Mikä on käviämäärä nyt Lopella? Sievisä oli yli 80 000 käviää muistaakseni. Oliko hyvät ilmat? En ole ite paikanpäällä siksi kysyn.
Suviseurat
10702012
14241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En tämän päivän lukemia tiedä, mutta eilen oli 70 000.
suurperheistä tunettu herätysliike ja parikymmentä vuotta suviseuroissa aina tuo 70 000!
Joskus 80 luvulla puhutiin 80-90 tuhannesta lieko sillon liioteltu?!
No eikun lisää lapsia tekeen et kannatus saadaan kasvuun.
Enemmän.
Parhaimmillaan oli 120,000 nja silloin ei juuri roudattu kotoa ja muualata, laskettiin paikalla oliat.
Nyt kolmena päivänä käviä lasketaan kolmeksi.
Silloin elvisteltiin, että 2000 luvulla on mukana 400,000? oliko?
Lahko pinennee nopeasti, käviämäärä on jo pienenmpi mitä helluntailaisilla.
Kes.
Eilen sanottiin suviseuraradiossa että väkeä on lauantaina ollut yhtä aikaa 70 000. Suviseuroissa eri päivien kävijämääriä ei lasketa yhteen kuten esim. Herättäjäjuhlilla kuuleman mukaan tehdään, vaan kävijämäärä koskee paikan päällä yhtä aikaa olevia. Perjantaina paikalla oli jo 55 000 iltapäivällä ja lauantaina väkeä on aina yleensä eniten. Kyllä tänäänkin varmasti lähelle 70 000 päästään silti.
Kaverini on laskenut suviseurojen kävijämääriä, joten tiedän miten niitä lasketaan.
Ei ole tänä vuonna ollut hirveän hyvät ilmat, mutta ei kuitenkaan kauheatkaan. Mutta esim. torstaina ja perjantaina on satanut vettä (kenttä on onneksi lentokenttänä kovaa maata ja pysynyt kuivana), vaikkakin on ollut myös suhteellisen lämmintä, lauantaina on ollut kylmää ja tuulista ja tänään sunnuntaina lämpötila on ilmeisesti lähellä pariakymmentä astetta ja auringonpaistetta eli suomalaiseksi kesäpäiväksi ihan kaunis sää.
Kun katselee kuvia suviseuraalueesta ja tietää alueen mitat (n. 80 hehtaaria), niin voi arvioida ihmisten määrän.
Maksimissaan 30 000 ihmistä siellä on, mutta tokihan he liioittelevat väkimääriä.
Kävijämäärät he kai laskevat kuten helluntailaisetkin Keuruulla, eli joka kerta kun piipahtaa portin ulkopuolelle ja tulee takaisin niin on uusi kävijä.
Sinulla on virheellistä tietoa. Suviseura-alue on nykyään n. 160 hehtaarin suuruinen. Pienemmälle alueelle mahtuisi jos olisi 30 000 ihmistä vain. Et halua ehkä myöntää itsellesi että vanhoillislestadiolaisia ja heistä kiinnostuneita on oikeasti noinkin paljon ja vieläpä kymmenettuhannet ovat jääneet kotiin eri esteiden ja välimatkojen takia. Mutta totuus on, että suviseurojen kävijämääriä lasketaan usein alakanttiinkin koska yli 80 000 ihmisen tapahtumissa on paljon tiukemmat turvallisuus-ym. määräykset jotka hankaloittavat tapahtuman organisoimista. Senkin tiedän, että väkimäärää lasketaan tietyllä keskiarvolla, tyyliin 3 ihmistä/auto ja kuitenkin monissa autoissa voi olla jopa 7 ihmistä. Joten se lukumäärä voi olla alakanttiinkin jo senkin takia.
Vl:lle ei ole kuitenkaan tärkeintä se montako ihmistä suviseuroissa on vaan päästä kuulemaan Jumalan Sanaa, saada omalle uskolle virvoitusta ja tavata matkaystäviä. Siitä ollaan myös hyvin kiitollisia ja iloisia, jos liikkeen ulkopuolella olevat tulevat käymään suviseuroissa ja/tai saavat käsittää uskomisen lahjan ja evankeliumin omalle kohdalleen.
"Mutta totuus on, että suviseurojen kävijämääriä lasketaan usein alakanttiinkin koska yli 80 000 ihmisen tapahtumissa on paljon tiukemmat turvallisuus-ym. määräykset jotka hankaloittavat tapahtuman organisoimista."
Kerrot että Suviseuroissa tarkoituksella rikotaan lakia.
Se kenttäalue on noin 80 hehtaaria ja väki, ehkä vajaa 30000 on sillä alueella.
49 000 vl:ää, 6 000 muun suunnan kulkijaa, 5000 epäuskoista uteliasta.
Miksi suviseurasivuilla ei ole yhtään kuvaa perheistä, joilla on enemmän kuin kolme lasta.
Kuvilla viestitetään, että pienikin perhe on ihan OK, vaikka SRK:n virallinen kanta on ehkäisemättömyys.
Voipi olla ihan semmoinen käytännön juttu että useimmissa isoissakin perheissä osa lapsista kulkee ihan itekseen siellä kentällä tai siis kavereittensa ja serkkujensa kanssa. Harvemmissa perheissä on kuitenkaan yli neljää alle kouluikäistä ja monesti jo eka- tai tokaluokkalaiset alkaa kulkea kentällä itsenäisesti ilman vanhempia. Vanhemmat kulkee sitten ne nuorimmat mukanaan kentällä.
Osa on nuoria perheitä joissa on vain ne pari lasta, tai no toki pieniä perheitä on kaikenikäisillä vanhemmilla mutta kyllä ne vähemmistössä ovat.
Jos kaksi-tai kolmilapsiset parit ei ole käyttäneet ehkäisyä, niin kyllä seksikokemukset ovat silloin aika vähäisiä.
Muistaakseni Olavillakaan ei ole kuin kaksi lasta.
Kuvat ovat muuttuneet täysin, nykyään kuvataan nuoria perheitä, joissa on kaksi - kolme lasta ja lasten ikäerot aika isoja.
Onko syy siinä, että halutaan näyttää vain kermaa julkisuuteen, vai onko niin, että kuvilla viestitetään vl-nuorille ehkäisyn mahdollisuutta.
Minä ainakin olisin kateellinen, kun kuvissa on vain pieniä perheitä, jos itselläni olisi viisi alle kouluikäistä.
Päivämiehessä tietysti on näitä suuria perheitä.
-
Positiivista, että kuvissa lapset ovat yleensä sylissä ja aika isot lapset.
Tämä on hieno viesti, toivottavasti lasten sylissä pitäminen lisääntyy.
Voittonen: Pedofiliakohu on ravistellut vanhoillislestadiolaista yhteistöä
Viime vuosien pedofiilikohut nousivat esille suviseurojen avajaispuheissa.
Kesäjuhlat perjantaina avannut SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen toteaa, että kuohunta on ollut liikkeelle myös hyväksi, sillä kriisi ravistelee yhteisöä arvioimaan omaa toimintaansa.
Hän kertoo yllättyneensä pedofiilitapausten lukumäärästä, mutta muistuttaa, etteivät liikkeen opetukset ole millään tavalla osallisia niihin.
”Kyseessä on raadollisen ihmisen lankeemus.”
Avajaispuheessaan Voittonen totesi, että lapsen hyväksikäyttötapaus on synti ja rikos, joka on selvitettävä maallisen esivallan kanssa.
Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että rippi on pyhä. Pappi tai muu kristitty on vaitiolovelvollinen kuulemastaan.
Voittonen kertoo, että papilla on velvollisuus ohjata rikollinen henkilö viranomaisten luokse, mutta hän ei saa pettää rippisalaisuutta. ”Usein asia menee niin, että ihminen jää kiinni jollain toisella tavalla.”
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/voittonen-pedofiliakohu-on-ravistellut-vanhoillislestadiolaista-yhteistoa/598124/
http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/30358bc8-c214-11e1-9d56-12313b053908/xlarge-29suvis_01_10.jpg
http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/da0b7244-c213-11e1-b277-12313b053908/xlarge-29suvis_01_03.jpg
http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/dbb6c648-c213-11e1-b277-12313b053908/xlarge-29suvis_01_04.jpg
http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/2657a30c-c214-11e1-9d56-12313b053908/xlarge-29suvis_01_06.jpg