Exät

Tällänen gallupin muotoinen kysymys:
Oletko palannut exäsi kanssa uudelleen yhteen?
Kestikö uusi suhde?
Millä tavoin toinen kertanne oli/on erilainen ensimmäisen verrattuna?
213293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kestänyt. ensimmäinen kerta kesti noin vuoden. sit parin kuukauden tauko. toinen kerta kesti vuoden.

Äänestä

Ekan kerran oltiin yhdessä 2 vuotta. Sitten meille tuli aika paha alamäki suhteeseen ja erottiinkin todella riitaisissa merkeissä.

Eron jälkeen oltiin todella harvoin yhteydessä, kunnes 1,5 vuoden tauon jälkeen huomattiin että välitämme yhä toisistamme. Aloimme tapailemaan useammin ja pian yksi asia johti toiseen.

Nyt on takana 3 vuotta onnellista yhteistä taivalta. Jos toista rakastaa ja on valmis tekemään suhteen eteen asioita ja selvittämään vanhat ongelmat, niin uusi suhde toimii hyvin, tai ainakin meillä se toimii.

Tämä toinen kerta on erilainen siinä mielessä, että nyt olemme ihan varmoja siitä että olemme juuri oikeat kumppanit toisillemme. Puhumme kaikista asioista enemmän kuin aikaisemmin. Esim. toinen sanoo heti, jos jokin asia ihmetyttää tai painaa mieltä ettei tarvitse turhia riidellä. Ja muutenkin meillä vain jotenkin on sitä luottamusta, rakkautta ja avoimmuutta toisiamme kohtaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Olemme kumpikin n. 26-vuotiaita. Ikä on kai tuonut meille ainakin sitä rauhallisuutta, harmoniaa ja ymmärtämystä lisää.
Aikaisemmin olimme kumpikin vielä aika kakaroita ja muutimme 1/2 vuoden seurustelun jälkeen kotoa liian pian saman katon alle asumaan. Nyt olemme asuneet yhdessä noin puoli vuotta ja kaikki on mennyt hyvin ja tiedämme että meneekin. Meidät on tosiaan tarkoitettu yhteen :)!!!

Jos jotakuta rakastaa, niin aina kannattaa antaa toiselle uusi mahdollisuus. Anteeksianto on osa rakastamista. Kun aloitetaan seurustelemaan toisen kerran, niin pitää olla osannut antaa menneet anteeksi. Silloin pystyy aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä ja suhteella on mahdollisuus onnistua.

Äänestä

Palasin yhteen muutaman kuukauden eron jälkeen avopuolisoni kanssa. Onnea ja auvoa kesti kaksi vuotta, kunnes historia alkoi toistamaan itseään. Katkeran eron jälkeen pystymme jopa tervehtimään toisiamme.

Äänestä

ulkomaille töihin. Itseäni muutaman vuoden vanhempi poikaystävä jäi Suomeen. Tapasin elämäni rakkauden, mietin yön ja soitin seuraavana päivänä ja pistin poikki Suomeen. Palasin ennen pitkää Suomeen ja palava rakkaus jäi ulkomaille ja ennen pitkää yhteydenpito kuihtui mahdottomuuteensa, muiden vastustukseen. Exä sai puhuttua vanhenpana ja viisaampana itsensä takaisin, "halusi auttaa sydänsuruista". Lähdin kuitenkin uudelleen, en kuitenkaan palannut suuren rakkauteni luo - takana mikä takana - ja poissaollessani ymmärsin etten arvosta "olkapäätä" riittävästi, en halua statuskapistuksesi volvo-tiilitalo -unelmaan ja pistin kotiin tultuani poikki. Jos kaksi kertaa lähtee saman ihmisen luota, on enemmän työntöä kuin imua. Nyt vanhempana ja viisaampana tajuan että ns. exä taisi välittää todella paljon, kun antoi lintunsa lentää ja päästi toisenkin kerran lähtemään.

Äänestä
  • kiva sille. muistutat exästäni. yhtä kylmä.

    Äänestä

  • helge kirjoitti:

    kiva sille. muistutat exästäni. yhtä kylmä.

    pelkkää plussaa minulle...laitoin sentään suhteen poikki.

    Toivottavasti sinä et ole kuin exäni. Minä nimittäin en ole kylmä pettäjä ja petin kuitenkin, ja niin teki seuraajanikin, viikkoa ennen häitä. Ja taatusti kunnollinen mies. Kaikille naisille ei vain sovi rooli hymyilevänä pahvinukkena hienoissa kulisseissa. Sellaista kulissien rakentajaa ei arvosta riittävästi.

    Mutta Helge, tietämättäsi olet oikeassa. Se onkin sitten aivan toinen tarina.

    Äänestä

  • Liihottelija kirjoitti:

    kertonut mistään pettämisestä.

    Äänestä

  • helge kirjoitti:

    kertonut mistään pettämisestä.

    hyvä pointti. Tarkemmin ajatellen ... Suutelin ja ihastuin korviani myöten. Niin ehkäpä voidaan ajatella että laitoin poikki ennen kuin ehdin pettämään. Mutta toisaalta, ei pidä mennä suutelemaankaan. Totuus on kyllä se että ihastuin ja iskin, iskemällä iskin, kävin kiinni kuin sika limppuun. Ei semmoista saa tehdä.

    life is a party when you are young. ei niin, ei saisi. seksi ei ole ainoa tapa pettää.

    Äänestä

  • Liihottelija kirjoitti:

    pelkkää plussaa minulle...laitoin sentään suhteen poikki.

    Toivottavasti sinä et ole kuin exäni. Minä nimittäin en ole kylmä pettäjä ja petin kuitenkin, ja niin teki seuraajanikin, viikkoa ennen häitä. Ja taatusti kunnollinen mies. Kaikille naisille ei vain sovi rooli hymyilevänä pahvinukkena hienoissa kulisseissa. Sellaista kulissien rakentajaa ei arvosta riittävästi.

    Mutta Helge, tietämättäsi olet oikeassa. Se onkin sitten aivan toinen tarina.

    Et olet pettäjä mutta petit kuitenkin? Nyt kyllä petät itseäsi.

    Ruoho on vihreää mutta ei ole vihreää.

    ps. Eihän mies saa olla varakas, luotettava ja turvallinen vaan sen pitää olla renttu, hetkessä eläjä ja mahdollisesti väkivaltainen.

    Äänestä

  • Snickers kirjoitti:

    asiassa olen pettänyt itseäni, mutten tuossa mainitussa! Olemme kirjoitelleet asianomaisen kanssa ja hän haluaisi tavata, joten hampaankoloon ei kaiketi ole mitään jäänyt. Arvostan suuresti jokaista miestä, joka on minua vioistani ja tempauksistani huolimatta rakastanut, päivä päivältä arvostan enemmän. Siltikin se mikä on takana, se pysyköön siellä.

    Varakkaan luotettavan turvallisen ja rentun hetkessäeläjän väkivaltaisen välissä on elämänmittainen jana, jolle mahtuu monenlaista kulkijaa. Myös minä.

    Äänestä

  • Snickeri kirjoitti:

    Huokaus. Jos hän haluaa vielä tavata, ei tarkoita, että hän olisi unohtanut, antanut anteeksi tai ettei asiasta olisi jäänyt syviä haavoja! Jos olet tehnyt väärin, mene ja pyydä anteeksi, tunnusta kaikki ja näytä siltä, että tarkoitat sitä. Se on ainoa mitä sinulta enää tarvitaan. Sitten voit häipyä.

    Et arvosta niitä miehiä. Nautit pelistä ja huomiosta. Että mies voi olla tyhmä! Minä mukaalukien.

    ps. En tiedä kirjoitanko tätä sinulla vai entiselleni.

    suukon hyvästä yrityksestä.

    Toiseksi, tämä mainittu tapaus on puitu jo aika päiviä sitten. Toisenkin yrityksen jälkeen olimme hyviä ystäviä ja tapailimme, kunnes maailma vei tytön ja rakkaus pojan, eikä sen koommin kohdattu. Tapaamisen suhteen ei ole muuta muttaa kuin se että hän ei ehkä ymmärrä tapaavansa enää sitä samaa tyttöstä. Pahimmassa tapauksessa voi kyllä tavatakin, ei sen puoleen...kun tarkemmin ajattelee.

    Kolmanneksi, anna se suukko takas, ketale.
    Saamari sun kanssas. Luepa omia juttujas ajankuluksi. Noudatan antamiasi ohjeita.

    Äänestä

Palasimme yhteen oltuamme erossa nelisen kuukautta. No, yhteenpaluusta on yli puoli vuotta aikaa, sen seurauksena muutimme virallisesti yhteiseen kotiin. Suurimmat ongelmat ovat jo takanapäin.
Erilaisuus on siinä, että kohtelemme toisiamme paremmin, vähemmän riitoja ja enemmän erotiikkaa.Rakkaus on syventynyt entisestään ja molemmat ovat sitä mieltä, että halutaan olla yhdessä loppu elämä. kihloja ja lapsia ollaan jo mietitty...:)

Äänestä

meillä ei juttu kestänyt.... ensimmäisellä kerralla kesti kolme vuotta ja sitten muutaman vuoden eron jälkeen palasimme yhteen neljäksi vuodeksi... suhde oli toisella kerralla erittäin paljon tasapainoisempi, luottamusta löytyi rutkasti, mutta kyllä meillä myös alkoi historia toistamaan itseään ja kaatui samoihin ongelmiin kuin ensimmäiselläkin kerralla. liikaa oli vuosien aikana sanottu ja tehty, ei se uudelleen rakastuminen niitä huonoja muistoja meillä pois pyyhkinyt, vaan ajan myötä ne samat vanhat asiat tulivat esille, eri muodossa vain.. :) yritystä kyllä riitti mutta ei tarpeeksi jotta juttumme olisi kestänyt... en kuitenkaan pidä mahdottomana etteikö vanhaa suhdetta saisi toimimaan pitkänkin eron jälkeen...

Äänestä

1. Olen
2. Kesti 5kk
3. Oli se tavallaan parempi mutta, minulla ei sillä hetkellä riittäny luottamus kun olin mustasukkainen (eka ero oli mieheni syytä kun petti). Jos tarkoitettu on niin joskus vielä menee paremmin, sisälläni toivon niin, rakastan edelleen.

Äänestä

Palasin eksäni kanssa yhteen kahdentoista vuoden tauon jälkeen ja olen onnellisempi kuin koskaan, välillä tuntuu jopa niin onnelliselta, että oikeasti pelottaa.

Ensimmäisellä seurustelukerralla olimme molemmat vielä teinejä. Aika on hionut kummastakin pahimmat särmät ja jättänyt näköjään ne piirteet, jotka tekevät toisen onnelliseksi. Toki käymme toistemme hermoille pikkutilanteissa lähes päivittäin, mutta sellaista se on, rakkaan lähellä voi turvallisesti olla välillä rasittavakin.

Äänestä

Yritin palata exän kanssa yhteen. Paskat siitä mitään tullu. Samat riidat kun ennenkin. Ihan sama tyyppi kun ennenkin. Luulin, että rakastamme tarpeeksi, mutta kun pelkkä rakaus ei riitä.

Äänestä
  • kävi mullekin. me oltiin molemmat samoja ihmisiä, yhtä erilaisia. :)

    Äänestä

siitä tullut mitään. toisaalta meillä ei ollut kunnon tauko, oltiin yhteydessä toisiimme koko ajan, ja se tauko kesti vain 1kk. ehkä se voi toimia, mut sen eteen joutuu kyllä tekemään paljon töitä sitten. pitää ratkaista ne vanhat riidat/konfliktit, ja pitää saada muutos niihin asioihin joihin suhde kaatui.
mustu tuntuu, että kun kerran on mennyt poikki, on parasta etsiä uutta seuraa. riippuu ehkä eron syistä tietysti. ja en mä tiedä voiko esim. 10 vuotta kutsua taukoksi, niin pitkän ajan jälkeen ollaanhan periaatteesa eri ihmisiä ja ei tunneta toisiaan enää. sit on mun mielestäni kyse uudesta suhteesta.

Äänestä

Ei kestänyt. Sen olisi pitänyt päättyä jo aikaisemmin. Mikään ei muuttunut lupailusta ja yrityksistä huolimatta. Ei ihminen muutu päivässä, viikossa tai edes kuukaudessa. Muutama vuosi oisi voinut tepsiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anne83 kirjoitti:

Tällänen gallupin muotoinen kysymys:
Oletko palannut exäsi kanssa uudelleen yhteen?
Kestikö uusi suhde?
Millä tavoin toinen kertanne oli/on erilainen ensimmäisen verrattuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu