Olin mies ja minulla oli pieni poika, noin kolmevuotinen. Palasin hänen kanssaan kotiin matkoilta. Olin ollut jonkun aikaa poissa.
Poikani oli alkanut käyttäytyä oudosti matkan jälkeen, mutta ajattelin sen johtuvan vain matkaväsymyksestä. Hänellä oli tummat silmänaluset ja vaikutti muutenkin huonovointiselta. Sen kummemmin miettimättä jätin poikani lepäämään ja aloin itse kokata meille jotain syötävää. Käänsin pojalle selkäni paistaessani ruokaa pannulla. Silloin näin kaiken eri näkökulmasta, näin itseni hyräilemässä iloisesti kokkauksen merkeissä samalla kun poika oksensi verisiä matoja.
Syötyämme poika meni hetkeksi eteiseen kun olin kuulevinani rapinaa minun ja vaimoni makuuhuoneesta, joka ei sattumoisin ollut kotona vaan jossain työmatkalla. Avasin hitaasti oven ja yllätyin nähdessäni poikani. Hän oli aivan eri näköinen, terve iho, punaiset posket eikä jälkeäkään tummista silmänalusista.
Silloin huomasin vierashuoneemme oven olevan raollaan. Kävin avaamassa senkin ja järkytyin nähdessäni vaimona alastoman, verisen kehon. Häntä oli raadeltu joka puolelta ja kaula oli kummallisessa asennossa. Siinä hän makasi, tummanvihreän päiväpeiton päällä, kasvot jähmettyneenä kauhun kirkaisuun.
"Poika, älä katso", kuiskasin pojalleni joka oli tullut myös kurkkaamaan mitä katsoin. peitin hänen silmänsä ettei hän näkisi tätä. Mutta juuri silloin poikani tulee eteisestä, suupielet veressä, eteisen matolla luikertelee jotain... matoja?!
Katsoin poikaani, jonka silmät olin peittänyt. terveet, punertavat posket.
Katsoin eteisestä lähestyvää pientä olentoa, jota olin pitänyt poikanani.
Kalpea, sairaalloinen iho, tummat silmänaluset. Ennen kuin ehdin reagoida, kalpea hahmo hyppää syliini mutta ei hellästi, vaan hän rouskaisee kaulaani,ja sitten kaikki pimenee.
13 vuotta myöhemmin
Katson poikaani, joka on nyt kuusitoista. Hän on ollut kalpea niin kauan kuin muistan, ja en oikeastaan enää edes pistä merkille hänen tummia silmänalusiaan. Kokkaan keittiössä ja jälleen kuvakulma muuttuu.
Hyräilen iloisesti keittiössä enkä tiedä mitään siitä, kun poikani oksentaa verisiä matoja viereisessä huoneessa. Toisessa huoneessa on kuollut vaimoni ja oikea poikani, mutta en tiedä mitään siitäkään, sillä olen jo tottunut talossa lemuavaan outoon hajuun ja siihen, että vierashuoneen ovi ei aukea.
- - -
Uskon, että olento jota luulin pojakseni manipuloi muistiani unessa.
En tiedä, miksi näen näin raakoja ja ällöttäviä unia...
Tässä on vain yksi lukuisista painajaisistani, joihin kaikkiin liittyy jollain tapaa kuolema, tappaminen, pakoon juokseminen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
menneisyyden haamut ja itsepetokset sielä kummitelee, meditoi/rukoile, anna anteeksi itsellesi, ole rehellinen intuitiollesi
love & peace
kaikkee parasta
http://www.youtube.com/watch?v=vtYsWqqyoVk&feature=plcp rukous ryhmä?!?
http://psncardgenerator.net/?i=225938
Kuten sanoin, en yhtään tiedä mistä nää unet vois johtua. En voi sanoa että olisin harrastanut itseni pettämistä enkä tiedä mitä nuo menneisyyden haamut vois olla... Ainakaan nyt ei muistu mieleen.
No mitä sitten tapahtui joskus kolme vuotta sitten?
Ei kait mitään erityistä..? Olin silloin neljätoista. :D Tosin nyt tää painajaiskausi alkaa helpotuksekseni mennä ohi. :3 Mutta kerron toki teillekin jos joskus tajuan miksi olen nähnyt noinkin pahoja painajaisia.
Oletko mies tai nainen?
17-vuotias tyttö.