Mitä kuuluu?

Mitä teille kuuluu? Mitä olette tehneet tänään?
12113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kesäloma alkoi. eronnut avopuolisosta, kotona yksin juopottelua. Ei taida kukaan pystyä laittaa paremmaksi.

Äänestä

Hyvää kuuluu. Olen ollut ilkeämielinen eri palstoilla ja aiheuttanut hämminkiä läheisteni tunteissa IRL. Koko päivä on mennyt nettiseikkailuissa ja v'ttuilussa. Ja muutenkin on ollut aika ihana päivä.

Äänestä

Huonoa kuuluu, viimeinen päivä kesäkuuta pelkästään sisällä lähestyy.

Tänään olen syönyt, juonut, virtsannut, ollut koneella ja katsonut televisiota.

Tapan itseni kohta.

Äänestä

Kävin yhden kaverini luona kylässä, tehtiin sushia ja juteltiin.

Äänestä

Paskaaks tässä.

Laiskottelin töissä. Kotia päästyä runkkasin, loppuaika on mennyt viestejä miinustellen ja trollaten.

Äänestä

Tänään oli aika tavallinen lomapäivä: Kävin aamulla uimassa parin kaverin kanssa, sen jälkeen mentiin piknikille isommalla porukalla ja pelattiin korttia. Sieltä jatkettiin yhden kaverin kanssa vaateostoksille, etsittiin juhlavaatteita häihin joihin meidät on kutsuttu. Tulin kuuden aikaan kotiin ja sen jälkeen olen lukenut sarjiksia, viettänyt aikaa facebookissa ja nyt tulin tänne kun yksin oleminen alkoi tympiä.

Äänestä
  • Pitää ottaa huomioon, että normaaleja yksinäisiä ei voi verrata meihin "totaali yksinäisiin"

    Äänestä

Aamupäivällä katsoin televisiota, sitten kävin maksamassa laskut. Sillä reissulla törmäsin yhteen tuttavaan, jonka kanssa syötiin sitten torilla jätskit.
Kivaqkun aurinko paistaa pitkästä aikaa.

Äänestä

Pyöräilin tänään ja eksyinkin vielä.Vedin lääkeaineita tylsyyteen ja kotona olin yksin koneella ja telkkua katsomassa.

Äänestä

Just heräsin ja aloin pelamaan empire & allies peliä facebookissa. Kohta vois hakee hiivaa kaupasta ja leipoa sänpylöitä aamupalaksi.

Äänestä

Heräsin vähän aikaa sitten ja hörpin tässä aamusuffeja. Pitäisi syödä aamupalaakin mutta alkaa tämä morkkis taas painaa niin että ei saa ruokaa alas millään.

Äänestä

taas, tapan itteni. Vitsi, vitsi en tapa, mutta tapan kuitenkin,..henkisesti tylsistyttävää. Jotai X-meniä telkusta, tosi lapsellista shittiä. Kävin suihkussa ja tulin katsomaan miten muilla menee. Hyvin näyttää jengi pärjäilevän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kysely1 kirjoitti:

Mitä teille kuuluu? Mitä olette tehneet tänään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu