Tässä palstaa lukiessa on selkeästi tullut esille se seikka, että jotain on tehtävä. Eihän me näin pienenä lajina voida "painia" keskenään pikkuasioiden takia.
Tässä muutamia asioita joita heittelen nyt ilmoille. Saa ampua alas jos siltä tuntuu.
1. Painiliitto tukisi seuroja ja seurojen painijaostoja rahallisesti.
En osaa sanoa paljonko Liitolle jaetaan rahaa harrastajamäärien mukaan, mutta sitä voisi jakaa myös seurojen tukemiseen. Monet pienemmät seurat ja painijaostot toimivat todella pienillä tuloilla. Ei sellaisilla varoilla voida tukea mahdollisesti menestystä hakevia painijoita. Nyt en puhu mistää järkyttävistä summista. Tuki sidottaisiin kilpailuoikeuden sisältäviin lisensseihin.
Esim. seura saisi liitolta tukea 10 € / kilpalisenssi. Se olisi kädenojennus liitolta seuralle. Nyt rahavirrat taitavat liikkua vain liiton suuntaan.
2. Kilpalisenssiin merkintä painimuodosta.
Maksun yhteydessä ilmotettaisiin liitolle kumpaa painimuotoa lisenssin omistaja pääasiassa painii (kreko tai vapaapaini). Tämä olisi hyvä peruste eri painimuotojen leiritys- ja muiden kulujen tukemiselle. Tämä todennäköisesti helpottaisi maajoukkue valintoja.
3. Painikalenteriin joku tolkku
Tällä hetkellä erilaisia painikilpailuita on pitkin vuotta siellä sun täällä. Taso kilpailuiden välillä vaihtelee ja ikinä ei voi tietää minkä tasoisiin kisoihin on ilmoittanut painijoita. Samalle viikon lopulle saattaa osua kolmekin kilpailua. Miten siinä sitten valitsen sen sopivan. Nyt en puhu 20-30 kiloisten sarjoista. Niissä löytyy aina painijoita. Nyt on kyse 40-70 kiloisista. Jos kilpailuissa on 1-3 painijaa/sarja ei se hirveästi palvele painijaa. Käytännössä SM-kisat, KLL-kisat ja muutama muu isompi turnaus kerää valtakunnallisesti väkeä noihin isompiin sarjoihin. Muuten on melko hiljaista. Poikkeuksen muodostavat ne alueet joissa on paljon painijoita, esim. pääkaupunkiseutu.
Olisiko järkevämpää karsia joitakin "kissa-ristiäis" -paineja eri alueilla ja kohdentaa resursseja enemmän esim. alueellisiin kilpailuihin. Esim. syksyllä olisi kaksi alueellista painikilpailua ja lisäksi aluemestaruus painit. Tämän lisäksi painijat voisit käydä painimassa pienemmissä kisoissa rutiinia hakemassa. Tällä tavoin isommillekin painijoille tulisi kovempia kilpailuita useita vuodessa.
Tässä kaikille kommentoitavaksi
Tässä muutamia asioita joita heittelen nyt ilmoille. Saa ampua alas jos siltä tuntuu.
1. Painiliitto tukisi seuroja ja seurojen painijaostoja rahallisesti.
En osaa sanoa paljonko Liitolle jaetaan rahaa harrastajamäärien mukaan, mutta sitä voisi jakaa myös seurojen tukemiseen. Monet pienemmät seurat ja painijaostot toimivat todella pienillä tuloilla. Ei sellaisilla varoilla voida tukea mahdollisesti menestystä hakevia painijoita. Nyt en puhu mistää järkyttävistä summista. Tuki sidottaisiin kilpailuoikeuden sisältäviin lisensseihin.
Esim. seura saisi liitolta tukea 10 € / kilpalisenssi. Se olisi kädenojennus liitolta seuralle. Nyt rahavirrat taitavat liikkua vain liiton suuntaan.
2. Kilpalisenssiin merkintä painimuodosta.
Maksun yhteydessä ilmotettaisiin liitolle kumpaa painimuotoa lisenssin omistaja pääasiassa painii (kreko tai vapaapaini). Tämä olisi hyvä peruste eri painimuotojen leiritys- ja muiden kulujen tukemiselle. Tämä todennäköisesti helpottaisi maajoukkue valintoja.
3. Painikalenteriin joku tolkku
Tällä hetkellä erilaisia painikilpailuita on pitkin vuotta siellä sun täällä. Taso kilpailuiden välillä vaihtelee ja ikinä ei voi tietää minkä tasoisiin kisoihin on ilmoittanut painijoita. Samalle viikon lopulle saattaa osua kolmekin kilpailua. Miten siinä sitten valitsen sen sopivan. Nyt en puhu 20-30 kiloisten sarjoista. Niissä löytyy aina painijoita. Nyt on kyse 40-70 kiloisista. Jos kilpailuissa on 1-3 painijaa/sarja ei se hirveästi palvele painijaa. Käytännössä SM-kisat, KLL-kisat ja muutama muu isompi turnaus kerää valtakunnallisesti väkeä noihin isompiin sarjoihin. Muuten on melko hiljaista. Poikkeuksen muodostavat ne alueet joissa on paljon painijoita, esim. pääkaupunkiseutu.
Olisiko järkevämpää karsia joitakin "kissa-ristiäis" -paineja eri alueilla ja kohdentaa resursseja enemmän esim. alueellisiin kilpailuihin. Esim. syksyllä olisi kaksi alueellista painikilpailua ja lisäksi aluemestaruus painit. Tämän lisäksi painijat voisit käydä painimassa pienemmissä kisoissa rutiinia hakemassa. Tällä tavoin isommillekin painijoille tulisi kovempia kilpailuita useita vuodessa.
Tässä kaikille kommentoitavaksi
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kun roikut mukana vielä noin 10 vuotta, saat kantapään kautta vastaukset kaikkiin kysymyksiisi.
Hohhhoijaa. Ootkonä vähä naivi vai muuten vaan tietämätön...
Noh, kohta 1: Nimenomaan rahaahan ei liitolla ole. Eikä sitä todellakaan ole jakaa "menestystä hakeville" painijoille. Kun nyt seurat pönkkäävät liittoa lisenssien muodossa ja maksamalla kadettien ja junioreiden edustusmatkat. Tyypit siis painii Finland selustassa ja liitto raapustaa siitä seuroille laskun. Lisäksi kun noita krekomiesten turistimatkoja rahoitetaan, niin eipä sitten enää riitäkään vapaaseen tai naisille muuta ku jämät. Vaikka ne ei oo läheskään kaikki turismia
2: tietääköhän 8vee nassikka kertoa että musta tulee isona krekon painija tai vapuri? Tietääköhän nassikan vanhemmat? Tai valmentaja? Tuskin. Suurin osa Suomen lisensseista on alle 15 vuotiaiden. Ja mitäs perustetta jaosta nuo leirieurot sun muut kulut kaipaa. Se on 95 prossaa krekoon ja loput (jos jää) vapaaseen.
3. Tässä olen samaa mieltä. Ja tähän auttaa pakollinen kilpailukalenteri, johon painijat ilmoitetaan kiloineen ja ikineen. Vaikka niin että paikan päällä maksetaan sitten vasta niistä jotka painia aikoo, mutta joku pakollinen tieto ennakkoon. Ja jos ei saa nimiä esiin ennen kisaa ,niin sitten tuplamaksu! Suomessa on liikaa painikisoja. puolet pois,niin porukkaakin riittää eri malliin.
Kirjoitustyylistä päätellent taitaa sama kirjottaja provota keskustelua aikaan, kun ei ilmeisesti kesäiakaan ole muutakaan tekemistä ?
1. Plaa plaa plaa , sellaista diipadaapaa että oksat pois, millä ilveellä sitä rahaa nyt vielä takaisinpäin jaettavaksi riittäisi!?
2. Aivopieru!!
3. Kilpailukalenterissa todellakin on kehitettävää, mutta ei kisoja liikaa ole, niitä on liikaa päällekkäin ja sitten on aikoja/vkon loppuja että niitä ei ole ollenkaan!
"Salapoliisille" tiedoksi, en ole niin yksinäinen että olisi tarvetta keskustella itseni kanssa.
Täma foorumi ei tunnetusti ole paras paikka keskustella järkeviä, sen olen huomannut jo aikoja sitten. Kaikenlaisia huutajia joukkoon mahtuu. Osa huutaa ihan asiaa ja toiset heiluttavat huuliaan kun eivät muuhun kykene.
Paindopain:
Olet selvästi vapaapainimiehiä. Hieman on havaittavissa katkeruutta kommenteista, mutta sen kyllä ymmärtää. Vapaapaini on ollut huutolaispojan asemassa tässä maassa niin pitkää kuin muistan. Eikä se asia varmaan ihan hetkessä muutu.
Menestyshulluna kansana muutoksia saadaan aikaiseksi kun saavutetaan menestystä. Menestystä tulee vain kovalla työllä. Heti kun vapari puolella saavutetaan miesten arvokisamitali, niin varmasti asenteetkin muuttuvat. Rosenlöfiltä en henkilökohtaisesti sitä enää odota. Odotinkohan koskaan, mutta Martikainen voi hyvinkin sellaisen tuoda. Pitäisi vaan unohtaa se krekon painiminen ja keskittyä puhtaasti vapariin. Tämä tästä.
Pari vasta kommenttia vielä,
1. Jättääkö joku työnsä tekemättä vai onko meillä kädettömiä henkilöitä liitossa, jos liitolla ei ole rahaa käytössään. Tarvitaan muutosta --> tehostetaan lajin markkinointia valtakunnallisella tasolla. Karhupaini pikku kakkosessa oli hyvä alku. Sillä saatiin muutamia uusia nassikoita saleille. Nyt tarvitaan pari pykälää terävämpää kamppaniointia ja näkyvyyttä valtakunnallisesti. Vähän vanhemmille suunnattua näkyvyyttä. Ideoita varmasti löytyy, jos liitolta löytyy oikeaa halua parantaa lajimme asiaa.
2. Hyviä ajatuksia! Entäpä jos kyseinen jaottelu otettaisiin käyttöön vasta K-lisenssistä alkaen? Alkuperäinen ajatukseni ei ollut rajoittaa kilpailua vain yhteen painimuotoon jaottelun mukaisesti. Sillä vain ohjattaisiin mahdolliset lisenssituotot kyseisen painimuodot leirityksiin, yms. Myönnän, että ajatus oli raakile, mutta parempi sekin kuin jatkuva itkeminen resurssien puutteesta.
Ei kai sillä ole väliä mitä muotoa kaveri painii 20 vuotiaana, jos nyt yleensä edes painii. Kyseinen jaottelu selkeyttäisi jollain tavoin rahajen jakoa muotojen välillä.
Ei tämän enempää tällä kertaa.
Vai että liitossa otettaisiin hyvät ideat jollain lailla huomioon?
Jokainen tietää tai ainakin jokaisen painivaikuttajan tulisi tietää, että Molski on kaikilta ulottuvuuksiltaan täysin jälkeenjäänyt luomus, mutta mitä muutoksia on tehty tai on suunnitteilla - ei mitään.
Jokainen tietää tai ainakin jokaisen painivaikuttajan tulisi tietää, että painiliiton nettisivut pitäisi sisällöltään muuttaa kiinnostavammaksi ja nopeammin ajankohtaisiin asioihin reagoiviksi, mutta mitä tehdään - kerrotaan kuka on saanut muistoprenikan rintaansa ja ketkä muutamasta samasta tuomarista lähetetään mihinkin kisoihin, mutta muuten vain tulokset lyhyesti tai linkki tuloksiin. Hei ketä tuollainen kiinnostaa, ei ainakaan yhtään uutta sponssia tuolla tavalla hankita.
Liittoon on keräytynyt eri tasoille jokapaikanhöyliä, jotka haluavat käyttää aina kokouksissa sitä yhtä samaa pukua ja kravattia päästessään kisojen yhteydessä järjestettäviin kokouksiin. Porukkaa pyörittää parin taustapäättäjän avustamana eräs panssariajoneuvon kaima, joka luulee olevansa ainoa maassamme, joka tietää mitä painissa pitää tehdä tai päättää.
Se onkin painin nykytilan syy ja seuraus. Niin kauan kuin tuo panssariajoneuvo saa määrätä, on aivan yhdentekevää mitä muu painiväki kirjoittaa tai ajattelee, mikään ei nimittäin tule muuttumaan.
