Nuorelle miehelle kunnolla!

Jussi

Olin silloin reilun 18 kun tää tapahtui. Olin lähtenyt parin kaverin kans baariin ja ne oli törmänneet kahteen kivaa tyttöön. Niillä oli ollut jotain peliä jo aikaisemmin ja olin jäänyt yksin odottamaan pilkkua. Pelasin diskon aulassa rulettia ja voitinkin aika hyvin, mulla oli 1400 mk vaihtolätkiä kun kiirehdin tiskille ennen pilkkua. Työnnyin erään hiukan pullukan tytön viereen ja pyytelin anteeksi. Tyttö esittäytyi Jaanaksi ja katseli kun vaihdoin lätkät rahaksi. Hän pyysi ostamaan siiderin voiton kunniaksi. Ostin molemmille ja heittäydyin juttusille. Selvisi, että molemmat on yksin liikkeellä. Katselin Jaanaa, iloiset kasvot, reilusti muotoja, naisessa riitti rintaa reittä ja varmaankin revaakin.
Käytiin nojailemassa kaksi viimeistä hidasta, jälkimmäinen kiimaisesti suudellen. Kaluni oli kivikovana vasten pehmeää naista. Olin kokematon tässä tilanteessa. Juteltiin vielä hetki baaritiskin tuntumassa, ja Jaana kyseli mihin olin menossa. Kotiin, vanhemmat oli mökillä, joten kyselin Jaanaa jatkoille. Jaana oli aika suorapuheinen ja rohkea jutuissaan, kuten minäkin.
Hän ilmoitti että turha alkaa lähentelemään, mulla on menkat. Ilmoitin et homma on ok, jatkoille pyysin juttukaveriks ja vielä parille rinksulle, ei muuta. Mielessä alkoi kuitenkin kaduttaa, mitä tein pullukka tytöllä meillä, jos en edes saa. No ainahan sitä voi jotain keksiä, näkisin ainakin isot d-kupin rinnat...
Taksilla kotiin ja menin tekemään paukut meille. Jaana pyyteli pyyhkeen ja meni suihkuun. Olin omassa huoneessani ja laitoin musiikkia sekä otin kortsupaketin yöpöydälle. Humalassa tulee hienoja ajatuksia, pikku vinkki tytölle. Jaana tuli pesulta ja otti juomista. Katselin nuorta naista pyyhe ympärillä ja mietin ettei täällä ole yövieraita mulla ollutkaan. Kerran olin hätäisesti yksissä bileissä saanut, mut se oli sellaista nopeaa säheltämistä.
Jaana komenti minut suihkuun, kertoi kömpivänsä sillä aikaa petiin. Kävin pesulla ja mulla oli armoton stondis, kun saippuoin kaluni. Laskin päälleni kylmää vettä, jotta en olisi niin kiimassa. Kuivaillessa kalu kuitenkin ponnahti taas juhlakuntoon. Menin huoneeseeni jossa Jaana oli jättänyt lukuvalon päälle musiikin soidessa hiljaa. Seisoin kalu pystyssä keskellä lattiaa, kun Jaana otti kortsu paketin käteensä. Näitä me ei tarvita... Niin jossei sulla ole tauteja. Sanoin että mistäs mulle, jolloin Jaana nauroi että nyt saat naista, kokematon poika. Peitto lennähti syrjään ja Jaana makasi jalat levällään rako paljaana. Runollista. Menin sängylle ja Jaana painoi pääni vasten pillua. Maista mua, nuole mulle eka orkku. Vedin kielellä alhaalta ylös ja jäin tekemään kielellä pyrivää liikettä. Kuulin ohjeita, nuole siitä, ime mun klittaa. Katsoin kuinka Jaana hieroi rintojaan. Pillu sykki ihanan märkänä ja kuumana. Maku oli hunajaa...Jaana alkoi olla huipulla ja kohteliaasti jatkoin, nuolin ja imin. Pidin käsillä kiinni polvitaipeista ja nautiskelin. Jaanan lantio taipui kaarelle ja ilokseni huomasin, että osaan nuolla orkun. Jaana ulvahti, ja minä päätin vielä jatkaa. Jaana yritti ensin estää mut sit kohta jo repi hiuksista mua vasten pilluaan. Työnsin varoittamatta kaksi sormea pilluun, luulin että isoilla tytöillä on iso pillukin. Mut väärässä olin... Jaana voihkaisi ja kirosi, yritätkö repiä mun pillun! Nain sormilla ja imin klittaa. Jaana alkoi saada uutta orkkua ja siitä tulikin raju. Hän huusi ääneen ja heilutti päätään, lantio sykki ja tunsin sormissa pillun supistelevan. Olin itse niin kiimassa, että tiesin saavani melko nopeasti. Nousin Jaanan päälle ja hän yritti vastustaa, ei vielä, ei vielä...
Estelyistä huolimatta ohjasin kalua pillulle ja se suorastaan imaisi kaluni sisään. Jaanan paksut reidet puristui hoikan pojan ympärille, kun aloin naimaan. anna munaa pane mua, kuului altani. Ja kyllä minä jyystin tuota kuumaa kiimapillua. Vaan ei sitä kauan kestänyt kun lasti lähti liikkeelle. Värähtelin ja hengästyin. Nuori mies saa äkkiä, mut elpyy äkkiä, sen huomasin. kaluni alkoi pikkusen jäykistymään lisää, eikä se ihan veltoksi ollut edes mennyt. Kehuin että olin saanut ihanan orkun, kunnolla naista. jaanalla oli ihanan irstas ilme sanoessaan, että täähän on vasta alkua. Hän oli treenannut pilluaa, ja kun katsoimme toisiamma silmiin, hän samalla hyväili pillullaan mun kovettuvaa kalua. Nain hiljalleen, kun kalu oli kivi kovauudestaan. Jaana työnsi mua pois ja nousin. Jaana pyörähti kontalleen ja näin spermaa valuvan pillun. Survoin kaluni sisään ja otin kaksin käsin kiinni isoista pakaroista. Jaana alkoi taas puhumaan rivoja, nussi mua, pane perseeseen, pane, pane, pane. Pallit heilui ja tunsin kuinka jaana oli työntänyt kätensä klitalle ja koski myös kaluuni välillä. Nyt kestin jo pidempään, mut Jaana alkoi jo tulla koska hieroi klittaa. Nai jo mua peppuun kuului valitus, silloin vedin kalun ulos ja sovittelin sitä peppureiälle. Spermaa oli valunut persvakoon ja kalu kiilteli, kun aloin tunkemaan sitä sisälle. jaana ulvahti. Ei se mee, älä enää, halusin vaan kokeilla, ei se mee. Mut ajattelin saada nyt persettäkin samalla kertaa, joten panoin kerralla kahvaa myöten. Jaana lvahti, olin paikallaan hetken. No nussi nyt, kun saat ison perseen tiukkaa reikää oli komento. Aloin liikkumaan hiljaa, kiersin toisen käden klitalle ja hyväilin sitä naimisen tahtiin. Jaana alkoi tulla huipulle ja niin minäkin. Saimme melkein yhtäaikaa ja ruiskutin spermat pyllyyn. Makasimme hikisinä hetken ennen kuin suutelimme. Olin todella onnellinen ja kysyin oliko Jaana tyytyväinen. Kyllä susta vielä panomies tulee, otan aamulla suihin ja alan ratsastamaan, saat katsella mun isoja tissejä...
Mut nyt suihkuun pesemään paikat puhtaaksi!

0

8748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        413
        4319
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        238
        2123
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        68
        1570
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        158
        1391
      5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

        Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
        Perussuomalaiset
        253
        1100
      6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        67
        1067
      7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        167
        1035
      8. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        136
        1033
      9. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        117
        933
      10. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        53
        918
      Aihe