sulle tätä kautta nyt vaan hyviä kesänjatkoja ja koitan olla kaidalla polulla vaikka se joskus on todella vaikeaa. En susta tiedä, mutta rakastuin sinuun. Se tunnne tuli kuin tulivuorenpurkauksesta, joka kuitenkin levitti vaan tuhkansa aurinkon tielle.
Säihkysilmäsi, kaikki tuntui niin täydelliseltä vaikka täydellisyyttä ole olemassa.
Tulen muistelemaan sinua aina.
Säihkysilmäsi, kaikki tuntui niin täydelliseltä vaikka täydellisyyttä ole olemassa.
Tulen muistelemaan sinua aina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi et tuota kerro suoraan. Mitä siinä menettäisit. Itse rakastuin myös totisesti. Ensimmäisestä katseesta alkaen olin myyty. Siinä oli jotain voisiko sanoa maagista, jotain ennenkokematonta. Siksi vaikea luopua, kun tunteet ovat jotain joita ei voi vaan oikein sanoiksi pukea. Olisin valmis luopumaan niin paljosta sinun vuoksesi. Sydän itkee nyt.
Tunteeni, ne ei pysynneet hallinassa ja siitä seurasi jotain mitä en olisi koskaan toivonut, koskaan uskonnut tapahtuvaksi. Siinä ei ollut järkeä lainkaan mukana. Nyt en tiedä mitenpäin olisi. Ei kyse ole niinkään jäähyväisistä. Joskus tuntuu kun ne jätettiin jo aikoja sitten ja toisaalta kun niitä ei olisi koskaan jätetty, kuulostaa perin omituiselta, niin on ollut tämä episodi elämässäni myös, laskuja ja nousuja, toivoa ja sen menettämistä, ylä ja alamäkiä. Olen kertakaikkisesti hukassa, kaikella mahdollisella tavalla.
Mulle tapahtui muutaman kerran toi tovon menetys näiden vuosien aikana. Tiedän sen hukassaolon tunteen. pitelin päätäni ja huusin henkisestä kivusta kun luulin että oon mennyt sekaisin ja kuvitellut asioita. Oli se sittenkin todellista. Mutta silti aika järjetöntä. Tiesin että hän oli rakastunut oikeasti ja siksi pidin kiinni, pakkomielteisesti, niin tiukasti vaikka yhteys oli heikko. halusin saada sen sen ihmisen elämääni josta olin ajatuksissani pitänyt kiinni vaikka asiat meni ristiin aikaa sitten. Niin solmuun etten saanut sitä selvitettyä.
kohvi, kuulostaa kuin olisit kuvitellut että asiat olisivat menneet toisin, mutta ne olisivatkin menneet ihan päälaelleen, yllättäen?
Onko tilanne niin paha ja niin solmussa ettei sen tilasta voi enää ottaa selvää?
Kerro jotakin mistä hän voisi tunnistaa sinut
kauniimmin kuin mitä olit. Minä en rakasta sinua, etkä sinä minua. Olemme vain olleet niin samanlaisia, meillä on oma haavemaailmamme, jossa elämme. Ehkä jätin sinuun jotakin itsestäni en tiedä. Välillä menen eteenpäin välillä taas jumiudun paikalleni, enkä tiedä miten elämää kuuluisi elää, hukkasin sen taidon elämäni varrella tietyistä syistä. Elämään opetteleminen tai sen totuuden kanssa eläminen on varmasti kaikkein vaikein juttu, opetella olemaan tässä elämässä ei eilisessä, ei huomisessa, ei tulevaisuudessa vaan tässä ja nyt, tässä hetkessä. On opeteltava uudestaan kuin pikkulapsi alusta kaikki. Väärästä mallista on päästävä, on opittava ottamaan elämän parhaat puolet itsellekin, eikä vain antaa niitä muille ja muiden ottaa.
astelen huoneeseen, sytytän valot ja..
http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=fvwrel&v=EZJnbzXXR8k
tällaset jäähyväisjutut ja muut pitäis kyllä hoitaa livenä. Ei oo reiluutta eikä rakkautta ikinä ollutkaan jos ei niin tee!
Olen myös livenä asian jo hoitanut.
Koskettavasti kirjoitettu. Jotain tuttua, mutta tämä on tuskin minulle. Mutta häntä, omaa säihkysilmääni ja ihanaa "pörrötukkaista" rakkauttani kaihoisasti muistellen oli pakko kirjoitella tänne jotain:) Merkitsit minulle paljon ja tulet aina sitä olemaan. Kenties vielä tavataan? Sitä odotellessa hyvä ja toivottavasti tästä hetkestä lähtien lämmintä kesää!
http://www.youtube.com/watch?v=cYMD1CUPH4g
Eipä mitään.Eikä se minulle kuulu pysytkö kaidalla tiellä, jatkan omia seikkailujani.Ei tämä ole tarkoitettu töykeäksi vaan on juuri sitä ydintä.Olit mulle vahva yhteys elämään, tiettyyn aikaan, jalkasi massa polvia myöten,tietynlainen sama ymmärtämys todellisuudesta johon oli pakko törmätä, se kai meidät tiputti.
Näin sut koko ajan aivan alusta asti älä huoli.
Emme tapaa enää.
Liian tuskallista, tiedän paremmin mihin susta on ja mihin ei siksi mulla olis ollu suhun liikaa valtaa.
Ei sun toivotukset mitään merkitse täällä tai missään muuallakaan.