Mies menee velliksi kaikissa tilanteissa, synnytykseen oltiin menossa niin sai jonkun ihme kohtauksen sairaalan pihalla, minä jo hädissäni etsin paperipussia,kun niin huohotti. Kohtauksen hän sai syystä, että minä kysyin pitäisikö kuitenkin mennä potilashotelliin yhdeksi yöksi ja seuraillla tilannetta, kun supistukset väheni... Päiväkodin juttutuokiossa istui hiljaa ja alkoi änkyttää.. Ei se ennen ollut tuollainen, nykyään vissiin pelkää uusia ja sosiaalisia tilanteita.
Minullakin ärsyttää kun on minun aina oltava vahva. Olisi ihanaa kun saisi itse vaan istua ja nyyhkyttää.. Kaikki on hoidettava kun hän ei osaa, kehtaa ja viitsi.. Hänellä ujostuttaa ja kädet tärisee kun on outoja tilanteita.
Aivan ihana mies muutoin, mutta olen väsynyt.
Usein mietin että minäkö se hänestä tuollaisen tein.. Mutta sanoo että on aina ollut..
Olemme keskustelleet erilaisista tavoista miten hallita paremmin noita tilanteita, olen yrittänyt mennä taka-alalle kun tulee päätöstilanteita, mutta jopa hesburgerin jonossa hän hyytyy ja tuijotttaa vaan minua. Hän käy normaalisti töissä ja häntä pidetään sosiaalisena hauskana henkilönä.. En ole koskaan häntä töissä nähnyt, niin en tiedä miten hän siellä käyttäytyy, mutta kait hän siellä on "toimiva" kun on kuitenkin johtavassa asemassa.
Olenkin miettinyt että määräilenkö minä liikaa ja olen jopa päättänyt useina päivinä etten määräile, enkä päätä hänen puolestaan. Hän vaan jätti tavaransa siivoamatta, astiat pöytään etc ja kaupassa ei ostettu muuta kuin ne jotka minä latoin koriin..
Sanokaahan äidit miten voisin tukea ja auttaa ihanaa miestäni näissä tilanteissa, jotka häntä selvästi ahdistavat. Myönnettävä on että tuo käytös alkaa jo tarttua minuunkin, eli hyvät neuvot kalliit kiitos! Sitäpaitsi en minä voi ikuisesti hoitaa yksin koko perheen asioita, kun hänellä alkaa ahdistaa jopa vakuutusyhtiöön soittaminen!
Minullakin ärsyttää kun on minun aina oltava vahva. Olisi ihanaa kun saisi itse vaan istua ja nyyhkyttää.. Kaikki on hoidettava kun hän ei osaa, kehtaa ja viitsi.. Hänellä ujostuttaa ja kädet tärisee kun on outoja tilanteita.
Aivan ihana mies muutoin, mutta olen väsynyt.
Usein mietin että minäkö se hänestä tuollaisen tein.. Mutta sanoo että on aina ollut..
Olemme keskustelleet erilaisista tavoista miten hallita paremmin noita tilanteita, olen yrittänyt mennä taka-alalle kun tulee päätöstilanteita, mutta jopa hesburgerin jonossa hän hyytyy ja tuijotttaa vaan minua. Hän käy normaalisti töissä ja häntä pidetään sosiaalisena hauskana henkilönä.. En ole koskaan häntä töissä nähnyt, niin en tiedä miten hän siellä käyttäytyy, mutta kait hän siellä on "toimiva" kun on kuitenkin johtavassa asemassa.
Olenkin miettinyt että määräilenkö minä liikaa ja olen jopa päättänyt useina päivinä etten määräile, enkä päätä hänen puolestaan. Hän vaan jätti tavaransa siivoamatta, astiat pöytään etc ja kaupassa ei ostettu muuta kuin ne jotka minä latoin koriin..
Sanokaahan äidit miten voisin tukea ja auttaa ihanaa miestäni näissä tilanteissa, jotka häntä selvästi ahdistavat. Myönnettävä on että tuo käytös alkaa jo tarttua minuunkin, eli hyvät neuvot kalliit kiitos! Sitäpaitsi en minä voi ikuisesti hoitaa yksin koko perheen asioita, kun hänellä alkaa ahdistaa jopa vakuutusyhtiöön soittaminen!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Koita puhua näistä asioista miehellesi?
Kuten sanoin, olemme puhuneet ja paljon!
