kyllä se Stefu vaan piletti juhannuksena exänsä kanssa

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a414474/martinan stefanrakas biletti exansa kanssa mita sanoo martina/
741334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Kuka nyt vanhan näköisen Maran kanssa juhannustaan olisikaan pilannut. Ihan oikein niin veemäiselle tyypille.

Äänestä

Viimevuonna uutisoitiin Seiskassa Martinan ja silloisen miehen Esko Eerikäisen suhteesta (mikä päättyikin sillä kyseisellä reissulla) ja Martinan pettämisestä tämän Stefanin kanssa, Stefun ja Maran suhde alkoi tällä Levin reissulla. Kylmä ämmä Martina jätti perheensä joksikin aikaa uuden rakkaansa takia. About muutamaa viikoa myöhemmin Seiska uutisoi kuinka Stefan oli viettänyt aikaa exänsä kanssa ja itkenyt sen perään, anellut sitä naista palaamaan yhteen Stefun kanssa ja kas kummaa taas oli Martinan mies viettänyt juhannusta ex naisensa kanssa, taitaa Stefania vanha suola janottaa. Ei mikään ihmekään, Stefanin ex nainen on kuulema kaunis, fiksu, koulutettu ja kielitaitoinen nainen. Ei mikään ihme että Stefanilla on ikävä entistä heilaansa kun nykyinen on miesmäinen, kylmä, dominoiva, aggressiivinen ja ilkeä ihminen jolla ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta eikä osaamista eikä vaikuta älykkäältäkään.

Äänestä

Voin kertoa että lisäksi Stefun eksä on huippu-urheilija, todella hyvä parissakin eri lajissa. On elänyt kurinalaista elämää, urheillut kuin hullu ym. Nyt asuu kyllä ulkomailla, jossa on unelmatyössä. Voi sanoa, Stefanin eksä on päinvastainen joka asiassa mitä Martina. Eli eksä on nuori, kouluttautunut, hyvässä työpaikassa, osaa kieliä, fiksu, sympaattinen, kaunis, luonnollinen, tyylikäs, perhe on ns. paremmista piireistä, ei tipan tippaa julkkutyrkky.

Äänestä

Haiskahtaa kyllä siltä, että Stefun eksä itse täällä kirjoitellut katkerana jo toista vuotta. Vai oletko joku Martinalle katkeroitunut?

Sillä vaikka yllämainitut pitäisivät paikkaansakin, kenellä olisi motivaatiota jankuttaa noista ja vielä noin Stefun eksää jumaloivaan sävyyn?

Kumminpäin vaan, mielisairaudesta on kyse sinullakin, ihan riippumatta siitä, onko myös Martina, Stefu tai joku muukin mielisairas.

Ps. Montako kieltä parisuhteessa muuten pitää hallita?

Äänestä
  • En todellakan ole Stefanin eksä, ehen. Kerroin vaan vähän tausta tietoja tästä Stefanin ja Martinan suhteesta. Martina on turha julkkis ja inhottava ihminen mikä on tullut hyvin selväksi tämän 8 vuoden aikana jona hän on julkisuudessa ollut. Pakko on ylistää Stefanin eksää, miksi on päästänyt tuollaisen naisen menemään? Martina on sen naisen täysi vastakohta, miksi on edes aloittanut seurustelua tuollaisen naisen kanssa?

    Äänestä

  • Onko mikään ihmekään kirjoitti:

    En todellakan ole Stefanin eksä, ehen. Kerroin vaan vähän tausta tietoja tästä Stefanin ja Martinan suhteesta. Martina on turha julkkis ja inhottava ihminen mikä on tullut hyvin selväksi tämän 8 vuoden aikana jona hän on julkisuudessa ollut. Pakko on ylistää Stefanin eksää, miksi on päästänyt tuollaisen naisen menemään? Martina on sen naisen täysi vastakohta, miksi on edes aloittanut seurustelua tuollaisen naisen kanssa?

    En pidä Martinasta mutta pakko ihmetellä itsekin että miksi täällä kirjoitellaan Martinaan liittyviä haukkumaviestejä n.20 kertaa joka päivä? Mitä järkeä on jankuttaa samasta aiheesta koko ajan? Ne jotka vihaa Martinaa, eikähän teidän kanta ole tullut harvinaisen selväksi, ei sitä tarvitse toistaa. Ja jos ei kerta halua nähdä Martinaa julkisuudessa miksi itse antaa sitä Martinalle? Joku/ jotkut postaa tänne keskustelupalstalle koko ajan Martinaan liittyviä lehtijuttuja joista osa on jo vuosien takaisia ja myöskin lähettävät tänne linkkejä Martinan blogista. Ihan älytöntä. Miksi pitää jauhaa tästä ihmisestä noin paljon jos kerta vihaa sitä? Tuo minun viestini oli minulta ainut Martinaan liittyvä ja viimeiseksi se jääkin, ei ole tarvetta lähteä jankaamaan tästä naisesta.

    Äänestä

  • Onko mikään ihmekään kirjoitti:

    En todellakan ole Stefanin eksä, ehen. Kerroin vaan vähän tausta tietoja tästä Stefanin ja Martinan suhteesta. Martina on turha julkkis ja inhottava ihminen mikä on tullut hyvin selväksi tämän 8 vuoden aikana jona hän on julkisuudessa ollut. Pakko on ylistää Stefanin eksää, miksi on päästänyt tuollaisen naisen menemään? Martina on sen naisen täysi vastakohta, miksi on edes aloittanut seurustelua tuollaisen naisen kanssa?

    Jos et ole eksä, olet eksän kavereita, muutenhan et edes tietäisi millainen nainen tuo eksä on.
    Tai sitten olet pakkomielteinen stalkkeri, joka pyörinyt kaduilla ja yökerhoissa vain saadakseen tilanteen selville.
    Normaali kansalainen ei tiedä hölkäsenpöläystäkään Stefusta eikä eksistään.
    Tasapainoiselle heidät tuntevallekaan ei tulisi mieleen alkaa käymään jotain Martina-vihakampanjaa netissä, vaikka kyseinen eukko kuinka vastenmieliseltä vaikuttaisi.

    Eli hakeudu hoitoon, ole hyvä.

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    Typerys, luin toisesta viestiketjusta tästä Stefanin eksästä, kyllä monet ei kaverit ja tututkin tietää sen naisen, netistä kun kaikki löytyy. Ja haukut vielä stalkkeriksi, taidat itse olla sellainen. Mistäs sitä tietää vaikka itse olet Stefanin tai Martinan kaveri/ tuttu? Noin kovasti heitä puolustelet. Aika outoa. Ei tiedä Stefanista, monet tietää. Siitä pariskunnasta on viime ja tämän vuoden aikana ollut eri lehdissä niin paljon juttuja että ei ole jäänyt kenellekkään epäselväksi keitä he ovat ja missä mennään. Lukisit lehtiä vähän enemmän niin tietäisit itsekin jotain.

    No eipä todellakaan kiinnosta kyseiset "lehdet". En käsitä miksi sinuakaan kiinnostaa? Joskus kaupankassalla näen Seiskan lööpissä Martinan, siinä se. Stefua tai tämän eksää en ole nähnyt ikinä yhdessäkään lehdessä, mutta täällä heistä kyllä näkyy eräs Martinan "fani" (sinä) tietävän kaiken.
    Tämän palstan perusteella jopa yritin pikaisesti googlata tuota eksää, kun kerran on niin kaunis tyttö, mutta eipä löytynyt.

    Eli sinulle edelleen, hakeudu hoitoon, onpa tiedonjanosi ja vihasi syynä sitten mikä tahansa.

    Niin ja itse en niinkään puolustele Martinaa, vaan ihmettelen sinua. Enkä tätä aio "kovasti" tehdä kuin tänä iltana, en tule roikkumaan täällä vielä vuodenkin kuluttua, kuten sinä, ihan kuten olit jo vuosi sitten jauhamassa samoja juttujasi sairaalloisella kiihkolla.

    Mitä helvettiä se sinulle kuulu kuka lukee mitäkin? En etsimällä etsi juttuja tietyistä julkkiksista enkä säännöllisesti lue roskalehtiä mutta silloin tällöin sellainen sattuu käteen niin luen mitä juttuja siellä on. Miksi minua ihmettelet? Saa kai tälle palstalle kommetoida vai eikö muka saa? Sitä vartenhan tämä on ja jos nämä jutut sinua häiritsee niin miksi luet tätä palstaa? Minä tässä ihmettelen eniten. Ja oikein pitää aggresiivisesti uhota ja kehottaa hakeutumaan hoitoon sen takia että haluaa tälle keskustelupalstalle jotain kirjoittaa, miksi puolustelet noin hanakasti Martinaa? Sehän kertoo kaiken , SINÄ olet hänen tuttunsa! Ei tälle muuta selitystä voi olla, olet ainoa joka Martinaa puolustaa. Olet muuten ihan samanlainen kuin Mara, aggresiivinen ja hyökäävä, taidat olla hänen tuttujaan.

    Samaa minäkin ihmettelen miksi tätä saatanan julkkis*****aa pitää puolustaa!!?? En kertakaikkiaan ymmärrä! Tuon täytyy olla Maran tuttu! Nyt se paljastui, ainoa joka sitä vitun tyrkkyä puolustelee!

    Äänestä

  • Onko mikään ihmekään kirjoitti:

    Mitä helvettiä se sinulle kuulu kuka lukee mitäkin? En etsimällä etsi juttuja tietyistä julkkiksista enkä säännöllisesti lue roskalehtiä mutta silloin tällöin sellainen sattuu käteen niin luen mitä juttuja siellä on. Miksi minua ihmettelet? Saa kai tälle palstalle kommetoida vai eikö muka saa? Sitä vartenhan tämä on ja jos nämä jutut sinua häiritsee niin miksi luet tätä palstaa? Minä tässä ihmettelen eniten. Ja oikein pitää aggresiivisesti uhota ja kehottaa hakeutumaan hoitoon sen takia että haluaa tälle keskustelupalstalle jotain kirjoittaa, miksi puolustelet noin hanakasti Martinaa? Sehän kertoo kaiken , SINÄ olet hänen tuttunsa! Ei tälle muuta selitystä voi olla, olet ainoa joka Martinaa puolustaa. Olet muuten ihan samanlainen kuin Mara, aggresiivinen ja hyökäävä, taidat olla hänen tuttujaan.

    Yhtälaillahan sinä siinä ihmettelet minun kommentointiani, kai minäkin saan sinua ihmetellä? Hyvä onkin, että joku vähän herättelee sinua, sinulla olisi vielä elämä edessäsi, turhaan tuhlaat sitä Martinan kadehtimiseen / vihaamiseen / halveksuntaan / ajattelemiseen.

    Minä satuin tänne S24:ää selaillessani aikaa tappaessani, oli kai tuolla suosituimpien tai uusimpien keskustelujen listassa. Kiinnostavinta täällä oli nähdä se, että jutut ovat aivan samanlaisia kuin noin vuosi sitten viimeksi täällä tai IL:n vastaavalla palstalla käydessäni: joku katkeroitunut eukko haukkuu Martinaa useammassa ketjussa ja kehuu Stefun eksää maailman ihanimmaksi naiseksi. Tämä sama siis jatkunut jo ainakin toista vuotta, useissa ketjuissa, satojen ellei tuhansien viestien voimalla. Onhan tämä erikoinen ilmiö, jolle en keksi muuta selitystä kuin Sinun mielisairautesi.

    Minä en ole puolustellut Martinaa käsittääkseeni sanallakaan. Aivan riippumatta siitä onko Martina hirviö, on Sinun käytöksesi erikoista.
    Martina kylläkin on ollut julkisudessa jo niin kauan ja massiivisesti, että hänet tuntee jo ns. "taviskin" jollain tapaa, toisin kuin jotain Stefun eksiä.

    Hyökkäävyydestä puhuessasi kannattaisikohan tarkistaa omia viestejäsi?

    Martinasta saatan olla kanssasi jopa 90% samaa mieltä, mutta se ei silti saa ymmärtämään sinun sekoiluasi Martinan ympärillä päivästä toiseen. Kun sanot Martinaa mitättömyydeksi tms., niin tajuatko, että häntäkin mitättömämpiä ovat kaltaisesi itkijänaiset, joiden elämästä suuri osa näyttää pyörivän muka-mitättömän-Martinan ympärillä?

    Tässä nyt vielä omia mielipiteitäni Martinasta, niin ei tarvitse enää jankuttaa tuosta "puolustelustaan":

    -Aikoinaan oli niin kuvissa kuin kerran livenä nähtyäni kaunis ja seksikäs nainen ulkoisesti.
    -Nykyisin kuvissa tosiaan ikäistään vanhemman ja kauneusleikkauksia käyttäneen kumiankan näköinen.
    -Ollut mukana ainakin parissa pettämiskohussa ja tehnyt niillä itselleen jopa uraa. Ei kerro mitään positiivista luonteestaan.
    -Vaikuttaa melko vaikealta ja itsekkäältä luonteelta, vaikka en tarkemmin tunnekaan. Varsinkin Esko Eerikäisen jättäminen pettämällä oli kylmä temppu.

    Eli ei ole kyse siitä, että minä Martinaa arvostaisin, kyse on omalta osaltani vain sinun mielisairautesi hämmästelystä.

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    No eipä todellakaan kiinnosta kyseiset "lehdet". En käsitä miksi sinuakaan kiinnostaa? Joskus kaupankassalla näen Seiskan lööpissä Martinan, siinä se. Stefua tai tämän eksää en ole nähnyt ikinä yhdessäkään lehdessä, mutta täällä heistä kyllä näkyy eräs Martinan "fani" (sinä) tietävän kaiken.
    Tämän palstan perusteella jopa yritin pikaisesti googlata tuota eksää, kun kerran on niin kaunis tyttö, mutta eipä löytynyt.

    Eli sinulle edelleen, hakeudu hoitoon, onpa tiedonjanosi ja vihasi syynä sitten mikä tahansa.

    Niin ja itse en niinkään puolustele Martinaa, vaan ihmettelen sinua. Enkä tätä aio "kovasti" tehdä kuin tänä iltana, en tule roikkumaan täällä vielä vuodenkin kuluttua, kuten sinä, ihan kuten olit jo vuosi sitten jauhamassa samoja juttujasi sairaalloisella kiihkolla.

    Ja millähän nimellä mahdoit googlata tuota naista, jos et muka hänestä mitään tiedä. Vai kirjoititko hakusanaksi "Stefun eks". Sä paljastat itsestäsi joka toisessa rivissä enemmän kuin itse tajuat... XDDD

    "skepseps" , mitä jos hoitoonhakeutuisitkin sinä.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Juuri noin, ei nimensä tietääkseeni ole julkista tietoa, joten vaikea googlata nimellä, jota ei tiedä.
    Jos olisi ollut lehdissä nimellään, varmaan löytyisi googlesta nimi juuri mainitsemasi tyylisillä hakusanoilla.

    Eli joka hänet tuntee ja tietää, on lähipiiriä, pelkästään lehtien kautta noita tietoja kielitaitoisuuttaan ja työpaikkojaan myöten ei ole hankittu.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Ja millähän nimellä mahdoit googlata tuota naista, jos et muka hänestä mitään tiedä. Vai kirjoititko hakusanaksi "Stefun eks". Sä paljastat itsestäsi joka toisessa rivissä enemmän kuin itse tajuat... XDDD

    "skepseps" , mitä jos hoitoonhakeutuisitkin sinä.

    Niinpä! Voi luoja kuvittelee että olen Martinan tuttu, en ole, eikä ole kukaan muukaan tällä palstalla, miksi Martinan ystävät häntä haukkuisivat? Niinpä.. Skepseps keksii juttuja omasta päästään, kuulostaa todella harhaiselta. Väittää että kadehdin Martinaa, hah! En kadehdi, kerroin vain oman näkemykseni tästä Martinan ja Stefanin suhteesta.

    Äänestä

  • Onko mikään ihmekään kirjoitti:

    Niinpä! Voi luoja kuvittelee että olen Martinan tuttu, en ole, eikä ole kukaan muukaan tällä palstalla, miksi Martinan ystävät häntä haukkuisivat? Niinpä.. Skepseps keksii juttuja omasta päästään, kuulostaa todella harhaiselta. Väittää että kadehdin Martinaa, hah! En kadehdi, kerroin vain oman näkemykseni tästä Martinan ja Stefanin suhteesta.

    Jotain muuta kuin pelkkä vaatimaton halu kertoa näkemystä ihmisten yksityisasioista on tuollaisen takana.
    Ei tervepäisellä ensinnäkään ole mitään halua kertoa näkemystä toisten suhteista netissä. Jos tervepäinen kerran hairahtaa juoruamaan nettiin toisten suhteista, ei hän jää aiheesta jankuttamaan vuosiksi.

    Eli mikä on sinun motiivisi? Yleisimmät vaihtoehdot ovat: kateus, katkeruus tai muu mielisairaus.
    Valitse noista tai keksi pätevämpi selitys?

    Aivan ihanaa nähdä, että tänne on eksynyt joku toinenkin tervepäinen ihminen. :)

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    Jotain muuta kuin pelkkä vaatimaton halu kertoa näkemystä ihmisten yksityisasioista on tuollaisen takana.
    Ei tervepäisellä ensinnäkään ole mitään halua kertoa näkemystä toisten suhteista netissä. Jos tervepäinen kerran hairahtaa juoruamaan nettiin toisten suhteista, ei hän jää aiheesta jankuttamaan vuosiksi.

    Eli mikä on sinun motiivisi? Yleisimmät vaihtoehdot ovat: kateus, katkeruus tai muu mielisairaus.
    Valitse noista tai keksi pätevämpi selitys?

    Mikä ihmeen väittelyn halu ja oikeassa olemisen pakko sinulla on? Luepa tätä jullkisjuorut palstaa tarkemmin, täällä on monet kirjoittaneet paljon törkeämpiä juttuja Martinasta kuin mitä on nuo minun kirjoittamat viestit. Minä en jaksa tuollaisen pakkomielteisen hullun kanssa väitellä, mikään ei mene perille. Minulla ei ole mitään motiivia vitun idiootti, ei tähän tarvitse, tämä on keskustelupalsta ja täällä keskustellaan julkkiksista, onko se sinulle jokin ongelma? Jos noin häiritsee miksi ihmeesä luet tätä palstaa? Minun osalta tämä oli tässä, jos haluat väitellä, väittele ihan keskenäsi. Ja mikä halu sinulla on tulla tänne lukemaan näitä juttuja ja puolustelemaan Martinaa?

    Tietysti kirjoittelusi takana on joku motiivi, vaikka et itse sitä myöntäisi tai edes tiedostaisi.

    Olkoon motiivisi mikä hyvänsä, ei se kerro mitään hyvää sinusta.

    Martinaa en ole edelleenkään puolustellut.

    Minä eksyin tänne ja huomasin mielisairautesi, josta sitten kommentoin. En aio jäädä tänne tätä iltaa pidemmäksi aikaa inttämään, kun ei kerran perille mene. Oman osani olen auttamiseksesi kuitenkin tehnyt.

    Siis oikeesti tänne on eksynyt joku mielisairaalapotilas joka on luultavasti lomilla että voi käyttää tietokonetta! ;D Olet SAIRAS. Oikeesti, ei kukaan normaali rupea syyttelemään tuntematonta ihmistä jollain keskustelupalstalla!! Kyllä toi toinen perusteli miksi tänne kommentoi, eiks tänne muka saa kirjoitella kukaan eikä kommentoida näitä viestejä? sinäkö sen määräät? Lopeta jo. Tuo on säälittävää. Ja juuri kukaan ei pidä martinasta joten ei ihme että se nainen herättää keskustelua, jotkut on aika fanaattisia tällä palstalla mut minkäs teet? :DD

    Ainoa mielisairas olet sinä skepsep mikä lienetkään. Täyshullu. Pelottavan hullu. Ja en ole se, joka mielestäsi kai tänne jotain tiettyjä juttuja laittaa ja jota haukut. Kehtaa täysin ok kommenttien laittajia sanoa mielisairaiksi. Jokainen huomaa omasta tekstistäsi, olet ainoa hullu tällä palstalla, ei kukaan muu. Ja älä nyt sit jää tänne, juuri tuossa kerrot, lähdet pois, LUOJAN KIITOS, hulluja ei tällä palstalla kaivata.

