MÖHKÖ

Paljon puuttuisi Ilomantsin sivuilta ilman Möhkön tapahtumia. Aivain melkein kuin kaikki.
6394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Möhkö on hieno paikka. Kesäteattein liput ihmetyttävät, ei ole esitys niiden väärtii. Miksi ei pääse kympilla - kun laadukkaampiin esityksiiinnkin pääsee? Kunhan yleisö on kertonut kerrottavansa, me tulemme kymmenen sakin joukllla -- jos liput halpenee.

Äänestä

No suoraan sanottuna,eipä ole hääviä tapahtumia saaneet aikaan.Jos mittarina käytetään sitä valtavaa rahamäärää mitä kylään on törsätty.

Äänestä

Näytelmätkin huononee,pallien puristeluksi on touhu kutistunut.

Äänestä
  • Ei ollut kesänäytelmässä oikeastaan päätä ei häntää, ala-arvoinen kertakaikkiaan. Näytelmää kaupiteltiin Tertun, Riitta Kortelaisen, kasvoilla, mutta ei häntä kuitenkaan oltu kirjoitettu näytelmän päähenkilöksi. Kaikki olivat samalla rimalla, ja jopa sen alla. Ei pitäisi panna ihmisiä laulamaan (lauluja jotka ovat irrallinen osa näytelmää) jos eivät osaa laulaa.
    Todellakin pallien, rallien ja viinan sekava kyhäelmä.

    Äänestä

Laaksoja olisi näytelmä kaivannut.
Huuskon Villessä laatua näytelmässä.

Äänestä
  • No ny kaikki vaa möhkön raitille! Oranssiin taloon jossa on vene pihassa! Bileet pystyy!
    By: a ja o ja h

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi ei kukaan muu kirjoitti:

Paljon puuttuisi Ilomantsin sivuilta ilman Möhkön tapahtumia. Aivain melkein kuin kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu