ne kaikki naiset josta mä nään unta?
Haluaisin tietää kun en halua olla enään yksin.
Haluaisin tietää kun en halua olla enään yksin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täällähän me ollaan ripoteltuna ympäriinsä..
Brobleemi on se että olet nähnyt unta.
Todellisuudessa usea meistä on elämänmurjoma ja juuri siltä sitten myös näyttävä nainen.
Ulkokuori karkoittaa kaikki ennenkuin sisikuntaan kerkiää luoda silmäystäkään.
Ja puolestaan ne kaikki kauniimmat jotka unissasi olet nähnyt ovat todellisuudessa varattuja, töissä, harrastuksissa tai gymeillään vastustamassa epätoivoisesti ajan ja paikan vaikutuksia kehoissaan.
Niinpä. Kaikkensa sitä tekee, ettei tarvitsisi hyväksyä kuuluvansa siihen kenellekään kelpaamattomien roskasakkiin, putoajien joukkoom, mutta jossain vaiheessa kaikki toivo paremmasta on jo kuollut. Minä en ainakaan jaksa enää yrittää. Olisi pitänyt päästä vastakkaisen sukupuolen kanssa kuvioihin mukaan aktiivisesti jo teininä, tässä iässä on jo liian pelokas ja estoinen tekemään yhtään mitään, kun jokaisella vastaantallaajalla on niin murskaava etulyöntiasema kokemuksen valossa. Nolaan vain itseni.
Missä olet esimerkiksi viimeisten parin viikon aikana liikkunut niin että olisit voinut kohdata heitä? Minut olisi voinut bongata terasseilta, ruokaravintolasta, bussista, metrosta, junasta, kirjastosta, kirjakaupasta, lenkkipolulta, lähikaupasta, rannalta, puistonpenkiltä...
Vaan ainoat, joiden kanssa syntyy juttua, ovat naiset. Heidän kanssaan vaihdetaan ajatuksia kirjoista, suositellaan jotain tiettyä kirjailijaa; heidän kanssaan jäädään juttelemaan lenkkipolulla koirista tai kommentoidaan uusien perunoiden hintaa ruokakaupassa. Miehet kulkevat ohi katsomatta silmiin, puhumatta sanaakaan.
Vaikea siinä on juttua aloittaa jos ei toiseen edes katsekontaktia saa.
virne naamalla aina tuskin kukaan sinua silmiin ymmärtää katsoakaan. Tuollainen virnistys kyllä herättää huomion ja saa epäluuloisena miettimään sinun taka-ajatuksiasi hurmata jokainen vastaantuleva komistus.
>>jäädään juttelemaan lenkkipolulla koirista
Eilen illalla kävelin kallioilla ja sinne tuli joku nainen koiransa kanssa. Ensimmäinen ajatukseni oli että käännän välittömästi katseeni pois jottei hän luule minua stalkeriksi joka väijyy metsässä.
Aloitteen joka ei liity asiakeskusteluun pitäisi tulla naiselta jotta se ei olisi odotusarvoisesti pervo. Tai sitten ikäeroa pitää olla riittävästi jotta taka-ajatuksilta voidaan välttyä.
Sitten jos kohdataan usein lenkkipolulla voi jo nyökätä tervehdykseksi.
katsominen on rehellisyyden merkki, mutta katseen maahanluominen tai sen kääntäminen vastaantulijasta pois on epäkohteliasta ja siinä vastaantulija voi lannistua ja ajatella, että olenko niin ruma että tuokin käänsi katseensa pois. Ihmien etsii toisen ihmisen katsetta ja saa siitä itselleen rohkaisua ja itsevarmuutta kohdata ja katsoa myöskin toisia silmiin. Tuijottaminen taas on eri asia.
>>>vastaantulija voi lannistua ja ajatella, että olenko niin ruma että tuokin käänsi katseensa pois.
Ei pääkaupunkiseudulla voi katsella jokaista vastaantulijaa ja katse edellyttäisi joko hymyä tai ilmeettömyyttä. Jos toisen näkee huomanneensa eikä reagoi mitenkään on se toisen mitätöimistä, jos tulkitsemaan lähdetään. Jos taas ei katso lähes ollenkaan voi toista pitää vaarattomana vastaantulijana.
Joitakin ihmisiä näen useita kertoja viikossa, eivätkä he tervehdi tai vastaa tervehdyksiin. Se on epäkohteliasta, vaan jos haluavat kulkea rauhassa ilman kanssakäymistä niin se on heidän oikeutensa.
eri asia kuin koiran ulkoiluttaminen metsässä, josta tietääkseni äsken oli kysymys. Silti ruuhkabussissakin voi etsiä ja löytää katseita, jotka vastaavat hymyillen takaisin omaan katseeseesi ja hymyysi. On ihan ihmisen oma asia miten haluaa tulkita ihmisiä ja millaisina vastaantulijoita pitää. Ei kaikkiin olekaan tarkoitus kiinnittää huomiota, mutta kuten sanottu ihminen etsii toisen ihmisen katseesta hyväksyntää ja siksi katse on tärkeä tulkintaväline.
>>eri asia kuin koiran ulkoiluttaminen metsässä, josta tietääkseni äsken oli kysymys.
Itse asiassa metsässä tapahtuu ne karmivat asiat. Ei ruuhkassa jossa kukaan ei joudu silmätikuksi. Siksi metsässä joko sanotaan selkeästi "Päivää" tai pidetään etäisyyttä. Näin minun mielestäni.
Sitten taas jossakin yleisemmällä paikalla, mutta jossa vastaantulijoita on harvakseltaan voi asia olla kuten sanot. Itse en metsässä haluaisi aloitella uutta ihmissuhdetta, ellei se sama ihminen olisi jo ennestään tunnistettavissa.
Tämä tästä aiheesta. Ei ole minuunkaan otettu kontaktia lenkkipolulla, puistonpenkillä tai siellä ruuhkabussissakaan.
Miten voisi ottaa, jos kerran käännät katseen nopeasti pois?
niinmpä niin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Saamme sitä mitä tilaamme ja turha odottaa mitään, jos ei pyydä ja itse anna....