    Äänestä

  • Kreisipää kirjoitti:

    On käsinkosketeltavaa, jokainen Martina Fani on oikeasti täysin hullu. Ei ihme. Kun miettii ketä fanittavat.

    Äänestä

  • Huh huh nyt... kirjoitti:

    Siis oikeesti tänne on eksynyt joku mielisairaalapotilas joka on luultavasti lomilla että voi käyttää tietokonetta! ;D Olet SAIRAS. Oikeesti, ei kukaan normaali rupea syyttelemään tuntematonta ihmistä jollain keskustelupalstalla!! Kyllä toi toinen perusteli miksi tänne kommentoi, eiks tänne muka saa kirjoitella kukaan eikä kommentoida näitä viestejä? sinäkö sen määräät? Lopeta jo. Tuo on säälittävää. Ja juuri kukaan ei pidä martinasta joten ei ihme että se nainen herättää keskustelua, jotkut on aika fanaattisia tällä palstalla mut minkäs teet? :DD

    Eihän perustellut.

    Saatte toki kirjoitella, mutta saa teitä ihmetellä ja yrittää herättää tuosta negatiivisuuden täyttämästä paskastanne. Enkö muka saa kommentoida mitään tai kirjoitella?

    Ai sinua ei saa syytellä, mutta esimerkiksi Martinaa tai minua saa?

    En minäkään Martinasta pidä, mutta en vaan käsitä, että miksi sitä alkaisin kenellekään erikseen kertomaan? Eikö teillä ole omissa elämissänne tarpeeksi päiviteltävää? Kommentoisitte vaikka eurokriisin huono hoitoa, se sentään tulee vaikuttamaan meidän kaikkien elämiin, toisin kuin joku satunnainen Seiskan kansikuvatyttö.

    Äänestä

  • Kreisipää kirjoitti:

    Ainoa mielisairas olet sinä skepsep mikä lienetkään. Täyshullu. Pelottavan hullu. Ja en ole se, joka mielestäsi kai tänne jotain tiettyjä juttuja laittaa ja jota haukut. Kehtaa täysin ok kommenttien laittajia sanoa mielisairaiksi. Jokainen huomaa omasta tekstistäsi, olet ainoa hullu tällä palstalla, ei kukaan muu. Ja älä nyt sit jää tänne, juuri tuossa kerrot, lähdet pois, LUOJAN KIITOS, hulluja ei tällä palstalla kaivata.

    Joo, täällä oikein tervehenkinen ilmapiiri henkii, hyvä että pääsette pian jatkamaan hyvässä hengessä Martinan suhteiden ja ulkonäön vatvomista.

    On se hyvä, että teillä on harrastuksia, eikä tarvitse vetää itseänne jojoon tai lähteä rötöstelemään.

    Samaa mieltä, pelottavaa että tuollaisia pyörii täällä, tuon skepsepsin pitäisi mennä keskustelemaan tuonne Mielenterveyspalstalle.

    Sinä et ole tervehenkinen, miksi sinua häritsee niin paljon jos jotkut nyt täällä arvostelevatkin tuota Martinaa? Täällähän keskustellaan, jos et halua siihen osallistua ole hyvä ja poistu. Ja tiedoksi vaan: meillä on kyllä elämä mutta me ihmiset olemme niin uteliaita että meitä kiinnostaa myös pikkuisen julkkisten elämä ja päivän polttavat puheenaiheet, se ei ole sinulta pois mitenkään, oletan?

    Mitä seko vielä täällä pyörit? Eikö sun pitänyt lähteä pois?
    Vaikka lääkekaapille?

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    Eihän perustellut.

    Saatte toki kirjoitella, mutta saa teitä ihmetellä ja yrittää herättää tuosta negatiivisuuden täyttämästä paskastanne. Enkö muka saa kommentoida mitään tai kirjoitella?

    Ai sinua ei saa syytellä, mutta esimerkiksi Martinaa tai minua saa?

    En minäkään Martinasta pidä, mutta en vaan käsitä, että miksi sitä alkaisin kenellekään erikseen kertomaan? Eikö teillä ole omissa elämissänne tarpeeksi päiviteltävää? Kommentoisitte vaikka eurokriisin huono hoitoa, se sentään tulee vaikuttamaan meidän kaikkien elämiin, toisin kuin joku satunnainen Seiskan kansikuvatyttö.

    EUROKRIISI!!!!
    VOI VTTUUUUUU; MENE JO MUUALLE PALSTALLE; VAIKKA TALOUSPALSTALLE! TÄÄ ON JULKKISJUORU PALSTA , MIKÄ VVVVEEN IDIOOTTI OLET!

    Äänestä

  • EIHHHHH kirjoitti:

    Voi että minkälaisia hulluja sitä tänne eksyykään!! :O Ei voi käsittää mikä saa ihmisen noin suuttumaan keskustelusta.

    Äänestä

  • Hoitoon ja äkkiä kirjoitti:

    Samaa mieltä, pelottavaa että tuollaisia pyörii täällä, tuon skepsepsin pitäisi mennä keskustelemaan tuonne Mielenterveyspalstalle.

    Samaa mieltä täälläkin skepsepsistä. On ollut täällä monen monta kertaa ennenkin haukkumassa kirjoittajia, mutta nyt taisi lähteä mopedi lopullisesti käsistä.

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Sinä et ole tervehenkinen, miksi sinua häritsee niin paljon jos jotkut nyt täällä arvostelevatkin tuota Martinaa? Täällähän keskustellaan, jos et halua siihen osallistua ole hyvä ja poistu. Ja tiedoksi vaan: meillä on kyllä elämä mutta me ihmiset olemme niin uteliaita että meitä kiinnostaa myös pikkuisen julkkisten elämä ja päivän polttavat puheenaiheet, se ei ole sinulta pois mitenkään, oletan?

    No minua nyt kiinnostaa huomattavasti enemmän keskustella teistä ja sairaudestanne kuin Martinasta. Martina on aivan samantekevä minulle. Niin toki tekin, mutta ilmiönä tuollainen herjakampanja pääasiallisena harrastuksena on ainakin yhden illan kiinnostuksen arvoinen. Ei teidänlaisianne livenä kohtaa, joten tuollaisesta mielenterveysongelmasta ei pääse useinkaan puhumaan.