Voisiko joku ystävällisesti järjestää tuolle panssariajoneuvon kaimalle hyvän työpaikan jostakin muualta kuin urheilun parista, siis sellaisen työpaikan vaikkapa ulkomailta, ettei ehtisi enää Suomen painiin puuttua.
Muutoin painia ajetaan edelleen alas, kuten koko sinä aikana kun tuo laput silmillä kulkeva kaima on asioihin ollut vaikuttamassa.
Ehdottaisin,että kaikki painiis vapaata 15v. asti,sitten vasta sais alkaa painimaan krekoa,tulis sitä ketteryyttä.Myös fyysinen harjoittelu minimiin alle 15v,kyllä sitä sittenkin vielä ehtii,niin meillä ennen tehtiin,nykyinen polvi painii meilläkin krekoa,eikä edes käy vapaan kisoissa kokeilumielessäkään.
Meilläkin jääkiekkoilijat pelasi vallan jalkapalloo 15v asti vasta sen jälkeen alkoivat pelata jääkiekkoa.
Samoin nyrkkeilijät heitti tikkaa 15v ja vasta sitten alkoi nyrkkeilemään.
ps.oletko aku ankan kestotilaaja ???
Ketä oikein tarkoitat? Viitsitkö täsmentää.
Rakas laji kaipais muutosta. paini kaipais pikkusen 'mediaseksikkyyttä'. Aika noloa kun suomalaiset painijat(silloin harvoin kun sinne pääsevät) TV:ssä ovat niinku ööt aapiskukon laidalla,opetetaan kohtaamaan media. Painijat treenaavat kovaa ja paini on kova laji ja miehet ja naiset jotka sitä harrastaa on kovia 'jätkiä'! Miksi sitä ikäänkuin häpeillen omissa oloissaan nöyrästi tehdään? oltais vähän sosiaalisempia.
Hyviä, hyvin tehtyjä juttuja, musiikkivideoita,painija esittelyjä/videoita youtubeen(sieltä ne leviää) ja liiton sivuille(sivut uusiksi), kilpailutapahtumat räväkimmiksi, Molski- lehti täysin uusiksi(ei tältä vuosisadalta) kyllä lehti on kuitenkin hyvä olla.Painilla on junttilajin maine vaikkei tarvis mutta kun ei edes yritetä päästä siitä.Ratsastetaan vanhalla maineella vuodesta toiseen.
Paini on hieno laji ei siitä sirkusta tarvi tehdä mutta uudistua vähän!
Mitä vikaa on siinä jos on aidosti juntti? Se vasta tyhmää on jos yrittää esittää sellaista jota ei ole.
Katsella noita hesan sudettimaalaisia jotka kuvittelee olevansa jotain, samanlaisia juntteja kuin kaikki muutkin suomalaiset.
Karttapallon eteen ja etsimään sieltä pikkuinen suomenrupi ja mieltämään ruven sijainti, lähes pohjoisnavalla säälittävä 5.7 miljoonan kansa, eteläsuomalaiset tekevät itsestään pellejä kuvitellessaan olevansa jossain isommassakin kaupungissa :))
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailman_suurimmista_kaupunkiseuduista
helsinki sijalla 36753
Onnittelut Matille olympiapaikasta ja onnittelut liitolle että saivat päätettyä olympiapainijan, kuukauden liian myöhään tosin. Urheilullinen päätös tuo ei ollut ainakaan. Sitä se olisi ollut, jos urheilijavalinta olisi tehty silloin kun olympiapaikka varmistui. Perustelut olisi löytynyt molemmille vaihtoehdoille. Nyt se oli pelkästään urheilijoiden kiusaamista.
Median kohtaaminen on vaikeaa itse kullekin. Ei ole varmasti yhtään henkilöä, jota sellainen tilanne ei jännittäisi. Koulutus tuollaisia tilanteita varten ei ihmeitä vaadi. Juntinkaan ei tarvitse esittää mitään mediapelleä, riittää kun osaa vastata media kysymyksiin. Tosin mediakin voisi miettiä sitä milloin sen mikin tunkee urheilijan naaman eteen. Pari minuutti hävityn matsin jälkeen ei ole ehkä se paras hetki. Tietysti jos haluaa kuulla urheilijan kiroilevan niin silloinhan se on oikea hetki.
Väheksymättä yhtään liiton toimiston työntekijöitä ja heidän työpanostaan, mutta olisikohan aika astua sielläkin nykyaikaan. Toisin sanoen siellä pitäisi olla henkilö, joka oikeasti hallitsee nettimaailman ja sosiaaliset mediat. Älypuhelimet ja sormitietokoneet, facebook ja youtube sekä muut soaiaaliset mediat ovat tätä päivää. Facebook-sivut löytyy, hyvä juttu. Mutta miksi Youtubessa ei löydy yhtään painiliiton omia videoita. Nyt sieltä löytyy monen muun tahon julkaisemia videoita painista ja painijoista, mutta Suomen painiliittoa siellä ei näy.
kaapista ulos , soita liittoon ja tarjoo osaavaa apuasi
Tässä ketjussa näyttää olevan ihan mielenkiintoisia avauksia, joten pakko ennen ruokamultakuoraman levitystä tähän on kommentoida. Ehkä kirjoittamisen aikana rouva saa hyvän työvireen ja hien päälle..
1) Painiliiton tuki seuroille. Vaikka meidän liitto onkin moneen muuhun lajiliittoon verrattuna taloudellisesti hyvässä asemassa (tästä kiitos ex-puheenjohtajalle) niin liiton tehtävä ei ole seuroja ja jaostoja suoraan rahallisesti tukea. Se hyöty liitosta tulee valmennuksen ja koulutuksen kautta, seurojen vain pitäisi olla aktiivisempia siinä suhteessa.
Ja jos rahallista tukea kaipaatte, niin muistakaa ihmeessä nämä SLU:n ja Nuoren Suomen seuratoimintatuet. Kun on Painiliiton jäsen, niin seura voi hakea avustusta oman toiminnan kehittämiseen. Painiseurojen aktiivisuudessa on tällä saralla paljon parantamista.
Meidän seura on pari-kolme hakenut ja joka kerta olemme jotain saaneet. Noiden rahojen avulla on sitten seuran toimintaa kehitetty välineistön, koulutusten ja uusien harrastusryhmien osalta. Tuoreimmassa rahanjaossa saimme 2000 euroa tyttöjen painiryhmän aloittamiseen. Tuohon rahaan olisi pitänyt useammat talkoot pitää.
Ja ihan turhaan pelkäätte noita paperitöitä. Ei ne mitään EU-hankkeita tartte olla. Ja minä lupaan konsultoida tarvittaessa. Olen luvannut jo aiemminkin, mutta kukaan ei ole apua pyytänyt. Ilmeisesti se seurojen rahatilanne onkin oletettua parempi.
2) kilpalisenssiin merkintä painimuodosta. Kysyn vaan, että minkä ihmeen takia? Olemme niin pieni lajiliitto, että suotta näitä vähiä painijoita lähdetään mihinkään karsinoimaan.
3) Painikalenteriin jotain tolkkua. Ehdottomasti olen samaa mieltä, mutta keinoista voidaan sitten keskustella. Nykyiseen harrastajamäärään verrattuna meillä on liikaa kisoja ja meillä pikkulapset kilpailee liikaa. Venäjän Grigorin mukaan Suomella on maailmaan parhaat 11-vuotiaat, mutta...
Kilpailujen järjestäminen on seuroille varanhankintaa ja rahaa tarvitaan. Senpä takia myös kisoja järjestetään. Oikeilla toimenpiteillä ja yhteistoimintaan kannustamalla voitaisiin saada parempia kisoja niin osanottajamäärällisesti kuin taloudellisesti aikaan.
Minusta kilpailujen myöntämiselle voisi olla jotain kriteerejä. Jos seuralla ei ole viittä omaa kilpalisenssipainijaa tai omaa painituomaria, niin miksi heidän pitäisi järjestää kisoja?
Meidän pitäisi uskaltaa lähteä asettamaan tiettyjä reunaehtoja kilpailujen saamiselle. En nyt tarkoita sitä, että heti tästä päivästä alkaen, mutta ehkäpä vuoden 2014 kisahakemuksessa pitäisi olla nimettynä oman seuran tuomarit ja omat kilpalisenssin omaavat painijat.
Ja jos noita päätöksiä tehdään hyvissä ajoin, niin silloin seurat osaavat varautua vaatimuksiin. Ei ole mikään mahdoton tehtävä löytää seurasta yhtä henkilöä tuomarihommiin. Ja jos joku seura ei jostain syystä löydä, niin kääntykään minun puoleen. Voin antaa jonkin meidän seuran tuomarilisensseistä maksettavaksi, niin tuleekin tuokin kohta täytettyä.
Kilpalujen sisältöä kannattaa myös miettiä. Onko tarpeen olla kaikissa kisoissa kolme-viisi eri ikäluokkaa? Ja pitäisikö kansallisiin paineihin lähteä asettamaan alaikäraja? Onko tosiaan niin, että alle kouluikäinen haluaa lähteä toiselle puolelle Suomea kisoihin? Vai haluavatko sitä vain vanhemmat? Mitä tapahtuisi, jos asetettaisiin painikisoihin 7 vuoden alaikäraja. Voisi kyllä mun puolesta olla vaikka kahdeksan. Riittäisikö into kisaamiseen muutaman vuoden pidempään?
Ja siitä kadettien Suomi Cupista olen monesti aikaisemminkin tällä palstalla kirjoittanut. Tuon kilpasarjan avulla olisi mahdollista luodaan Suomeen tasokas kadettien kilpailukalenteri, joka varmasti aikaa myötä herättäisi myös ulkomaalaisten osallistujien mielenkiinnon.
Ja tuolla alla keskustellaan paljon liiton tiedottamisesta. Olen ihan samaa mieltä. Jotain pitäisi tehdä, mutta vaikeaa se tuntuu olevan. Perinteisesti ollaan sitä mieltä, että.... Ehkä pitäisi heittää ne perinteiset työtavat samaan varastoon viikatteen ja villatrikoiden kanssa ja astua nykypäivään. Olen asiasta koittanut puhua tuolla johtokunnan kokouksissa, mutta todella huonolla tuloksella.
Ajatusten avaamista..
1. Meidäkin seura on hakenut ja saanut rahoitusta. Ehkäpä se rahallinen tuki ei ole se ajatuksen ydin. Ehkäpä ydin onkin siinä että tuleeko liiton tasolta minkäänlaista palautetta seurojen suuntaan. Seurat tekevät pääosan siitä työstä, josta laji sitten hyötyy. Se rahallinen tuki olisi tässä tapauksessa positiivista palautetta. Sitä positiivista palautetta pienet ja vähän suuremmatkin seurat ja siellä toimivat vapaaehtoiset kaipaavat. Tosiasia on että ilman vapaaehtoisia vetäjiä ja ohjaajia ei meillä olisi kahta painijaa Lontoossa.
Jos meillä on parhaat 11-vuotiaat, niin teemmekö sen jälkeen jotain väärin kun meillä ei ole enempää arvokisamitalleita. Voisimmeko tehdä jotain toisin - kyllä voimme. Henkilökohtainen mielipiteeni missä olisi muutettavaa:
A) Yritämme tehdä pojista ja tytöistä huippupainijoita aivan liian nuorena. Mitä tekee 15-vuotiaalla SM-mitalistilla, jos hän ei jaksa 20-vuotiaana treenata huippu-urheilijan tavoin. Seuroissa olisi hyvä muistaa se ettei tarkoitus ole tehdä piirinmestareita vaan maailmanmestareita.
B) Kilpailutamme lapset ja nuoret loppuun. Alakouluikäisille (ala-aste) riittäisi 4-6 kilpailua vuodessa ja yläkouluikäisille (yläaste) 6-8 kilpailua vuodessa. Väitän että tällä hetkellä seuroissa treenataan vain seuraavia kisoja varten.
C) Nykyinen ikäkausi jaottelu ei edistä painia. Ikäkausikilpailuissa on sarjat jaoteltu normaalisti kahden vuoden välein. Eri kisojen välillä jaottelu tietenkin poikkeaa riippuen järjestävästä seurasta. Väitän että tämä aiheuttaa sen että pienemmissä seuroissa valikoidaan kisoja, joissa omat painijat eivät ole samoissa sarjoissa pahojen vastustajien kanssa. Jos halutaan säilyttää ikäkausikisat, niin miksei sarjat voisi olla samat kuin KLL-kisoissa.
