Olenko itsekäs jos teen itsemurhan? Olen 14w enkä yksinkertaisesti jaksa enää... Mutta tiedän että paras kaverini, pikkusiskoni ja muu perheeni tulee kaipaamaan minua
olenko itsekäs?
RememberMe
1181159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 118
Vanhimmat
musta itsemurha ei ole itsekästä, mutta et kuitenkaan tee sitä.
Mikset antaisi itsellesi mahdollisuutta elää vaikeuksista huolimatta. Nuorena ongelmat monesti tuntuvat musertavilta, mutta iän myötä mieli yleensä tasoittuu.
Kerro vanhemmillesi, että tarvitset lääkärinajan masennuksen takia ja anna lääkärin auttaa sinua.
Käyn nytten jo psykologilla, enkä ole kertonnu äidilleni itsemurha aikeista koska hän on jo muutenkin väsynyt
Haluatko kertoa, miksi et jaksa enää?
Olisi surullista, jos et yrittäisi selviytyä, sinun kaverillesi,
pikkusiskollesi ja perheellesi jäisi koko loppuiäksi raskas
asia, joka ei ikinä pyyhkiytyisi pois mielestä, mikäli päädyt itsemurhaan.
Olen niin väsynyt, masentunut ja ahdistunut etten pysty näkemään kavereita, hiihtoloman jälkeen en ole käynyt koulussa, äitini soittanu osastolle ja yrittää vara syksys paikkaa, isäni on monta kertaa sanonut että kaikille olisi parempi jos olisin kuollut. Enkä pysty kertomaan kellekkään itsemurha aikeistani koska joutuisin suljetulle osastolle jonne en halua. Paras kaverini on monta kertaa sanonut ettei hän pystyisi elämään ilman minua, sillä hän tietää jotain masennuksestani, mutta tiedän jos kuolisin hän saisi uusia kavereita.
Älä ole isäs kanssa tekemisissä, jos tuollaisia puhuu. Siitä ei tarvi välittää. Hän ei ole hyväksi sinulle.
Minun on pakko olla isän kanssa tekemisissä joka päivä, koska asun hänen, äitin ja sisarusteni kanssa
Itsemurha on luovuttajan ratkaisu. Tyypillistä nykynuorisoa. Ei vaan voida ottaa härkää sarvista ja tarttua ongelmiin.
Olet nuori ja elämä edessä. Ei kannata antaa murheille valtaa. Nuoruuteen kuuluu kasvukipuja mutta kyllä ne hellittää. Jos muilla on murheita ja vaikeaa perheessä sinä et ole niistä vastuussa. Äidit ja isät on lapsia varten eikä niin että lapset kantaa aikuisia. Kannattaa jatkaa psykologilla käyntiä ja miettiä miksi ahdistaa, kuinka niistä voi päästä yli ja aina voi päästä. Myös muiden aikuisten tukea kannattaa etsiä ja pyytää jos omat vanhemmat eivät jostain syystä jaksa. Äitisi ei varmasti kestäisi menettää sinua.
Mutta miksi olet ahdistunut ja masentunut? Olethan nuori, terve, rakastettu, mahdollisuudet käytettävissä.
Ikävä kuulla, että isäsi sanoo noin. Se on varmasti hänen kyvyttömyyttään käsitellä tilannetta, mutta ei varmasti sitä tarkoita. Oletko puhunut näistä kaikista psykologillesi? Tietääkö hän itsemurha-ajatuksistasi? Kerro hänelle avoimesti.
Aina kun on elämää on mahdollisuuksia. Ei kannata luovuttaa!!!
En ole kertonut psykologilleni itsemurha-ajatuksista, sillä hän kertoisi äidilleni. Ja saattaisin joutua osastolle.
osastolle menossa on? Pääsethän sinä pois sieltä. Saattaa olla ihan hyväkin ladata akkuja vähän aikaa rauhassa, jos pahasti ahdistaa. Tai saattaa olla ettei sinua lähetetäkään osastolle,vaan saat jotain muuta apua.
Kyllä sille psykologille kannattaa kertoa kaikki huolet. Ja ädilllekin mielellään..
Jos joudun osastolle voinko käydä siellä koulua vai jäänkö luokalleni? Ja en haluu selittää mun kavereille miks en oo kotona
Tunnen psykiatrian erikoislääkärin, mukava naisihminen.
Hän kertoi, että pakkohoito-osaston nuoret käyvät koulua, kun vain jaksavat.
Ja merkillinen "ongelma": monet eivät halua lähteä sieltä pois! On aikuisia, tukea, rajat esim. yöt nukutaan eikä katsota tv:tä aamuyöhön saakka. Ruokailut, synttärit,mahdollisimman normaalia elämää. Ja monen alan osaajat tukiryhmässä.
Rohkeasti apua hakemaan, sinua kuunnellaan !
Ainakin toi sun isäs kannattaa unohtaa ja noi hullut puheet mitä se sanoo! Onkohan sillä sun isällä itsellään niin huono itsetunto et heittää ihan mitä sattuu. MIkä ihmeen psykologi se semmonen on jos se kertoo kaiken sun äidille? eikös se oo luottamuksellista vaikka et ole täysi ikäinen. kyllä minun mielestä ne ei saa puhua sun omista asiosta ,koska eihän siitä mitään luottoo ja höytyä muuten ole. kerro ihmeessä noista sun ajatuksista muuten et höydy siellä käynnistä mitään.
Ei kannata, elämä on annettu lahjaksi. Maailmassa on paljon hyviä asioita, jonka vuoksi elää. Toivon sydämestäni, että jätät tällaiset ajatukset.
Olen sinnitelly näiden ajatusten kanssa jo puoli vuotta ja enään en vaan jaksa. Ei se ole mitään elämää istua neljän seinän sisällä ja itkeä joka päivä koko ajan
Puolivuotta? Aika vähälta kuulostaa.
Jos pystyt vielä itkemään, olet kunnossa. Huoli on kun itku ei tule
Viestisi mukaan tytön pitäisi odottaa kunnes on jo niin pahasti henkisesti vammautunut että ei ole enää pois kääntymistä. Kuinka idioottimainen neuvo.
Hoidon puoleen kuuluisi kääntyä heti kun masennuksen oireet alkavat. Ja jokainen syömishäiriö, itsetunto-ongelma pitäisi jo lähteä aikuisen kanssa avaamaan ja selvittämään, sillä ne on lähtökohtia masennukseen nuorilla tytöillä. Vaikka en itse lääkkeisiin juuri usko, jonkinlaista terapiaa yms. psykologi-käyntejä olisi heti saatava aikaiseksi, ja jotain aktiivista toimintaa. Olet tyhmä vähätellessäsi toisia kun olet itse niin huonossa kunnossa tai koska itse et saanut apua tarpeeksi aikaiseksi.
Aloittaja, yritä jaksaa. Tee ihan mitä vain mikä vähääkään jaksaa sinua tässä elämässä kiinnostaa, jotta kestät nyt niin pahan nykyhetken. Viiltely kuitenkaan ei kannata, sillä arvet jää ja ne tulee kaduttamaan myöhemmin elämässä. Sun pitäs oikeesti kertoa sun itsemurha-ajatuksista, etenkin jos ne ei tunnu lähtevän päästä. Suo se apu ittelles. Koska et osaa itseäs auttaa, yritä antaa muiden auttaa suo. Ei ois reiluu kenellekään sun perheenjäsenelle jos et edes yritä antaa muiden auttaa. Pahinta on kun ihminen sulkeutuu eikä päästä mitään ulos eikä sisään. Rohkeutta ja voimia sulle!
Opiskelu on tietysti tärkeää, mutta jos sinut ohjataan sairaslomalle niin ei se mikään rangaistus ole eikä sinun syytäsi. Se on ennemmin tauko, johon sairaalla tai uupuneella ihmisellä on oikeus, jos lääkäri niin toteaa. Fiksut ja mukavat ihmiset ymmärtävät, jos heille kertoo sairaslomasta, ja jos kaikki puolitutut yms. eivät ole fiksuja ja mukavia niin heille ei tarvitse kertoakaan.
En kuitenkaan usko, että sinua ohjattaisiin pitkäksi aikaa sairaalaan. Ja jos ohjattaisiin, niin kaiken järjen mukaan sinulla pitäisi olla mahdollisuus opiskella siellä. Sinä kun et ole mitenkään "hullu", vaan pelkästään masentunut ja ahdistunut. Ja kukapa ei olisi, jos perheenjäsen kohtelee noin ilkeästi kuin isäsi.
Apua silti tarvitset kipeästi, koska kärsit noin kovasti ja olet ajatellut itsemurhaakin. Jos lyhyt sairaalakäynti pahimman ahdistuksen aikana pelastaa henkesi, niin silloin se on hyväksi. Noin muuten sinua kaiketi pitäisi houkutella enemmän ulos neljän seinän sisältä, eikä enempää eristyksiin.
Äitini yrittää järjestää tekemistä mutta en jaksaisi mennä minnekkään mutta joudun särkäniemeen ens viikolla ja barceloonaan.
Enkä senkään takia halua osastolle koska olen aina ollut tosi vahva ihminen ja jos joudun osastolle näytän itselleni että olen heikko. Mutta pelkään että jos en hae apua romahdan samalla tavalla kun keväällä mutta pahemmin. Joulukuussa todettin jonkin asteinen masennus. Yritin jatkaa elämääni vain normaalisti, Huhtikuussa romahdin, lopetin koulun, itkin viikon pimeässä huoneessa yksin ja vain itkin ja mietin itsemurhaa. Nyt jos romahdan en kestä enään ja teen itsemurhan.
Jos kerron äidilleni itsemurha ajatuksista pelkään että hän romahtaa..
Kerro tunteistasi psykologille tai lääkärille.
Et ole ainoa, apu on lähellä, ota se vastaan, olet ansainnut tulla terveeksi.
Vahvuutta on, että hakee apua, jokainen meistä tarvitsee toisten tukea joskus.
Keskustelu asiantuntijan kanssa on parasta hoitoa, lääkkeitä tarjotaan helposti, koska se tulee halvemmaksi.
Ihminen voi valita omat ajatukset. Ajatuksista tulevat tunteet..
Mieli on sinun omassa hallinnassasi. Onneksi.
Mitä sinä rakastat tehdä ? Uusia ajatuksia..
Ja miten ikinä voin parantua kun äitini on jo sanonut ettei minulla saa antaa mitään lääkkeitä?
Masennuslääkkeet monet lihottaa eikä muo ainakaan auttanut yhtään. Olen tässä lopettelemassa pienin askelin kaikki nää **tun napit. Voi tosin jostain rauhottavasta lääkkeestä olla tilapäistä hyötyä, totta. Mutta ei pidempiaikaista. Itselleni oli tilapäinen hyöty, pitkäaikainen haitta, sillä lihoin monta monta kiloa. Olen tosin myös iloinen että selvisin sen hetken, joten kaipa siitä oli hyötyä. Mutta usko muo, ei ne napit ota pahaa oloa pois. Itselläni itseasiassa liian suuri annosmäärä vaan lisäsi pahaa oloa ja jouduin ensimmäisen kerran siksi osastolle.
aika tavallista itkeä paljon, ahdistua ja jopa ajatella kuolemaa. Se voi sinunkin kohdalla olla osa kehitystä aikuiseksi ja parantua itsestään ajan kanssa. Eikä äitisi ilmeisesti edes tiedä miten pahalta sinusta tuntuu. Ehkä hän muuttaisi mielipiteensä lääkkeistä, jos lääkäri suosittaisi sinulle reseptiä.
Jos jostain syystä sattuisit voimaan huonosti vielä tulevaisuudessakin, niin viimeistään 18 vuotiaana saisit ottaa reseptin vastaan ilman huoltajan lupaa.
Ei todellakaan ole nuorena normaalia itkeä kaikkia päiviä selittämätöntä pahaa oloa, ja harkita itsemurhaa vakavissaan. Toivottavasti ei luoja sulle lapsia suo, sillä huonosti heidän käy kun sairaanakin kerrot heille kaiken olevan normaalisti ja jatkavan elämäänsä. Että ku kuulee tyhmiä juttuja täällä.
Mun lapsi selvisi vakavasta masennuksesta,on nyt tasapainonen ja onnellinen aikuinen.Älä tee itelles pahaa, mun maailmalta meni pohja kun lapseni yritti itsemurhaa.Nyt sairastan ite samaa,enkä enää ihmettele miksi sairastuneet ei jaksa.
Onnittelut sinulle, kun lapsesi tuli terveeksi ! Olet tehnyt suurenmoisen työn, nyt olet näännyksissä.
Nyt alkaa se miellyttävä vaihe; sinun on aika olla "itsekäs", kerätä voimia, toteuttaa omia toiveita, mennä vaikka hotelli-/laivareissulle, ottaa hieronta tai jalkahoito, popsia mansikoita, ostaa kukkia tai naistenlehti.
Paras: käy kampaajalla
Mene uimaan ja porealtaisiin, huolet ovat vesiliukoisia
Vaikka suihkuun, hyväntuoksuinen saippua, uusi kylpypyyhe
Juhlat pystyyn lapsen tervehtymisen kunniaksi !
Juuri tuon taki en kerro äidilleni itsemurha-ajatuksistani, jos jollekkin kerron se n psykologini. Ja olen jo miettinyt miten teen itsemurhan jos päädyn siihen ratkaisuun
siihen asti, kunnes pääset psykologille? Ettet tee pahaa itsellesi?
On sinun oma valintasi mitä kerrot äidillesi ja milloin, mutta muista että hän on vastuussa sinun hyvinvoinnistasi koska olet vielä nuori. Ei sinun tarvitse oman terveytesi kustannuksella suojella äitisikään tunteita, vaikka tietysti hän myös on tärkeä.
.
Yritän jaksaa siihen asti, koska en halua satuttaa itseäni perheeni lähellä jotta he eivät joudu näkemään minua
Et Missään nimessä saa tappaa itseäsi..Ja pahinta mitä voit tehdä äidillesi on se että että tapat itsesi antamatta hänelle mahdollisuutta auttaa sinua! Olet hänen rakas lapsi, maailman tärkein asia vaikka hän ei sitä osaisi aina edes tuoda esiin oikealla tavalla..
Heti tänään otat yhteyttä nuorten auttavaan puhelimeen numeroon: 116 111 se päivystää tänään klo 17- 20. Puhelu on ilmainen. Soita rohkeasti vain.
Ja muista että osastolla käyminen on mahdollisuus ei tuomio. Se ei tee sinusta huonoa ihmistä. Sitä varten se on olemassa. Äläkä missään nimessä mieti sitä mitä kaverit ajattelevat. Kyse on SINUN elämästä. Ja sitä sinun pitää suojella. Älä myöskään vertaa itseäsi muihin, sillä se että olet herkkä ihminen on arvokas asia. Ei ole sinun syysi että asiat eivät aina mene hyvin.
Olen toiminut vuosia kaltaistesi nuorten erityisopettajana ja nähnyt monta hyvää esimerkkiä siitä kuinka toipuminen rankoistakin tilanteista on mahdollista. Kuulu sinäkin siihen joukkoon. Jos olet kuollut se on mahdotonta.. Halit sulle! Ota ensimmäinen askel ja soita siihen numeroon tänään.. Muista: SINÄ OLET TÄRKEÄ JA ARVOKAS JUURI SELLAISENA KUIN OLET ... Yksilönä muiden joukossa heikkouksinesi ja vahvuuksinesi..
En soittanut tuohon numeroon, koska tulin koneelle vasta nytten. Jos en tekisi itsemurhaa, en pystyisi edes käymään koulua loppuun ahdistaa ja masentaa liikaa enkä pysty menemään kouluun, pääsin nyttenkin säälistä seiskalta, koska lopetin koulun hiihtoloman jälkeen
Kerro heille (ja psykologille kun pääsette juttusille) kaikki huolesi ja itsetuhoajatuksesi.
Noin muuten ei kannata hokea itselleen siitä itsemurhasta, koska silloin teet siitä isomman ongelman kuin se oikeasti onkaan. Ei sinun tarvitse kuolla nuorena!! Et voi nyt kovin hyvin, mutta tulevaisuudessa voi olla aivan toisin.
Se mitä tarvitset, on aikuinen joka ymmärtää sinua lohduttamaan ja antamaan tukea. Jonkun, joka antaa sinulle sen mitä tarvitset voittaaksesi pahan olosi. Onneksi sinulla onkin äitisi, ja toivottavasti saat myös hyvän psykologin avuksi.
Kyllä sinä varmasti pystyt käymään koulusi loppuun. Jos tarvitset taukoa välillä, niin ei se mikään kamala asia ole. Sukulaiseni jäi aikoinaan koulussa luokalleen kaksi kertaa, ja myöhemmin hän opiskeli yliopistossa maisteriksi. Kaverini puolestaan jäi aikoinaan luokalleen, mutta opiskeli myöhemmin yliopistossa maisteriksi ja sitten vielä tohtoriksi!
Ehdottomasti aloitat lääkityksen. Miten äitisi ja isäsi voivat olla noin avuttomia, että toinen sanoo, ettei saa antaa lääkettä ja toisen mielestä olisit parempi kuolleena. Sun oma perheesi on sairas, ovatko he sairastuttaneet sinutkin.
Itse epäilen masentuneeni eka kertoja omien vanhempien kyvyttömyydestä tukea ja rohkaista saamaan hyvää itsetuntoa, jos kotona sanotaan lapsena, että susta ei oo mihinkään, niin eiköhän se oo pahinta miä lapselle voi sanoa, ei nyt ihan noin suorin sanoin, mutta vähättelyä ja ja naureskelua ym. En ole heidän kanssaan oikein missään tekemisissä, teoriassa on vanhemmat, mutta käytännössä ovat kuolleita minulle. Hammasta purren koettanut taivaltaa eteenpäin, joskus masislääkkeitäkin syönyt, mutta siirtynyt vitamiineihin. Ahdistus on hävinnyt, mutta alakulo yksinäisyydestä on jäljellä, mutta töissä olen aina käynyt vaikka yksityiselämä tällä hetkellä onkin köyhää. Paljon tragedioita ollut, mutta uskon, että suuri rakkaus vielä tulee kohdallleni, rakkauksia on ollut. Itsekin koin ekan masennuksen iässäsi, mutta se meni ohi nopeasti. Ehkä itse en ole päästänyt itseäni uimaan koskaan liian syvälle ja taitaa masennukseni olla lievää ja pahimmillaan keskivaikeaa masennusta. Masennus heijastuu minulla nukkumiseen , siis unettomuuteen.
Tsemppiä, tää elämähän ei oos siis helppoa ja hyvän ja paremman olon eteen on tehtävä aina töitä.
En itsekkään ole pitkään aikaan nukkunut kunnolla en saa unta vaikka yrittäisin sitten kun nukahdan herään heti, painoa pudonnut keväällä 5kg,lakkasin näkemästä kavereita ja lopetin koulun
Tilanne on paha! Soita huomenna siihen numeroon.Olet tosi pahasti masentunut! Masennuksen todellinen syy täytyy selvittää.Masennus on sairaus siiinä missä muutkin. Se on myös hodettavissa.Huomaatko kuinka paljon sinusta välittävät myös sellaisetkin ihmiset jotka eivät edes tunne sinua?? Se ei ehkä lohduta sinua juuri nyt tuossa syvässä turruttavassa masennustilassasi, mutta kertoo sulle sun arvosta elävänä täällä ihmisten joukossa.
Yritä nyt vaan ainakin sulkea tietokone.. Se voi tuntua helpottavalta ratkaisulta yksinäisyyteen, mutta salakavalalla tavalla se myös samalla lisää sitä ja masentuneiSuutta. Lue mieluummin vaikka jotakin kirjaa tai sarjakuvaa sängyssäsi ja yritä sillä tavalla saada unen päästä kiinni..
Huomenna soitat sitten siihen numeroon.. Sen päivystysaika alkaa arkisin jo klo 14.00.. Ja nyt sitten se kone kiinni ja mars mars sänkyyn siitä:) Hyvää yötä !
RememberMe !
Kerrot, että paino pudonnut, ikä 14 v.
14-vuotiaana yleensä on nopea pituuskasvu, sekin saattaa heikottaa.
Monipuolinen, kunnon ruoka on nyt tarpeen.
Tykkäisitkö kokata itsellesi ja perheelle; pihvejä, salaattia, kalafilettä uuniin,grillattu broileri, marjoja, hedelmiä, maitoa ( laktoositon on vatsan ystävä ).
Barcelonassa on todellisia ruokaelämyksiä, nauti niistä ja kerää voimia !
Ennen tykkäsin kokkailla, mutta nykyään en enään jaksa. Minulla on muutenkin laktoosi- intoleranssi ja olen semivegetaristi
En soittanut tänäänkään siihen numeroon.En kehdannut soittaa, ei siellä kumminkaa osattaisi auttaa... Ja vaikka joskus parantuisin en jaksaisi senkään jälkeen kotona.
numero tallessa, että voit soittaa sitten kun päätät niin tehdä.
Usko pois , sä et todellakaan oo yksin tossa junassa.samanlaisessa ahdingossa on kymmenet tuhannet nuoret ympäri suomea.. Otat nyt vaan yhteyttä. Sun ois tärkeetä löytää uusia kontakteja jotka tietää kuinka voit viedä asiaa eteenpäin.. Voit tuon reitin kautta saada mahdollisuuden myös löytää kohtalotovereita joiden kanssa voisit purkaa sydäntäsi. Se numero on sua varten sinne laitettu.. Eikä tarvi pelätä et sen takia joku viranomainen olis heti teidän perheen kimpussa. Toi ei oo sellanen numero. Nyt vaan rohkeesti soitat. Kiva kun oot kuitenkin välillä jaksanu tänne ilmoitella.. Hyvää yötä ja muista nukkua
Ai kun olen kyllästynyt näihin 14vee emo reppanoihin. Kansoittavat tätäkin palstaa nykyään. Voi kun on pahamieli ja itsarii harkitaan, riudutaan.. ei teillä kersoilla ole mitään tietoa millaista on kun asiat todella menevät päin helvettiä. Katso nyt sinäkin 14vee 20 vuotta ja jos sitten vielä on paska olo niin..
Kiva tietää, että nuorilla ei voi asiat olla yhtä huonosti kun aikuisella! Joillakin nuorilla on vielä huonommin asiat, tiedoksi vain.
Ap'lle: Oikein iso voima hali täältä sinne! Toivon itsesi puolesta ettet päädy itsariin.
Itsetäni sen verran, että oma perhe näyttää ulkopuolisille ihan erilaiselta, kuin mitä se oikeasti on. Ei onneksi mitään perheväkivaltaa, mutta henkistä kylläkin...
En vain enää kestä tätä kaikkea pas...aa mitä päälle kaatuu... Se olis sitten omasta puolesta 19.9 kaiken loppu.
T. 15 vuotias tyttö Länsi-Suomesta
No on henkisesti paljon terveempää tuoda omaa pahaa oloaan ulos edes näillä palstoilla. Vähintään yhtä huolestuttavan sairasta on tuollainen itsekäs kyvyttömyys empatiaan. Kyse on suurinpiirtein samasta asiasta. Näkövinkkeli vain on toinen. Jos joku kaipaa lohdun sanoja, niin silloin niitä pitää antaa, eikä tulla osoittamaan ylemmyyttään ja paremmuuttaan. Mulle sellainen kertoo todella huonosta itsetunnosta. Ja jos tämä kirjoitus aiheuttaa sussa suuttumusta, niin sulla on syytä huoleen nimenomaan oman itsetuntosi kanssa.
No on henkisesti paljon terveempää tuoda omaa pahaa oloaan ulos edes näillä palstoilla. Vähintään yhtä huolestuttavan sairasta on tuollainen itsekäs kyvyttömyys empatiaan. Kyse on suurinpiirtein samasta asiasta. Näkövinkkeli vain on toinen. Jos joku kaipaa lohdun sanoja, niin silloin niitä pitää antaa, eikä tulla osoittamaan ylemmyyttään ja paremmuuttaan. Mulle sellainen kertoo todella huonosta itsetunnosta. Ja jos tämä kirjoitus aiheuttaa sussa suuttumusta, niin sulla on syytä huoleen nimenomaan oman itsetuntosi kanssa.
Yritän sinnitellä elokuun alkuun asti, koska tänään paraskaverini tuli meille,halasi minua ja sanoi että hän ei pystyisi elämääni ilman minua. Olemme olleet 10 vuotta parhaita kavereita.
Huomenna äitini ja paras kaverini yrittävät raaha minut särkänniemeen vaikka en haluaisi lähteä ja mikä pahinta sunnuntaina viikoks barceloonann ja olen samaassa huoneessa kaksin isäni kanssa
Hienoa että jaksat sinnitellä.. Tuo sinun ja isäsi välillä oleva asia olisi hyvä selvittää. Jos isäsi ei siihen kykene Ilman riitelyä niin edelleen suosittelen soittamista siihenumeroon jos tulee paha paikka. Tuli itsellekin hyvä mieli kun laitoit edes vähän valoisamman viestin tulemaan.. Kyllä täällä tosiaan moni sinusta välittää vaikka ei sua edes tunne. Ei ole kenenkään elämä turha...
Äläkä välitä noista negatiivisista viesteistä.. Jotkut Ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan muita sättimällä... Jätä ne omaan arvoonsa. Sä oot sentään rohkee kun uskallat edes täällä puida itsellesi tärkeitä asioita.. Se on jo hyvä alku toipumiselle..
Hyvää yötä!
Vedä isääs turpaa!
käyt vähän ulkoilemassa perheen ja kaverisi kanssa! Jos pelkäät isäsi olevan ilkeä sinua kohtaan, niin juttele siitä etukäteen äidin kanssa ja kerro matkallakin hänelle jos jotain ikävää tapahtuu.
Sovin tänään isäni kanssa ja luulee että Barcelonan matka menne ihan hyvin. Tiedän että muuten ehkä voisin selvitä masennuksen kanssa, mutta koulussa en pysty olemaan. Vanhempani pakottavat minut syksyllä vanhaan kouluun, Vaikka psykologini suositteli pienluokaa toisesta koulusta.Mutta äitini eikä isäni halua minua pienluokalle
Hienoo!! Sä aloit tsemppaamaan kunnolla.. Usko pois, kun vähän löytää voimia jostakin, ottaa asiat työn alle ja tekee niille jotakin niin ne alkavat pikkuhiljaa järjestyä. Samalla se vähentää myös sitä masentuneisuutta.. Mikä sun suurin ongelma on siihen että et jaksa koulussa? Kiusataanko sua? Meneekö opetus liian nopeasti eteenpäin, etkä pysy perässä? Oli syy mikä hyvänsä sille että et pärjää koulussa niin muista että se ei tee susta tyhmää.. Peruskoulun opetuskäytännöt eivät juurikaan ota huomioon erilaisia oppimishäiriötilanteita joille kuitenkin saattaa loppujen lopuksi löytyä ihan luonnollinen selitys...
Jatka samaa rataa vaan.. Hyvä hyvä! :)
Minua ei ole ikinä kiusattu koulussa ja minulla oli paljon kavereita. Ala-astella sain hviä numeroita kuin myös seiskan syksyllä, Tammikuussa aloin pikkuhiljaa masentua itkin koko ajan, en jaksanut tehdä mitään, syöminen ja nukkuminen vähentyi. Hiihtoloman jälkeen ahdisti olla luokassa ihmisten keskellä ja lopulta romahdin. Kerroin tuolloin vasta vanhemmilleni ongelmistani ja lopetin koulun koska en pystynyt käymään siellä. Kävin kevään koulun kotona. Ja keväällä keskiarvoni oli laskenut kahdella numerolla.
Isäni ei halua minua sen takia pienluokalle sillä, sitten olisin erinlainen kuin muut. Mutta minä tiedän ettei voimani riitä koulunkäyntiin, Jos kerroin itsemurha aikeista psykologilleni, pakottaako hän minut osastolle?
Hei! Tuo kiinnostaisi minuakin. Siis tuo, että jos kertoo jollekin itsemurha-aikeista, niin joutuuko osastolle?
Moi! Olisi tosi tärkeätä kertoa itsemurha- ajatukset suoraan ammatti-ihmisille. Jos kyseessä ovat todelliset ammattilaiset niin he osaavat ohjata sinua eteenpäin niin että sua ei pakoteta mihinkään. En todellakaan usko että joudut osastolle koska pystyt noin hyvin analysoimaan omaa tilaasi. Olisi eri asia jos sanoisit että teen sen nyt ja tässä..Et oo ihan pieni lapsi enää ja siksi olis hyvä tarttua ongelmaan nopeasti.. Yleensä vakavassa tapauksessa aloitetaan lääkitys ja terapia.. Mutta arvion siitä tekee lääkäri.. Tärkeintä edelleen on selvittää masennusoireiden todelliset syyt... Ne voivat olla yllätys jopa sullekin.. Myös murrosikä vaikuttaa aivokemiallisiin (hormoni) reaktioihin. Niitä voidaan hoitaa mm. sopivalla lääkkeellä tietyn ajan.
Nyt vaan rohkeesti hoidat asiaa eteenpäin. Omatoimisesti vaikka. Tämmöinen tilanne on takuulla vaikea paikka myös vanhemmille, eivätkä he välttämättä osaa /ymmärrä auttaa oikealla tavalla... Hienosti kerrot täällä asioista.. Muista myös se numero edelleen..
Lukaise noita kohtalotoverin vastauksia.. Tsemppiä sullekin..ja voimia myös..
Muistan numeron vielä. äitini on sanonut jo lääkäreille ja psykologeille että minulle ei saa antaa mitään lääkkeitä
Lääke on tärkee ja todnäk välttämätön apu silloin kun aivojen "kemiassa" on tapahtunut muutoksia syystä tai toisesta..Toisaalta Lääke ei kaikissa tapauksissa välttämättä ole paras apu. Tutkimusten mukaan hyviin tuloksiin on päästy myös pelkillä terapiahoidoillkin...se on Ammattilaisen johdolla tapahtuvaa keskustelua ja mielen purkamista. Samalla myös masennuksen syidenkin selvittämistä.. Puhuminen ja avautuminen on se tärkeä juttu. Hullua on se, jos yrittää pitää kaiken sisällään..
Aikaisemmin keväällä mulla suunniteltiin 3 vuoden jotain terapiaa kaks kertaa viikossa, mutta vanhempani sanoivat etteivät halua minua noin pitkään hoitoon ja haluat nopeasti kuntoon. Mietin että voidaanko minut laittaa osastolle vaikka vanhempani eivät antaisi lupaa?
Moi! En edelleenkään usko että joudut osastolle.. Mutta tuo terapia olisi tärkeä juttu. Sun pitäis jotenkin yrittää puhua siitä niin että itse olisit halukas menemään siihen. Että haluaisit selvittää mikä sua vaivaa.. Kun ei tuo mielenterveyden hoitaminen kuitenkaan ole mikään häpeällinen asia. Hoidetaan flunssapotilaitakin... Yritä ehdottomasti päästä siihen terapiaan.
Äitini sanoi juuri ettei jaksa todenäköisesti minua enään edes syksyä puhumattakaan kolmesta vuodesta jos olen huonossa jamassa. Vanhempani harkitsevat minun antamista mummolle ja papalle toiselle puolelle suomea jos he eivät jaksa. Ja heidän mielestään minun täytyy parantua yhdessä yössä ja olla "normaali" lapsi. MInun pitäisiä kuulma masennuksesta huolimatta olla normaalissa luokassa ja esittää olevani kunnossa. Pidän vieläkin monille kavereille kulisseja pystyssä ja sanoin vain etten ole kotona.
Vanhempani ovat opettaneet ettei murheistaan kannata puhua tai näyttäää tunteitaan ja tuosta syystä en osaa puhua psykologeille. KOtonakin itken vain silloin ku muut nukkuvat
Hei !
Äiti huokailee, kun on neuvoton, mutta anna mennä toisesta korvasta ulos.
Vanhempien kannattaa hakea tukea itselleen - ja tietoa, mutta kun ovat vain ihmisiä, niin helposti tulee kaataneeksi lasten päälle omat huolensa.
Sinä olet todella hyvä kirjoittamaan, koulu lähtee ennenpitkää sujumaan mallikkaasti. - Ja elämä on pääasia. Sinulla on nuoruus, hyvä ystävä, pikkusisko, lahjakkuutta, vanhemmat - joille loma tekee todella hyvää.
Ja yritätkö jo huomenna syödä aamupalaa, lounasta, välipalaa..Kyllä tästä hyvä tulee :) Hyvää yötä, kauniita unia !
Soita nyt siihen numeroon vain. Kysy neuvoa siihen kuinka voisit saada vanhempasi ymmärtämään tilaasi.Et saa jäädä yksin tuntemustesi kanssa. Tee se jo tänään tai huomenna. Älä venytä asiaa vaikka se pelottaisikin. Joudut kantamaan raskasta taakkaa. Sä tarvitset ihmisiä jotka oikeasti ymmärtävät mitä masennus on. Hyvää yötä!!
Muuten soittaisn mutta lento lähtee huomenna aamulla barceloonann ja sain vaihdettua huonetta, eli olen äitin kanssa
Moi! Hyvää lomaa kaikesta huolimatta. Jatka asian selvittämistä kun loma on ohi.Muista! ET SAA LUOVUTTAA !!
Jouduttiin tulemaan jo eilen ilalla suomeen, koska pappani meni huonoon kuntoon...
Lähden huomenna mökille parhaan kaverini kanssa, koska äitini tietää etten voi satuttaa itseäni kaverini seurassa. Äitini sanoi minulle että hän pakottaa minut kouluun hinnalla millä hyvänsä, mutta tiedän etten kestäisi sitä. Enkä muutenkaa jaksa tätä paskaa enään. Niinpä olen tehnyt jo tarkat itmurha suunnitelmat ja kirjoittanut jo itsemurha kirjeetkin.
RememberMe !
Toivottavasti pappa toipuu pian !
Ihanaa, että sinulla on niin hyvä kaveri ! Heittäkää huolet nurkkaan, ja nauttikaa mökkeilystä !
Olkaa siskon kanssa toistenne tukena seuraavat 100 vuotta - ainakin melkein. Siskokin kaipaa lohtua joskus, sinä olet korvaamaton hänelle.
Menneisyys on mennyt , tulevaisuus tulee ajallaan, ja se voi yllättää positiivisesti - asiat lähtevät sujumaan, sinun mielesi mukaan.
Eletään tätä päivää, ja tehdään siitä paras mahdollinen !
Hei, RememberMe !
Millainen elämä on elämisen arvoinen ?
Mitä kaikkea siihen sisältyy ?
Haluaisitko miettiä - tai kirjoittaa - onnellisen elämän suunnitelman ?
80 - 90 vuotta.. se meni niin nopeasti, sanoi eräs vanha ihminen..
Ennen aina mietin mitä haluan tulevaisuudelta, montako lasta ym. Nykyään en enään jaksa enkä usko että edes elän enään montaa kuukautta...
voisit ihan hyvin alkaa ajatella osastolle menoa yhtenä vaihtoehtona, jos tarvitset kesälomaa pidemmän tauon koulusta. Nythän oikeastaan suunnittelet itsemurhaa pitkälti siksi kun et tiedä mitä tekisit lähimmän vuoden aikana, etkä välitä siitä miten elämä voi muuttua paremmaksi sen jälkeen.
Vanhempasikin hoppuilevat turhan takia, koska kyllähän peruskoulusta on tärkeämpää saada kykyään vastaavat paperit ajallaan, kuin rääkätä oppilas valmistumaan ennalta määrätyssä aikataulussa vaikka sairaana ja heikommilla numeroilla kuin mihin terveenä pystyisi. Vaikka onhan kyllä sittenkin vielä kymppiluokka ja mahdollisuus numeroiden korottamiseen.
SUURIN OSA NOISTA NS. AIKUISTEN KOMMENTEISTA ON ÄÄRIMMÄISEN OKSETTAVIA!!! JUURI NOILLA PSYKOLOGIEN PERHETAPAAMISILLA TUHOTAAN NUORTEN ELÄMÄ TOTAALISESTI!!!
Olin samankaltaisessa tilanteessa kuin aloittaja 1990-luvulla. Mieshenkilö. Tällä hetkellä ikää jo 35 vuotta. Työkyvyn arviointi edessä. Itsemurha-aikomuksia/yrityksiä, alempikorkeakoulututkinto, pitkäaikaistyötön, ei juuri työelämäkokemusta. Kelan tukemat psykoterapiat eivät ole juurikaan auttaneet. En pärjää ilman pysyvää lääkitystä.
Ja kaikki tämä pa$ka vain siksi, etten saanut tarvitsemaani sairaalahoitoa riittävästi teininä. Kokeneet psykoterapeutitkin ovat minulle sanoneet, että nämä peruuttamattomat vauriot syntyvät nuoruusiässä, eikä täysi parantuminen ole mahdollista millään psykoterapialla.
Suurin osa noista ns. aikuisten kommenteista on todellla oksettavia! Kehotuksia mennä psykologille jne. Voin vakuuttaa teille, ettei siitä ole mitään hyötyä, jos toinen vanhempi käy päälle henkisesti/fyysisesti päälle jatkuvasti. Homma vain menee jopa pahemmaksi, kun psykologit kutsuvat perheen koolle.
Isäni on nöyryyttänyt minua 7-vuotiaasta lähtien. Kun olin lukiossa, olin samalla myös helvetissä. Teini-iän kesistä en edes muista mitään muuta kuin unenomaisia välähdyksiä metsästä, jossa minua "koulutettiin" jatkuvasti.
Ainoa turvallinen paikka minun elämässäni on ollut psykiatrinen sairaala. Miksi h€lv€tissä en saanut viettää siellä niin kauan aikaa kuin olisin tarvinnut?
Sairaalasta minut kotiutettiin melko lyhyen ajan jälkeen taas kerran isäni ja yhden lähisukulaisen kyykytettäväksi. Mikä pahinta, psykologi vielä kutsui isäni mukaan kolmen keskiseen tapaamiseen, kun olin puhunnut itsemurhasta. Isäni suhtautui todella ivallisesti asiaan, ja naispsykologi vain pyöritteli silmiään. Tätäkään nöyryytystä ei olisi tarvinnut kokea turvallisessa sairaalaympäristössä.
Nyt kun olen jo pitkälti yli 30 vee, tuntuu käsittämättömältä, kuinka tänäkin päivänä hoitosysteemi ja suurin osa kommentaattoreista laittaa koulunkäynnin terveyden edelle!!! Sairaala voi todellakin olla joillekin nuorille ensimmäinen turvallinen paikka, jossa ei tarvitse pelätä!
Mikä p€rk€l€ tässä maassa on vialla? Kun opiskelu ja työ on poikkeuksetta tärkeämpää kuin terveys... Se on tärkeämpää nyt, se oli tärkeämpää 1990-luvulla. Minullekin sanottiin sairaalassa, että kyllä nyt olisi tärkeää mennä sinne ylioppilaskirjoituksiin, vaikka olin lähes puhekyvytön ja lamaantunut silloin, enkä ollut ehtinyt tutustua kehenkään sairaalassa. Sitten kun vähän opin ilmaisemaan itseäni, minut kotiutettiin, koska vointini oli heidän mielestään kohentunut. Kotiuduin suoraan samaan h€lv€ttiin, mistä minut oli sairaalaan tuotukin.
Miksei potilaalta kysytä koskaan omaa mielipidettä? Miksei nuorelta kysytä koskaan omaa mielipidettä? Missä sellaisia lääkäreitä on? Aika harvassa varmaankin?
Onko todellakin mahdoton ajatus, että annettaisiin hädänalaisten ihmisten viettää sairaalassa edes yksi vuosi? Ei vuosi merkitse työuran tms. kannalta mitään, jos terveydentila saadaan kohennettua. Tuossa yhdessä kommentissa kävi ilmi, että jossakin on sairaala, josta käsin voi käydä koulua omien voimien mukaan. Se on todella hyvä juttu. Ilmeisesti sellaista ei ole kaikkialla.
JA TOTTAKAI ILMAINEN KOULUTUS SUOMESSA ON LOISTAVA JUTTU NIILLE, JOILLA ON KOTONA TURVALLISTA. MUTTA MITEN KUKAAN KEHTAA OLLA YLPEÄ ILMAISESTA KOULUTUKSESTA, KUN NUORILLE (TAI MUUNKAAN IKÄISILLE) EI OLE TARJOLLA ILMAISTA PSYKIATRISTA SAIRAANHOITOA RIITTÄVÄSTI.
EIKÖ TÄMÄ $AATANAN SYSTEEMI MUUTU KOSKAAN? EI OLE MITÄÄN HYVINVOINTIVALTIOTA! EI TÄÄLLÄ OLE RIITTÄVIÄ PSYKIATRISIA SAIRAALAPAIKKOJA NIITÄ TARVITSEVILLE.
VOI V1TUN V1TTU MITÄ IHMISELÄMÄN TUHOAMISTA, JUURI SILLOIN KUN POIKA TAI TYTTÖ ON 14-19.... SAIRAALAHOITOA EI ANNETA KUIN PARI KUUKAUTTA JOS SITÄKÄÄN, JA SITTEN SYSÄTÄÄN PSYKLOGIEN ARMOILLE TAKAISIN VANHEMPIEN LUO. TÄTÄ SE OLI 20 VUOTTA SITTEN, TÄTÄ SE ON TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ!
Kelan korvaamat psykoterapiat opiskelijoille ovat meikäläisen tapauksessa olleet todella, todella, todella kallista ja turhaa avohoitoa.
Arvatkaa harmittaako?
Kiitos kirjoituksestasi..Joo.. Homma on turhauttavaa silloin kun apua ei löydy.Se on totta. Suomi on täynnä myös väärin hoidettuja ihmisiä..Sekin on totta.. Siitä huolimatta joukkoon mahtuu myös paljon onnistumisia.. Terapia ei todellakaan ole mitään paskaa. Sen hyödyt olen monen opiskelijan kohdalla nähnyt vuosien varrella. Paras esimerkki on 20 vuoden helvetin läpikäynyt skitsofreniaa sairastava äitini, joka elää tällä hetkellä olosuhteet huomioiden onnellista ja suhtkoht normaalia elämää. Ilman terapiaa ja lääkitystä olisi kuollut jo aikoja sitten. Jostakin on lähdettävä liikkeelle ja pahin viesti itsemurhaa hautovalle nuorellle on dissata pelkän omakohtaisen kokemuksen perusteella suomen terveyshuolto. Inhimillinen ääni ja toivon ylläpitäminen niiden ihmisten kohdalla joilla ei vielä välttämättä ole edes diagnoosia on tärkeää.. Oot itse jo 35 ja karmeista kokemuksistasi huolimatta toistaseks hengissä. Anna tälle lapselle toivoo ja yritä pikemminkin poistaa pelkoja esim mahdollisia sairaalajaksoja kohtaan kuin sammuttaa sitä mahdollista toivon kipinää minkä edes pieni myötätunto tuntemattomilta ihmisiltä voi herättää. Vaikka sairas oletkin tai olitkin , voit silti olla tärkeässä roolissa ja tukea oman mahdollisesti vaikean taipaleensa alussa olevaa ihmistä.
SE ETTÄ EI KUKAAN VÄLITÄ, EIKÄ EDES YRITÄ JAKAA EMPATIAA. ON PAHINTA!
Ilmainen yhteiskunnan järjestämä koulutus. Opintotuki. Kela tukee. Ammatillisesta yliopistolliseen. Omalla lahjakkuudella ja yritteliäisyydellä mahdollisuus päästä pitkälle.
In Finland we this thing called free education... Näin kuulee ulkomaisille puhuttavan.
No mutta mikä muu täällä sitten on ilmaista? Ilmainen perusterveyden huolto? Ei sellaista ole. Terveyskeskusmaksut jne.
Psykiatrinen sairaalahoito nuorille ja aikuisille??? 1980-luvun jälkeen sairaalapaikat on leikattu pois. Juuri lueskelin erästä kirjaa, jossa kerrottiin siitä, kuinka 1980-luvulla eri ikäiset ihmiset hoidettiin sairaaloissa sen verran terveiksi, että uskalsivat ilmaista itseään toisten ihmisten kuullen muutenkin kuin yksittäiselle hoitajalle/lääkärille.
