijoille ei anneta tilaa, ovat näkymätkin sen mukaiset.

Oulussa koko ikänsä asunut jamppa ei tätä varmaan huomaa ellei ole kylästään poistunut kuin kerran elämässään. Mutta muualta tullut näkee heti oululaiseen Prismaan astuttuaan että kaikki on huomattavasti kalliimpaa kuin etelämpänä Suomessa. Esimerkiksi tölkki Koffin kolmosta maksaa Limingantullin Prismassa 83 centtiä, Kokkolan Prismassa 88 centtiä. Tekemäni vertailun perusteella Kokkolan Prismassa kaikki oli selvästi halvempaa: hinnat tuotteiden kohdalla olivat Oulussa yleensä sen 5 centistä jopa euroa kalliimpia. Ainoastaan tupakka oli saman hintaista kummassakin liikkeessä.

Mutta mitä itse oululainen voi tälle asialle tehdä? Minulla on ehdotus: boikotoikaa Arinaa. Hakekaa ruokanne mieluummin Lidlistä tai Tokmannilta. Olen itse huomannut että näissä paikoissa ruoka ja muut hyödykkeet ovat huomattavasti halvempia kuin Arinan omistamissa lafkoissa. Mikäli teet näin tulee säästö olemaan huomattava, kun mietit vaikka vuoden ostoksia: voidaan puhua kymmenien ellei jopa satojen eurojen säästöistä. Tässä on myös se hyvä puoli että kun S-mafia huomaa asiakkaidensa kadonneen muihin liikkeisiin, joutuu myös se kilpailupaineen alla alentamaan liikkeidensä hintoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu