Minne ostettujen osakkeiden rahat menee?

pöllöpaulus

Kun ostaa pörssiosakkeita, minne rahat menevät? meneekö ne sille yhtiölle jonka osakkeita ostaa?

1

994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Yleensä eivät mene. Osakkeita ei osteta "pörssistä" kuten maitoa kaupasta, vaan pörssin kautta joltakulta omistajalta. Rahat saa se, joka aikaisemmin omisti osakkeet ja myi ne. Kummankin kaupantekijän pörssivälittäjä ottaa lisäksi palkkionsa. Yhtiön kannalta on taloudellisesti samantekevää kuka osakkeet kulloinkin omistaa eikä omistajanvaihdos vaikuta yhtiön raha-asioihin.

      Poikkeuksena on osakeanti, jolloin yhtiö laskee liikkeelle kokonaan uusia osakkeita. Silloin niiden hinta menee yhtiölle ja muuttuu yhtiön omaksi pääomaksi. Tällä tavallahan pörssissäkin liikkuvat osakkeet on alkuaan luotu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2995
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      32
      1388
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1237
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      988
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      57
      891
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      713
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      698
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      654
    Aihe