Miehellesi on lauennut jonkin stressin laukaisemana paniikkihäiriö. Itse samaa sairastavana pahimmassa vaiheessa en kyennyt poistumaan kotoa, hieman paremmassa pystyin töihin sillälailla että erotin minäminän ja työminän täysin erillisiksi, kotona olin oma sosiaalisiatilanteita kammoava itseni. Pitkän työstämisen jälkeen sairaus ei haittaa elämääni liki mitenkään. Alkavan kohtauksen saan hallintaan, tavalliset sosiaaliset tilanteet on nykyään aivan yhtä helppoja kuin ennen sairauden puhkeamista. Yllättävissä tilanteissa saan joskus todella harvoin kohtauksen, kuten myös sairaalassa/hammaslääkäreillä joita kohtaan minulla on muutenkin voimakas pelko.
Älä pakota miestäsi niihin tilanteisiin, se on pahinta mitä voit tehdä. Itse tarvitsin rauhottavat, terapian, paljon itsetyöstämistä, joogan avulla opin hallitsemaan hengitystäni ja saamaan kohtauksia kuriin. Tarvitsin myös paljon paljon aikaa ja kärsivällisyyttä läheisiltäni.
Olen yrittänyt häntä saada puhumaan ammattilaiselle näistä jutuista. Nyt vaan on niin että hän kuvittelee että saa jonkin hullunleiman.
Tiedän ettei pakottaminen auta.. Minäkin vaan olen jo niiiiiiiiin väsynyt ja alan itsekin vältellä sosiaalisia tilanteita varsinkin kun pitää päättää jostain..
Olen lueskellut noista paniikkihäiriöistäkin ja sosiaalistentilanteiden kammosta.. Kun nythän on niin että joogaankaan hän ei lähde..
Huoh..
Käyköhän kohta niin, että yhdessä olemme jossain holhouksessa kun kumpikaan ei osaa/uskalla hoitaa asioita.. Njoo.. Vitsi vitsinä.
Minä aloitin oman vyyhtini purkamisen sillä että listasin oireet joita minulla on järjestyksessä. En siis tyyliin "ahdistun sosiaalisessa tilanteessa" vaan niin että kirjasin kaikki oireet järjestyksessä esim. 1. hermoilu 2. hikoilu. 3.syke kiihtyy 4. hengittäminen muuttuu vaikeaksi 5. hyperventilaatio 6. päässä pyörii. 7. silmissä mustuu 8. oksentaminen 9.tajunnan menetys 10. tärinä 11. väsymys 12.sekavuus, Toki oireet vaihtelivatkin mutta pääasiassa noita erimuodoissa.
Kun olin omat oireiluna saanut paperille yritin pohtia vaiheita millä saisin oireiden etenemisen katkaistua. Esim kylmä vesi ja siirtyminen rauhallisempaan paikkaan, tai keskittyminen hengitykseen. Joillain on auttanut alkuvaiheen oireissa ranteeseen laitettu kuminauha jonka he napsauttavat rannetta vasten kun alkaa hermostuttamaan, se pieni kipu saa huomion muualle kuin hermoiluun.
En tosiaan pystynyt hoitamaan mitään asioitani en puhelimitse enkä muutenkaan pitkään aikaa. Luojan kiitos minulla oli puoliso joka hoiti ne asiat puolestani.
Minua auttoi todella paljon ulkopuolisen (ammattilaisen) kanssa asioista keskustelu. Eipä minullekkaan ensimmäisenä tullut jooga mieleen, pidin koko lajia idioottimaisena. Mutta kun minulle ehdotettiin fysioterapian hengitysharjotteita halusin kokeilla ensin mitä tahansa muuta. Jooga rentoutti mahtavasti ja hengitys opit olivat korvaamattomia.
Paniikkihäiriöisille on myös omia palstoja josta miehesi (ja sinä) voisitte saada vinkkejä ja apua. Mielenterveys palveluihin ei tarvitse hakeutua vaikka itse hakeuduinkin. Ihan terveyskeskuslääkärikin voi tarjota keskusteluapua ja neuvoja. Ja lääkkeet auttavat jo niitä syömättäkin, tieto että on ratkaisu tilanteeseen jossei muuten pärjää antaa huimasti tukea.
Niin se on , että täydellistä puolisoa me etsimme . Jotenkin tuli mieleen, että miehesi on kuin koiranpentu ,joka ei osaa nyt käyttäytyä opitulla tavalla , häpeät sitten .
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriöt eivät ainakaan aliarvioimisella ja morkkaamisella helpotu , voivat vain auttaa miehesi epätoivottuihin tekoihin .
Älä tee itsestäsi parempaa sankaria ja nosta omaa varmuutasi , TUE häntä , arvosta , kuuntele . Patista menemään työterveyshuoltoon puhumaan , voisi saada psykologin aikaa yms . ja asia lähtisi korjaantumaan , se vie aikaa , mutta on autettavavissa , niin että pärjää ja ihmisarvo säilyy .
Meillä kaikilla on vikamme , on historiamme , mikä johtuu mistäkin . Mieti , mitä itsessäsi voisit parantaa , ainakin suhtautumistasi .
Jotkut hyötyvät lääkityksestä , olematta silti "hulluja " , joillakin vain aivot eivät eritä kaikkea mielihyvää ja varmuutta tuovia ainesosia , niitä täytyy saada purkista , ne ovat apu , kuin mikä tahansa lääke muuhun vaivaan.
Älä tee numeroa , jos näet , että hän jännittää , auta , esim . joíllekin tuottaa ongelmaa käydä kahvilassa, auta vaikka tarjottimen kantamisessa ja tee kahvitteluhetkestä leppoisa tuijottamatta ja odottamatta ahdistusta .
Olen tällaisen puolison puolisko , tiedän , mistä puhun , en ole milloinkaan hävennyt , siloitellut kuitenkin tilanteita , enkä ole nähnyt sitä ongelmaksi . Jos minä ontuisin tai olisin muuten vajavainen , olen varma, että mieheni auttaisi minuakin , niin se menee ...
Yhdessä eteenpäin , mieti mieluummin , mikä hänessä on hyvää ja kerro se hänelle ääneen , se auttaa , varmaan voit tajuta, että tuon vaivan kanssa itsetunto ei ole paras mahdollinen.
En minä häpeä, en ole koskaan hävennyt miestäni, minä vaan olen väsynyt siihen ettei toinen kykene auttamaan kun tarvitsen apua tai kun jotain on tehtävä. Huolehdin hänenkin asiansa.
Kuulostaa tutulta tuo kirjoituksesi, minulla on tapana hoitaa tällaiset ahdituskohtaukset laittamalla kaiken huumoriksi.. Eli kun mieheni on hermostumassa autan häntä selviämään tilanteesta huumorin avulla. Tämä yleensä auttaa häntä.
Minun ei tarvitse ainoastaan huolehtia meidän perheestä, vaan minun täytyy huolehtia myös vanhemmistani, jotka alkavat olla vanhoja ja joilla alkaa omat voimat loppua.
Olen hyvin väsynyt ja mietin mielessäni kuinka paljon helpompaa olisi jos meitä olisikin kaksi näitä asioita hoitamassa.
Minä en ole koskaan etsinyt täydelistä miestä, vaan tuota omaa miestäni. Häntä rakastan ja tuen, mutta minullakin on oikeus väsyä. Minä kysyin neuvoja kuinka auttaa miestäni pääsemään ylitse oireistaan, sen ei pitäisi olla väärin.
"...en minä voi ikuisesti hoitaa yksin koko perheen asioita..."
Mikset?
Et maininnut, että kuinka suuri perhe teillä on, mutta meillä ei ole kuin 5 lasta ja täytyy sanoa, ettei noita "pakollisia" juttuja ihan hirmuisesti ole. Itse haluan ne soitella/järjestää kun hoitelen kuljetuksetkin/tapaamiset. Mieheni kyllä osallistuu ja kuskaa aina kun ehtii, mutta muistutan kyllä joka aamu jos on jotain menoa.
Jos ei lasketa harrastuksiin kuskaamisia niin "perheen asioita" ei ole edes tuntia viikossa. Siinä ajassa soittelee jo monta puhelua.
Tarkoitan lähinnä, että miehesi tarvitsee nyt olkapäätä ja tukea. Joskus voi olla toisin päin, joten pidä sinä nyt ohjia. Tuskin miehesi tätä tekee kiusallaan, vaan taustalla on joku syy ja kuten joku jo sanoikin niin voi olla esim. paniikkihäiriö.
Siksi en, koska minun ei pitäisi tarvita. Koska minä huolehdin myös muista, äidistäni ja isästäni, jotka ovat vanhoja. Koska meilläkin on suuri perhe ja koska minä en tahdo, koska meitä on kaksi ja mieheni voi yrittää ainakin auttaa itseään (ja toki minä autan häntä siinä).
koska en näe syytä miksi minun tulisi vain tyytyä tähän tilanteeseen.
Koska en näe syytä siihen, miksi mieheni ei voisi oppia joillain tavoin (esimerkiksi alkuun kokeillaan tuota kuminauhajuttua jonka joku neuvoi) hallitsemaan itseään ja olemaan täysivaltaisena aikuisena rinnallani.
Mieheni ihan varmasti saa tukea, kuten minäkin kun sitä tarvitsen. Mutta minusta pelkkä tuki ei ole hyvä, minusta minun tehtäväni hänen elämänsä rakkautena on auttaa häntä pääsemäänn ahdistuksistaan (mikäli mahdollista) eroon, sillä eihän tällainen elämä ole hänellekkään mukavaa.
Perheet ovat erilaisia ja minun perheeseeni kuuluu mm. vanhempani joista myös huolehdin heidän alkaessa menettää muistiaan etc. Jos olisikin vain lapset joista huolehtia, mutta meillä ei ole näin.
Olette ollut useita vuosia yhdessä, etkä ole huomannut mainitsemiasi piirteitä aiemmin, vaikka miehelläsi on ollut ne "aina".
Hmmm...
Välihuomautus: tuo sinun kirjoituksesi ei valitettavasti auta ap:ta, koska sinä HALUAT asiat soitella ja järjestellä, mutta ap ei halua ja jaksa tehdä sitä. Me ihmiset olemme erilaisia, eikä paras neuvo liene, että "tee niin kuin minä". :)
Ehkä ongelma onkin se, että aiemmin aloittaja on jaksanut, mutta tuossa tilanteessa tarvitsisi itse miehistä tukea, mutta hermoilevasta ja saamattomasta vätyksestä ei siihen ole.
Eli hän on kyllä jaksanut tukea ja hoitaa monen ihmisen asiat, mutta mies tuijottaa vain omaa napaansa eikä tajua, että viimeisillään raskaana (?) oleva vaimo tarvitsee oikeasti tukea.
Tällaisia miehiä on aivan liikaa. Tuollaisessa tilanteessa JONKUN MUUN tehtävä on tukea sitä miestä, jotta kykenee hoitamaan omat velvollisuutensa perheenisänä.
Tässä maassa on aivan liikaa täydellisen vahvoja naisia, joilta myös kaikki muut odottavat kaikkien asioiden hoitamista, vissiin jopa synnäriltä käsin (ilmaiseksi tietenkin).
aloittajaa, että kumpikin lyö hanskat pöytään kun toinen ei jostain syystä jaksa tehdä osaansa? Tottahan normaalisti äiti ja isä hoitelevat perheen asioita yhdessä, mutta joskus toisen on oltava vahvempi.
Tällainen tilanne minulla tosiaan on. Ja nyt joku laittaa etttä itsepä olet lapsesi tehnyt ja raskaaksi hankkiutunut=D Niin olen. Kiitos vain.
Ja nyt tässä päällä tosiaan muitakin huolia ja tarvitsisin toisen aikuisen tukea.
Ok, ymmärrän , että väsyt , on kuin olisi ylimääräinen lapsi , jota tsemppaa , no jos olisi alkoholisti , naisten naurattaja , tai epärehellinen ja agressiivinen , on noita muitakin hankalia vaihtoehtoja .
Nyt pistät selvän komennon ukollesi , käyt lääkärissä , työterveyshuollossa tms . ja puhut suoraan , mikä vaivaa .. haet apua .. muuten et jaksa ..
monet hyötyvät lääkityksestä , sitä voi kokeilla , joillekin ihan beetasalpaajat auttavat , toisille serotoniinilääkkeet , jotka eivät ole vaarallisia , en tässä lääkäröimään halua ryhtyä , mutta pari tuttavaani ovat saaneet näistä apua ja muuttuneet sosiaalisissa tilanteissa .
Ei ole huono juttu, jos itse olet yhteydessä työterveyshuoltoon , miehesi luvalla .
Yritä helpottaa omaakin elämääsi , laita miehelle lista hommista, voi olla , ettei hoksaa , koska alakulo vie voimia , mutta saadessaan aikaan , mieli piristyy .
On oikein , että kysyt , kun kaikkea ei voi juurta jaksain tänne kirjoittaa, voi tulla väärinymmärryksiä , mutta voin tarkalleen edes kuvitalla tilanteesi , älä katkeroidu kuitenkaan , elämän ruuhkavuodet ovat nyt käsillä , ota onni nyt hetkistä . Itse unohdin lapset tuossa vaiheessa , oli myös autettavat vanhemmat , jotka eivät muuta kotiapua huolinneet , kuin minut , argghh . Nyt tekisin toisin.
Et kannata alkaa äidiksi miehelle, koska se ei ole parisuhteen tarkoitus. Hänellä ei voi olla mitään tiukkaa syytä kieltäytyä hakemasta apua, jos tilanne rasittaa parisuhdettanne. Olet korvaamaton ihminen hänelle tässä tilanteessa, hänen pitäisi käsittää se. Avun hakemisen jälkeen tehtävät jakoon - hän tekee ne sitten omalla tavallaan, ottaa vaikka betasalpaajaa ensin tai tekee jotain muuta miten selviytyä, menee siihen sitten kuinka kauan tahansa, mutta hän tekee. Ja sinä tuet taustalla ja rakastat. Saat miehesi takaisin.. tsemppiä.
Miehestä tulee jotenkin lapsi sun kanssasi ja kun olet läsnä? Siksi hän pystyy töissä olemaan tavallisesti ja hoitamaan työsi ja olemaan sosiaalinen koska sinä et ole siellä mukana. Minun 14 v poikani käyttäytyy täsmälleen noin, hoitaa kyllä asiat kun itse en ole mukana, mutta sitten ei saa sanaa suustaan kun olen. Ne on nämä ihmeelliset ihmissuhteet ja parisuhteet, jotka tuo esiin lapsen aikuisissa.... joku primitiivinen reaktio, äidin tarve. ? Olenko hakoteillä..?
Mä lähtisin vähän raadollisemmin hoitamaan tilannetta. Opettaisin miehelle, että hänen tulee hoitaa asioita ja ottaa vastuuta.
Jos mies ei saa Hesessä hampurilaista tilattua, niin on sitten syömättä. Jos alkaa sairaalan pihalla panikoimaan, niin jätät siihen huohottamaan ja siirryt itse sisälle sairaalaan tai minne olitkaan menossa. Ei tuollainen vässykkä elämäntapaluuseri siitä tokene, että sinä aina hoidat kaiken.
Pistä mies hoitamaan itse omat asiansa. Luultavasti on täysin toimintakykyinen kun et anna hänelle mahdollisuutta vätystellä. Itse ylläpidät miehen käytöstä hoitamalla kaikki hänenkin asiansa.
Siinä on kiltin miehen itsetunto murskattu kotiolissa. Syy lienee tämä "vahva" nainen joka dominoivalla asenteellaan on vienyt toisen ihmisen vapaan tahdon. Koska itsekeskeinen "minä käsken ja päätän" on vienyt mieheltä tilan hengittää, kärsii hän nyt totaalisesta tahdottomuudesta ja sitä seuranneesta jatkuvasta epävarmuuden tunteesta. Myös naisen murskaavan otteen vuoksi mies pelkää nyt kaiken itsessään olevan pahaa ja väärin, siksi hän ei uskalla tehdä mitään päätöksiä itse vaan odottaa "käskyä korkeammalta tahdolta" Sairasta sanoisin..
Mutta kiltti mies jaksaa joustaa pelolla vain aikansa, mitta kun tulee täyteen jää jäljelle vain katkeroitunut ja äärimmäisen kylmä sekä todella itsekeskeinen mies joka ei jousta enään tippaakaan toisen puolesta.
täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.
Aika mielenkiintoinen teoria sinulla.
Puhutko kenties omasta kokemuksestasi?
Minun miehelläni on oma tahto, hän vaan ei kykene kunnolla sosiaalisiin vaativiin tilanteisiin, hän ahdistuu tilanteista joissa häneltä vaaditaan jotain. Hän on töissä täysin pystyvä, mutta ei ole tämän kummempi omien ystäviensäkään seurassa. Tai sukulaistensa. Päätökset ovat hänelle vaikeita, siis nopeat päätökset. Tällaiset "kumman limupullon ostan" "onko lapseni tarpeeksi kipeä, jotta ei voi mennä päivähoitoon". Taas päätökset joihin enemmän aikaa, kuten "vaihdanko sähköliittymän" joissa saa nukkua sen yön yli hän pystyy tekemään, mutta tarvitsee tosin sitä aikaa.
Nyt ei ole kyse pelkistä päätösten teoista vaan myös sosiaalisista tilanteista, kuten asioiden hoitaminen puhelimessa, ravintolassa käynti, sairaalareissut etc. Hän jännittää ja ahdistuu, vetäytyy minun ja lasten taakse. Vaikka olisin täysin hiljaa hän tekee näin, jolloin minun on pakko ottaa ohjat.
Ja nyt tähän päälle on tullut vielä lisää huolia ja huolehdittavia, joten olen väsynyt.
Sanoisin että kirjoitit viestisi tutustumatta kunnolla viestiketjuun tai aiheeseen, taisit kirjoittaa omasta historiastasi. Toivon että toivut kokemuksestasi, etkä katkeroidu. Kyllä sinullekkin vielä löytyy se oikea kunn uskallat avata sydämmesi jälleen.