Kyllä saa kärsiä pieni adoptiolapsi, kun irrotetaan juuristaan,
ja kuskataan tänne vieraiden ihmisten ja vieraan kulttuurin sekaan,
yksin, orpona.
Kuinkahan moni suomalainen aikuinen olisi valmis yksin muuttamaan,
afrikkaan, majaan, vieraiden ihmisten sekaan.
Ihmetyttää, miksi suomalaiset rahakkaat, onnelliset vastanaineet parit,
ei muuta itse romaniaan, liettuaan ja elele siellä kuninkaallisten veroista
elämää, etätöineen, orpolapsikatraan keskellä.
Yhtälailla näistä lapsista kasvaa omia lapsia, eivätkä ikinä unohda
huoltajiaan, kuten täällä lapset unohtavat omat vanhempansa.
On se vaan tässä adoptioasiassakin todellisuudessa omaetu tärkein.
ja kuskataan tänne vieraiden ihmisten ja vieraan kulttuurin sekaan,
yksin, orpona.
Kuinkahan moni suomalainen aikuinen olisi valmis yksin muuttamaan,
afrikkaan, majaan, vieraiden ihmisten sekaan.
Ihmetyttää, miksi suomalaiset rahakkaat, onnelliset vastanaineet parit,
ei muuta itse romaniaan, liettuaan ja elele siellä kuninkaallisten veroista
elämää, etätöineen, orpolapsikatraan keskellä.
Yhtälailla näistä lapsista kasvaa omia lapsia, eivätkä ikinä unohda
huoltajiaan, kuten täällä lapset unohtavat omat vanhempansa.
On se vaan tässä adoptioasiassakin todellisuudessa omaetu tärkein.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten liittyy Turku-keskusteluun? Ei mitenkään! Siirretään tai poistetaan!
Voisin melkein sanoa, että vihaan häntä.
Taustaa sen verran, että en oikeastaan edes halunnut lasta, mutta mieheni halusi ja alkuaikoina kumpikin oli näyttänyt vihreää valoa sille, että jossakin vaiheessa lapsi meille tulisi. Appivanhemmat ja omat vanhempani alkoivat kahdeksan lapsettoman avioliittovuoden jälkeen kysellä jälkikasvujen perään ja pian miehenikin alkoi puhua, että alkaisi olla jo aika, kun talo ja vakipaikat töissäkin oli hommattuna.
Nyt lapsen syntymästä on kuusi vuotta ja koko tämän ajan hän on ollut minulle kuin vieras, joku jonka odotan lähtevän pois minun ja mieheni kodista. Kun sain hänet ensimmäisen kerran käsivarsilleni, muistan vain tunteneeni ahdistusta ja inhoa tulevista vuosista ja halusin tyrkätä hänet takaisin hoitajalle mahdollisimman pian. Lapsi on hiljainen, ujo ja hiukan arkakin, eikä ikinä sano itse mitä haluaa, aina on kyseltävä, On rasittavaa kun töiden jälkeen pitää hakea lapsi pois päiväkodista, tehdä ruokaa, katsoa että lapsi syö, ja sitten jo muutaman tunnin kuluttua hoitaa taas ilta-askarreet ja laittaa lapsi nukkumaan, kun mieheni taas lähtee aamulla töihin ja palaa yleensä vasta iltamyöhään. Tiedän, ettei lapsi itse kysynyt tulla juuri minulle, mutta en voi inholleni mitään. En halua häntä, en pidä hänestä, enkä jaksaisi häntä hoitaa saati sitten leikkiä hänen kanssaan. Inhoan niitä itkukohtauksia, joita lapsi saa silloin, kun en suostu lukemaan hänelle tai ottamaan syliin. Yritän toki joskus tehdä niitäkin, mutta en vain kykene kovin paljoa koskettelemaan häntä.