    Martinasta ei päivänpolttavaa puheenaihetta saa millään konstilla, vielä vähemmän tälläistä vuosia kestävän kiinnostuksen kohdetta, kuten hän teille sairaille näyttää olevan.

    Äänestä

  • EIHHHHH kirjoitti:

    EUROKRIISI!!!!
    VOI VTTUUUUUU; MENE JO MUUALLE PALSTALLE; VAIKKA TALOUSPALSTALLE! TÄÄ ON JULKKISJUORU PALSTA , MIKÄ VVVVEEN IDIOOTTI OLET!

    Ota hetki happea, tuollainen raivoaminen ja viha voi johtaa skitsofrenian kehittymiseen.

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    No minua nyt kiinnostaa huomattavasti enemmän keskustella teistä ja sairaudestanne kuin Martinasta. Martina on aivan samantekevä minulle. Niin toki tekin, mutta ilmiönä tuollainen herjakampanja pääasiallisena harrastuksena on ainakin yhden illan kiinnostuksen arvoinen. Ei teidänlaisianne livenä kohtaa, joten tuollaisesta mielenterveysongelmasta ei pääse useinkaan puhumaan.

    Martinasta ei päivänpolttavaa puheenaihetta saa millään konstilla, vielä vähemmän tälläistä vuosia kestävän kiinnostuksen kohdetta, kuten hän teille sairaille näyttää olevan.

    Miksi syyttelet täällä ihmisiä sairaiksi? ainoa sairas tässä olet sinä, ihan noiden viestiesi perusteella, ei tuollaista tekstiä suolla terve ihminen. Eikä tässäkään viestiketjussa ole juuri kukaan haukkunut sitä naista joten mitä meuhkaat siinä? Sinulla tässä niitä mieleterveysongelmia on, ei julkkiksista puhuminen ole mikään mielisairaus, se on keskustelua, ajatustenvaihtoa ja mielipiteen ilmaisua, etkö sitä kestä vai? Sinun ei ole pakko lukea näitä juttuja, kai ymmärrät sen?

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    Ota hetki happea, tuollainen raivoaminen ja viha voi johtaa skitsofrenian kehittymiseen.

    Ahaa kiitos kun paljastit että mikä sinulla on! No tuohan selittää kaiken, olet harhoissa oleva skitsofreenikko joka tänne kirjoittelee, ihmekös nuo sinun viestisi ovat niin vaiinoharhaisia, syytteleviä ja epäloogisia (kaikki tyypillisiä skitsofreniasta kärsivän oireita.)

    Äänestä

  • Mikä on hätänä? kirjoitti:

    Miksi syyttelet täällä ihmisiä sairaiksi? ainoa sairas tässä olet sinä, ihan noiden viestiesi perusteella, ei tuollaista tekstiä suolla terve ihminen. Eikä tässäkään viestiketjussa ole juuri kukaan haukkunut sitä naista joten mitä meuhkaat siinä? Sinulla tässä niitä mieleterveysongelmia on, ei julkkiksista puhuminen ole mikään mielisairaus, se on keskustelua, ajatustenvaihtoa ja mielipiteen ilmaisua, etkö sitä kestä vai? Sinun ei ole pakko lukea näitä juttuja, kai ymmärrät sen?

    Joo, satunnainen heitto, tyyliin "Martina näyttää ankalta", on ihan normaalin kirjoihin laskettavaa julkkisten haukkumista.
    Mutta siinä vaiheessa kun siitä tulee päivästä ja vuodesta toiseen jatkuvaa, mukaan tulee eksien eksät ja kaikki muukin vähänkään naiseen liittyvä, ollaan todellakin mielisairauden puolella.

    Motiivia joudumme nyt vain arvailemaan, ehkä se on vain yleinen kateus julkkiksille, ehkä henkilökohtaiset syyt, ehkä vain oman elämän surkeus.

    Motiivikin selviäisi jos myöntäisitte sairautenne, mutta niin kauan kun ette näe peiliin, ette pääse eteenpäin.

    Joo mutta mitä se sinua liikuttaa jos joku sitä Martinaa arvostelee?

    Ja taas haukut täällä ihmisiä sairaiksi tajuamatta että olet sitä itse. Ei täällä muita sairaista ole, eikä ole muita Martina fanejakaan, paitsi sinä....

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Sinä et ole tervehenkinen, miksi sinua häritsee niin paljon jos jotkut nyt täällä arvostelevatkin tuota Martinaa? Täällähän keskustellaan, jos et halua siihen osallistua ole hyvä ja poistu. Ja tiedoksi vaan: meillä on kyllä elämä mutta me ihmiset olemme niin uteliaita että meitä kiinnostaa myös pikkuisen julkkisten elämä ja päivän polttavat puheenaiheet, se ei ole sinulta pois mitenkään, oletan?

    Kyllä minuakin häiritsee ihmisten ilkeys. Ja täällä vallitseva ilkeys on pois kaikilta, jotka toivovat ihmisten välisen elämän täällä maapallolla olevan mukavaa. Nyt kohteena joku julkkis, mutta yhtä hyvin voi olla jollain työpaikalla joku jostain syystä, koulussa, sukuun tulossa, harrastustoiminnssa ja ketkä täällä näin aggressiivisesti jostain julkkiksesta kirjoittelevat eivät takuulla käyttäydy mukavasti muita kohtaan edellä mainituissakaan paikoissa. Ja Martiinaa en puolustele, en pidä hänestä erityisemmin, enkä ole lähipiiriä, en tunne, enkä ole koskaan nähnyt kuin lehtien sivuilla.

    Äänestä

  • Why Bother? kirjoitti:

    Joo mutta mitä se sinua liikuttaa jos joku sitä Martinaa arvostelee?

    No ei se tämän enempää liikutakaan, kunhan nyt ihmettelin kun tänne satuin löytämään.

    Mutta tälläisiähan nykysuomalaiset ovat; pitää olla itkemässä ja vinkumassa milloin kenestäkin, niin misseistä, urheilijoista, poliitikoista, yrityspomoista kuin naapureistakin...

    Kai tuo on osoitus yleisestä pahoinvoinnista.

    Silti se pitäisi siihen syyllistyvien tajuta ja hoitaa itsensä kuntoon, eikä alkaa syyttelemään sitä ihmetteleviä.

