Sosiaalisen ihmisyyden perusta.
- "Ei noin paljon yksin. "
Miten muuten voisit vielä pitää pakkolaitosta,ja käyttää defenssiä, lapsenkasvatusta nimeltä leikkikehä-defenssi?
Mitä sä näet siinä seisomaan oppimisen yhteydessä?
Tällaisen hahmottoman hahmon, näkymättömän, se on Vesa. Hän on vähän, kuin se näkymätön tyttö Muumi-kirjoista, mikä hänen nimensä nyt olikaan, joka oli muuttunut näkymättömäksi kaikesta vihamielisyydestä, ivallisuudesta ja tiuskimisesta. Hän kantoi tiukua kaulasaan, kelloa joka näytti yhtäaikaa kulkuselta, ja kissankellolta.
Sitten hän on vähän, kuin muumilaakson Mörkö, sellainen kuin esimerkiksi Barbababa-hahmo tai yleensä, kuin aave tai kummitus, mutta vailla lakanaa.
- En osaa sanoa, tai kuvailla sitä. Se on jotenkin erikoista, kuin kiiltelevää, tiukujen ja kellojen kilinää, kuin metallisia satavia sadepisaroita, tai -hileitä.
Mulla on vähän kuuma, ja huono olo. Ehkä kutittaa, mutta en osannut sitä sanaa. Kieltäydyn ehkä käyttämästä sitä, kun se oli etova ja inhottava, sana kynsiä. Ihan suomalainen. Hikoilen, mutta se ei ole nestettä, kuten siinä tuttipullossa oli, joka loppui kesken, kun Hannu oli fokusaatio-paidan, juuri sen autossa olleen punaraitaisen paidan, kanssa uimassa. Hiukset ovat vähän liian pitkät, mutta ulkona paistaa aurinko, jossakin leikataan nurmikkoa. Aikaisemmin olen nähnyt leijaa lennättävän pojan, joka heittelee frisbeetä, ja oloni oli ollut huonompi, kuin odotin. En osannut ehkä mitään, koin kauhukuvitelmaa autenttisesta kehitysvammasta, ja olin järkyttynyt, en osaisi edes tarttua helistimeen. Miksi tämä maailma oli niin valheelllista. Voi minä olin vielä pitkään, ainakin osan aikaa sokea.
- "Mä halusin mehua!" Mä olin jo aika iso, ja kaikki aikuiset olivat sekaisin. En pitänyt puheesta, enkä yhtään äänistä. Ne eivät saaneet olla läsnä, ne saivat vain tulla suoraan edestä, ehkä jostakin kauempaa, luoden turvallisuutta, ja viilentäen kehoa. Kuin kasvohermollisesti... Ehkä mä kohta saisin kengät. Ne olivatkin ihanat, kuin painot. Oikeasti mulla ei ollut olemassa ei hiljaisuutta, ei ääniä, ei puhetta, vaan joku oli asetettu mun kanssa olemaan läsnä, joka ei ollut läsnä, vain hallusinaationa juttelemaan, joku joka olikin oikeasti olemassa. Äiti oli alkanut vähän ärsyttää, hän oli puhunut sillä tavalla tyttömäisesti, ja vihamielisesti, kuin egismillä ja ohimennen Kristiinan kanssa, joo hän oli raskaana, häntä ei saanut ärsyttää. Äitikin oli. He juttelivat siitä mitä tekisivät ja millainen oli tulevaisuus, mä pyörin. Olin varteenotettavan huolissani, jaksaisinkohan oikein mitään, edes kierähtää. Olin hirveän huolissani, mikähän mulla oli? Äänet olivat venyviä, kuin kesäpäivä.
Frisbeetä heittelevällä pojalla oli vaaleanruskeat melkein polviin asti ulottuvat shortsit, ja vyölenksuissa hänellä oli avaimet. Aika radijkaali, hän asui kaupungissa. Hän oli melko painava, mutta en tiennyt sitä vielä syömiseksi. Olinkohan mä samanlainen, melko iso? Muistan ajatelleeni hänet melko nuoreksi, hän oli siinä 9-vuotias, ja aika pitkä sen ikäiseksi. ... Ai, sä analysoit sekä itseäsi, että ympäristöä, ajattelet itseäsi jo ympäristön osaksi, ja siksi miljööksi mikä se nyt onkaan, että olet itse osa sitä kokonaisuutta. Jonkun, vain yhden ja ainoan sanan perusteella, joka kuvastaa sitä paikkaa, missä olet. Tiedostat jo Kristiinan pikkuveljen kohdalla sitä miljöötä, jossa olet asunutkin jo. Ja sen luomia tunteita, ja tunnetiloja. Mitä sille talolle tehdään?
- Ja sitten on taas yksi toinen kysymys.....
Aika radijkaali, julmalla ihmisellä on vielä sellainenkin puhe.
- "Ei noin paljon yksin. "
Miten muuten voisit vielä pitää pakkolaitosta,ja käyttää defenssiä, lapsenkasvatusta nimeltä leikkikehä-defenssi?
Mitä sä näet siinä seisomaan oppimisen yhteydessä?
Tällaisen hahmottoman hahmon, näkymättömän, se on Vesa. Hän on vähän, kuin se näkymätön tyttö Muumi-kirjoista, mikä hänen nimensä nyt olikaan, joka oli muuttunut näkymättömäksi kaikesta vihamielisyydestä, ivallisuudesta ja tiuskimisesta. Hän kantoi tiukua kaulasaan, kelloa joka näytti yhtäaikaa kulkuselta, ja kissankellolta.
Sitten hän on vähän, kuin muumilaakson Mörkö, sellainen kuin esimerkiksi Barbababa-hahmo tai yleensä, kuin aave tai kummitus, mutta vailla lakanaa.
- En osaa sanoa, tai kuvailla sitä. Se on jotenkin erikoista, kuin kiiltelevää, tiukujen ja kellojen kilinää, kuin metallisia satavia sadepisaroita, tai -hileitä.
Mulla on vähän kuuma, ja huono olo. Ehkä kutittaa, mutta en osannut sitä sanaa. Kieltäydyn ehkä käyttämästä sitä, kun se oli etova ja inhottava, sana kynsiä. Ihan suomalainen. Hikoilen, mutta se ei ole nestettä, kuten siinä tuttipullossa oli, joka loppui kesken, kun Hannu oli fokusaatio-paidan, juuri sen autossa olleen punaraitaisen paidan, kanssa uimassa. Hiukset ovat vähän liian pitkät, mutta ulkona paistaa aurinko, jossakin leikataan nurmikkoa. Aikaisemmin olen nähnyt leijaa lennättävän pojan, joka heittelee frisbeetä, ja oloni oli ollut huonompi, kuin odotin. En osannut ehkä mitään, koin kauhukuvitelmaa autenttisesta kehitysvammasta, ja olin järkyttynyt, en osaisi edes tarttua helistimeen. Miksi tämä maailma oli niin valheelllista. Voi minä olin vielä pitkään, ainakin osan aikaa sokea.
- "Mä halusin mehua!" Mä olin jo aika iso, ja kaikki aikuiset olivat sekaisin. En pitänyt puheesta, enkä yhtään äänistä. Ne eivät saaneet olla läsnä, ne saivat vain tulla suoraan edestä, ehkä jostakin kauempaa, luoden turvallisuutta, ja viilentäen kehoa. Kuin kasvohermollisesti... Ehkä mä kohta saisin kengät. Ne olivatkin ihanat, kuin painot. Oikeasti mulla ei ollut olemassa ei hiljaisuutta, ei ääniä, ei puhetta, vaan joku oli asetettu mun kanssa olemaan läsnä, joka ei ollut läsnä, vain hallusinaationa juttelemaan, joku joka olikin oikeasti olemassa. Äiti oli alkanut vähän ärsyttää, hän oli puhunut sillä tavalla tyttömäisesti, ja vihamielisesti, kuin egismillä ja ohimennen Kristiinan kanssa, joo hän oli raskaana, häntä ei saanut ärsyttää. Äitikin oli. He juttelivat siitä mitä tekisivät ja millainen oli tulevaisuus, mä pyörin. Olin varteenotettavan huolissani, jaksaisinkohan oikein mitään, edes kierähtää. Olin hirveän huolissani, mikähän mulla oli? Äänet olivat venyviä, kuin kesäpäivä.
Frisbeetä heittelevällä pojalla oli vaaleanruskeat melkein polviin asti ulottuvat shortsit, ja vyölenksuissa hänellä oli avaimet. Aika radijkaali, hän asui kaupungissa. Hän oli melko painava, mutta en tiennyt sitä vielä syömiseksi. Olinkohan mä samanlainen, melko iso? Muistan ajatelleeni hänet melko nuoreksi, hän oli siinä 9-vuotias, ja aika pitkä sen ikäiseksi. ... Ai, sä analysoit sekä itseäsi, että ympäristöä, ajattelet itseäsi jo ympäristön osaksi, ja siksi miljööksi mikä se nyt onkaan, että olet itse osa sitä kokonaisuutta. Jonkun, vain yhden ja ainoan sanan perusteella, joka kuvastaa sitä paikkaa, missä olet. Tiedostat jo Kristiinan pikkuveljen kohdalla sitä miljöötä, jossa olet asunutkin jo. Ja sen luomia tunteita, ja tunnetiloja. Mitä sille talolle tehdään?
- Ja sitten on taas yksi toinen kysymys.....
Aika radijkaali, julmalla ihmisellä on vielä sellainenkin puhe.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yhdessä vain noustaan...
-Näin,
- Huiman radikaalisti.
- Mä seison vain tässä vastapäätä, sanoi Vesa.
Hiuksissa on ehkä Sam, Sami....
Ehkä johtuu Toholammilta.
-Dynamiittiko?
Saanko mää tällaisia häkkisänkyyn?
- Ei kun niitä askartelukuvia tarkoitan. Niinkun siinä seinässä on siinä taulussa niitä poroja, niin sellaisia kuvia.
- ne on lasten.
Mitä sää sillä Sam, samilla hiuksissa?
- He ovat ehkä käyneet kyläss.
- Ai, sä laitat itse niitä hiuksia.
Mitä sä niitä ite laitat.
- Kun joku oli unohtanut kunnassa ne mun hiukset kokonaan.
Mää oon unohtanut ne Sam, samit-hiuksissa ne kaverit kokonaan jo.
-Ne ei ehkä oikeasti olleet meillä kotona vieraina. Niiden olisi pitänyt olla paikoillaan meidän vieras-eteisessä, ei hallissa, ehkä koko ajan, tai säännöllisesti toistaa sitä kohtaa. Kökötää siellä toppatakkien kanssa....
- Tulee vasta nyt se ajatus.
Mihin hän voi mennä?
Mitä hän juuri oppi?
Mitä Mira oppi juuri, ja mitä hän on siitä mieltä?
Psykologin ammatti on korvattu omaiselle.
Se on ehdottoman salainen.
Se on ehdottoman laillinen.
Se on ehdottoman suojattu.
Se on ehdottomasti omaisen psykologin asia.
Se on ehdottomasti vaitiolovelvollinen.
Hän on ehdottomasti sukulainen.
Se on osittain korvattava, ja korvattavissa.
Se on siirretty väkivaltaisuuden ja vaarallisuuden takia.
Se sisältää täydellisen työkyvyttömyyyden, ja sen aiheuttamisen.
Se on sosiaalisena ongelmana.
Se sisältää erityisen vaarallista väkivaltaisuutta sukupuolesta, ja seksuaalisuudesta.
Se siirtyminen on ehdottomasti vahinko.
Se ammatti on erittäin tarpeellinen.
Se ammatti on erikseen tarpeen.
- Ethän sää saa näitä suggestiopedisesti tehdä siltä.
Hän kärsii, hän kituu.....
Hän on vain gynekologin veli.
Voi hän olla tuossa aurinkoisessa kesän hellepäivässäkin.
-Ei hän ei näe tästä vaarallisuudesta, ja väkivaltaisuudesta.
- se heijastuu työnkuvaan
- ei hänellä...
onko vain minulta jääneet lääkkeet ottamatta,äkkiä kaapille.