Mulle tapahtui muutaman kerran toi tovon menetys näiden vuosien aikana. Tiedän sen hukassaolon tunteen. pitelin päätäni ja huusin henkisestä kivusta kun luulin että oon mennyt sekaisin ja kuvitellut asioita. Oli se sittenkin todellista. Mutta silti aika järjetöntä. Tiesin että hän oli rakastunut oikeasti ja siksi pidin kiinni, pakkomielteisesti, niin tiukasti vaikka yhteys oli heikko. halusin saada sen sen ihmisen elämääni josta olin ajatuksissani pitänyt kiinni vaikka asiat meni ristiin aikaa sitten. Niin solmuun etten saanut sitä selvitettyä.
tittelintuure
sanoo hänelle
1116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vähän samanlaisia kokemuksia, mutta en oikein koskaan ymmärtänyt, miksi ne asiat niin solmuun meni. Yritin monta kertaa lähteä niitä selvittelemään, mutta ei se mihinkään johtanut.