"kuvittelen" sinun istuvan nyt siinä
vieressäni, samalla kun ajan yksin..
Puhun ääneen. Vastaan itselleni.
Niinkuin ajattelen sinun ajattelevan
vastaavan minulle..
Naurahdan jopa toisinaan ääneen...Joku voisi luulla
jos näkisi minut nyt...tuo kummallinen nainen..
järkeäkö vailla..järjetön..
Mutta, minä yritän vain sanoa...sinulle
Minulla on sinua ikävä. Suunnaton ikävä.
Ei, ei minulla ollut ikävä..silloin kun olit poissa
ne 30 vuotta luontani...miksi sinun täytyikään palata? Nyt..
En tuntisi nyt ikävää en kuviteltuja hetkiä väliimme,
joita ei koskaan ollut....Eläisit omaa elämääsi ja
minä omaani...Ilman sinua, Ilman minua..Ilman meitä,
joita ei ollut..limittäin, ei päällekkäin, ei yhdeksi sulautuneena,
ei toisiinsa liimautuneena, sotkeutuneena, sidoksissa, rikki-
revittyinä...palasiksi katkottuina, yhteen uudelleen sidottuna..köytettynä
näkömättömin sitein..vain siksi että, kohtasimme kerran Moskowan yössä..
eikö tuon yön voisi jo unohtaa...unohtaa junan keinunnan..kiskojen tasarytmisen, yksitoikkoisen sävelen..meidät kietoutuneena..katulamppujen kelmeän hohteen alla...valon loistaessa vesi-lammikoihin märkää asfalttia vasten..mukaellen...sen tuoksun..puiston lehtien tuoksu..minun märät kasvoni..liimautuneena sinun käsiisi...
Eron...sanat joita ei sanottu..ei lausuttu..joita paettiin..jotka kätkettiin..jotka unohdettiin..vuosikymmenneksi..
Meitä ei sidottu yhteen..vahvaksi köydeksi... Harmaasta karheasta paksusta hampusta..
Tiedäthän vanhojen ruosteisten troolaleiden laivaköydet...elämämme olisi pitänyt muovautua
juuri sellaisiksi...sään, pakkaksen, sateen ja roudan ja auringon
muokkaamaaksi köydeksi..ja vihdoin...maaksi maatuvaksi...
Miten voinkaan olla, samaanaikaan, vihainen meille..vihainen ajalle,
tai sen puutteelle..omillle virheille ja sille että, kaipaan sinua yhä...
Tsau:Friidu
Kuitenkaan minusta ei ole enää edes kertomaan sinulle...sanat
tuntuvat niin pieniltä ja olemattomilta..sen sijaan hymyilen sinulle vaiti..
En olisi koskaan uskonut käyvän niin että,........rakkaus.ei päästä otteestaan..
vieressäni, samalla kun ajan yksin..
Puhun ääneen. Vastaan itselleni.
Niinkuin ajattelen sinun ajattelevan
vastaavan minulle..
Naurahdan jopa toisinaan ääneen...Joku voisi luulla
jos näkisi minut nyt...tuo kummallinen nainen..
järkeäkö vailla..järjetön..
Mutta, minä yritän vain sanoa...sinulle
Minulla on sinua ikävä. Suunnaton ikävä.
Ei, ei minulla ollut ikävä..silloin kun olit poissa
ne 30 vuotta luontani...miksi sinun täytyikään palata? Nyt..
En tuntisi nyt ikävää en kuviteltuja hetkiä väliimme,
joita ei koskaan ollut....Eläisit omaa elämääsi ja
minä omaani...Ilman sinua, Ilman minua..Ilman meitä,
joita ei ollut..limittäin, ei päällekkäin, ei yhdeksi sulautuneena,
ei toisiinsa liimautuneena, sotkeutuneena, sidoksissa, rikki-
revittyinä...palasiksi katkottuina, yhteen uudelleen sidottuna..köytettynä
näkömättömin sitein..vain siksi että, kohtasimme kerran Moskowan yössä..
eikö tuon yön voisi jo unohtaa...unohtaa junan keinunnan..kiskojen tasarytmisen, yksitoikkoisen sävelen..meidät kietoutuneena..katulamppujen kelmeän hohteen alla...valon loistaessa vesi-lammikoihin märkää asfalttia vasten..mukaellen...sen tuoksun..puiston lehtien tuoksu..minun märät kasvoni..liimautuneena sinun käsiisi...
Eron...sanat joita ei sanottu..ei lausuttu..joita paettiin..jotka kätkettiin..jotka unohdettiin..vuosikymmenneksi..
Meitä ei sidottu yhteen..vahvaksi köydeksi... Harmaasta karheasta paksusta hampusta..
Tiedäthän vanhojen ruosteisten troolaleiden laivaköydet...elämämme olisi pitänyt muovautua
juuri sellaisiksi...sään, pakkaksen, sateen ja roudan ja auringon
muokkaamaaksi köydeksi..ja vihdoin...maaksi maatuvaksi...
Miten voinkaan olla, samaanaikaan, vihainen meille..vihainen ajalle,
tai sen puutteelle..omillle virheille ja sille että, kaipaan sinua yhä...
Tsau:Friidu
Kuitenkaan minusta ei ole enää edes kertomaan sinulle...sanat
tuntuvat niin pieniltä ja olemattomilta..sen sijaan hymyilen sinulle vaiti..
En olisi koskaan uskonut käyvän niin että,........rakkaus.ei päästä otteestaan..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan loistava jälleen kerran. Se on just tuollainen se rakkaus, ei päästä otteestaan kun kerran törmää. Ikuiset mustelmat jää.
Osaat niin taitavasti luoda tunnelman sanoillasi! Ihana. Ihana, kuulitko!
Nimim. "Lumoutunut"