Avohoito ei v1ttu ole mikään ratkaisu! Voin vakuuttaa teille, ettei avohoidolla juuri kukaan parane, sillä nykysysteemissä sairaalassa ei pääse paranemisessa alkua pidemmälle. Siihen se homma sitten tyssää. Avohoidossa on liikaa asioita nuoren/aikuisen omalla vastuulla.
Koska avohoito ei toimi, eikä sairaalahoitoa saa nykyään muuten (itse)murhayrityksen kautta, homma on nyt sitten erilaisten yhdistysten varassa.
Jos olen oikein ymmärtänyt 1990-luvulta alkaineiden trendien mukaan ihminen pidetään pois psykiatrisesta hoidosta vaikka väkisin -- tyypillisessä tapauksessa parin kuukauden sairaalajakson jälkeen sinne on turha haikailla takaisin. Tämä trendi jatkuu tänäkin päivänä, ja rampauttaa nuoret ihmiset työkyvyttömyyteen pitkän ajan kuluessa.
Nuori 14-18 vuotias on pian 30 vuotias, sitten 40-vuotias jne. Sanoisin, ettei ole yhtään hullumpi ratkaisu nykytilanteessa juoda itseään hengiltä. On se halvempaa kuin jokin $aatanan kallis Kelan tukema psykoterapia, joka tulee joskus 25 vee paikkeilla eli sitten vasta kun terveys on jo menetetty, koska sairaalahoitoa ei ole saatu.
Ja kyllä -- näen itseni uhrina. MUTTA OLEN HYVIN, HYVIN VIHAINEN, KUN NÄEN TÄMÄN SAMAN TRENDIN JATKUVAN, JATKUVAN JA JATKUVAN. KAKSI VUOSIKYMMENTÄ TÄTÄ NUORTEN TUHOAMISTA TEKOYMMÄRTÄVÄISTEN "AMMATTIKASVATTAJIEN" MYÖTÄVAIKUTUKSELLA.
ETTEKÖ TE PSYKOLOGITÄDIT- JA SEDÄT JA OPETTAJATKIN KOSKAAN VIISASTU??? EI SE HOMMA VAAN TOIMI NIIN ETTÄ AVOHOIDON/KOULUTERVEYDEN HOIDON VASTAANOTOLLA KUTSUTAAN PERHE KOOLLE JA ANNETAAN KALTOINKOHTELUN JA KAUHUN JA TURVATTOMUUDEN JATKUA.
TODELLISUUS VASTAANOTTOHUONEESSA ON TOINEN KUIN SEN ULKOPUOLELLA -- ONKO KÄYNYT MIELESSÄ?
Siitä että kertoo itsemurha-ajatuksista jollekulle ei automaattisesti joudu sairaalaan. Viime syksynä puhuin useammallekin psykiatrille siitä että minusta tuntuu siltä että haluan vain tappaa itseni, mutta en päässyt sairaalaan vaikka olisin *halunnut* sinne. Päädyin sitten yrittämään itsemurhaa ja löysin itseni Meilahden sairaalan teho-osastolta, he he. (En asu Helsingissä vaan minut vietiin Meilahteen siksi että se oli ainoa paikka Suomessa jossa minua pystyttiin hoitamaan.) Psykiatriset sairaalapaikat ovat niin vähissä että ei sinne taida kovin helposti joutua. Ja käsittääkseni masentunutta ihmistä on yleensäkin vaikea laittaa pakkohoitoon, koska hänen todellisuudentajunsa ei ole häiriintynyt samalla tavalla kuin psykoottisilla ihmisillä, jotka puolestaan varsin usein päätyvät sairaalaan poliisin saattamana.
Itsemurha ei ole missään nimessä itsekästä, vaikka jotkut ihmiset saattavat niin luulla.
Itsemurha on järjettömän itsekäs teko.. kaveri tappo ittensä marttyyrina ku sen kimmafrendi jätti vaik oli ite kohdellu sitä ku paskaa., sen jälkeen frendin äiti romahti ja kaverin pikkuveli jäi heitteille..faija oli delannu jo aiemmin. Jos tappaa ittensä tappaa samalla paljon muutaki siit ympäriltä. Se on itsekäs teko ton ikäseltä. Menkää v..uu viisastelemasta sieltä. Armokuolema on eri asia jos on parantumattomasti sairas..ja ku kaikki keinot käytetty ja kivut o hirveet..
Tulin eilen kotin kaverini mökiltä..Heti kotona alettiin huutamaan koulustani ja kuinka perheemme kärsii minun takia. Vanhempani olivat soittaneet vanhalle psykologilleni ja Hän oli sanonut että minut pitäää pakottaa vanhaan kouluun vaikka väkisin. Vanhempani olivat myös soittaneet uudelle psykologilleni jonka kanssa he sopivat että vanhempieni täytyy olla aina läsnä psykologilla.
Sen takia päätin että en mene psykologille koska ne vaan pakottais mut kouluun. Lähden 13.8. pois kotona ja menen salaa isovanhemmileni toiselle puolelle suomea. Menen sieltä pois viikon päästä ja teen itsemurhan koska en jaksa enään
Hei, RememberMe !
Psykologi on sinun puolellasi. Hänellä on kokemusta.
Hän ymmärtää sinua, kun kerrot, miltä oikeasti tuntuu, että haluat käydä koulua, mutta et nyt jaksa mennä tavalliseen luokkaan.
Opiskelit kevään oppimäärät itsenäisesti. Se oli hieno saavutus.
Selvästikin sinä haluat käydä koulua, kun vain voimat antavat myöten.
Psykologi osaa käsitellä vanhempia. He rauhoittuvat, ja hyvin pian alkavat saada opetusta, kuinka he voivat tukea sinua. He myös kuulevat, millainen toiminta on vahingollista ja miksi.
Eli sinä veisit vanhemmat psykologille, että he oppivat tukemaan sinua oikein..
Ja voisit kirjoittaa viestin psykologille vaikka paperilapulle, ja antaa sen hänelle.
Voi sinua "remember me". Itsemurha on tavallaan aina itsekästä, sillä siirrät muiden niskaan oman pahan olosi ja vaikka osa heistä sen ehkä jollain tasolla ansaitsisivatkin, ei se ole oikein. Varsinkaan niitä kohtaa, jotka oikeasti sinua rakastavat ja sinun olemassaoloasi tarvitsevat.
Anteeksi jo heti, että kirjoitan näin, mutta haluan estää sinua tekemästä virhettä, mitä rakkaasi kantavat suruna sisällään loppuelämänsä - miettien mitä tekivät väärin. Mikään kirje taikka viesti ei poista heidän tuskaansa!
Sinulla on edessä aivan varmasti parempia ja onnellisempia aikoja, sinun tehtäväsi on (muiden avulla) jaksaa läpi nämä ikävät ajat, jotta voit huomata lupaukseni todeksi. Sinun pitää rohkeasti pyytää apua ja uskoutua niille, joita eniten rakastat sekä psykologillesi. Vanhempasi eivät taida oikein tietää, miten kanssasi pitäisi olla ja elää, joten he purkavat väärin sinun niskaasi lapsellisia ja tyhmiä syytöksiä. Anna heillekin anteeksi, he eivät ymmärrä mitä sinä käyt läpi. Ja muista, kaikesta huolimatta hekin sinua rakastavat.
Älä tee mitään itsellesi. Apua on mahdollista saada ja muista, että elämällä on varmasti sinuakin varten tarjolla onnea ja iloa!
Itsekin olen opiskellut kotona, kun en yksinkertaisesti pystynyt olemaan koulussa.
Se oli kutosluokan lopulla ja ysiluokan puolivälissä.Olen vielä täällä, ja kahdeksantoista vee.
Vaikka sulla kaikki tuntuukin kaikki kaatuvan niskaan ja sitä mukaa kun menee paremmin niin putoat taaksepäin, pysy vahvana! vaikka sun vanhemmat ja psykat tuntuisikin siltä ettei ymmärrä, olisiko joku muu jolle voisit puhua ja saada siitä voimia? vaikka sitten ne isovanhemmat.
Kyllä se siitä.kerro psykiatrillesi myös että sinusta tuntuu että vanhemmat ei ymmärrä, jolloin heillekin valaistaan tilannetta ja he alkavat ymmärtää. Tilanne on heillekin hankala.
Tsemppiä, älä hítossa tapa itteäs! tee ihan mitä tahansa muuta jotta saat ajatukset muualle, laula, tanssi, juokse vaikka ympyrää jos se vaan auttaa oloosi!
Lupasin vanhemmilleni että menen heidän kanssaan huomenna uudelle psykologille, sillä ehdolla etten joudu vanhaan kouluuni enään. He lupasit etten joudu, mutta olen ihan varma että mnut pakotetaan sinne sillä äitini otti ensimmäisen jaksoni ajaksi loman.
Ennen masennustani minulla oli paljon kavereita, mutta nykyään minulla on vain muutama. En puhu parhaalle kaverilleni masennuksesta sillä en halua huolestuttaa häntä. Muut kaverini sanovat että en voi olla masentunut sillä minua ei kiusata koulussa, minulla on kavereita ym. Vieläkin jos vanhat kaverit kyselet kuulumisiani pidän kulisseja yllä ja esitän että kaikki olisi hyvin, vaikka todellisuudessa en muista edes miltä tuntuu olla iloinen.
En voi puhua isovanhemmileni, koska he ovat niin dementoituneita etteivät muista edes nimeäni.
En halua selittää psykologilleni mitään sillä vanhempani ovat koko ajan vieressä.
Mä oon ollut nuorena "suljetulla", ja siellä oli mukavaa. Menisin sinne uudestaankin jos vaan voisin. Rehellisesti. Samoin olin perhekodissa ja tykkäsin.
Sitä paitsi "suljettu" tarkottaa sitä että siellä on ulko-ovet koko ajan lukossa etkä pääse ulos sillon ku haluat vaan ovi tarttee avata erikseen, ei siellä omiin (tai pehmustettuihin-) huoneisiin olla suljettuina. Tavallista asumista miinus ettet voi hillua missä haluat ja koska haluat.
Ruokakin oli hyvää, juuri tänään yhtä osastolla tarjottua jälkkäriä kaiholla mietin.
Psykologilla kävi juuri niinkuin pelkäsin, hän sanoi että minun on pakko mennä vanhalle luokallleni.
Maanantaina käyn vielä sielä, mutta sitten lopetan koska siitä ei ole mitään hyötyä
Tammikuussa olin noin 3 viikkoa pois koulusta koska minulta katkesi jänne ranteesta ja se leikattiin. Niinpä keksin ettää jos joudun vanhaan kouluun satutan itseäni katkomalla jänteitä käsistä ja sormista, lyömällä kirveelläjalkaa ym. Noin saan pitkitettyä kouluun joutumista , koska olen sitten jatkuvasti sairaalassa.
että jätit myös kertomatta miksi luulet ettet pysty palaamaan kouluun? Sinua tuntuu kovasti pelottavan että "romahdat" jollain tavoin, mutta miten vanhempasi ja psykologisi osaisivat auttaa sinua jos et kerro heille peloistasi.
Kerroin heille ettei voimani riitä kouluun ym. Mutta he väittävät että kuntoni huononee ellen ole koulussa
Hei, RememberMe !
Miten sinä järjestäisit asiat mieluimmin, jos voisit itse päättää ?
Sinä haluat - tietysti - että ahdistus menee pois, ja hyvinvointi ja vapautunut olo tulee tilalle.
Olet muutaman vuoden kuluttua aikuinen, joka päättää omista asioista.
Sinä tulet varmasti pitämään siitä.
Tee nyt valintoja itsesi parhaaksi. Sinä olet hyvän terveyden ja onnellisuuden arvoinen.
Joo niin on. Näin on aina menetelty ja tullaan varmaan aina menettelemäänkin?
Uhrissa on AINA vika. Varsinkin (ei kuitenkaan aina)jos kiusaaja on ns.paremman perheen,tutun tai jonkun tärkeän henkilön lapsi.Kiusaamista ei kannata eikä tarvitse sietää,mutta mikähän on vikana kun kiusaajat pääsee kuin koira veräjästä????ehkä se on se moraali. EI kanneta huolta toisista.Selvä viesti lapsille..meitä ei kiinnosta.
Sitten kun uhri alkaa oirehtia..tulee masennusta,sairastelee kokoajan,"nuppi sekaisin",
pelkää mennä ulos..ketä pidetään hulluna??..no uhria tietysti.
Koulu ei ole PAKKO jos joutuu kokemaan jatkuvasti kiusaamista ja ihmisarvon viemistä.
Sitten on yhteiskunnan keksittävä joku toinen juttu tilalle.Maksuton yksityisopetus???
Huom.missä on moraali ja välittäminen toisista??
Luin tätä viestiketjua ja ajattelen, että nyt täytyy koulun ottaa vastuu ja selvitys tilanteestasi, pallo on siellä.
Olet ilmeisesti muuttanut ala-asteen jälkeen uuteen kouluun, isompaan. Minusta tuntuu, että et ole löytänyt omaa paikkaasi uudessa kouluyhteisössä. Se onkin täysin erilainen systeemi kun opetajat ilmestyvät luokan eteen tunnin alussa ja häipyvät sen lopussa, aina uusi ope joka tunnille.
Koulu on vastuussa nyt sinusta, että pystyt oppimaan heidän opetustavallaan. Luulen että koulu on jättänyt sinut yksin selviytymään, siksi masennus ja uupumus.
Tunnut selkeäsanaiselta ja ymmärtäväiseltä nuorelta. Ei psykologi varmasti löydä sinusta mitään hoidettavaa. Jos psykologi pakottaa sinut kouluun, se ei ole oikea henkilö hoitamaan asioita koska se ei ymmärrä siua. Sen pitäisi ottaa opet hoitoonsa ja selittää niille miten tulee järjestää koulu niin ettei kukaan väsy eikä masennu.
Jos menet osastolle, tuskin sielläkään saat mitään apua siihen, että koulujärjestelmä on kohdellut sinua kaltoin. Opet sinne osastolle pitäisi laittaa oppimaan miten sinua kohdellaan koulussa.
Sinulla on viisas ja ymmärtäväinen äiti kun ei anna sinulle lääkkeitä. Jos koulussa on peikko vastassa, ei se lähde pois vaikka mitä nappeja popsisit. Koulun henkilökunnan tehtävänä on ajaa se peikko pois.
Minua ei ikinä ole kiusattu koulussa, mutta minulla on ollut isoja ongelmia opettajien kanssa. Sain ruotsista vitosen koska minulla on asenneongelma olin pois puolet kerroista kuukaudessa koska olin sairaalassa jänne vamman takia. Käsitöissä opetta suuttui minulla ja heitti minua naamaan jesari rullalla ja nenästäni tuli verta.
Ja minua yritetään pakottaa tuohon kouluun ja samaan luokkaan?
Vaihda koulua, jos opettajat ja luokkalaiset on ilkeitä ja vittumaisia.
Sanon nyt omasta kokemuksesta sen, ettei itsemurha kannata. Olen kerran yrittänyt sitä, ei onnistunut. Jouduin 2 viikoksi osastolle, muttei se auttanut, koska se oli niin lyhyt aika. Mulla on siis diagnoosi vaikeasta masennuksesta. Mutta sun tilanteessa pitempi osasto jakso voisi auttaa. Et menetä mitään, jos menisit osastolle, koska se voi auttaa. Pääsisit siellä joka päivä jutteleen hoitajille tai lääkärille ja he kartoittavat tilanteen. Koita nyt hei jaksaa, oot vasta 14 vuotias ja sulla on koko elämä edessä!
hei remember me !
oon ite 15 vuotias tyttö ja meen ens vuonna ysille.. mä oon ite kokenu ton saman. siis sen että tuntuu että kaikki tulee menee vaa huonosti eikä mulla tuu olemaan mitää tulevaisuudessa.. ja ajattelin noin 4kk sitten itsemurhaa joka päivä ja kokoajan.. terkkari huomas silloin mun ongelmat ja määrät mut psykogologille. mä en oo nyt kesällä käyny siellä, mut alan käydä taas ens lukukautena. mut mulla menee nykyään kuitenki aika paljon paremmin kuin silloin pari kuukautta sitten.
mulle ei oikein selvinny, että miksi sä olet ahdistunut ? minkä sä toivoisit olevan sun elämässä paremmin? mitä muutosta sä haluisit sun elämään?
mä en sillo tienny noihi vastausta, sillä tuntu et kaikki vaan menee niin huonosti.
mut mä tosiaan toivon et sä löydät tien ulos tosta sun ahistuneisuudesta.. koska mä olen löytäny ite kans. nykyään mulla on ainakin vähän parempi mieli, että mä en enää ajattele itsemurhaa joka päivä, enkä ees joka viikko.
mut sun pitää muistaa et nuoruudessa oikeesti kuuluu mielialat vaihdella, mut toisilla on sit paljon rankenpi elämä murrosiän aikaan.
mut mä oikeesti haluisin auttaa sua, koska sä vaikutat tosi hyvältä tyypiltä! :) voimia sulle !
Kukaan ei tiedä miksi olen ahdistunut, musta tuntuu että kaikki pienikin ahdistaa.
Toivoisin että voisin taas ratsastaa ( sairaslomalla katkeennen jänteen takia), pärjääväni koulussa, pystyä olemaan kavereiden kaa. Nykyään elämä on vielä huonommin en ole enään väleissä edes äitini kanssa.
Hei, RememberMe !
Joskus perheen aikuisilla on ongelmia - esim. työttömyys - ja jonkun ajan kuluttua lapsi/nuori alkaa oireilla. Kun häntä sitten hoidetaan, koko vyyhti alkaa selvitä.
Psykologin terapia on opintomatka, josta sinä hyödyt eniten. Samalla koko perhe saa elämän eväitä.
Sinä kyllä pystyt tämän tilanteen hoitamaan, parhain päin !
Muuten, mitä jos tapaisitte kavereiden kanssa, kävisitte vaikka elokuvissa ?
Haluaisitko käydä talleilla, hevosia katsomassa ?
Yritin käydä elokuvissa, mutta en pystynyt. Nimittäin itken vain koko ajan ja olen väsynyt ja oireet vaan pahenevat kavereiden seurassa.
Talleilla en halua käydä koska masennun lisää kun en voi ratsastaa
siellä talleilla. Harjailet hevosia ja muuta pientä.
Kuten jo arvelinkin, syy taitaa olla koulun puolella. Sinä olet alaikäinen ja koulun aikuisilla on vastuu siitä, että voit opiskella turvallisesti koulussa niillä lahjoilla ja edellytyksillä joita sinulla on. Jos näin ei tehdä, on turha heitellä sinua hoidoissa ja tutkia mikä vika on kotanasi ja sinussa.
Jos saat vitosen siksi että olet sairaana, sinulle olisi pitänyt antaa tukiopetusta että olisit saanut toiset kiinni tiedoissa. Mitenkä muuten tähän liittyy asenneongelma?
Tuo jesari rullan heitto saa minut kyllä epäilemään tätä koko juttua provoksi. Jos oikeasti on näin tapahtunut, opettaja olisi pitänyt haastaa oikeuteen alaikäisen vahingoittamisesta. Ei tuollaisen hirviön tunnille kukaan halua mennä,, siinä teet oikein kun kieltäydyt menemästä kouluun ennenkuin juttu on selvitetty ja ope siirretty toisiin tehtäviin.
Kävin tänään psykologilla ja hän oli sitä mieltä että tarvitsen nopeasti apua. Psykologini sanoi etttä paras paikka olisi osasto. Itse en halua osastolle, koska en ole kuullut mitään hyvää siitä. En edes tahdo apua koska minulle on opetettu että pitää olla vahva ja selvitä ongelmistaan itse.
Siitä syystä minua tullaan ens viikon to kotiin katsomaan, enkä joudu ensiviikolla kouluun.
Cammin Blogia. Ihan mukavalta paikalta se osasto vaikuttaa.
http://cammiwithus.blogspot.fi/
Myös moni merkkihenkilö on ollut mielisairaalassa, esim. kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Siinä ei todellakaan ole mitään hävettävää.
Maanantaina olin psykologilla ja hän yrittää saada minut osastolle jonnne n ole menossa. Huomenna meille tulee kotiin jotkut ihmise arvioimaan tilannetta
"Olenko itsekäs jos teen itsemurhan?
"tiedän että paras kaverini, pikkusiskoni ja muu perheeni tulee kaipaamaan minua"
Kyllä olet. Ja jos olet niin itsekäs että teet itsemurhan kukaan ei menetä siinä mitään.
Sen mä sanon et jos ite oisin tehny itsarin niin oisin katunu jos oisin tienny mitä elämässä vielä on edessä. Ei kannata luovuttaa.
T. masentunut 17 v
Tänään kävi kotona jotkut tyypit arvioimassa tilannettani. Joudun 20.8. alkaen osastolle ja olen siellä vähintään neljä viikkoa, lopun kasin käyn sairaalakoulussa
Hei, RememberMe !
Kaikkea hyvää sinulle !
Tuntuuko sinusta nyt, että asiat alkavat järjestyä, ja helpottaa jo ?
Muistui mieleen, että jopa Ruotsin prinsessa Viktoria sai nuorena psyykkistä ja fyysistä hoitoa ongelmiinsa, ja nyt hän kukoistaa.
Hän kertoi, että on onnellinen, kun sai apua, ja on hyötynyt siitä tosi paljon.
Voimia Sinulle ja perheellesi !
Olet todellakin itsekäs! Olet niin nuori mikä ajaa sinut tuohon tekoon? Elämäsi on arvokas ainutkertainen, usko minua. Älä tee sitä itsellesi ja suvullesi.
Hätähuutosi on aito, soita heti alla olevaan numeroon, saat lisäapua sieltä
Turun ensi- ja turvakoti ry
Luolavuorentie 7 a
20810 Turku
puh.: (02) 513 4100
fax: (02) 513 4150
[email protected]
Menen huomenna tutustumaan osastolle ja sinne menen tällä tai ens viikolla. En halua mennä sinne mutta on silti pakko. Olen vanhemmilleni vihainen siitä että he laittavat minut osastolle. Psykologit sanoivat että jos vanhempani vastustava osastolle laittoa tulee sossut vimään sinne.
Nykyään voin ehkä vähän paremmin, mutta silloin kun ruvetaan puhumaan osastolle menosta rupean huutamaan ja heittelemään tavaroita. Vaikka yrittäisin olla huutamatta en pysty. Itken, en saa henkeä ja välillä huudan etten halua osastolle vaan minne tahansa muualle.
Tiedän itsekkin että en voi jatkaa näin mutta en haluaisi osastolle
osastolta käsin millaista siellä on eläminen, siis sinulla on mahdollisuus nettiin. Kun olemme seuranneet sinua näinkin pitkään, olisi mukava kuulla millaista hoito nykyään on osastolla. Osaat kuvata hyvin ja selkeästi asioitasi. Osaavatko ne siellä ollenkaan tarttua oikeisiin asioihin.
Jään odottamaan mielenkiinnolla.
Osastolla ei saa olla konetta, eli ei nettiä. Mutta viikonloppulomilla voin tulla tänne kirjoittelemaaan
Hei, RememberMe !
Sinä voit olla turvallisella mielellä.
Tohtorin mukaan parasta on, kun nuori huomaa, että nyt häntä itseään ihan oikeasti kuunnellaan.
Muutama viikko menee hetkessä. Ota niistä ammattilaisista irti tietoa ja tukea.
Lukijat netissä lähettävät sinulle ja muille nuorille voimahalin ja paljon lämpimiä ajatuksia.
13.8. illalla en vaan jaksanu enään ja olisin joutunu seuraavana aamuna kouluun. Rupesin illalla huutamaan, itkemään ja yritin kararata ym. Äitini sanoi ellen rauhottuisi poliisit hakisivat osastolle heti. Lopulta rauhotuin kun mulle luvattiin etten joutuisi osastolle.
14.8. Aamulla kun heräsin oli huonessa äitini ja isäni lisäksi kaksi sairaanhoitajaa jotka veivät minut nuorten suljetulle osastollle. Ekat kaks päivää itkin vaan sielläkin ja huusin etten voi olla siellä. Tuollon olo vaan niin paha etten edes pystynyt ajattelemaan kunnolla.
Olin aluksi vanhemmilleni vihanen siitä et ne laitto mut osastolle mutta nyt ymmärrän että tarvitsen apua. Osastolla olin päättäny että en halua parantua jos joudun olemaan siellä. Sitten sain kuulla että en pääse kotiin ennen kun voin paremmin. Päätin että haluan parantua ja otan apua vastaan. Osallistuin yhteisiin ryhmiin ym. Sain unilääkkeet nukkumista varten ja elämä alko menee paremmin.
Nyt oon ollu vähän vajaa kaks viikkoo osastolle ja pääsin viikonlopuks lomalle ja viel ois ainakin noin 2 viikkkooo osastolla oloo. Kaikki sanoo ett nykyään oon ihan ku eri ihminen. Eikä siellä osastolla olo oo loppujen lopuks niin kauheeta, sain uusia kavereita, siellä on hyvää ruokaa, omat huoneet, iltasin katotaan leffoi ja apua saa ympäri vuorokauden. ¨
Olen jo miettinyt minne yläasteelle meen kahen viikon päästä ja olen jo paljon paremmassa kunnossa.
Hei, RememberMe !
Hienoja uutisia, olet jo alkanut toipua !
Onnea ja myötätuulta jatkoon !
Nyt pääsin taas lomille ja meen enään osastolle viikoks
Hei, RememberMe !
Kivoja kuulumisia sinulla !
Toivottavasti hoitajille voi puhua kaikista asioista.
Innostavaa kouluviikkoa !
Elämäsi kulkee oikein hyvään ja myönteiseen suuntaan :)
Tänään pääsin osastolta lopullisesti pois ja maanantaina menen vanhaan kouluun kuntoutusluokalle. Itkin hirveesti kun lähdin osastolta kun tulee ikävä niitä ihania ihmisiä
Hienoa, kun sait ystäviä, ja hoitajat varmaankin osasivat tukea sinua.
Ota kaikki aika, minkä tarvitset, toipumiseen ja ajatusten selvittämiseen.
Vihdoinkin sinä pääset kouluun, ja saat uusia kavereita !
Ihanaa syksyä sinulle !
sinua oikein hoidettiin siellä osastolla, kun näinkin nopeasti tulit parempaan kuntoon?
Onnea vaan eteenpäin!
Toivottavasti vanhan koulusi kaikki kauhut eivät palaa enää sinun elämääsi. Tuskin ne sieltä koulusta ovat minnekään kadonneet jos samat ihmiset ovat siellä edelleen. Onko se opettaja vielä töissä, joka heitti käsityötunnilla päin sinun nenääsi? Onkohan hän saanut jo rangaistuksensa?
Miten sulla RememberMe menee? Olis kiva kuulla, kun seurailimme sinun tarinaasi niinkin pitkään?