Joillekkin vaan tapahtuu kaikki mahdollinen p**a!!
Olen ollut kiusattuna jo ihan pienestä pitäen,
ja se meno on jatkunut aikuisuuteen saakka!
Olen koko elämäni viettänyt jonkinlaisessa ahdingossa
ja "maanraossa!. Mussa on kai jokin mikä vetää näitä
kiusaajia puoleensa...ensin tarhassa,sitten koulussa
,opiskelupaikoissa. En ymmärrä mitä teen aina väärin.
Mussa on kai joku vika,en saisi olla olemassa.
Jo esikoulu aikoina eräs ilkeä nainen moitti mua
vanhemmille ja hänen mielestä olin jotenkin viallinen
milloin mistäkin syystä.Ala-asteella se varsinaisesti alkoi ja sitten
on jatkunut peruskoulusta,lukiosta,aina opiskeluihin saakka.
En tunne koskaan saavan rauhaa ja tilaa
olla ja hengittää. On parempi,että mua ei olisi syntynytkään.
Yläasteella mua kiusasi tytöt,jotka haukkui,nälvi ja jätti ulkopuolelle
eräs kävi myös fyysisesti käsiksi.
silloin aloin kokea rauhattomuutta ja turvattomuutta. Sillon
aloin ensimmäisiä kertoja seurustella ja luulen että se johtui kateudesta.
Noh menin lukioon ja sama jatkui mutta henkisenä ahdisteluna,ulkopuolelle
jättämisenä ja selkään puukottamisena. Pääsin lukion jälkeen opiskelemaan
mistä eräskin kaveri suuttui.(hän itse ei päässyt)
Opiskelu paikassa yllättävää kyllä sama meno jatkui....
en saanut opintoja loppuun vaan jouduin keskeyttämään.
Olin jo silloin ihan loppu ja itsetunto ihan nollassa. Ajattelin,että
aikuisten maailmassa se kiusaaminen loppuu,että ihmiset ovat
jo sen verran fiksuja mutta ei!! opiskelun työharjoittelu oli ihan yhtä
h**ttiä kun eräs nainen kyttäsi kokoajan tekemisiä,nälvi,en kuulemma osannut tehdä mitään oikein,syytti kaikesta ja kerran alkoi huutaa naama punaisena.En ollut
tehnyt mitään väärää ja olin työHARJOITTELUSSA!ja en olisi mitenkään osannut niitä asioita vielä mistä se alkoi huutaa.Muutkin kyllä tosin huomasi sen ja sanoi,että
olipas erikoinen tapaus.
Sain lähes huonoimman mahdollisen arvosanan,yllättävää kyllä kun tämä
kyseinen nainen ivallisella ja vahingoniloisella naamalla sen tuli kertomaan.
Sen jälkeen olen koittanut opiskella,mutta
olin aivan romuna kyllä ja olen edelleen.
Olen myös aloittanut seurustelu
suhteita,joista viimeisin loppui omasta aloitteestani...tämä
mieshän siitä ei tykännyt vaan alkoi kiusata ja levitellä juoruja.
Sen jälkeen olin koko kaupungin silmätikku.
...tulevaisuus näyttää aika huonolta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hakeudu ammatilliseen kuntoutukseen, johonkin työpajaan.
Onko sinulla mitään kunnollista hoitoa?
Kyllä noita juoruilijoita aina riittää. älä välitä.