Skitsofrenia ja äänet

Tyttärelläni on diagnosoitu skitsofrenia. Hän kuulee ääniä ja on hyvin pelokas ja tuntuu kuin hän olisi taantunut. Hän on siis 23-vuotias.

Tänään Aamusydämmellä-ohjelmassa puhuttiin äänien kuulemisesta ja siitä, että terveetkin ihmiset voivat kuulla ääniä. Olin aikasemmin yhdistänyt äänet aina skitsofreniaan, mutta ohjelman jälkeen oloni oli hämmentynyt. Tietenkin toivosin, että tyttäreni kohdalla olisi tehty väärä diagnoosi, ja hän olisikin terve.

Kuinka helposti lääkärit diagnosoivat skitsofrenian? Mitä mieltä olette?
131016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Väärä diagnoosi on erittäin harvinaista skitsofrenian kohdalla. Ei ole kyse pelkästään äänistä vaan äänien laadusta ja myös fyysisesti havaittavista käytöksen piirteistä: esimerkiksi jos liikuttelee sormiaan tietyllä tavalla, skitsofreenikoilla kun on aivan ominaisia piirteitä tässä asiassa.

Äänestä

Nyt alkoi kiinnostamaan, että millä tavalla liikuttelee sormiaan?

Äänestä
  • Psykiatri osui hieman oikeaan.

    saps arvioinnissa (positiiviset oireet) on kohta "toistuva tai stereotyyppinen käyttäytyminen", johon voi sisältyä rituaalit, eli esim. sormien liikuttelu tietyllä tavalla. Mitään "ominaisia" piirteitä ei ole joista voisi sanoa että tuollainen tai tällainen "sormien heiluttelu" olisi skitsofrenian oire.

    Saps:ssa on 35 kohtaa ja kyllä muitakin pitää täyttyä että saa skitsofrenian diagnoosin. Lisäksi on 24-kohtainen sans-arviointi (negatiiviset oireet).

    Lisää esim täältä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi35050#s7

    Äänestä

  • carambola87a kirjoitti:

    Psykiatri osui hieman oikeaan.

    Onko linkkiä tähän Sapsin sivuille?

    Kuulostaa pikemminkin tuo sormien liikuttelu autismiin liittyviltä piirteiltä joka on täysin kaukana skitsofreniasta. Älkää uskoko psykiatreihin.

    Äänestä

Juu liian helposti antavat skitsofrenia diagnoosin. Tuntuu, etteivät he ota huomioon, että esim. jonkin traumaattisen tapahtuman vuoksi ihminen voi mennä sekaisin, vaikka tästä ikävästä tapahtumasta olisi kulunut jo aikaa. Jos ihminen ei nuku tarpeeksi, on masennusta ym. niin juu, kyllä voi kokea harhoja. Itse olen aikoinaan mennyt niin sekasin traumaperäisen stressin vuoksi, että kuulin yhden päivän harhoja. Paranin, kun rupesin elämään terveellisesti ja pidin huolta, että nukun riittävästi. Tyttärelläsi ei siis välttämättä ole skitsofrenia!!

Pitääpäs katsoa netistä tuo kyseinen jakso. Kiitos tiedosta!!!!!
Ei varmasti olisi pahitteeksi, että skitsofreniapotilaiden läheiset ja lääkäritkin näkisivät kyseisen ohjelman, uskon, että varmasti puhutaan siinä asiaa...

Äänestä

Psykoosi on erittäin raju ja vaikea kokemus ihmiselle ja se ilmenee muutenkin kuin vain ääniharhoina. Usein harhat ovat psykoosissa eirttäin painostavia, vaikeasti hallittavissa ja uhkaavia. Täytyy ymmärtää, että siitä toipuminen vie aikaa ja kaikki eivät toivu siitä kunnolla koskaan. Se ei todellakaan tarkoita samaa kuin satunnainen äänien kuuleminen, vaan siihen liittyy usein vakavia henkeä ja terveyttä uhkaavia harhoja ja kokemus oman hermoston hallinnan täydellisestä menettämisestä. Taantuminen on tyypillinen oire psykoosissa. Se menee kuitenkin ohi kuukausien ja vuosien kuluessa psykoosin jälkeen etenkin, kun henkilö saa riittävästi tukea toipumiseensa. Mikään diagnoosi tai diagnoosin puute ei poista sitä tosiasiaa, että tyttäresi tulee myös tulevaisuudessa kärsimään vakavista ongelmista. Hänellä on surkea itsetunto jota lisäävät sairauden tuoma stigma ja epäonnistumisen kokemukset, hän on todennäköisesti erittäin masentunut ja ajattelee kuolemaa usein, minkä lisäksi hän epäilee kaikkea ihmissuhteista ja itsestään todellisuuden olemukseen eli ei luota enää mihinkään eikä kehenkään. Sinuna en pohtisi niinkään diagnoosin oikeellisuutta, koska jos saa skitsofreniadiagnoosin niin silloin kyse on useimmiten erittäin vakavasta mielenhallinnan menetyksestä. Todennäköisesti tyttärelläsi on tietynlainen persoonallisuus, joka on ominainen skitsofreenikoille eli sellainen joka reagoi vaikeisiin kokemuksiin psykoottisilla harhoilla. Tämä ei tarkoita mitään maailmanloppua vaan moni skitsofreenikko toipuu lähes ennalleen etenkin, jos saa hyvää hoitoa ja tukea.

Äänestä

Ja paskat. Ei tervettä ihmistä olekaan. Kuulenhan minäkin melkein joka kerta, kun rappukäytyävän ovi kolahtaa. Enkä silti ole yhtään sikitsofreninen.

Äänestä

Mutta onhan niitä monia muitakin syitä liikutella sormia kuin skitsofrenia,heh.Ei hitto.Kerrostalossa muuten kuulee paljon ääniä,paljon enemmän kuin omakotitalossa...Kerrostalossa voi kuulla "harhoja" sen takia enemmän .Siis aina jostain tulee jotain mölyä.

Äänestä
  • Täydellistä omaan mieleen samaistumista = skitsofrenia. Meditointi on lääke.

    Äänestä

Ne liittyy skitsofreniaan. Mulla loppui ne syyttävät äänet. Leponex on hyvä lääke sitä kannattaa pyytää ja opamoxia.

Äänestä

Ilman lääkkeitä olin kuullut vain pari hyvin vaimeaa ääntä 2-3 kertaa. Lääkkeistä vieroittumisen aikaan kuulin niitä joka yö ilman loppua. Ihmisten ja lasten ääniä, ihan kuin joku kakara olisi huutanut täysillä aivoissani jotakin että "ota mut mukaan!!" Onneksi menivät ohi pian.

Äänestä

Entä makuharhat? Luin jostakin että skitsot saattavat jopa maistaa suussaan outoja makuja ikäänkuin muistoja ruuista joita ovat syöneet. Aivojen tuotosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äitee1 kirjoitti:

Tyttärelläni on diagnosoitu skitsofrenia. Hän kuulee ääniä ja on hyvin pelokas ja tuntuu kuin hän olisi taantunut. Hän on siis 23-vuotias.

Tänään Aamusydämmellä-ohjelmassa puhuttiin äänien kuulemisesta ja siitä, että terveetkin ihmiset voivat kuulla ääniä. Olin aikasemmin yhdistänyt äänet aina skitsofreniaan, mutta ohjelman jälkeen oloni oli hämmentynyt. Tietenkin toivosin, että tyttäreni kohdalla olisi tehty väärä diagnoosi, ja hän olisikin terve.

Kuinka helposti lääkärit diagnosoivat skitsofrenian? Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu