Olen 15 vuotias tyttö etelästä ja ainut ongelma elämässäni on äitini. Hän siis suorastaan ristää minulta elämän haluni.
Kaikki alkoi jo pienenä. Kasvoin ilman isää, melkeimpä ilman ketään. Sain pienempänä puhutaan nyt noin 10-12 vuotiaasta, ruumiillista kuritusta, sehän on laissa kielletty, mutta eipä tinnut olla silloin, valitettavasti. Kun kasvoin niin kaikki muuttui pahemmaksi kuin ennen aloin saada pahempi muotoista kuritusta, sanoisin tätä jo pahoinpitelyksi. Sain jatkuvasti myös henkisiä vammoja. En usko kyllä että äitini olisi tätä tahallaan tehnyt, mutta teki kumminkin. Se on jättänyt minuun arvet jotka tulevat esiin myöhemmässä vaiheessa, ei vielä edes niin pahasti.
Nyt kun siskoni, ainut joka ymmärtää minua, sillä äitini on koetellut häntäkin, muutti pois, monen sadan kilometrin päähän, niin ei minulla ole enään ketään kenelle puhua,ei yhtäkään, sillä emme oli sukulaisiinkaan yhteydessä. :s Joten avaudun nyt suomi24:lle.
Huomaan useastikkin kun menemme esim. shoppailemaan tai reissuun tms. että suorastaan masennun täysin, jos olen siellä äitini kanssa. Tämä sama olisi todella nastaa kaverin kanssa edes siskoni, mutta ei. Meillä on usein riitoja, jotka mielestäni syntyvät kuin tyhjästä, ne kestävät monia päiviä, joskus viikkojakin. Tästäkin löydän esimerkin. Olin tällöin pari vuotta nuorempi kun pyysin ystävällisesti äitiäni tekemään minulla leivän. Hän sanoi alkuun mukavalla äänellä ''Toki,mitä päälle?''. Kun lopulta äiti saapui huoneeseeni niin hän oli raivoissaan kun mikäkin, tuli koputtamatta,ilman leipää ja alkoi huutamaan tyyliin ''Voi vitun pentu ekssää vittu voi ite tehä ommaa leipääs saatana että osaat olla vammanen lapsi''. Sanoin tähän vain että: Älä pliis huua ja kiroile,voin mä sen itekkin sit tehdä. Johon äitini sanoi: ''No vittu tee ite saatana'' ja paiskasi oveni kiinni.
Minusta äitini käyttäytyy kuin teini-ikäinen lapsi, vaikka minunhan se pitäisi tässä olla eikä toisinpäin. Kerran kun mainitsin tästä äitilleni, ihan rauhallisena, huutamatta niin sain vastaukseksi että ''Voi jumalaita säähän tässä se murrosikäinen olet.'' ja huutaminen häneltä jatkui. Yritän jatkuvasti olla alottamatta riitaa ja olla huutamatta, mutta minkäs sille voi jos äiti on tuollainen.
Olen miettinyt jo monta kymmentä kertaa itsemurhaa, kerran olin lähellä toteuttaakkin sen, kumminkaan en kerennyt, nyt sanon että onneksi, kun äitini tuli jo kotiin. Olen alkanut viillellä itseäni tämän takia, vaikka se on mielestäni turhaan.
Odotan itseasiassa oikein innolla sitä kertää kun riitamme jälleen alkaa ja hän sattuisi käyttämään väkivaltaa minuun. Silloin minulla olisi kerrankin tarvittavat todisteet häntä vastaan. Haluiaisin äitini oikeuteen tästä asiasta, mutta en kummiskaan vankilaan,sillä silloin minulla ei olisi ketään ja joutuisin luultavasti lastenkotiin. Kerran unelmoin jo tyhjästä kun riitelimme jälleen siitä parikymmentä tuntia jolloin äitini sanoi lopuksi: ''Haluakssää oikeesti turpaas?'' Kohotin silloin hieman toista kulmaani ja sanoin että no anna tulla. Luulin jo voivani soittaa poliiseille ja ilmoittavani äidistäni.
Miten tämän jutun kävisi jos viesin asian poliisille ja nostaisin syytteen, kuulen jatkuvasti miten huono lapsi, kauhea äpärä, vammanen penikka jne. olen. Äitini on kohta 46 vuotta, mutta käyttäytyy kun lapsi.
Kiitos ajastasi jos jaksoit lukea loppuun asti ja pyydän asiallisia vastauksia tekstilleni.
Kaikki alkoi jo pienenä. Kasvoin ilman isää, melkeimpä ilman ketään. Sain pienempänä puhutaan nyt noin 10-12 vuotiaasta, ruumiillista kuritusta, sehän on laissa kielletty, mutta eipä tinnut olla silloin, valitettavasti. Kun kasvoin niin kaikki muuttui pahemmaksi kuin ennen aloin saada pahempi muotoista kuritusta, sanoisin tätä jo pahoinpitelyksi. Sain jatkuvasti myös henkisiä vammoja. En usko kyllä että äitini olisi tätä tahallaan tehnyt, mutta teki kumminkin. Se on jättänyt minuun arvet jotka tulevat esiin myöhemmässä vaiheessa, ei vielä edes niin pahasti.
Nyt kun siskoni, ainut joka ymmärtää minua, sillä äitini on koetellut häntäkin, muutti pois, monen sadan kilometrin päähän, niin ei minulla ole enään ketään kenelle puhua,ei yhtäkään, sillä emme oli sukulaisiinkaan yhteydessä. :s Joten avaudun nyt suomi24:lle.
Huomaan useastikkin kun menemme esim. shoppailemaan tai reissuun tms. että suorastaan masennun täysin, jos olen siellä äitini kanssa. Tämä sama olisi todella nastaa kaverin kanssa edes siskoni, mutta ei. Meillä on usein riitoja, jotka mielestäni syntyvät kuin tyhjästä, ne kestävät monia päiviä, joskus viikkojakin. Tästäkin löydän esimerkin. Olin tällöin pari vuotta nuorempi kun pyysin ystävällisesti äitiäni tekemään minulla leivän. Hän sanoi alkuun mukavalla äänellä ''Toki,mitä päälle?''. Kun lopulta äiti saapui huoneeseeni niin hän oli raivoissaan kun mikäkin, tuli koputtamatta,ilman leipää ja alkoi huutamaan tyyliin ''Voi vitun pentu ekssää vittu voi ite tehä ommaa leipääs saatana että osaat olla vammanen lapsi''. Sanoin tähän vain että: Älä pliis huua ja kiroile,voin mä sen itekkin sit tehdä. Johon äitini sanoi: ''No vittu tee ite saatana'' ja paiskasi oveni kiinni.
Minusta äitini käyttäytyy kuin teini-ikäinen lapsi, vaikka minunhan se pitäisi tässä olla eikä toisinpäin. Kerran kun mainitsin tästä äitilleni, ihan rauhallisena, huutamatta niin sain vastaukseksi että ''Voi jumalaita säähän tässä se murrosikäinen olet.'' ja huutaminen häneltä jatkui. Yritän jatkuvasti olla alottamatta riitaa ja olla huutamatta, mutta minkäs sille voi jos äiti on tuollainen.
Olen miettinyt jo monta kymmentä kertaa itsemurhaa, kerran olin lähellä toteuttaakkin sen, kumminkaan en kerennyt, nyt sanon että onneksi, kun äitini tuli jo kotiin. Olen alkanut viillellä itseäni tämän takia, vaikka se on mielestäni turhaan.
Odotan itseasiassa oikein innolla sitä kertää kun riitamme jälleen alkaa ja hän sattuisi käyttämään väkivaltaa minuun. Silloin minulla olisi kerrankin tarvittavat todisteet häntä vastaan. Haluiaisin äitini oikeuteen tästä asiasta, mutta en kummiskaan vankilaan,sillä silloin minulla ei olisi ketään ja joutuisin luultavasti lastenkotiin. Kerran unelmoin jo tyhjästä kun riitelimme jälleen siitä parikymmentä tuntia jolloin äitini sanoi lopuksi: ''Haluakssää oikeesti turpaas?'' Kohotin silloin hieman toista kulmaani ja sanoin että no anna tulla. Luulin jo voivani soittaa poliiseille ja ilmoittavani äidistäni.
Miten tämän jutun kävisi jos viesin asian poliisille ja nostaisin syytteen, kuulen jatkuvasti miten huono lapsi, kauhea äpärä, vammanen penikka jne. olen. Äitini on kohta 46 vuotta, mutta käyttäytyy kun lapsi.
Kiitos ajastasi jos jaksoit lukea loppuun asti ja pyydän asiallisia vastauksia tekstilleni.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Näen kirjoituksessasi selvän hätähuudon ja haluaisinauttaa mutta miten,
näilläsivustoilla eivoi edes keskustella henkevästi asioista ilman että jokutulee lässyttämään jotain skeidaasiihenväliin,
mullaoli nuorempana ongelmana mutsin rakastaja joka niinsanotusti potkimuapäähän ja välillä kävijopa käsiksi kunnes olinjo 14v ja 175senttinen, siinämenivähän huonekalujapäreiksi mutta eipäkäyny enääkäsiksi, nomutta ontosiaan kokemusta perhehelvetistä, onneks olennyt itsenäinen ja asun omassakodissani, mutta tunnen sympatiaa toisiakohtaan joilla kotiolot on päinhelvettiä,
kokemuksestatiedän että on ainakin helpompikestää josvoipuhua jonkunkanssa luottamuksellisesti, enkätarkoita mitään psykiatreja vaan ystävääjoka jaksaa kuunnella ja jonkakanssa voiskeksiä jotain asiaahelpottavia ratkaisuja,
T:hengessämukana,
Olet hyvin fiksu ja järkevä nuori. Ymmärrät täsyin hyvin että jokin mätää äidin pyykeessä. Ei hän varmasti tahallaan kiusaa sinua ja varmaan luulee jopa rakastavansa. Äitis ei on pyyseeltään lapsen tasolla ja ei ymmärrä ja omaa vanhemman roolia ollenkaan. Varmaan sinun on ollut kuin pakkko aikuistua ennenaikaisesti ja olet joutunnut harppaamaan yli lapsuusvuosien. Siitä on seurauskena pahaa oloa ja tunne että pallo on hukassa. Onneksi asioilla voi tehdä jotakin ja nykyään ymmärretään psyykeen kehityksen lainalaisuuksita. Sinun olisi hyvä saada ihan ammatillista apua.
Sosiaalitoimisto ja nuorten asiohin perehtynyt psykiatrain ammattilinen vaoi sinua auttaa. Kannattaa tilata aika viakka lääkärille ja vaatia että saisit näihin ongelmiin apua. Jospa vaikka pääsisit asumaan pois kotoa. Yhdssä neuvottelemalla voi löytä sinulle sopiva pikka kaydä koulua ja asua. Äitis tarvitsisiapua mutta hänen pitäsis itse ymmärtää oma tilanteensa. Ei hän paha ihmien ole vaan jotenkin psyykeeltään sairas ja kypsymätön. Kirjoituksesta ymmärtää että olet erittäin topakka tyttö. Pärjäät elämässä ja asianmukaisella järjestelyillä asiasi tulee kuntoon.
Jos ongelmista kirjoittelu auttaa. Toivon teille molemmeille onnea ja hyvää kesää.
ootte kumpikin sairaita, fakta
Aikuisen näkökulmasta suosittelisin teille perheterapiaa, se on auttanut monia samassa tilanteessa olevia.
Voithan sie hakea teille apua jo nyt vaikka, ei ole pahempia fyysisiä jälkiä todisteena. Koulun terkkarin tai muun luota? Ne varmasti osaa neuvoa paremmin.
Kerran sanoin suutuksissani äidilleni, että teen itsemurhan. Seuraavana viikkona olinkin jo osastolla seuraavat 7 kuukautta. huoh.
No d44 tosi surullista
Sun äidilläs ei ole mitään oikeutta kohdella ja puhua sulle näin, ei mitään. Hän ei omista sua, hänellä on velvollisuus pitää susta huolta ja tää väkivaltasuus ja nimittely ynm. ei kuulu kyllä siihen! Hän on aikuinen ja kyllä tietää mitä tekee. Enpä usko että hän kohtelee yhtäkään aikuista näin kuin sinua? Lapsia on helppo manipuloida mutta siihen täytyy tehä loppu. Sen pitää jotenkin saada tajuamaan että hän menettää lapsensa tai sit alkaa käyttäytymään niinku pitää.
Minä kärsin alkoholisti äidin kanssa ja tiedän mitä koti helvetti on ja sen takia pystyn käsittämään mitä sä käyt läpi.
Sulle olis paras päästä vähäksikin aikaa pois ja alkaa parantua ja keskittyä kasvamiseen terveessä ympäristössä. Sun pitää tästä yrittää kertoa sukulaiselle tai koulussa opelle tai jollekkin, lähetä vaikka tää sun viesti sossuun tai eti lastensuojelu viranomaiset.
Sun äidillä on näköjään mielenterveys ongelmia jotka ei ole sun syytä eikä sun tarvi elämääs pilata sen takia.
Ole rohkea ja eti apua vaikka nyt meilaisitkin poliisille ja pelottavaa se kait on mutta et aina saa apua mitä haluat valitettavasti heti, mutta älä anna periksi ittesi takia.
Sun ei todellakaan pidä kestää tämmöistä ja tiedän että on todella pelottavaa kun on tämmösessä tilanteessa kun on nuori ja vaikka äiti mitä vaan tekis on hän vaan äiti mutta ei se tarkota sitä että teillä menis välit poikki sun pitää vaan saada se tajuamaan että tämmönen ei ole sallittua!!!
Älä enää yhtään kertaa ajattele ittes tappamista vaan keskity ittes pelastamiseen!
Elämä voi olla ihan kivaa jos siihen vaan on mahdis ja vaikka sijaiskodissa voisi olla rauhassa ja keskittyä siihen!!
sinuna mä menisin rauta kaupaam ja ostaisin lukon oman huoneen ovelle ettei äitee pääsis huutaa mulle en osaa muuta neuvoa.
Mullono llu kans joku tollai tilanne joskus. Totta tuo että vähän tällee vaikee neuvoa, mutta mitä jos ottasit asian aiheeks jsut jossai terkkarin tykönä? Se vois auttaa..paljonki.
Pärjäile.
tiedätkö et mä oon täysin samassa tilanteessa sun kanssa paitti että mun sisko muutte toiselle puolelle suomea. Pystyisinpä auttaa sua... tiedän kuinka kurjaa on elää tuommoisessa, vaikka sanoo ihan mukavasti, niin mutsi kuulee kaiken vittuiluna. nyt ollaan koko perheen kans täällä siskon luona ja kaikki mitä tääl tapahtuu on mun vika. Vaikka kuin tyhmältä tää kuulostaa niin oon parina iltana miettiny radikaalinpaa vaihtoehtoa. Mut sit mun mieleen tulee aina mun paras ystävä ja se että enään vuos niin voin muuttaa kotoa pois :) kannattaa aina miettiä tulevaan ja koittaa jaksaa vaikka mutsi oiski kui kakara... Usko pois.
Siitä kannattaa puhua kyl jollekki! Itelläni oli samanlainen tilanne (tai no ei ny iha, tukkapöllöä tuli, huutoo ja sama, halusin tehäitsemurhan). Kävin kerran siitä poliisi puhutteluissa, sossuilaa varmaa miljoona kertaa (tai ainaki tuntu siltä).. Ja äiti sai siitä sakot (tukkapöllöstä).. En muista paljo, mut nyt en saa tukkapöllöä enää, vaan pelkkää huutoa (jota en jaksa kuunnella)! Ja en pysty enää kattoo äitii silmii tai puhuu mistää henkilökohtasesta. Menetin luottamukseni koin pienenäki vaikka mitä kauheeta mut niihi ei onneks liittyny väkivalta(1-6v.)
Kiitos hienoista kommenteistanne (suurimalle osalle).
En kuitenkaan osaa, enkä edes välttämättä haluaisi puhua kenellekkään ongelmistani. Onneksi nyt von sanoa, että tilanne on jokseenkin hieman rauhoittunut.. Saapa nähdä.
Juteltiin btw äidin kanssa tässä pari päivää sitten uudesta vuodesta, ja siitä kuinka en saa lähtä mihinkään. Sanoin että en pidä olla kotona, josta seurauksena oli se että äiti alkoi huutamaan ja pilaamaan muuttosuunnitelmiakin.
No parempaan päin. Haters gonna hate.
Kenenkään lapsen/nuoren ei tarvitsis joutua kokemaan tuollaista. Sinussa ei ole mitään vikaa, äidilläsi on ongelmia itsensä ja psyykensä kanssa. Koulusi terveydenhoitaja on varmastikin helpoimmiten saatavilla ja hän kyllä on tavannut muitakin samantapaisia kokeneita nuoria ja osaa auttaa luottamuksella sinua. Eikä haittaa, vaikka et "osaisikaan" esittää asiaasi tai puhua kokemistasi asioista, terkkari kyllä osaa esittää oikeanlaisia kysymyksiä sinulle, kun aikansa havainnoi tunnetilaasi. Toivon sinulle uskoa parempaan elämään, sitä kyllä on luvassa, kunhan tilanteeseesi saat apua!
haahaaaaa
Et oo ainut, mä oon 14v ja äiti on henkisesti saman ikänen... jos jotain ihan vaan kysyn ni hirveetä vittuilua, sanoo mua äpäräks ja vitun läskiks jolla ei oo elämää.
no ei olekkaan, ku äiti pilaa mun elämän! koulus menee hyvi ja näi mut kotona ei oo kyl oikee mikää hyvi, iskän kaa tuun taas tosi hyvin toimee. ne on viel yhes, mut toivoisin et äiti lähtis jonnekki ja jäisin iskän kaa asumaan kahestaa! ja toisaalt haluisin kans et äiti satuttas mua fyysistest, sillee et voin syyttää sitä pahoinpitelyst!
Onneksi sinulla on toinen kypsä vanhempi. Äitisi ei ole tsapainossa ja terve. Yritä ymmärtää häntä siltä kannalta. Älä masennu moisesta ja menetä itseluotttamustasi sairaan aikuisen vuoksi.
Meitä on moneksi.
Minulla on olut hakkaava, mielisairas äiti. Sain äitipuolen, joka oli lähes samanlainen. Isäkin hakkasi. Vaikka nahkavyön sojella jos sille päälle sattui. Rukaakaan ei saanut kaikkina päivänä kotona. Onneksi siihen aikaan oli lauantaina koulua, niin ei tarvinnut olla kuin sunnuntaina syömättä. Kun olin 14 vuotias, lähdin kotoa ja siitä asti olen elättänyt itseni. Kunniallisella työllä. Nyt olen yli 60 v. Koskaan ei tullut mieleeni, että tekísin itselleni jotain, koska enhän minä ollut se mielisairas. Tällä vahvuudella olen tallannut elämääni tähän asti. Teen mitä on minun tehtävissä ja enempää ei voi. Olen pärjännyt elämässäni hyvin. Kouluttanut itseni ja luonut hyvin toimeentulevan yrityksen.
Annan aloittajalle neuvon, että itsensä tappaminen tai muunlainen tuohoaminen ei mitenkään auta tilannetta. Tiedän että se on avunpyyntö, mutta loppupeleissä ihiminen itse vain voi todella auttaa itseään. Joka sinulle tekee pahaa, ei ole sen arvoinen, että sinä teksisit itellesi pahaa hänen takiaan. Hänki siis oma elämä. Se on sinun elämä, älä tuohoa sitä toisten takai.
Voisit marssia ensimmäiseksi lastensuojeluviranomaisten luo kertomaan äidistäsi ja toiseksi voisit ottaa yhteyttä koulusi terveydenhoitajaan. Heillä on velvollisuus auttaa sinua kun haet apua.
jos haastat äitisi oikeuteen tai ilmotat poliiseille joudut aika varmasti lastenkotiin /sijaisperheeseen ainakin joksikin aikaa. itselläni on samanlaisia ongelmia mutta äitini ei ole käynyt minuun käsiksi kuin pari kertaa mutta hän on murskannut minut henkisesti aivan täysin , olen nyt 9lk ja minulla ei ole mikään hyvä keskiarvo ja ensikevään yhteishaku stressaa minua ihan järkyttävästi ja vielä kun äitini haukkuuminua yms. todella usein kun olen ujo ja herkkä ihminen jolla on vaan yksi ystävä jolle voin puhua luotettavasti ja muutama kaveri joille en voi luotettavasti puhua en pysty millään hoitamaan itseäni henkisesti kuntoon ja samalla panostaa kouluun.... nytkin tätä kirjoittaessani itkin ....Leipominen on intohimoni ja tänään kun tein joulutorttuja sain äidiltäni ohjeen että puoliin tortuista laitan luumumarmeladia ja puoliin omena-kaneli marmeladia niin päätin tehdä niin että ensin teen ne missä on luumumarmeladi ja sitten omena-kanelimarmeladitäytteiset kun olin saanut luumutäytteiset valmiiksi käännyin katsomaan mitä siskoni tekee ja puhuimme jotain sitten kuulimme kun äitimme palaa keittiöön ja on heittänyt osan tortuistan lavuaariin koska "en ollut tehnyt molempia makuja" ja kun yritin selittää että teen niistä levyistä mitkä olivat sulamassa omenakaneli täytteisiä niin äitini alkoi vain huutaa että olen itsekäs kun tein vain niitä mistä itse tykkään enkä laisinkaan niitä mistä hän tykkää eikä antanut minun selittää ollenkaan mutta tämä oli vain esimerkki ...
Kiva kun kerrot julkisesti leipomis origioistasi. Muista ottaa xylimax!
Hei,
Sinun kannattais ottaa yhteyttä vaikka perheneuvolaan. Väkivalta ei ole iokeutettua missään muodossa. Näyttäisi, että teillä on pahoja ongelmia ja varmasti äitisi ei vou itsekään hyvin turvautuessaan niin henkiseen kuin fyysiseen väkivaltaan.
Lastensuojelaissa lapsi pitää tulla kuulluksi, tuskin sinua heti automaattisesti pois kotoa otetaan. Ensin teitä molempia kuunnellaan ja ohjataan varmastikin johonkin keskusteluihin tarkoituksena antaa tukea teille molemmille, jotta ristiriidat voitaisiin ratkaista. Toivottavasti saat rohkeutta toimia, asiat varmasti järjestyvät parhain päin.
Olin itse 11v. kun halusin pois kotoa..äitini joi paljon ja isäpuoleni pahoinpiteli. Halusin nimenomaan pois kotoa. Ilmottauduin sosiaalityöntekijälle ja pääsin sijaisperheeseen kahden viikon päästä. Sijaisperhe oli minun pelastus, sain ruokaa ja huolenpitoa sekä kunnollisen perheen mallin. Nyt elän tasapainoista elämää kaikista huonoista kokemuksistani huolimatta, mutta tuskin eläisin jos en olisi hakenut apua. Olin 17v. kun äitini tappoi itsensä..hän ei päässyt alkoholismistaan ikinä eroon.
Tarinani pointti on se, että asiat yleensä selviää kun uskaltaa toimia ja puhua avoimesti ongelmistaan. Tsemppiä sinulle ja usko parempaan tulevaisuuteen.
Kannattaa oikeesti tehdä asialle jotain! Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu munki faija on ihan samanlaine tapaus... Perheneuvolaan vaan !!!
Vittu tapa äitis
Moi Minna. Toivottavasti asiat olisi viestisi jälkeen kehittynyt parempaan suuntaan. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin haluun kertoo pari asiaa... Toivottavasti näät tän viestin.
Mulla on kokemusta myös siitä, mitä on kun vanhempi hakkaa. Mun äiti teki sitä myös, siihen asti kunnes pystyin itse puolustautumaan. Ongelmia meillä oli kyllä muitakin. Kun olin sun ikänen, halusin muuttaa pois. Otin yhteyttä sossuun, kuka oli ollut meidän tukena jo vuosia... Se hommas saman tien mulle paikan MAHTAVASTA perheestä. Asuin perhekodissa kunnes, kun täytin 18. Ne reilut pari vuotta, oli mun pelastus. Sain koulun käytyä ja pääsin mun masennuksesta. Tuntu kuin olisin vasta silloin oppinut hengittämään. On siis muitakin vaihtoehtoja, kun karut laitokset. Niin kun just nää perhekodit.
Suosittelen ottamaan lastensuojeluun yhteyttä. Mut ennen kaikkea, puhu sun äidin kanssa. Yritä. Kysy siltä, et miks sillä on niin paha olla...