Miksi emme uskalla tehdä ikäviä päätöksiä. Pelkäämmekö että selkääntaputtajat lopettavat taputtamisen. Nyt tarvittaisiin ikäviä päätöksiä, jotta liitossa voitaisiin siirtyä uudelle vuosituhannelle.
Kiva lukea tuollaista hpötystä haamulta, joka kyllä haamuksi jääkin. Uudistusta tarvitaan varmasti muttei haamuilta. Taitaa taas esun mies unissaan lässyttää.
Allekirjoitan ainakin kohdat A ja B täydellisesti. Suomessa kilpailutetaan ja harjoitutetaan moni lupaava painijan alku henkisesti loppuun nuorella iällä, kun pitäisi vielä voimaharjoitteiden sijaan treenata pelkkää tekniikkaa ja kenties harrastaa rinnalla muitakin lajeja. Tuo teknisyyden puute näkyy sitten myöhemmin niin kreko- ja vapaapainijoissa, ei uskalleta yrittää esim. pystystä pienellä riskillä liikkeitä, vaan paini on mielikuvituksetonta, junnaavaa, ns. puolustuksen kautta tapahtuvaa, kun ei muuta osata ja uskalleta yrittää. Eikö ne painijan alut loppupelissä käy siellä salilla oman itsensä, ei täpinöissään olevien vanhempiensa tai valmentajan takia?
Ota viiden miljoonan kansasta pari sataa painia harrastavaa nuorta eli per sarja 1- muutama lahjakasta painijaa ja painituta ne sitten muka loppuun?
Totuus on se, että paini on kova laji ja pehmeät putoavat kyydistä.
Niitä, jotka vielä seniori-iässä jaksavat panostaa tai juniori-iässä ovat valitsemassa tulevaisuuden polkuja, opiskelu, työ vai paini, pitäisi tukea eikä aliarvostaa niin kuin nyt tällä palstalla useimmissa keskusteluissa tapahtuu.
Ottakaa se pieni järki mitä kotoa olette saaneet mukaan nyt käyttöönne ja lopettakaa mollaaminen ja aliarvostaminen, jos haluatte, että joku harvoista suomalaisista painijoista joskus vielä menestyy.
Höpötystä! Paini sen kovempi laji treenata ja kilpailla ole, kuin mikään moni muukaan fyysinen urheilulaji. Kaikissa urheilulajeissa porukkaa karsiutuu syystä tai toisesta matkan varrella pois, eikä se heistä ihmisenä sen huonompia tai "pehmoisempia" tee. Ne jotka hommaa pitkään ja tosissaan tekee ja joilla on urheilussa tavoitteita niin tottakai heitä pitäisi arvostaa ja tukea päättäjienkin taholta, muta vapaapainin kohdalla näin ei kyllä ole tapahtunut vuosiin. Tahdoin lähinnä edellisessä viestissä sanoa että pienempien painijoiden treenaaminen olisi tuossa 9-15 vuoden iässä enemmän teknistä, taktista & muutenkin monipuolisia lajeja ja vasta tuossa 15-16 vuotiaana mukaan enempi voimaharjoitteita, kun varttakin on jo luonnostaan tullut. Painiväki myös itse luo nuorille harrastajille käsittämättömät menestyspaineet heti nuorestä lähtien, näin asia ei ole isoissa maissa, eikä nuorta urheilijaa haukuta heti pystyyn jos ei mitalia vielä sillä kerralla tullutkaan. Tottakai painissa kuten muissakin lajeissa tarvitaan luontaista lahjakkuuta ja määrätietoista ja pitkäjänteistä harjoittelua levon kanssa oikeassa suhteessa, mikäli huipulle aikoo.Silmiinpistävän merkillepantavaa ovat olleet suomalaisten huippupainijoidenkin lukuisat loukkaantumiset useasti kovien kisojen alla, onko kyse ollut vain huonosta tuurista, vai syytä kenties joillain harjoittelun muuttamiseen?