    Äänestä

  • rauhaa rakastava kirjoitti:

    Kyllä minuakin häiritsee ihmisten ilkeys. Ja täällä vallitseva ilkeys on pois kaikilta, jotka toivovat ihmisten välisen elämän täällä maapallolla olevan mukavaa. Nyt kohteena joku julkkis, mutta yhtä hyvin voi olla jollain työpaikalla joku jostain syystä, koulussa, sukuun tulossa, harrastustoiminnssa ja ketkä täällä näin aggressiivisesti jostain julkkiksesta kirjoittelevat eivät takuulla käyttäydy mukavasti muita kohtaan edellä mainituissakaan paikoissa. Ja Martiinaa en puolustele, en pidä hänestä erityisemmin, enkä ole lähipiiriä, en tunne, enkä ole koskaan nähnyt kuin lehtien sivuilla.

    Olen samaa mieltä että Martinan ja muidenkaan ihmisten haukkuminen ei ole oikein mutta ei ole sekään että skepseps haukkuu muita täällä mielisairaiksi.

    Äänestä

  • skepseks kirjoitti:

    No ei se tämän enempää liikutakaan, kunhan nyt ihmettelin kun tänne satuin löytämään.

    Mutta tälläisiähan nykysuomalaiset ovat; pitää olla itkemässä ja vinkumassa milloin kenestäkin, niin misseistä, urheilijoista, poliitikoista, yrityspomoista kuin naapureistakin...

    Kai tuo on osoitus yleisestä pahoinvoinnista.

    Silti se pitäisi siihen syyllistyvien tajuta ja hoitaa itsensä kuntoon, eikä alkaa syyttelemään sitä ihmetteleviä.

    No jos ei liikuta miksi väittelet tästä aiheesta koko ajan ja täällä ylipäätään olet? Ja vielä kehtaat yleistää että oikein Suomalaiset on tällaisia ja sellaisia, no nyyh! Näitä meidän ilkeiden Ihmisten juttuja ei ole pakko lukea. Ja olethan itsekin Suomalainen.

    Äänestä

  • I Say Bullshit kirjoitti:

    No jos ei liikuta miksi väittelet tästä aiheesta koko ajan ja täällä ylipäätään olet? Ja vielä kehtaat yleistää että oikein Suomalaiset on tällaisia ja sellaisia, no nyyh! Näitä meidän ilkeiden Ihmisten juttuja ei ole pakko lukea. Ja olethan itsekin Suomalainen.

    "koko ajan" on yksi ilta.

    Joo, suomalaisilla en tarkoita koko kansaa, mutta netissä on aktivoitunut sellainen osa suomalaisia, joilla ei mene elämässään kovin vahvasti.

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    "koko ajan" on yksi ilta.

    Joo, suomalaisilla en tarkoita koko kansaa, mutta netissä on aktivoitunut sellainen osa suomalaisia, joilla ei mene elämässään kovin vahvasti.

    Ja sinäkö päättelet muutamien nettikirjoitusten perusteella että täällä on ihmisiä joilla menee huonosti? Sekö tarkoittaa että menee huonosti jos ilmaisee mielipiteensä yleisesti vihatusta julkkityrjystä? Kyllä sitä Martinaa vihaa kuule niin monet että perusta vaikka joku Martinaa puolustava kampanja :D Ja tuolla joku kertoikin että olet tällä palstalla sekoillut aikaisemminkin eli ei tarkoita vain tätä iltaa, taitaa olla monetkin illat sekoiltu :D

    Äänestä

  • Kukkuu ketään kotona kirjoitti:

    Ei taida olla kyse "muutamasta" nettikirjoituksesta, vaikka varmistaminen onkin vaikeaa, kun vakionimimerkkiä et sinäkään uskalla käyttää.

    Kirjoitustyylistä ja asiasisällöstä päätellen kuitenkin aivan tasan sama(t) kirjoittaja jatkanut samaa "mielipiteen ilmaisuaan" jo vuosia.

    Minä en ole tällä palstalla ennen tätä iltaa kirjoittanut mitään, joskus vuosi sitten lukaisin ja samalta hutulta näytti, silloin en muistaakseeni mitenkään hätkähtänyt, mutta nyt kun huomasin ihan saman jatkuvan liki samoin sanoin jo toista vuotta, oli se mielestäni kirjoituksenarvoinen huomio.

    VAI NIIN EI KINOSTA

    Äänestä

  • Onko mikään ihmekään kirjoitti:

    Mitä helvettiä se sinulle kuulu kuka lukee mitäkin? En etsimällä etsi juttuja tietyistä julkkiksista enkä säännöllisesti lue roskalehtiä mutta silloin tällöin sellainen sattuu käteen niin luen mitä juttuja siellä on. Miksi minua ihmettelet? Saa kai tälle palstalle kommetoida vai eikö muka saa? Sitä vartenhan tämä on ja jos nämä jutut sinua häiritsee niin miksi luet tätä palstaa? Minä tässä ihmettelen eniten. Ja oikein pitää aggresiivisesti uhota ja kehottaa hakeutumaan hoitoon sen takia että haluaa tälle keskustelupalstalle jotain kirjoittaa, miksi puolustelet noin hanakasti Martinaa? Sehän kertoo kaiken , SINÄ olet hänen tuttunsa! Ei tälle muuta selitystä voi olla, olet ainoa joka Martinaa puolustaa. Olet muuten ihan samanlainen kuin Mara, aggresiivinen ja hyökäävä, taidat olla hänen tuttujaan.

    Hupsista keikkaa! Minäkin puolustan Martinaa syystä että, nämä kirjoitukset todellakin vaikuttaa sairaan mielen tuotoksilta. Missä se oma elämä?

    Toisaalta ymmärrän, koska Suomessa on terv.huolt. ajettu alas. Ei muuta kuin sairaat avohoitoon. Surullista!

    Äänestä

  • skepseks kirjoitti:

    No ei se tämän enempää liikutakaan, kunhan nyt ihmettelin kun tänne satuin löytämään.

    Mutta tälläisiähan nykysuomalaiset ovat; pitää olla itkemässä ja vinkumassa milloin kenestäkin, niin misseistä, urheilijoista, poliitikoista, yrityspomoista kuin naapureistakin...

    Kai tuo on osoitus yleisestä pahoinvoinnista.

    Silti se pitäisi siihen syyllistyvien tajuta ja hoitaa itsensä kuntoon, eikä alkaa syyttelemään sitä ihmetteleviä.

    Kuule skepseks, sinä et nyt vain "sattunut tänne löytämään". Jos niin olisi, et sanoisi joidenkin roikkuvan vuosia täällä kirjoittamassa. Sellaista voi väittää vain ihminen, joka on itse henk.koht. ollut täällä palstalla vuosia.

    Sen enempää kommentoimatta muistutan nyt kuitenkin vielä siitä, että täällä puhutaan julkkiksista. Tuolla on erikseen sairauksia ja mielisairauksia koskeva palsta, jos se on lähellä sydäntäsi.

