Moikka vaan!
Halusin jakaa teille tällaisen perustylsän tarinan, joka on varmasti tutun tuntuinen suurimmalle osalle teistä:
Tapasin juhannuksena erään tytön, jonka kanssa jutellesani syntyi todella mielenkiintoisia puheenaiheita. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja me erkanimme jopa omien kavereidemme joukosta viettämään aikaa kaksistaan jutellen niistä näistä. Ehkä siinä oli joissain määrin pientä molemminpuoleista flirttailuakin, mutta kun kaksi päivää vietimme kulkien festarialueella kaksistaan, minusta alkoi tämä tyttö tuntumaan lähinnä kaverilta. Siis oikeammin mainittuna vain tutulta, jonka kanssa oli todella mukava jutella. Joimme kahvit, kävimme syömässä ja kuten olenkin jo maininnut, liikuimme kaksistaan ja ikäänkuin "unohdimme" muut kaverimme.
Välimatka välillämme on pitkä, n. 300km. Kun hän ystävineen poistui meitä hieman aikaisemmin pois festareilta, minusta tuntui pahalta. Tilanne jäi molemminpuolin lähinnä kaveriasteelle (tai niin ainakin luulen), mutta hänen lähdettyään ja vilkutettuaan autosta, minut valtasi jo siinä kohtaa kova ikävä. Olemme olleet yhteydessä toisiimme -yllätys, yllätys- Facebookin kautta. Olemme suunnitelleet tapaamista, mutta outo tunne valtaa mieleni: Pidän häntä lähinnä hyvänä tuttuna, enkä niinkään ihastuksena. Ristiriitaista on se, että vaikka suurimman osan ajastani ajatellessani häntä, muistan hänet kaverina. Mutta välillä taas mieleeni tulee hänen silmänsä, hymynsä ja yhteiset hetkemme, tunteeni saavat minut ajattelemaan jotain suurempaakin.
En oikein tiedä enää mitä ajatella. Pääni on aivan sekaisin. Hän tuntui juuri sellaiselta, kenen kanssa olisi kivaa jakaa arjen riemut ja surut. Koska jäimme loppujen lopuksi tuttaviksi, osa sielustani haluaisi tutustua häneen lähemmin, kun taas osa tahtoisi pitää kaiken vain kaveriasteella. Mitähän hän ajattelee? Muistaako hän minua kaverina, vai tunteekohan hän minusta jotain muutakin? Kuinka valmis olisin tapaamaan 300 km:n päässä asuvaa kaveria? Vuodessa ehkä kerran. Mutta hänet haluaisin toisaalta tavata useamminkin ja tutustua vielä paremmin.
Mitä teen? Juhannuksesta asti olen miettinyt asioita, mutta en kykene tekemään muuta, kuin odottamaan tytön vastausta Facebookissa koskien tapaamistamme heinäkuussa, mikäli hänen työvuoronsa eivät ole esteenä tapaamisellemme.
Kyllä osaakin olla ristiriitaiset fiilikset!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pattitilanne! Nyt en tiedä yhtään, että mitä pitäisi tehdä? Odotan Facebookissa tytön vastausta koskien hänen ensi viikon työvuorojaan. Hän sanoi, että työnantaja ei ole vielä kiireidensä takia ehtinyt antamaan heille työvuorolistoja. Voihan hän valehdellakkin. Vai?
Vastaako hän? Kannattaako minun kysellä häneltä mitään ennen seuraavaa viikonloppua, jonne olimme suunnitelleet tapaamisemme? En usko että on fiksua käydä utelemaan ja ikään kuin vaatimaan vastausta.
Kuten eilisessä viestissä kerroin: Olemme (uskoakseni) molemminpuolin kaveriasteella. Silti haluaisin tavata hänen niin kovin! Luulen, että olen ihastumassa. Mitä teen? Olenko facebookissa kylmästi viikon ajan lähettämättä hänelle mitään? Olisiko helpompi vetää johtopäätöksiä silloin, kun hän ottaisi minuun yhteyttä, eikä päinvastoin. Itse olen tervehtinyt häntä Facessa pari kertaa.
Mielipiteitä? Neuvoja?
Sano sille siel facebookis, et oot ihastunu siihen ja jos se tyrmääki heti kättelyssä moiset haaveet, ni eipähän ainakaa tarvi turhaa mennä rahojaan ja mieltään pahoittaa sit ens viikonloppuna.
Jeps. Olen ajatellut myös tuollaista vaihtoehtoa. Haluaisin kuitenkin oppia tuntemaan tätä tyttöä vielä paremmin. Vaikka hän onkin jo tuttu, niin en usko että tunnen hänestä edes murto-osaa. Kasvotusten jutteleminen on muutenkin luontevampaa, kuin se siellä Facebookissa chattaileminen.
Eniten minua askarruttaa, että haluaako hän enää koskaan vakavissaan nähdä minua? Vai jättääkö huomiotta... Edessä taitaa olla pitkä ja piinallinen viikko.
Joo, Ehdottomasti ei kannata mitään tytöltä kysellä, täällä arvailemallahan asiat selkenee paljon paremmin.