Näin sellasta unta viime yönä että olin entisen kotini pihalla entisen poikaystäväni ja erään kaverini kanssa. Yhtäkkiä pihalle ilmestyi helikopteri. Päätimme lähteä kokeilemaan sitä mutta hetken kuluttua se kuitenki putosi maahan ja pian paikalle ilmaantuivat poliisit joita me lähdimme juoksemaan karkuun. Lähdin juoksemaan metsään päin päädyin tämän entisen poikaystäväni mökille, jossa oli hänen vanhempansa. Siellä hänen äitinsä kertoi olevansa raskaana (?). Noh, sieltä lähdin etsimään kaveriani ja entistä kultaani ja pian heidät löysinkin. Lähdimme taas lentämään helikopterin kanssa ja taas se alkoi heittelehtimään ja melkein putosin kyydistä. Ja taas se rysähti maahan ja uudelleen poliisit yrittivät ottaa meitä kiinni. Juoksimme entisen naapurini pihalle ja poliisit saivat meidät kiinni. Sitten heräsin.
Osaisikohan joku selittää että mitä tuo uni tarkoittaa? Minun ja poikaystäväni erosta ei ole pitkää aikaa ja olemme vieläkin aika tiiviisti yhteydessä vaikka emme ole enää yhdessä.
Osaisikohan joku selittää että mitä tuo uni tarkoittaa? Minun ja poikaystäväni erosta ei ole pitkää aikaa ja olemme vieläkin aika tiiviisti yhteydessä vaikka emme ole enää yhdessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joitain vinkkejä. Helikopterilla lähtö ex-poikaystäväsi kanssa voisi tarkoittaa seurusteluanne, halusitte nostaa suhteenne toiselle tasolle eli ehkä romanttisempaan suuntaan. Yllättävää kuitenkin on, että sinulla oli kaveri mukana, joten en ole varma tuosta, kenties suhteessanne on ollut joku kolmas pyörä? Joka tapauksessa kopteri alkoi heittelehtimään, joten yrityksenne siis epäonnistui. Tunsitte syyllisyyttä siitä, että rikoitte orastavan suhteenne, ja pakenitte, poliisit edustaisivat vastuuta, ette halunneet ottaa vastuuta, kohdata ja käsitellä suhteenne kariutumista. Mökillä ex-kultasi äiti sanoo olevansa raskaana. Äkkiä tulisi mieleen, että se odottaa sinun poikaystävääsi, siis uudestaan. Olisiko niin, että suhteen kariuduttua päätitte kokeilla vielä kerran, halusit nähdä poikaystäväsi muuttuneena tai hän itse sanoi niin. Toinenkin kerta epäonnistui, tällä kertaa poliisit saivat kiinni, ehkä voi olla niinkin, että poliisit eivät edusta vastuuta vaan viimeistä tuomiota, pääsitte pakoon ekalla kertaa, ja pystyitte yrittämään uudestaan, mutta toisella kertaa tuomio langetettiin, ja lopullinen stoppi suhteellenne. Poliisit voi kyllä edustaa noista kumpaakin, ehkä ekalla yrittämällä jäi jotain suhteestanne vielä käsittelemättä, mikä tuli toisella yrittämällä eteen uudestaan.