    Äänestä

  • jutjjoo kirjoitti:

    Ja pakkohan skepsepsin on olla Martinasta kiinnostunut kun on kerta "löytänyt" itsensä tähänkin kyseiseen viestiketjuun. Jos ei jotakin aihetta halua lukea ei sitä ole pakko katsoa. Jo se todistaa että skepseps on tarkoituksella etsinyt Martinaan liittyviä viestiketjuja täältä julkkikset osiosta, onhan täällä monista muistakin julkkiksista viestejä mutta yllättäen skepseps on juuri eksynyt tähän viestiketjuun joka koskee Aitolehteä ja valittaa siitä miksi muut keskustelevat tästä naisesta, mitäpä muutakaan keskustelupalstalla tehdään! Että jos jutut ei miellytä niin voi tältä palstalta poistuakin, ei täällä ole pakko roikkua.

    Äänestä

  • Voi teitä..... kirjoitti:

    Hupsista keikkaa! Minäkin puolustan Martinaa syystä että, nämä kirjoitukset todellakin vaikuttaa sairaan mielen tuotoksilta. Missä se oma elämä?

    Toisaalta ymmärrän, koska Suomessa on terv.huolt. ajettu alas. Ei muuta kuin sairaat avohoitoon. Surullista!

    Haista vittu.

    Äänestä

Olen myös miettinyt, että jollain pitää olla todella hyvä motiivi, että jaksaa jatkuvasti pitää yllä tätä Martinan mollausta päivästä toiseen. Kyllä se varmasti joku "lähipiiristä", toi viha on niin käsinkosketeltavaa.

Äänestä

stefua kiusataan ja nälvitään, ei helppoo ei. muka ihan läpällä ton aitolehmän vuoksi.

Äänestä
  • Ei taatusti ole Stefulla helppoa, koska tuon ikäiset kuittailevat aika raskaasti. Mutta oma vikansa. Miksi ei pitänyt "sitä" pöksyissään, vaan meni vanhaan ansaan. Ja vielä tuollaisen jakorasian kanssa!

    Äänestä

Tuon ikäiset? Eihän Stefan enää mikään lapsi ole!

Anna mun kaikki kestää!

Äänestä
  • Niinpä, ei 15v teini vaan 25v aikuinen mies!

    Äänestä

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a414474/martinan stefanrakas biletti exansa kanssa mita sanoo martina/

Martina näyttää tossa kuvassa 50-vuotiaalta, todella todella hirveä ulkomuoto, miten voi noin alas mennä ulkonäkö muutamassa vuodessa.

Äänestä
  • Ompa todella kulahtanut. Tosiaan aivan kuin 50-vuotias. Huh huh että voi olla tuon näköiseksi päässyt. Ihan kuin joku mummo olis raskaana.

    Äänestä

Tietääköhän tuo Stefun ex, että joku täällä kirjoittaa hänestä noin törkeästi kuin skeps... Oli toisessakin ketjussa samoja juttuja.
Yksityishenkilönä hän S:n ex voisi hyvin tutkituttaa, että kuka hänestä noin kirjoittaa täällä, syyttää hänen kirjoittaneen täällä jne...
Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen tapaus sieltä paljastuu! :)

Äänestä
  • Siis pidät törkeänä sitä, että jonkun vihjataan kirjoittelevan kuten sinä kirjoittelet?

    Ymmärrät siis, että on syvästi loukkaavaa ketä tahansa kohtaan, jos vihjaa hänen olevan sinä tai sinunkaltainen?

    Minä en Stefusta enkä eksistään mitään muuta tiedä kuin täältä luetun. Looginen päättelyketju kertoo, että exä täällä itseään ihanaksi kehuu ja Martinaa haukkuu, mutta voihan olla, että näillä haukkujilla on joku epäloogisempi ja vielä mielisairaampi motiivi toiminnalleen.

    Äänestä

  • skepseps kirjoitti:

    Siis pidät törkeänä sitä, että jonkun vihjataan kirjoittelevan kuten sinä kirjoittelet?

    Ymmärrät siis, että on syvästi loukkaavaa ketä tahansa kohtaan, jos vihjaa hänen olevan sinä tai sinunkaltainen?

    Minä en Stefusta enkä eksistään mitään muuta tiedä kuin täältä luetun. Looginen päättelyketju kertoo, että exä täällä itseään ihanaksi kehuu ja Martinaa haukkuu, mutta voihan olla, että näillä haukkujilla on joku epäloogisempi ja vielä mielisairaampi motiivi toiminnalleen.

    Kuten minä kirjoittelen? Tämä on ensimmäinen kommenttini tähän ketjuun!
    Yritin varoittaa sinua siitä, että tuollaisista kirjoituksista voi tulla seuraamuksia sinulle, sillä kirjoitit yksityishenkilöstä. Mutta näköjään alat riehumaan minullekin, niin enpä varoittele uudestaan...

    Äänestä

Mitä tämä suljetulta karannut skepseps yhä kirjoittelee julkkisjuorupalstalla?
SANOIT LÄHTEVÄSI PALSTALTA!
Mene helvettti sitä eurokriisiä potemaan muulle palstalle.

Äänestä
  • Skepseps on selvästi ns. iltavuorossa. ;)

    Äänestä

Ilmeisesti " loma " loppui...

Äänestä

Mun mielestä Martinalla on asennetta, hauskat jutut ja ne kenelle hän on raivonnut olisin itse toiminut niissä tilanteissa aivan samoin.
Hyvä Martina jatka samaan tahtiin vaan :D

Äänestä

Sanopa muuta, tempperamenttisena ihmisenä on tullut etenkin nuorempana sanottua ja kimpaannuttua kunnolla!
Ja huom! on niissä tilanteissa ollut provosoinnit takana, vaikka tietty pitäisi silti itsensä hillitä, no Martinakin vaikuttaa kypsyneen elämän ja kokemusten myötä :)
Asennetta ja persoonaa löytyy ja sekös ihmisiä juuri rassaa :)))

Äänestä
  • Ai vaikuttaa kypsyneen? Juurihan viidakossa uhkasi katkaista Maisalta pään!
    Kuinka pahaa touhua on siis ollut aikaisemmin????

    Äänestä

  • fdghjkhgfd kirjoitti:

    Ai vaikuttaa kypsyneen? Juurihan viidakossa uhkasi katkaista Maisalta pään!
    Kuinka pahaa touhua on siis ollut aikaisemmin????

    Martina ei kypsy ikinä. Pahenee vaan päivä päivältä. Ihan turhaa yrittää saada mitään vaikutusta aikaseksi. Tuo alapään esittely oli epätoivoinen teko. Eikö mitään toivoa ole huomisesta, kun tuollaiseen "oljenkorteen" piti takertua.

    Ymmärtäisin (ehkä) jotenkuten teiniäidin käyttäytyvän noin, mutta 30v odottava äiti, eikä järkeä yhtään päässä. En ihmettele, että Stefan hilluu muualla. En ihmettele, ettei Martinalla ole kavereitya. En ihmettele, että kaikki poikaystävät ovat hylänneet sen (Eskoa lukuunottamatta). Tuota se on miehille tyrkyttänyt, mutta ei sillä pitkälle pötkitä. Nyt yrittää tehdä tuolla kuvatuksellaan kaikkiin vaikutuksen. Ainoastaan inhovaikutuksen sai, ei mitään muuta.

    Ja voi luoja, millaiset lähtökohdat on tuon lapsilla. Häpeävät varmasti silmät päästään, kun alkavat tajuta. Miltä mahtaa Stefanista tuntua, jos on Martinan lapsen isä? Tai Eskosta Victorian isänä? Kovin on nainen itsetuhoisa.

    Äänestä

  • Nolo ja ällöttävä kuva se oli. Demi Moore ymmärtää laittaa kättä tai muuta suojaa pimppinsä eteen. Miksi Martina kuvittelee kenenkään olevan kiinnostunut näkemään hänen pimppinsäkin??? Mä en halua nähdä iltapäivälehtien sivuilla ketään ilkoalasti. Se vain ei ole kiinnostavaa!!!

    Martinan värkin näkeminen ei ole yhtään sen kiinnostavampaa kuin kenenkään muunkaan. Onko se niin vaikea tajuta? Tässä aliarvioidaan nyt lukijakuntaa ja pahasti.

    Äänestä

  • Huhhuh... kirjoitti:

    Nolo ja ällöttävä kuva se oli. Demi Moore ymmärtää laittaa kättä tai muuta suojaa pimppinsä eteen. Miksi Martina kuvittelee kenenkään olevan kiinnostunut näkemään hänen pimppinsäkin??? Mä en halua nähdä iltapäivälehtien sivuilla ketään ilkoalasti. Se vain ei ole kiinnostavaa!!!

    Et sinä ole joutunut näkemään Martinan "värkkiä" Iltalehden kuvassa! Se on ihan oma kipee mielikuvasi!
    Liki alasti joudut kyllä näkemään vaikkapa bussipysäkillä isokoisia mainoksia bikinibeibejä näin kesäaikaan mainoksissa, miten kestät? ;)))

    Äänestä

  • bikinitrannalle kirjoitti:

    En käytä bussia, eli en tiedä mitä siellä on. Mutta en usko, että ketään ilman rihman kiertämää. Jos siellä on bikinibeibejä, niin nehän on nuoria ja nättejä malleja, jotka esittelevät VAATTEITA, vaikka kuinka pieniä, mutta vaatteet kuitenkin.

    Sellaiset kuvat ovatkin kauniita katsottavia. Ei nyt viitsitä puhua edes samassa ketjussa kauniista malleista ja kauheannäköisestä elttaantuneesta Martinasta, joka jätti epätoivoissaan pikkupöksytkin kotiinsa.

    Äänestä

  • bikinitrannalle kirjoitti:

    Et sinä ole joutunut näkemään Martinan "värkkiä" Iltalehden kuvassa! Se on ihan oma kipee mielikuvasi!
    Liki alasti joudut kyllä näkemään vaikkapa bussipysäkillä isokoisia mainoksia bikinibeibejä näin kesäaikaan mainoksissa, miten kestät? ;)))

    "Et sinä ole joutunut näkemään Martinan "värkkiä" Iltalehden kuvassa! Se on ihan oma kipee mielikuvasi!"

    No kyllä minäkin jouduin sen näkemään. Miten sinä et näe, että nakuna se on, vaikka me kaikki muut näemme sen?
    Selityksenä voi olla vain toinen todellisuus, missä kaikki on kääntynyt päinvastoin kuin onkaan. Mahtavaa, että pystyt viesteilemään sieltä! Onko musta siellä valkoista ja valkoinen mustaa?

    Äänestä

  • teleporttaaja kirjoitti:

    Olen aikuinen nainen ja tiedän aivan varmasti mikä on emätin ja missä se on.

    Vaikeaa uskoa, että tällä palstalla kirjoittaisi siis yksikään nainen!
    Niinkuin on "nähty" niin kyseisessä kuvassa ei näy siis emätin, hyvänen aika, ei ole "römpsä" levällään jne.
    Käsittämättömiä kommentteja!
    Kuvassa on alaston raskaana oleva nainen.
    Jos ei pidä kuvasta on toki siihen oikeus, mutta nämä jutut täällä eivät ole todellisia, eivät tästä maailmasta vaan sairaiden ihmisten pakkomielteitä.

    Äänestä

  • teleporttaaja kirjoitti:

    "Et sinä ole joutunut näkemään Martinan "värkkiä" Iltalehden kuvassa! Se on ihan oma kipee mielikuvasi!"

    No kyllä minäkin jouduin sen näkemään. Miten sinä et näe, että nakuna se on, vaikka me kaikki muut näemme sen?
    Selityksenä voi olla vain toinen todellisuus, missä kaikki on kääntynyt päinvastoin kuin onkaan. Mahtavaa, että pystyt viesteilemään sieltä! Onko musta siellä valkoista ja valkoinen mustaa?

    Sinä ja kaltaisesi, teille yksiselitteisesti; olet seinähullu, sorry, mutta se on totuus!
    Et satavarmasti ole nähnyt muuta kuin omat hulluuden tuottamat kuvasi!
    Se on paha tauti, eli kliseisesti MENE HYVÄ IHMINEN HOITOON; ENNENKUIN JOTAIN SATTUU!

    Äänestä

  • Huhhuh... kirjoitti:

    Nolo ja ällöttävä kuva se oli. Demi Moore ymmärtää laittaa kättä tai muuta suojaa pimppinsä eteen. Miksi Martina kuvittelee kenenkään olevan kiinnostunut näkemään hänen pimppinsäkin??? Mä en halua nähdä iltapäivälehtien sivuilla ketään ilkoalasti. Se vain ei ole kiinnostavaa!!!

    Martinan värkin näkeminen ei ole yhtään sen kiinnostavampaa kuin kenenkään muunkaan. Onko se niin vaikea tajuta? Tässä aliarvioidaan nyt lukijakuntaa ja pahasti.

    Onko sitä ihan pakko katsoa, ajatella ja kommentoida, jos ei kerran kiinnosta? Kai siinä lehdessä muutakin luettavaa on ja lehtiä lukuisia ja lehdillekin vaihtoehtoja ajantappoon?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ex kirjoitti:

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a414474/martinan stefanrakas biletti exansa kanssa mita sanoo martina/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu