Yksinäisyys on pelkkä olotila, kaikki ihmiset ovat oikeasti yksinäisiä.
Luuletteko oikeasti että ihmiset jotka pyöritävät baareissa isoissa porukoissa ja käyvät " kaverien " luona kylässä oikeasti välittävät toisistaan?
Kaikki ihmiset ajattelevat vain itseään, henkilö joka väittää muuta on tekopyhä ja valehtelee itselleen.
Seuranhaukuisuus muodostuu tarpeesta saada jotain, esimerkiksi seksiä tai taloudellista tai ilmaista viihdettä.
Ei ketään oikeasti kiinnosta mitä teit viikonloppuna tai mihin olet menossa matkalle tai miksi et ollut töissä tai koulussa. Ihmiset vain käyttävät hyväksi toisiaan niin paljon kuin pystyvät, ja sitten kun ei voi enään käyttää hyväksi siirrytään toisiin ihmisiin.
Kukaan ei ole "yksinäinen" jokainen voi liittyä massaliikkeeseen ja mennä muiden ihmisten luokse hyväksikäytön ympyrään.
Luuletteko oikeasti että ihmiset jotka pyöritävät baareissa isoissa porukoissa ja käyvät " kaverien " luona kylässä oikeasti välittävät toisistaan?
Kaikki ihmiset ajattelevat vain itseään, henkilö joka väittää muuta on tekopyhä ja valehtelee itselleen.
Seuranhaukuisuus muodostuu tarpeesta saada jotain, esimerkiksi seksiä tai taloudellista tai ilmaista viihdettä.
Ei ketään oikeasti kiinnosta mitä teit viikonloppuna tai mihin olet menossa matkalle tai miksi et ollut töissä tai koulussa. Ihmiset vain käyttävät hyväksi toisiaan niin paljon kuin pystyvät, ja sitten kun ei voi enään käyttää hyväksi siirrytään toisiin ihmisiin.
Kukaan ei ole "yksinäinen" jokainen voi liittyä massaliikkeeseen ja mennä muiden ihmisten luokse hyväksikäytön ympyrään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos et ole kokenut todellista ystävyyttä ja rakkutta niin todellisuus on silloin juuri tällainen. Kyllä ihmisellä on sosiaalinen tarve, ihmisen ei ole hyvä olla yskin. Se tarkoittaa että haluaa olla tositen kanssa ja myös antaa yhteyttään toisille. Kyllä tarve on myös henkinen ja psyykkinen: ei vain tarkoita seksiä, rahaa ym. Kyllä massan mukana voi pyöriä mutta jos ei synny syvempää kontaktia kenenkään kasnsa ja niin on outo ja orpo olo.
Nimim 'Sinäkin kaipaat'. Sulla on hieno ilmaisu tuo: "antaa yhteyttään toisille". Tuo ainakin hyvin kuvaa minun fiiliksiä. Minulla on ystäviä ja tuttuja aika monta, mutta koen, että kukaan heistä ei anna mitään tavallaan. Koen herkästi, että he tarvitsevat, mutta eivät todellakaan ole kiinnostunut minusta.
Minä tykkäisin silloin tällöin kenen-tahansa taholta tulla yllätetyksi niin, että joku olisi kiinnostunut ja varsinkin, kuuntelisi hetken.
Sekin mikä tuntuu todella kurjalta, kun ihmiset eivät muista aiemmin puhuttua, eivät ole panneutuneet, nyt tässä tapauksessa siihen mun kertomaan asiaan. Toivoisin, että minulta joskus kysyttäisiin miten sen ja sen asian kanssa meni, jos jostakin on puhuttu.
Sekin harmittaa, kun nämä itseään etsivät kaverit eivät muista kertoa miten heillä lopulta päätyi hyvin jokin hässäkkä, josta olimme puhuneet. Koen tätä usein. Toinen vain käyttää minua kuulijana, mutta ei halua minulle sitten ilmoitella sen kummoisemmin.
Itse olen yrittänyt muistaa tuon palautepuolenkin. Silloinhan elämä tuntuisi yhteydenpidossa elämiseltä, olisi jotakin jatkuvuutta.
Nyt tosiaan tuntuu, että voinhan minä näinkin olla täydellisen yksin, puhumatta päivän mittaan mitään. Niinkö vähän ystävät antavat. - Mikähän on minussa olevaa vikaa.
Minä tykkäsin, että aloittajan kuvaus oli hyvä, raakuudessaan. ;-)
Käyn mieluiten yksinäni saunassa, jos ollenkaan.
Aika paljon peukkuja?!
Toki on totta että kaikki mitä ihminen tekee on pohjimmiltaan itsekästä. Mitä muuta? Jos vaikka rakastat toista ja otat luodin sen puolesta, niin teetkö sen rakkaasi takia vai siksi, että et kestä ajatusta olla yksin? Pelkkiä hormoneja ja sähköimpulssejahan kaikki on. Mutta so what? Ideahan on löytää ihmisiä jotka ovat itsekkäitä samalla tasolla, jolloin kaikki on ok. Ongelmai tulee silloin, kun toinen antaa enemmän - se on hyväksikäyttöä. Jos molemmat saavat suhteesta suunnilleen saman verran, se on pikemminkin kaupan käymistä. Mitä vikaa kaupankäynnissä on?
Itse olen yksin, koska itsetuntoni on liian heikko. Pienikin kritiikki, torjunta tai nöyryytys hajottaa sen tuhansiksi sirpaleiksi. Enkä enää tiedä kuinka monta kertaa jaksa koota itseni. Pelkään ihmiskontaktia koska tiedän, että se voi ajaa minut itsemurhaan millä hetkellä hyvänsä. Eikö se ole aika hyvä syy olla erakko?
"Aika paljon peukkuja", aloitit. - Minä olen sinunlaisesi. Just tuo, että itsetunto on todella down melkein aina! Ei kestä kenenkään lähelle tuloa missään mielessä, sellaisesta ei ole vissiin yhtäkään kokemustakaan, läheisestä ihmisestä.
Kun tavallaan ei ole identiteettiä, niin mikä/kuka on se, 'jolla mä pelaan'? Kamala tilanne. Tuskaista. Mutta keski-iän ylittäneenä olen voiton puolella, tätä aavikkoelämää ei voi olla enää hirveän kauan.
Ilman rakkaudellisia ja vuorovaikutteisia ihmissuhteita elänyt ihminen on elänyt ja kokenut ihmiselämästä vain puolet, ehkä vain neljäsosan... jos verrataan johonkin kuviteltuun normiin.
Tosin, en luule, että 'kaikilla muilla on kivaa'. Ihmissuhteissa ja rakkautta saanenakin ihminen saattaa joutua hyvin paljon kärsimään! Yhtäkö paljon kuin tämmöinen aavikon erakko, joka lääketieteellisestikin liian hauraaksi todettu. Puntitko tasan? - Miks aina sanattomasti moititaan, jollei uskalla elää? Kun ei uskalla ja osaa. Ei pysty luottamaan itseen, eikä toisiin. Huh!
N IINKÖ
89393059 3..... sanasi olivat juuri niinkuin minun ajatukseni...
Aika kärjistettyä, kuulostaa masentuleen ja kyynisen ihmisen puheelta. Mutta maailma alkaa näyttäytyä juuri sellaisena kuin sitä katsoo.. Jos oikeasti kaipaa läheisiä ja välittäviä ihmisiä ympärilleen, ei oikein auta muu kuin yrittää ensin itse olla sellainen. Vaikka se olisi teeskentelyä.
Samanlaiset viihtyy samanlaisten kanssa. Voi tietenkin olla täyttä ******, mutta jollei pysty koskaan olemaan avoin ja rehellinen itselleen ja muille, ei tule koskaan saamaankaan muuta.
Ei itseluottamustakaan opi jollei ei itse ole luotettava.
ja niin kuin joku sanoi, kun kokee johonkin ns syvemmin, se luultavasti muuttaa aika paljon sitä todellisuutta, jossa elää. harmi vain jos sellaista ei koskaan uskalla tuntea.
Vaikka asiaa kuinka kääntelisit tai vääntelisit, niin tieteellinen tosiasia on se, että ihmisen korkeamamt aivotoiminnot ovat evoluution myötä kehittyneet palvelemaan sosiaalisuutta. Päinvastoin kuin mitä annat ymmärtää, ihmiset eivät "tiedä" tai "luule" että ystävät, omaiset jne. ovat heille rakkaita, he kokevat sen. Se on samanlainen kokemus kuin vaikka käden pistäminen kuumalle liedelle. Se polttaa ja sattuu, eikä sitä muuksi voi käännellä ja väännellä vaikka olisi millainen i"ntellektuelli".
Jos ihminen kokee itsensä täysin ulkopuoliseksi joko esim. syrjäytymisen tai vaikkapa jonkin aivokemillisen häiriön (kuten psykopatia tai skitsofrenia) takia, niin käyttäytymisestä muuttuu huonosti hallittua, lyhytjänteistä, kaaottista ja päämäärätöntä. Ihminen tulee suoraan sanottuna hulluksi. Ihminen tarvitsee "toista" käyttäytyäkseen ja ajatellakseen kutakuinkin järjellisesti. Ja se toisen ihmisen läheisyys ja yhteys tähän toiseen ihmiseen on kokemus eikä mikään "luulo" tai "tieto", jonka voisi muka "hoksata" vääräksi kunhan on vain tarpeeksi älykkö.
En itsekään kyllä tykkää, että asia on näin.
kaikki kuolevat yksin, mutta kannattaa miettiä miten haluaa elää...Yksinäisyys on tunne, ei olotila. Yksinäinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja tyhjäksi, olipa yksin tai ei. Ilman seuraa taas ei välttämättä aina ole yksinäinen olo.